Raamattu tuomitsee yksiselitteisesti hyökkäykset Iraniin

Siellä lukee: ÄLÄ TAPA.

Käsky on ehdoton, mitään poikkeuksia ei mainita.
60559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Käskyt ovat ihmisille, ei itse Jumalalle, joka omistaa kaiken, mikä on olemassa. Hänen valtava viisaus ei kuuntele paholaisen inspiroimaa huutoäänestystä, Hänen ylivertaista kokonaisvaltaista viisautta vastaan, jonka tarkoitus on hyvyyden voitto pahuudesta, ihmisten oman järkevyyden kautta, koska pakotettu järki ei ole kelvollista. Se nähtiin Nooan aikana, että pahuus saa ansaitun palkkansa. Jatkoon, kohti ikuista Jumaluuden opiskelua , pääsee vain Herramme ja Kaikkivaltiaan Jeesuksen palkkiotuomitut vanhurskaat yksilöt, joita mikään paholaisen houkutus ei tepsi. Jeesus on kuitenkin hyvin armollinen tuomioissaan, eikä ketään potentiaalisesti hyvään kykeneviä tuomita, sillä kaikkivaltiaamme valtuudet riittävät oikeudenmukaisuuden toleransseissa pitkälle. Isä haluaisi kaikkkien pelastuvan, mutta paatunut pahuus saa oikeudenmukaisen palkan. Pahuus, kuolema, tuonela ja synnit, heitetään tuliseen järveen. Kaikki tulevat näkemään Jumalan hyvyyden voiton. Myös pahuus polvistuu lopussa Herramme eteen hyväksyen rangaistuksen.

Äänestä

Iran uhkasi tuhota ydinaseilla koko Juutalaisvaltion.

Se antaa oikeutuksen maan puolustamiseen ja ennalta ehkäiseviin toimenpiteisiin.

Äänestä
  • Ei Raamatun käskyissä mainita mitään puolustamisesta tai mistään. Käsky on selvä: älä tapa!

    Israel ja Yhdysvallat ovat taas toimineet Jumalan tahtoa vastaan ja Jumala tuhoaa ne.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei Raamatun käskyissä mainita mitään puolustamisesta tai mistään. Käsky on selvä: älä tapa!

    Israel ja Yhdysvallat ovat taas toimineet Jumalan tahtoa vastaan ja Jumala tuhoaa ne.

    Kuinkas ristiriitatilanteessa toimitaan?

    Raamattu nimittäin käskee päästämään ilmat mm naisnoidista.

    Äänestä

  • he-ma kirjoitti:

    Kuinkas ristiriitatilanteessa toimitaan?

    Raamattu nimittäin käskee päästämään ilmat mm naisnoidista.

    Niin ikään Raamattu käskee kivittämään kuoliaiksi tottelemattomat lapset, avionrikkojat sekä lepopäiväksi määrättynä päivänä työtä uurastavat.
    Ovatkohan palstan tosihurskaat muistaneet toteuttaa nämä Jumalan käskyt?

    1Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Niin ikään Raamattu käskee kivittämään kuoliaiksi tottelemattomat lapset, avionrikkojat sekä lepopäiväksi määrättynä päivänä työtä uurastavat.
    Ovatkohan palstan tosihurskaat muistaneet toteuttaa nämä Jumalan käskyt?

    Nämä tietysti tulkitaan sitten aivan toisin kuin tuo yksi käsky :D

    Äänestä

Netanjahu on tämän ajan profeetta Elisa.

1. Kun. 19:17

Ja on tapahtuva näin: joka välttää Hasaelin miekan, sen surmaa Jeehu, ja joka välttää Jeehun miekan, sen surmaa Elisa.

Äänestä
  • Jahas...

    Äänestä

Eli abortti on siis myös ehdottomasti kielletty. Mitään poikkeuksia ei mainita.

Äänestä
  • Raamattu ei tunne sellaista tapaa.

    Ei myöskään ydinaseilla uhittelua.

    Itse voi päättää minkä verilöylyn antaa.

    1Äänestä

Mutta Jeesushan kidutettiin kuoliaaksi ja tapettiin?!

Äänestä
  • Jeesus toteutti lain eikä kymmenen käskyä enään sido ihmisiä. Jeesus antoi uuden lain joka kuuluu "rakasta lähimmäistäsi". Sitä noudattakaa sillä sehän pitää sisällään kaikki kymmenen käskyä. Rakastatteko homoja vaiko vihaatteko ?

    Äänestä

Trump on idiootti. Netanyahu jekutti Trumpin sotimaan Israelin sotaa. USA:lla ei ollut mitään järkisyytä lähteä iskemään Iraniin. Netanyahun Trumpille myymä Iranin ydinaseiskun uhkan liioittelu tässä on takana. Ja Trumpin tarve siirtää huomio pois Trumpin kannalta ikävistä asoista, kuten Epstein-tiedostot. Ja tietenkin Trumpin kannatuksen romahdus.

Ei ole harvinaista, että presidentti jonka kannatus on alamaissa näkee sodan mahdollisuutena saada kannatus nousuun. Joskus se saattaa toimiakin, ainakin alussa. Mutta sitten jos ja kun, hyvin usein, sota ei menekään odotusten mukaisesti, niin sitten tuleekin tenkkappoo.

CNN-kanavalla oli juttu Iranin iskuista USAn tukikohtiin Persianlahden maissa. Jälki on todella pahaa. Siitä ei ole paljon kerrottu aikaisemmin.

Sota on jo nyt maksanut USAlle kymmeniä miljardeja, ja tehnyt loven asevarastoihin. Inflaatio on noussut öljyn kallistumisen vanavedessä. Some on täynnä videoita, joissa jenkit kertovat järkyttävistä ruuan hinnoista, jotka nousevat koko ajan. Tämä ei todellakaan nosta Trumpin kannatuslukuja.

Trump varmaan kuvitteli, että hyökkäys Iraniin menisi yhtä kivuttomasti kuin hyökkäys Venezuelaan. Katastrofaalinen virhearvio.

Jos USAlla olisi vähänkään järkeä päässä, niin lopettaisivat vuosittaiset miljarditukensa Israelille. Mutta ei. Israelin ystävät, AIPAC, rahoittavat sadoilla miljoonilla Israelmyönteisten ehdokkaiden, sekä republikaanien että demokraattien, vaalikampanjoita. Joten Israelin täysin kritiikitön tukeminen jatkuu.

Trump keskittyy oman varallisuutensa kasvattamiseen. Se on reilun vuoden aikana kasvanut 4 miljardilla. Suurimmaksi osaksi cryptohuijauksilla. Arabimaat ovat sijoittaneet Trumpin kryptohuijaukseen isoja summia, toki tietoisena että se on lahjus, ei mikään sijoitus. Suurin lahjus taisi olla 500 miljoonaa. Ovat saaneet sitten Trumpilta jonkun vastapalveluksen. Toki paljon sijoituksia Trumpin cryptoon ovat tehneet Trumpin tollot kannattajatkin, ja menettäneet käytännössä rahansa. Joitain hölmöjä Trumpin nimi vetää puoleensa kuin kakka kärpäsiä.

1Äänestä
  • Tarkoitatko, että Trump on nero, kun osaa käyttää hyväkseen ihmisten ahneutta ja halua nuoleskella presidenttiä?
    Trumpille on tärkeintä se, että saa olla framilla.

    Äänestä

  • ”Netanyahun Trumpille myymä Iranin ydinaseiskun uhkan liioittelu tässä on takana. Ja Trumpin tarve siirtää huomio pois Trumpin kannalta ikävistä asoista, kuten Epstein-tiedostot.”

    Näistä on löytynyt jo väitettä tukevia todisteita. Eihän Trumpia tarvitse kuin imarrella, niin hän on samaa mieltä sen kanssa.
    Kun toiseen korvaan sitten Putin imartelee, jälleen kääntyy tuuliviiri Trump.

    ”CNN-kanavalla oli juttu Iranin iskuista USAn tukikohtiin Persianlahden maissa. Jälki on todella pahaa. Siitä ei ole paljon kerrottu aikaisemmin.”
    ”Some on täynnä videoita, joissa jenkit kertovat järkyttävistä ruuan hinnoista, jotka nousevat koko ajan.”

    Minullekin on tullut aika monia videoita sekä kommentteja Yhdysvalloista, joista tulee ilmi se todellisuus.
    Amerikkalaiset kokevat että Trump on pettänyt heidät, sillä he luulivat olevansa tärkeämpiä kuin muut maat. Kävikin päinvastoin.

    ”Jos USAlla olisi vähänkään järkeä päässä, niin lopettaisivat vuosittaiset miljarditukensa Israelille. ”

    Tästä on myös noussut vahvaa kritiikkiä.

    ”Trump keskittyy oman varallisuutensa kasvattamiseen. Se on reilun vuoden aikana kasvanut 4 miljardilla. ”

    Trumpia syytetään kohta nepotismista, eli hän on keskittynyt vain oman ja sukulaistensa sekä ”hovinsa” varallisuuden kasvattamiseen.

    Samaan aikaan Yhdysvallat on heikentänyt asemaansa. Suursijoittajat eivät enää uskalla sijoittaa noin epävakaaseen maahan vaan etsivät parempia markkinoita Euroopasta, Intiasta sekä Kanadasta.

    Kanadalaiset ovat olleet mm. tärkeimpiä turisteja, ja kun heidän osuutensa on jyrkästi laskenut, monet matkailuyrittäjät ovat joutuneet lopettamaan. On laskettu että Yhdysvallat menettää siinä 14 000 työpaikkaa ja n 3 miljardin dollarin tulot.

    Toyota ja Honda ovat valinneet Kanadan ennen Yhdysvaltoja suuriin uusiin investointeihin. Shell teki merkittävän investoinnin Kanadan öljy- ja kaasusektorille, ohi Yhdysvaltojen.
    Kanada tekee koko ajan uusia sopimuksia Euroopassa, koska Yhdysvallat ovat jo menettäneet ne markkinat.

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    ”Netanyahun Trumpille myymä Iranin ydinaseiskun uhkan liioittelu tässä on takana. Ja Trumpin tarve siirtää huomio pois Trumpin kannalta ikävistä asoista, kuten Epstein-tiedostot.”

    Mitä sitten?????

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mitä sitten?????

    Trump laittoi amerikan vituralleen, vaikka piti olla Amerikka ensin, niin onkin viimeisenä.

    "Eihän Trumpia tarvitse kuin imarrella, niin hän on samaa mieltä sen kanssa."

    Ja mummonmuorin ei tarvitse kuin nähdä nimen Trump, niin hän alkaa kiehumaan raivosta. Samat syytökset kuukaudesta toiseen.
    Saa nähdä, koska hän halkeaa vihaansa?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Trump laittoi amerikan vituralleen, vaikka piti olla Amerikka ensin, niin onkin viimeisenä.

    "Trump laittoi amerikan vituralleen, vaikka piti olla Amerikka ensin, niin onkin viimeisenä."

    Täsmälleen näin siinä käy. Kanada on myös ottamassa Natossa yhä suurempaa roolia. Yhdysvaltojen arvovalta rapistuu lujaa vauhtia.

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    "Trump laittoi amerikan vituralleen, vaikka piti olla Amerikka ensin, niin onkin viimeisenä."

    Täsmälleen näin siinä käy. Kanada on myös ottamassa Natossa yhä suurempaa roolia. Yhdysvaltojen arvovalta rapistuu lujaa vauhtia.

    Mummonmuori purkaa taas paineitaan haukkumalla Trumppia.
    Onneksi Venäjän arvovalta nousee kohisten.

    Eräällä tavalla näin mutta Iranin sotavoimat ja mahdollinen ydinase oli pakko torpedoida ainakin 10 vuodeksi ja nyt sitten lähi-idän sunnivaltiot ja Israel saavat olla rauhassa.

    Itse asiassa Trump pelasti koko maailman sillä sodan roihu minkä Iran oli jo valmis aloittamaan olisi levinnyt koko maailmaan. Maailma saa olla siis nyt kiitollinen Trumpille että ihmiset saa olla vielä elossa kautta koko maan piirin.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Trumpin oli pelastettava maailma samalla tapaa kuin Zelenskyn tulee pelastaa Ukrainan olemassaolo. Netanyahu ja Zelensky ovat juutalaisia joita tämä koko maailma saa nyt kiittää, ainakin tähän mennessä sodat ovat vielä kesken mutta Iranin ja Venäjän kyky tuhota on tosi paljon eliminoitu.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    <<Netanyahu ja Zelensky ovat juutalaisia <<
    Ne tekee hyvin pahaa se on hyvin tehty! - mutta perverssiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Mummonmuori purkaa taas paineitaan haukkumalla Trumppia.
    Onneksi Venäjän arvovalta nousee kohisten.

    "Onneksi Venäjän arvovalta nousee kohisten."

    Oho, täällä on yksi putinistikin. :D No, hänen valtakautensa näyttää olevan ohi.

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    "Onneksi Venäjän arvovalta nousee kohisten."

    Oho, täällä on yksi putinistikin. :D No, hänen valtakautensa näyttää olevan ohi.

    Jos Putin katsoo että suunnitelmansa meni jo niin läskiksi, eikä hänellä ole enää menetettävää ja löytyy hulluja tukijoita, jotka ei uskalla panna vastaankaam, niin hänhän voi vanhuudenpäivillään kokeilla hyökätä vielä muihin maihin ihan huvikseen, vaikka Suomeen, pelata kuin sotapeliä ja katsoa mielenkiinnosta mitä tapahtuu.

    Äänestä

Menestysteologian ideologiaan kuuluu, että kaikki kuuluu heille; he ovat valittuja, ja öljyteollisuus kuuluu Amerikalle, Trumpille ja Epsteinin hallinnolle. Siinä on esimerkki siitä, kuinka he käyttäytyvät: heillä on lupa käyttäytyä miten tahtovat. Se on sitä liberaalia ajattelutapaa, mutta muut saavat tyytyä. Mitä saavat, jos heiltä pyydetään jotain? Heidän kuuluu antaa etuoikeudet etuoikeutetuille.

Äänestä
  • Sodassa pitäisi sitten menestyä.

    Ei käydä onnettomasti kuten Trumpille.

    Äänestä

  • Tuo on siis sitä "uuskonservativiista" poliittista uskontoa, mitä tuolla noudatetaan. Juuri tuollaista heidän oppinsa on.

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    Tuo on siis sitä "uuskonservativiista" poliittista uskontoa, mitä tuolla noudatetaan. Juuri tuollaista heidän oppinsa on.

    Täh?
    Ai sekö on jotain "uuskonservatiivisuutta" jos aikoo menestyä?
    Oletkohan ihan järjissäsi?

    Ei kai kukaan aloita sotaa sillä periaatteella, että haluaa hävitä?

    1Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Täh?
    Ai sekö on jotain "uuskonservatiivisuutta" jos aikoo menestyä?
    Oletkohan ihan järjissäsi?

    Ei kai kukaan aloita sotaa sillä periaatteella, että haluaa hävitä?

    :D Juu, menestysteologia kuuluu juuri tuohon.
    Eikä sodan aloittaminen tai lietsominen myöskään ole kristinuskon mukaista.

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    :D Juu, menestysteologia kuuluu juuri tuohon.
    Eikä sodan aloittaminen tai lietsominen myöskään ole kristinuskon mukaista.

    Mummonmuori puhuu taas puuta heinää! Taitaa se ikä tehdä jo tepposet.Valheella on lyhyet jäljet.

    Ei menestysteologiaan kuulu sotiminen!
    Liberaaliteologiaan se sen sijaan kuuluu, koska kaikki liberaalit käyvät Israelin kimppuun.

    1Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Mummonmuori puhuu taas puuta heinää! Taitaa se ikä tehdä jo tepposet.Valheella on lyhyet jäljet.

    Ei menestysteologiaan kuulu sotiminen!
    Liberaaliteologiaan se sen sijaan kuuluu, koska kaikki liberaalit käyvät Israelin kimppuun.

    Eli et näemmä lainkaan seuraa, mitä nuo menestysteologit puhuvat?

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    Eli et näemmä lainkaan seuraa, mitä nuo menestysteologit puhuvat?

    Nimeä muutama suomalainen menestysteologi ketä sinä seuraat?

    1Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Nimeä muutama suomalainen menestysteologi ketä sinä seuraat?

    :D En seuraa heistä yhtään. Näitä kannanottoja vain tulee silloin tällöin vastaan etenkin Trumpin hallinnon osalta.

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    :D En seuraa heistä yhtään. Näitä kannanottoja vain tulee silloin tällöin vastaan etenkin Trumpin hallinnon osalta.

    Trump ei ole menestysteologi eikä muukaan teologi.
    Vaikka kuinka inhoat Trumppia ja hänen klaaniaan, niin koettaisit kuitenkin olla sotkematta USA:n kristittyjä Trumpin sekoiluihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Trump ei ole menestysteologi eikä muukaan teologi.
    Vaikka kuinka inhoat Trumppia ja hänen klaaniaan, niin koettaisit kuitenkin olla sotkematta USA:n kristittyjä Trumpin sekoiluihin.

    Miksi? Trumpin vahvin kannattajakunta kun koostuu näistä poliittisista evankelikaaleista (ei siis kaikista evankelikaaleista tai kristityistä) sekä joukosta kristittyjä, joille politiikkaa on se keskeinen asia.

    Hänen hengellinen neuvonantajansa on Paula White ja hyvin tunnettu menestysteologian opettaja. Samoin taustavoimissa on tehty Trumpille ”ohjeet” (Project 2025) joka on täysin näiden evankelikaalien luoma teos siitä, miten Yhdysvallat tulee valloittaa.

    Näitä on mahdoton erottaa toisistaan.

    Eikö vieläkään mene perille?
    Trump ei ole menestysteologi!

    Kuinka kovapäinen täytyy olla, ettei sitä tajua.

    'Trumpin kannattajiin kuuluu kaikenlaisia ihmisiä ja tottakai Trump käyttää hyväkseen heidän kaikkien tukea.
    Trump on täysin maallistunut, itsekeskeinen tyyppi, jolla kiristinusko ei ole tärkeällä sijalla elämässä. Mutta kristittyjen tuki kelpaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    :D Kyllähän tuon olen jo aikaa sitten tajunnut. Mutta nuo menestysteologit pitää häntä "messiaana" vain siksi, että Trumpista on heille hyötyä.

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    :D Kyllähän tuon olen jo aikaa sitten tajunnut. Mutta nuo menestysteologit pitää häntä "messiaana" vain siksi, että Trumpista on heille hyötyä.

    Kyllä mummonmuori sotkee taas pahasti asioita.
    Kyllä USA:n evankelikaalit tajuavat sen, että Messisas on jumalallinen olento, joten Trump ei ole sellainen.

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    :D Kyllähän tuon olen jo aikaa sitten tajunnut. Mutta nuo menestysteologit pitää häntä "messiaana" vain siksi, että Trumpista on heille hyötyä.

    " Mutta nuo menestysteologit pitää häntä "messiaana" vain siksi, että Trumpista on heille hyötyä."

    Ensin mummo haukkui Jeesukseen uskovaa seurakuntaa fundamentalisteiksi ja nyt menestysteologeiksi ja mikähän seuraavaksi ... Haukkua kun pitää uskovaa seurakuntaa sydämen kyllyydestä.

    Trump ei ole Messias heille vaan Jeesus Messias eli Kristus on se Jumalan lähettämä pelastaja joka tuleva on!! Amen

    Äänestä

Kristinuskoa ja raamattua pakkosyötettiin historiassa juurikin sotavoimien ja tappamisen avulla hyvin laajasti.
Jokin ei oikein täsmää tuon satukirjan, kirkon ja uskon suhteen?
Vielä kun joku pystyisi todistamaan sen mikä kaikista maailman suurimmista uskonnoista ja uskosta on se ainoa oikea ja oikeasti perustuu faktoihin, aitouteen ja tutkittuun historiaan ja tieteeseen.

Äänestä

Trump moitti Israelia.

Eli on alhaisin nilviäinen maan päällä.

Äänestä
  • Tyhmää juttua. Molempia voi moittia, kun on aihetta.

    Äänestä

Kuningas Daavidilla oli homoseksuaalinen suhde. Joten?

Äänestä
  • Miksi VALEHTELET?

    Kuningas Daavid oli naimisissa Saulin tyttären kanssa.

    Daavid ja Jonatan olivat vain ystäviä!

    Miksi poistat tällaisen vastauksen? Etkö kestä totuutta?

    Äänestä

”Anonyymi00029” 2026-06-04 13:41:21 kirjoitti:
”Kyllä mummonmuori sotkee taas pahasti asioita.
Kyllä USA:n evankelikaalit tajuavat sen, että Messisas on jumalallinen olento…”.

”Anonyymi00032” 2026-06-04 15:14:29 taas::”Ensin mummo haukkui Jeesukseen uskovaa seurakuntaa fundamentalisteiksi ja nyt menestysteologeiksi ja mikähän seuraavaksi…”

Ilmeisesti näillä henkilöillä ei ole kovin hyvä lukutaito. Kirjoitin ”Mutta nuo menestysteologit pitää häntä "messiaana" vain siksi…”.

Trumpin tukijoista etenkin menestysteologiaa edustavat evankelikaaliset johtajat uskovat, että menestys on merkki Jumalan ”valituista” He siis pitävät Trumpia jopa ”voideltuna” eli messiaana.
Samoin salaliittoteorioihin uskovista (QAnon) pitää Trumpia jumalallisena pelastajana.

Osa evankelikaaleista tukee Trumpia vaikka pitääkin häntä epärehellisenä ja epäluotettavana. Näissä piireissä häntä verrataan Kyyroksen ja tämä Kyyros-teologia tekee Trumpin immuuniksi moraaliselle kritiikille. Kaikki on siis heidän mielestään hyvää ja oikein, mitä Trump tekee.

Sitten on heitä, jotka eivät hyväksy Trumpia oikein millään tavalla. Erityisesti he tuomitsevat Iranin sodan.

Äänestä
  • Miksi jatkat VALEHTELEMISTA;" He siis pitävät Trumpia jopa ”voideltuna” eli messiaana."

    Onkohan sinut voideltu valehtelijaksi?

    Sinuun sopii hyvin Raamatun ennustus:
    Matt 24
    " Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy', ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa,"

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Miksi jatkat VALEHTELEMISTA;" He siis pitävät Trumpia jopa ”voideltuna” eli messiaana."

    Onkohan sinut voideltu valehtelijaksi?

    Sinuun sopii hyvin Raamatun ennustus:
    Matt 24
    " Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy', ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa,"

    Älä erkki viitsi

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Älä erkki viitsi

    Tai Liisa?

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Älä erkki viitsi

    Tarkoitatko errki kujanpää?

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Tarkoitatko errki kujanpää?

    Ei, vaan Liisa Lihavaista. Paino n 120 kg.

    Äänestä

Jumala tulee tappamaan kaikki vokevasuriliberaalit ja laittamaan ne helv..
Ajatus lohduttaa. Mahtaa saata... rivaamia vokevassureita ottaa pattiin kun Israel viisveisaa vokehom.... valituksesta ja lyö takaisin hyökkääjiä.
Muuten palestiinalaisia ei ole edes olemassa vaan ne ovat arabeja pääosin jordaniasta pakkosiirrettyjä.

Äänestä
  • "Jumala tulee tappamaan kaikki vokevasuriliberaalit ja laittamaan ne helv.."

    Näinhän tässä lopulta käy, uuteen maailmaan ei pahuus saa tulla!!!

    Äänestä

Kansakuntien karma rankaisee juutalaisia.

Äänestä
  • Yksilön karman lisäksi on siis kansojen karma ja ihmiskunnan karma.

    Äänestä

Iran on se, joka hyökkää, Israel puolustaa koko läntistä sivilisaatiota etulimjassa. Sota on hengellinen: islamin epäjumala vastaan Raamatun Jumala.

Äänestä
  • Juuri noin. Iran, joka hyökkää, on syyllinen. Iran, Hamas, Hitzbollah ja huthit ovat hyökkäilleet Israelin kimppuun jo vuosia:
    "Mitä ihminen kylvää, sitä hän saa myös niittää."

    Äänestä

Terrorijärjestöt ei pysty hyökkääään toiseen maahan.

Vain mennä rajan yli jos kukaan ei vartioi.

Äänestä
  • Ja sitä kutsutaan HYÖKKÄYKSEKSI. oli vartioita tai ei!

    Äänestä

Tässä jälleen kaksi esimerkkiä siitä, keillä ei ole uskon tuomia hedelmiä lainkaan;

”Anonyymi00036 2026-06-09 08:32:25 :”Miksi jatkat VALEHTELEMISTA;" He siis pitävät Trumpia jopa ”voideltuna” eli messiaana."

Se, että jossain tosiaan puhutaan tuollaisia ja kun siitä sitten kertoo, ei ole mitään valehtelua. Se olisi, jos kiistettäisiin, ettei kukaan tuollaisia puhu.

”Anonyymi00037” 2026-06-09 08:41:58: ”Jumala tulee tappamaan kaikki vokevasuriliberaalit ja laittamaan ne helv..Ajatus lohduttaa….”

Tämä ilmeisesti on trolli, joka vain haluaa lietsoa vihaa ja pahuutta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Siellä lukee: ÄLÄ TAPA.

Käsky on ehdoton, mitään poikkeuksia ei mainita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu