Meidän kunnanjohtajan puketuminen virka-aikana on kuin hän olisi vapaalla kaiken aikaa. Pisti silmään aamulla kuva sanomalehdessä.
Pukeutuminen
Anonyymi-ap
321086
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
On kyllä aivan ala-arvoista pukeutuminen. Kunnanjohtaja edustaa kuntalaisia niin vapaalla, kuin työajallakin, niin pitäisi pukeutua asiallisesti. Pahin rimanalitus oli Onnelan asukkaan satavuotisjuhliin osallistuminen villapuserossa ja kauhtuneissa farkuissa.
Lehtijutussa ex kh.n pj. puhui taas puutaheinää: Itse oli ky.n hallituksessa neljä vuotta joista kaksi puheenjohtajana. Saavutuksinaan vuodeosaston lakkauttaminen, laiton irtisanominen ja kiinteistön huono hoito, sekä tilojen vuokraamine alihintaan hyvävelihengessä. Nyt sitten ollaan rakentamassa uutta parin miljoonan terveyskeskusta, vaikka ei ole mitään takuita siitä. että lapha vuokraa tilat. Ja vaikka vuokraisikin, niin ei tiedetä vuokraako vuodeksi, vai kahdeksi. Vai onko jutussa vihjattu mahdollinen yksityinen rakentaja Kankaanrannan "hyväveli" porukkaan kuuluva, jolle pitäisi saada hyvä urakka, samanlaisella "kilpailutuksella", kuin kouluruokailun järjestäminen.
On surullista kuntalaisten kannalta, että tällainen oman- ja lähipiirin edun ajaminen on vallannut jälleen kunnallisen päätöksenteon, niin päättäjien enemmistön, kuin johtavien viranhaltijoiden suosiollisella avustuksella!
Keittääköhän kukaan sitten hevosen kuivalihavelliä siellä uudessa terveyden keskuksessa? Keittääkö? Tiedätkö??
Jätä sinä kouluruokailu tarjous ens kerralla,saadaan sitten me muut mietiskellä ja ohjata ja neuvoa kuinka halvalla saadaan tehtyä maukasta ravintoa
Onnistuu se muualla. Niemessä yrittäjä saa kaiken lähes ilmaiseksi ja silti kouluruoan hinta on maan kallein.
Kyllä kunnanjohtajalla on aivan eri rooli myös siviilielämässämikä on huomioitava. Taas palaa mieleen Pauli ja Erkki. He ymmärsivät tehtävänsä. Pertistä ei ollut mihinkään ja on varmaan itsekin sen myöhemmin huomannut.
On teillä jutunaiheet. Ihanko pitäisi pukeutua Pelkosenniemellä, että kelpaisi tänne. Olen ymmärtänyt, että täällä katsotaan mies eikä nuttu. Ja Mikko on mitä sydämellisin ihminen. Kaikista ajattelee hyvää. Hoitaa hommansa paremmin, kuin moni meistä. Vai pitäisikö
oikein lierihatut ostaa!
Pukeutuminen kertoo siitä, että arvostaako muita. Ja kunnanjohtajan pukeutumisesta tulee vääjäämättä sellainen mielikuva, että hän ei arvosta virkaansa, eikä kuntalaisia.
Pah-h. Mitä on hoitanut, kysyn vaan? Puhua osaa mutta siihen se jää. T. Pettynyt
Miksi valitsitte kunnanjohtajan kun kaiken aikaa haukutte.
Mene peilin eteen miten itse pukeudut
Ei me valittu, Kankaanrannan klaani teki valinnan.
Minusta Mikko on kaikinpuolin asiaukko. Siistit vaatteet töissä riittää !
Ei Vauhkonen tullut töihin vapaa-ajan vermeissä. Hän oli aina hyvin pukeutunut, Paulia ja Erkkiä unohtamatta.
Luin ensin, että AnuSaukko
Ei ole koiraa karvoihin katsomista, mutta kunnanjohtajan villapaitaan on ? ( siinä on neulottu pääkallonkuva, mikähän salajuoni nyt on kyseessä...?) Onko jo kaikki keinot käytetty Mikon huonouden paljastamiseen kun pitää ilmoittaa erikseen mitä on päällä toimittajan ottamassa lehtikuvassa? Onko Markun takin alla laamapaita, kun en tunne kaikkia vaatekappaleita oikealla nimellä? Ei ollut nyt valiokuntakelpoinen kuva, vai oliko?
Todellakin on, vaatihan kuntakin naisia pukeutumaan koululla järjestettyyn tilaisuuteen (olikohan avajaiset) juhlapukuun. Onneksi meripoika ei ollut vielä silloin kunnanjohtajana, olis ollut melko irvokas näky farkuissa ja villatikkurissa juhlapukuisten naisten seurassa!
... ei ole laamapaita, vaan näyttäis olevan riihipaita...
Kunnan työntekijänä arvostan rentoa pukeutumista. Juhlat on sitten erijuttu ressanlinnaan puku pakko.
Eikö satavuotiaan kuntalaisen syntymäpäiväjuhla ollut tarpeeksi arvokas tilaisuus, että olisi voinut luopua villapuserosta ja farkuista?
Saman havainnon tein, että 100- vuotiaan juhlavastaanotolle tullaan "arkiasussa". Pukeutumiskoodi miehillä " tumma puku".
Ilmoittakaa kunnanjohtaja, johonkin pukeutumis- ja etikettikurssille, " me stailataan sut" - ohjelmaan.
Mutta luulenpa, että kyllä nämä asiat on jo tiedossa, mutta Pelkosenniemellä on päivittäin niin paljon erilaisia tapahtumia, ettei aina ehdi uutta nuttua vaihtaa.
Kunnan työntekijät tekevät töitä kunnan ja kuntalaisten hyväksi. Ei omien mieltymysten täyttämiseksi. Asiallinen ja ammatillinen pukeutuminen kuuluu sanomattakin tehtävään.
Melko räävitön oli sekä kunnanjohtajan että mukana olevan kunnanhallituksen "pyryharakka" johtajan olemus. Jos on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia. Miten voi itseään täynnä oleva muuten edes edustaa? Kun ei muuta ollut keksinyt, lahjaksi vienyt kukkien lisäksi nisupitkon. Eli kaukana oli tilanteen vaatima arvokkuus.
Ei tainnu mummo valittaa vaatteista
Mummolla on sivistystä, jollakin toisella ei.
Puvuntakki peittää shortsit.
Lierihattu peittää onton pään
Vihreä takki peittää punaisen takin.
Irvokasta, kuin lenkki tungettu nakkimakkaran kuoreen.
Kun käytän Cowboy hattua,käytän myös ruutupaitaa ,tai yksiväristä paitaa,farkkuja ja bootseja
Mutta en missään tapauksessa,toppa tuulitakki,enkä maasto kuvio takkia!
Takin kuuluu olla pitkä malliltaan
Lampaankarva , villakangas tai nahkatakki käy myös lyhyenä
Ottakaa minut töihin. Oon tyhmä kuin saapas ja en osaa mitään. Ja oon laiska. Istuisin varmaan se olla kaiket päivät. Olen pukeutunut pukuun ja kravattiin. Hyvä kunnanjohtaja siis.
Mimmoinen saapas? Cowboy,jatsari vai vinkkeli tossu?
Enso Armanin puvun raha keräys. Lipas K.kaupassa pyhällä ja kirkolla.
Villatikkuri työmiehen merkki! Parempi sekin kun tukkasekasin, hampaat ulkona ja silmät kierossa! Ja vielä aika useasti räkäkännissä. Avustaja turpa auki joka kolkassa lierihattu päässä. Pelinsä menettäneenä. Kyllä nämä avustukset on kuultu ja nähty! Hynstyyrän tuskissa yrittää soppaa keittää ja omaa lakiaan uskottaa ihmisille. Mikähän on todellinen voitto prosentti oikeudessa ja kuinka moni avustettava on varmuudella tuomittu!
Mikä voittoprosentti sinun konilla?