Piti tehdä uus suunnitelma.

Anonyymi-ap

Tässä uudessa PANOSTUS SUUNNITELMASSA pitää PYRKIÄ KIERTÄMÄÄN FB KUNNIALLISET JOTKA KUVITTELEVAT OLEVANSA SUUREMPIA JULKISUUDEN HENKILÖITÄ MITÄ ESIMERKIKSI PETRI NYGÅRD TAI THE 69 EYESIN JYRKI LINNAKIVI.

Mieheni Holokin on tänään Poliisina ollut meillä KESKUSTELUN aiheena.
Hän oli appi-ukkonsa kanssa päässyt keskustelemaan.

Hän oli ensin kaupan pihalla puhalluttanut ja sen jälkeen oli ollut tuossa risteyksessä odottamassa milloin isäni menee kotia ja puhalluttanut uudelleen.
Isääni vain nauratti, koska hän oli sanonut, että : Vastahan minä puhalsin tähän?
Ei se kukaan muu voinut olla, kun Holo koska oli sanonut, että : Meinaatko, että TÄSSÄ VÄLISSÄ EI OLIS EHTINY MUKA RYYPPYÄ OTTAMAAN?

Isäni oli ollut hänen kanssa samaa mieltä asiasta eli kyllä olis ehtinyt, mutta hän ei ole FB KUNNIALLINEN vaan minun kunniattoman paskan Holon isä joka osaa kyllä HAUKKUA RATTI-JUOPOT JA MUUTKIN JUOPOT SEKÄ ROSVAT KYLILLÄ siellä Ivalon äijä-kerhossa johon kuuluvat EIVÄT ole FB KUNNIALLISIA VAAN HE OVAT IVALOLAISIA JOTKA OVAT SYNTYNEET SEKÄ ASUNEET IVALOSSA JO NUORINA MIEHINÄ.
He syntyivät joskus 1940 luvulla ja osa syntyi myöhemmin.
Ei he ole kuulemma Kittilän poikia eikä miehiä.

4

216

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Fantastista

      • Anonyymi00002

        Me voidaan mieheni Holon kanssa tunnustaa, että : Kyllä me ollaan kuunneltu myös Irwin Goodmania ja Judas Pristiakin, mutta tämä on törkeää syrjintää, että minun pitää toistuvasti mieheni vaimona mennä KUNNIAN LOUKKAUS SAKKO VANKINA VANKILAAN, koska FB KUNNIALLISTEN MIELESTÄ VIRSIEN LAULAMINENKIN KIRKOSSA ON KUNNIAN LOUKKAUS!

        Ei me olla väitetty olevamme hyviä laulajia, mutta me laulettiin muiden mukana. Satuttiin istumaan vierekkäin kirkon penkillä YHDEN AINOAN KERRAN ja vielä ensimmäisessä rivissä KAIKKIEN SILMIEN EDESSÄ!

        Minä olin ollut jo kunnian loukkaus sakko vankina vankilassa meidän vanhoista SYNNEISTÄ, mutta FB KUNNIALLISTEN MIELESTÄ SEKIN OLI RIKOLLISTA JA SYNTIÄ ISTUA KIRKON PENKILLÄ VIEREKKÄIN LAULAMASSA VIRSIÄ!

        Inarin seurakunta ja Inarin kunta EI OLE ANTANUT MEILLE EDES OHJEITA, ETTÄ MITEN MEIDÄN TULEE TOIMIA!

      • Anonyymi00003
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Kirkossa oli vielä meidän kanssa yhtä aikaa vanhoja Ivalon ala-asteen opettajia.
        Minä istuin kunniallisesti juomassa kahvia Rouva opettaja Hillin kanssa ja Rouva opettaja Köngäs kävi myös meidän keskustelemassa.
        Minä kerroin opettajille, että minä olen loukannut kunnioita joten minun pitää olla kunniallinen sekä sivistynyt.
        Opettajat sanovat, että : On hienoa kuulla ihan kirkossa, että meillä on näin sivistynyttä sekä kunniallista väkeä Inarin kunnassa jotka voivat puuttua toisten ihmisten kunniattomuuteen, koska ei me opettajatkaan oltu niin KUNNIALLISIA sinun ja isäs aikaan Ivalossa koulussa opettajina, että oltais voitu vaatia kunnioittamaan meitäkin!

      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Kyllä rahaa näyttäis PANOSTAJA HOLOLLA olevan niin paljon, että vois sanoa ” RAHAA ON NIIN PALJON, ETTEI PASKALLE TAIVU!”

        FB kunnialliset ovat sotkeneet KAIKKI ASIAT, koska heitä on pitänyt kokoajan kunnioittaa!

        AVI:n paperissa on ollut kokoajan KUNNIAN LOUKKAUS ja en ole tuotakaan KUNNIAA KOSKAAN HAKENUT!

        Kyseessä on ensimmäinen AVI ILMOITUS JONKA SUOMI 100vuotta VANHEMPI PANOSTAJA HOLO OLEN TEHNYT JA MINÄ OLEN TEHNYT TUON VIELÄ ASIASTA!

        Minä olen jo käynyt KUNNIAN LOUKKAUS SAKKO VANKINA VANKILASSA, mutta TERVEYS- JA TURVALLISUUSPALVELUISSA ON EDELLEEN SAMAT PUUTTEET!

        FB KUNNIALLISET VÄITTÄÄ, ETTÄ NÄMÄKIN ASIAT ON TÄSSÄ KUNNASSA HOIDETTU KUNTOON JA MINÄ HOLO OLEN TEHNYT AVILLE AIHEETTOMAN ILMOITUKSEN!

        Olin tehnyt ilmoituksen maaliskuussa 2018 ja Inarin kunta on paperilla ilmoittanut, että asiat on niin, kuin kuuluu!

        Miten voi olla mahdollista, että Inarin kunnassa on palanut RAKENNUKSIA ja ihmisiä on vielä kuollutkin näissä paloissa!?

        AVI oli kirjoittanut, että ” ilmeisesti tarkoitat Inarin kunnan TERVEYSKESKUSSAIRAALAA.”

        Näin he ovat turvanneet itsensä, koska EI KETÄÄN OLE HUOLETTANUT MIKÄÄN AIEMMIN INARIN KUNNASSA!
        Parempi loukata minun kunniaa vain, koska täällä on tehty LAIMINLYÖNTEJÄ KOKOAJAN!

        Alkaako he vielä väittämään, että kauppojen palot oli keksittyjä juttuja niin, kuin METSÄ PALOT!?

        FB KUNNIALLISET HOITAA KYLLÄ ASIAT PAPERILLA SEKÄ VALOKUVILLA NIIN HYVIN, ETTÄ PASKATKIN MUUTTUU KULLAKSI!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1510
    2. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    3. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      88
      708
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      578
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      516
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe