Mitä ne ilmiöt olivat?
https://www.youtube.com/watch?v=pbK1qzULDog
Martinin pirut
6
95
Vastaukset
- Anonyymi00001UUSI
Ei vaikuta aloitus pilailuvideolta.
- Anonyymi00002UUSI
Jokin yhteys voi olla sillä 13-vuotiaalla tytöllä murhattuun tehtaanjohtajan poikaan, joka oli 19-vuotias. Henkioppaat voisivat teoriassa tehdä jotain tuollaista ja ehkäpä kyseessä oli kosto tytön puolesta. Ainakin se poltergeist-kummitelu loppui murhan jälkeen.
Tuolloin 1880-luvulla murhasta sai 8 vuotta vankeutta, mutta taposta vain 2 vuotta.
Tuo elokuva muuten on jäänyt ihan tuntemattomaksi, mutta aihe tosipohjaisena erittäin mielenkiintoinen. Tunnettu tapaus ja löytyy virallisista kirjoista ja kansista. Tyypillinen poltergeist- ilmiö.
Tein aikoinaan jo ennen sukututkimusohjelmia sukututkimusta kirkkojen ja muiden lähteiden, kuten esim. Ellis Islandin kautta Jenkkilään matkustaneita koskevista asiakirjoista.
USA:n mormoneilla on valtava tietokanta kaikkialta maailmasta ja sieltä myös löytyi infoa. Nykyäänhän sukututkimus on naurettavan helppoa, kun annat DNA:si ja muutaman satasen rahaa MyHeritagelle tai vastaavalle taholle.
Suomalaiset kirkonkirjat ulottuu ainakin 1400- luvun lopulle ja sieltä löytyi sukulaisten tiedot esim viinanpoltosta ja muista tuomioista. Löytyi myös tuntomerkkejä ja erilaisia luonnehdintoja syytetyistä.
En tiedä paljonko näitä kirkonkirjoja on tuhoutunut esim suurpaloissa, mutta nykyisin ne on jättimäisillä projekteilla siirretty digitaaliseen muotoon jokaiselle tutkittavaksi. En tiedä ottaako kirkko tiedoista rahaa, vai onko rahoitettu verotuloilla.
Ellis Islandilla oli tiedot kauttamatkustajien ulkonäöstä, pituus, paino, hiusten- ja silmien väri, terveydentila ja rahatilanne. Ukkini broidilla oli viisi dollaria rahaa kyseisellä saarella Titanicin onnettomuuden aikoihin mentyään toisella laivalla etsimään onneaan.
Niin tuon poltergeistin on havaittu liittyvän johonkuhun asukkaaseen ja hänen riivaajaansa, joten poismuuttaminen talosta ei auta, sillä henki kulkee ihmisen mukana eikä siinä talossa.
Varsinaiset "kummitustalot" sitten taas sen sijaan liittyy paikan tapahtumiin ja edesmenneisiin asukkaisiin.- Anonyymi00003UUSI
Mutta oliko tuo tyttö varsinaisesti riivattu? Katsoin kyseisen videon jossa kerrotaan, että oli kuolemansairas, mutta riivauksesta ei muistaakseni puhuttu.
- Anonyymi00004UUSI
Anonyymi00003 kirjoitti:
Mutta oliko tuo tyttö varsinaisesti riivattu? Katsoin kyseisen videon jossa kerrotaan, että oli kuolemansairas, mutta riivauksesta ei muistaakseni puhuttu.
Käytin väärää termiä. Tarkoitin että todennäköisesti tämä "räyhähenki" asui tässä tytössä eikä kiusannut itse tyttöä. Tyttö on siis ikäänkuin "teleportti" tälle hengelle tähän maailmaan. Nykykielellä reititin.
- Anonyymi00005UUSI
Anonyymi00003 kirjoitti:
Mutta oliko tuo tyttö varsinaisesti riivattu? Katsoin kyseisen videon jossa kerrotaan, että oli kuolemansairas, mutta riivauksesta ei muistaakseni puhuttu.
Eivät Poltergeist-hengetkään välttämättä pahoja ole. Poltergeist-ilmiöhän littyy usein teini-ikäisiin ja nuorempiinkin tyttöihin, kuten tässäkin tapauksessa. Ehkä siellä eivät olleet asiat kunnossa ja tyttöä (piikaa) kohdeltiin huonosti. Ei kai ne hengetkään huvikseen riehu noin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka882513- 671465
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww831391EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje121206- 81933
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19910Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta102791Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe34785- 54783
- 30706