Peliyhtiö lahjoitti 5 euroa pelirahaa, muutaman kerran vuodessa ovat lahjoittaneet.
Laitoin sen sitten pitkävetoon ja kerroin vähän päälle 2.
Voitot sai pitää, mitä 5 euorolla voittoa tuli.
Eilen illalla ajattelin, että varmaan veto kusee, kun olin laittanut alle 3.5 maalin veon ja ottelussa oli tehty jo 2 maalia ajassa 20 minuuttia.
Ajattelin, että varmana ottelu kusee, kun maaleja on 20 minuutissa tullut kaksi.
No eipä ottelu kussut, vaan livevedota katsoin, että ottelussa tethiin 3 maalia.
Hyvin pelikassan saldo nousi, kun viidellä eurolla nousi.
Eipä se 5 euroa ole suuri summa töissä olevalle, saa alle tunnissa 5 euroa, mutta meikäläiselle, jolla ei tuloja ole, niin on suuri summa.
Koskaan ei ole meikäläiselle maksettu työnteosta palkkaa, ei kukaan ole töihin huolinut eli ei ole kokemusta tunteesta, etä työn tekemisestä saa palkkaa.
Tuskinpa tuleekaan, kun ikää on jo yli 55v.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.