verstiluutnantti Johan Huovinen Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulusta arvioi ruotsalaislehti Dagens Nyheterin haastattelussa, että Ukraina voi muutaman kuukauden sisällä saada Krimin niemimaan eristettyä Venäjästä.
– En yllättyisi, jos muutaman kuukauden sisällä Krimillä ei ole ruokaa, Huovinen sanoo.
Ukraina on hänen mukaansa edennyt toukokuun aikana enemmän kuin Venäjä. Vaadittaisiin enää muutamia kuukausia, jotta Krimin niemimaa saadaan eristettyä Venäjästä logistisesti.
Ukraina pystyy liikuttelemaan droonejaan Mariupolia ympäröivillä moottoriteillä ilman häiriötä.
Ukraina häiritsee Venäjän toimintaa Krimin sillalla muun muassa droonihyökkäyksillä, ja Venäjä joutuu säännöllisesti sulkemaan sillan.
Sota-analyytikko Jörgen Elfvingin mukaan erityisesti vesihuolto Krimille on haavoittuvainen Venäjän laiminlyötyä sen ylläpitoa. Samaan aikaan todennäköisyys myös muiden hyödykkeiden pulaan kasvaa.
Hurja ennustus Krimistä
16
130
Vastaukset
"...Venäjän laiminlyötyä sen ylläpitoa"? Ei ikinä! Venäläinen perinpohjaisuus ja tarkkuus ovat maailmankuuluja!
Venjäjän vankiloissakin vangit saavat tarkasti oikealla kellonlyömällä aterian, jonka ravintosisältö vastaa täydellisesti uusimpia tieteellisiä suosituksia!- Anonyymi00003
” saavat tarkasti oikealla kellonlyömällä aterian, jonka ravintosisältö vastaa täydellisesti uusimpia tieteellisiä suosituksia!”
Juuri niin! Ja venäläinen suositus vangille on seuraava: napakka nyrkinisku otsaan! Nälkä unohtuu kertaheitolla! - Anonyymi00008
...Venäjän laiminlyötyä sen ylläpitoa"? Ei ikinä! Venäläinen perinpohjaisuus ja tarkkuus ovat maailmankuuluja!
Venjäjän vankiloissakin vangit saavat tarkasti oikealla kellonlyömällä aterian, jonka ravintosisältö vastaa täydellisesti uusimpia tieteellisiä suosituksia!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Heikkolahjaisuus
- Anonyymi00001
Mitehän ne ennen moottoritietä ja siltaa eli Krimillä ?
- Anonyymi00002
oikein hyvin kyllä Krimille on aina ollut maayhteys kuin myös meri yhteys joka toimi moitteettomasti mutta nyt on sotatila ja asiat hieman toisin
Ihan hyvin. Eihän tarvetta liikennöidä Venäjälle juuri ollut, ja Ukrainaan taas oli hyvät yhteydet. Sitten 2014 tuli "tarve" saada venäläisiä kulkemaan Krimille joukoittain, joten rakennettiin mahtava silta.
- Anonyymi00004
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Ihan hyvin. Eihän tarvetta liikennöidä Venäjälle juuri ollut, ja Ukrainaan taas oli hyvät yhteydet. Sitten 2014 tuli "tarve" saada venäläisiä kulkemaan Krimille joukoittain, joten rakennettiin mahtava silta.
Krimin alue kylläkin oli Neuvostoliiton tärkein lomanviettopaikka ja tarvetta liikennöintiin oli paljonkin, sadattuhannet elleivät miljoonat neukkutyöläiset lomailivat vuosittain Krimillä, siellä oli suuria kesäkauden lomaleirejä nuorisolle ja lapsille, myös valtion ylimmille virkailijoille ja johdolle jne.
- Anonyymi00012
Anonyymi00004 kirjoitti:
Krimin alue kylläkin oli Neuvostoliiton tärkein lomanviettopaikka ja tarvetta liikennöintiin oli paljonkin, sadattuhannet elleivät miljoonat neukkutyöläiset lomailivat vuosittain Krimillä, siellä oli suuria kesäkauden lomaleirejä nuorisolle ja lapsille, myös valtion ylimmille virkailijoille ja johdolle jne.
Näin siis Neuvostoliiton aikana mutta siitä on jo kauan.
- Anonyymi00005
Nato Tiltu pidättelee hengitystään, odotellessaan että Ukraina miehitää krimin.
Jatkakaa ...
https://pbs.twimg.com/media/GF_08gWXwAEgrG7.jpg - Anonyymi00006
Sama mies on ennekin höpötellyt juttujaan, ei taida pelata enää ihan täysillä.
- Anonyymi00007
Ei Nato Tiltuja vastaan ole tarvetta täysillä pelatakkaan. Sellanen semisti pelailu riittää niiden nöyrryytykseen.
Anonyymi00007 kirjoitti:
Ei Nato Tiltuja vastaan ole tarvetta täysillä pelatakkaan. Sellanen semisti pelailu riittää niiden nöyrryytykseen.
Todella semisti pelailette ensi huhtikuussa, kun ainoa jännäämisen aihe on se, miten kauas jäätte edes puolikkaasta kansanedustajasta.
- Anonyymi00009
Semmostahan se ryssän homma on aina ollut jotta ryöstetään naapurilta, murhataan naapuri ja raiskataan naapuri ja sitten ihmetellään mikä kumma on kun ei tykätä.
- Anonyymi00010
Ei Ukrainan armeijalla ole mitään asiaa Krimille, kannattaisi jo lopettaa haaveilu. Tämä mies karistaa viimeistään ne haaveet jokaisen mielestä.
https://www.facebook.com/share/p/1VUULyD2Ru/- Anonyymi00013
😂😂😂
- Anonyymi00011
Säästäisivät edes Viipurin, ettei Pasi, ja Petri loukkaannu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1313109EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje402961- 1051351
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1371081Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621057Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661047- 60987
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373959- 41787
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22763