Lihottavat tuotteet pystyy korvaamaan

Anonyymi-ap

Korvasin nyt turkkilaisen jugurtin mildonan maitorahkalla ja sen ansiosta laihdun.

Turkkilaista jugurttia olen syönyt joulun jälkeen ainakin 20 kilon purkkia,lihomista siitä on tullut vain kilo tai kaksi vaikka en ole harrastanut paljon liikuntaa.Tarkoitus oli alunpitäen syödä sitä VAIN 50 grammaa päivässä,mutta söinkin sitä yleensä 200 g ja välillä jopa 300 g.Tapana oli syödä sitä suoraan purkista siinä yhteydessä kuin tein siitä jälkiruokaa.
KORVASIN sen nyt mildonan maitorahkalla jonka ansiosta kalorit tuosta aikaisemmin syödystä jälkiruuasta pienentyi kolminkertaiseksi ja proteeinimäärät siitä suurentui saman verran.
Maku siitä jälkiruuasta ei ihmeekseni muuttunut yhtään vaikka kalorit pienentyi.

Aikaisemmin lopetin rinkelit koska tajusin että alan niistä lihomaan,niitä söin vain noin kuukauden.
Aloitus on ollut nyt helppo ja olen syönyt aika hyvin vaikka kalorit olleet vain noin 2000 päivässä,aikaisemmin ne oli noin 2800-3000 päivässä.
Turkkilainen jugurtti ja karkki aiheutti tulehdusta kehossa 😱.Nyt kun en ole niitä syönyt ja olo on nyt erittäin hyvä.Silloin kun niitä söin päätä särki jatkuvasti koko ajan.
Nyt oli pakko alkaa uudestaan laihduttamaan koska kenkien jalkaanlaittaminen meni niin hankalaksi.
Ne on aivan helpo laittaa jalkaan kun maha on aivan litteä mihin olen tottunut.
Hyvin on turvotus alkanut lähtemään pois.Punnitsen ja mittaan vasta ensi kuun lopussa tulokset,enkä ota ennen ja jälkeen valokuvia.

75

648

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Hauska juttu, taas löytyi uusi syyllinen eli turkkilainen jugurtti. Kaikki muu, kuten pakonomainen liikunta, karkki, täytekakut, fasupalat, kellarista haettavat karkkipussit, Tokmannin tarjoussuklaa jne ei koskaan ole sinun ongelmien taustalla. Kuitenkin sokeri ja höttöhiikarit on suurin syy insuliiniresistenssiin ja tulehdustilaan. Ja se pakkoliikunta lisää vielä tulehdusta:

      "Liiallinen liikunta voi aiheuttaa kehoon ylirasitustilan, joka puolestaan ruokkii elimistön matala-asteista tulehdusta ja altistaa rasitusvammoille. Se heikentää myös vastustuskykyä. Palautuminen on avainasemassa: riittämätön lepo estää kehon luonnollisen tulehdusvasteen laskemisen."

    • Anonyymi00002

      "Nyt oli pakko alkaa uudestaan laihduttamaan koska kenkien jalkaanlaittaminen meni niin hankalaksi."

      Se on vain iän aiheuttama jäykkyys... Hommaa pitkävartinen kenkälusikka. 🙂

      • Anonyymi00003

        Sama se on laihduttaa ne pois.Ei siinä tarvitse paljon mistään luopua jos saa korvattua ne vähäkalorisillla tuotteilla jotka maistuu yhtä hyvältä.
        Olin todellisuudessa syönyt tuota turkkilaista jugurttia enemmänkin,alussa sitä meni yksi purkki viikossa ja lopussa sitä piti ostaa jo kaksi purkillista viikossa.
        Se oli sitten pakko lopettaa kokonaan.

        Monet muutkin tuotteet pystyy helposti korvaamaan vähäkalorisilla vaihtoehdoilla mitä ei ole yhtään sen huonompia maultaan.Esim ranskalaiset perunat pystyy korvaamaan keitetyllä perunoilla jos tekee hyvän vähärasvainen kastikkeen.

      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Tämän tapaista ruokaa tein.Lidistä saa tuota,merkki
        Por patty .
        Itse teen kastikkeen viikoksi kerralla koska tulle ainakin neljä kertaa halvemmaksi kuin valmisruuat.Herkullista ruokaa vaikka on vähäkaloreista.
        Valmisaterioissa on sekin huono puoli että annoskoot niissä on liian pieniä.Ite syön aina täyden paistinpannullisen kun syön niin paljon kuin mahaan mahtuu.

        Karamellisoitua possua riisillä ja vihanneksilla | Snellman https://snellman.fi/fi/reseptit/karamellisoitua-possua-riisilla-ja-vihanneksilla/

      • Anonyymi00007
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Ne jälkiruuat pystyy tekemään tuolla maitorahkalla,eli rpoteenimäärät vain nousee VAIKKA kalorimäärät pienentyy.Yhdessä desissä on proteenit MELKEIN 20 grammaa.Makeutukseen käytän VAIN oikeaa sokeria ENKÄ syöpää yms aiheuttavia makeutusaineita.

        Tein kastikkeen johon pistin lihaa 1,4 kiloa jota jouduin sitten korjaamaan lisäämällä lihaa vielä 800 g ja kasviksia ,se meni vähän pilalle koska pistin liikaa omenaviinietikkaa.Maku tuli kuntoon tuolla toimenpiteellä.Kastiketta tuli 7 litraa mikä riittää hyvin viikoksi.

      • Anonyymi00008
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Sama se on laihduttaa ne pois.Ei siinä tarvitse paljon mistään luopua jos saa korvattua ne vähäkalorisillla tuotteilla jotka maistuu yhtä hyvältä.
        Olin todellisuudessa syönyt tuota turkkilaista jugurttia enemmänkin,alussa sitä meni yksi purkki viikossa ja lopussa sitä piti ostaa jo kaksi purkillista viikossa.
        Se oli sitten pakko lopettaa kokonaan.

        Monet muutkin tuotteet pystyy helposti korvaamaan vähäkalorisilla vaihtoehdoilla mitä ei ole yhtään sen huonompia maultaan.Esim ranskalaiset perunat pystyy korvaamaan keitetyllä perunoilla jos tekee hyvän vähärasvainen kastikkeen.

        Eli lihomisen syy ei oikeastaan ollut tuo turkkilainen jugurtti vaan se että sinä ahmit sitä.
        Minä syön turkkilaista jugurttia myös mutta aina myslin ja marjojen kanssa.
        En joka päivä vaan vaihtelevasti 1-3 kertaa viikossa.
        1 litran purkki kestää pari viikkoa.
        Itse tykkään myös oikeasta perinteisestä kastikkeesta jossa käytetään ihan oieaa voita mutta en kuitenkaan syö sitä joka päivä, ehkä muutaman kerran kuukaudessa.

        On sanottu että kaikkea saa syödä mutta kohtuullisesti.
        Sitten esim. voilla paistaminen, laitat sen 25g voita paistinpannulle ja paistat lihan siinä.
        Kun nostat lihan siitä pannulta niin yli puolet voista jää pannulle.
        Tai suola, keität pastaa ja laitat keitinveteen ruokalusikallisen suolaa, ei se ruokalusikallinen suolaa imeydy siihen pastaan vaan suurin osa menee viemäriin.

      • Anonyymi00010
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Ei tuo ole vielä mitään ahmintaa jos sitä syö päivässä vain 200 grammaa.Oikeat ahmijat syö sitä yhdeltä istumalta kaksi täyttä purkillista joiden paino 120-180 kiloa.
        JOS on vähänkuluttava keskikulutus 2300-2800 kaloria päivässä,niitä ei tosiaan kannata syödä yhtään MUUTEN lihoo varmasti vaikka kuinka vähän niitä syö.
        Se pitää olla siis täysi 0 linja JOS haluaa ettei liho
        Sama juttu se on kaikissa muissakin kaloripommeissa.
        Esim nuo myslit on sellaisia ettei niitäkään kannata yhtään syödä.Olen itse lihonut joskus niistäkin.
        Ethän sinä ja muut sitä tietenkään usko,😂mutta nyt ainakin tiedätte SITTEN kun läskiä on tullut 10-20 kiloa tai enemmän.😂😱

      • Anonyymi00014
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Sinun mielestä et itse ole ahmija vaan jotkut jotka muka syö vielä enemmän (tuskin löytyykään sellaisia) kyllä määrät kertoo ihan faktat. Ihan hyvä esimerkki tällä palstalla olet siitä miten sokeri vaikuttaa aivoihin rapauttavasti.

      • Anonyymi00016
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Ei tuo ole vielä mitään ahmintaa jos sitä syö päivässä vain 200 grammaa.Oikeat ahmijat syö sitä yhdeltä istumalta kaksi täyttä purkillista joiden paino 120-180 kiloa.
        JOS on vähänkuluttava keskikulutus 2300-2800 kaloria päivässä,niitä ei tosiaan kannata syödä yhtään MUUTEN lihoo varmasti vaikka kuinka vähän niitä syö.
        Se pitää olla siis täysi 0 linja JOS haluaa ettei liho
        Sama juttu se on kaikissa muissakin kaloripommeissa.
        Esim nuo myslit on sellaisia ettei niitäkään kannata yhtään syödä.Olen itse lihonut joskus niistäkin.
        Ethän sinä ja muut sitä tietenkään usko,😂mutta nyt ainakin tiedätte SITTEN kun läskiä on tullut 10-20 kiloa tai enemmän.😂😱

        Sinä lihotkin karkilla ja kakulla mitä syöt kun 'et laihduta'

        Eli ahmintajaksolla. Nyt on taas pakkokulutuskausi?

        Aiemmissa postauksessa taisit kertoa että laihdutat, että saat ahmia herkkuja. Ja kun olet ahminut on pakko laihduttaa. Sen jälkeen voi taas ahmia. On kyllä sairasta, ei voi muuta sanoa...

      • Anonyymi00025
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Ne jälkiruuat pystyy tekemään tuolla maitorahkalla,eli rpoteenimäärät vain nousee VAIKKA kalorimäärät pienentyy.Yhdessä desissä on proteenit MELKEIN 20 grammaa.Makeutukseen käytän VAIN oikeaa sokeria ENKÄ syöpää yms aiheuttavia makeutusaineita.

        Tein kastikkeen johon pistin lihaa 1,4 kiloa jota jouduin sitten korjaamaan lisäämällä lihaa vielä 800 g ja kasviksia ,se meni vähän pilalle koska pistin liikaa omenaviinietikkaa.Maku tuli kuntoon tuolla toimenpiteellä.Kastiketta tuli 7 litraa mikä riittää hyvin viikoksi.

        Milloin hakemaan apua syömishäiriöön?

      • Anonyymi00029
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Sama se on laihduttaa ne pois.Ei siinä tarvitse paljon mistään luopua jos saa korvattua ne vähäkalorisillla tuotteilla jotka maistuu yhtä hyvältä.
        Olin todellisuudessa syönyt tuota turkkilaista jugurttia enemmänkin,alussa sitä meni yksi purkki viikossa ja lopussa sitä piti ostaa jo kaksi purkillista viikossa.
        Se oli sitten pakko lopettaa kokonaan.

        Monet muutkin tuotteet pystyy helposti korvaamaan vähäkalorisilla vaihtoehdoilla mitä ei ole yhtään sen huonompia maultaan.Esim ranskalaiset perunat pystyy korvaamaan keitetyllä perunoilla jos tekee hyvän vähärasvainen kastikkeen.

        "Monet muutkin tuotteet pystyy helposti korvaamaan vähäkalorisilla vaihtoehdoilla mitä ei ole yhtään sen huonompia maultaan"

        Miten olet ajatellut korvata karkit, kakut ja jäätelön? Kun ne pystyy mielestäsi korvaamaan?

        Kerran taisitkin keksiä, että karkit on myrkkyä joiden myynti pitäisi kieltää. Muilta siis, ei sinulta tietenkään. Ja korvaamalla ne kuivatuilla hedelmillä problem solved. Paitsi että kuivatut hedelmät on yhtä sokerisia kuin karkit. Lukuunottamatta suklaata. Suklaata niidenkin päälle monesti laitetaan.

        Kaikkeen voi kyllä keksiä sopivimpia vaihtoehtoja kun eletään tässä vaihtoehtojen kulttuurissa.

        SUKLAA:
        Täällä oli vinkki että Ruohonjuuresta saa sokeritonta suklaata. Luulin että siinä on ainakin keinotekoista makeutusta mutta ei ole!!!! Chokay salty almond sisältää vain 4g sokeria ja 6g hiilaria per 100g. Kuituja on peräti 40g. Yksi levy on 70g. Energiaa koko levyssä 377 kcal, sokeria siis vain 2g ja hh 4 g. Oli hyvää suklaata! Ainut peikko on hinta. Tämä 70 g levy on yli 7 €. Ei kovin usein raaski ostaa mutta eipä suklaata tule usein ostettua muutenkaan. Ei edes FS pötkyä ole tullut ostettua aikoihin. Taas on mieliteot häipyneet.

        JÄÄTELÖ
        Jäätelö hoituu itsellä Ketomon sokerittomialla, aidoista munista ja tilamaidosta valmistetulla jätskillä. Myös Lohiloa tulee joskus ostettua. Ketomolla on myös hinta korkea. Mutta terveellisyys ja laatu maksaa verrattuna halvan glukoosisiirapin hintaan.

        KARKIT
        En itse osta sokerikarkkia ollenkaan mutta yksi keino on tietty tuoda samaa tuntumaa on ksylitolipastillit ja pakastekuivatut hedelmät ja marjat. Viimeksi mainitut on hintavia nekin.

        KAKUT ja LEIVÄT
        Syntyy ihan vhh jauhoista ja munista, kaikki leipomukset. Teen itse juustokakkua, (rakennetta tuo liivate) mokkaruutuja, piirakoita. Mantelipohjalla lähinnä. Nyt opettelen leipomaan bageleita, tilasin silikoisen bagelivuoan. Eli leipäongelmaa ei ole. Ketoleipää ja siemennäkkäriä vakiona, joskus kauraakin kun eletään normaalissa.

        NAPOSTELTAVAT
        Suolamantelit ja pähkinät. Juustosipsit valkuaisesta ja juustoraasteesta.

        Paljon mitään ei tule ostettua valmiina. Siemennäkkäriä välillä.

        T kn

      • Anonyymi00030
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Ne jälkiruuat pystyy tekemään tuolla maitorahkalla,eli rpoteenimäärät vain nousee VAIKKA kalorimäärät pienentyy.Yhdessä desissä on proteenit MELKEIN 20 grammaa.Makeutukseen käytän VAIN oikeaa sokeria ENKÄ syöpää yms aiheuttavia makeutusaineita.

        Tein kastikkeen johon pistin lihaa 1,4 kiloa jota jouduin sitten korjaamaan lisäämällä lihaa vielä 800 g ja kasviksia ,se meni vähän pilalle koska pistin liikaa omenaviinietikkaa.Maku tuli kuntoon tuolla toimenpiteellä.Kastiketta tuli 7 litraa mikä riittää hyvin viikoksi.

        "Tein kastikkeen johon pistin lihaa 1,4 kiloa jota jouduin sitten korjaamaan lisäämällä lihaa vielä 800 g ja kasviksia ,se meni vähän pilalle koska pistin liikaa omenaviinietikkaa."

        Omenaviinietikkaa???

      • Anonyymi00055
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Ne jälkiruuat pystyy tekemään tuolla maitorahkalla,eli rpoteenimäärät vain nousee VAIKKA kalorimäärät pienentyy.Yhdessä desissä on proteenit MELKEIN 20 grammaa.Makeutukseen käytän VAIN oikeaa sokeria ENKÄ syöpää yms aiheuttavia makeutusaineita.

        Tein kastikkeen johon pistin lihaa 1,4 kiloa jota jouduin sitten korjaamaan lisäämällä lihaa vielä 800 g ja kasviksia ,se meni vähän pilalle koska pistin liikaa omenaviinietikkaa.Maku tuli kuntoon tuolla toimenpiteellä.Kastiketta tuli 7 litraa mikä riittää hyvin viikoksi.

        "Makeutukseen käytän VAIN oikeaa sokeria ENKÄ syöpää yms aiheuttavia makeutusaineita."

        Miksi käytät makeutusta joka asiaan?

    • Anonyymi00005

      Tavoitteeni; viilata ruokavalioo hieman ja lisätä kasviksia eikä aina syyä makaroonia ja perunaa. Pois karkit ja muut herkut. Kesällä ajattelin silti pari jäätelöä että kyllä nyt kaksi jäätelöä kehttaa. Sen jälkene voi mennä tunnin &kahen tunnin kävelylle tai muuta hikiliikuntaa.

      Lisäksi tavoite toinen; lisätä liikuntaa .

    • Anonyymi00006

      Milloin hoitoon?

    • Anonyymi00009

      "Korvasin nyt turkkilaisen jugurtin mildonan maitorahkalla ja sen ansiosta laihdun.'

      Enpä usko että yhden tuotteen vaihtaminen vaikuttaa mitään kun muuten ahmit karkkia, jälkiruokia ja kakkuja, jäätelöä ja suklaata. Vähän surkuhupaisaahan tuo on, ja moni ottaa vitsailuna. Kuka normaalilla älykkyydellä varustettu ihminen luulee että joku turkkilainen jugurtti lihottaa mutta valtavat määrät kakkua, karkit ja suklaat ei vaikuta mitään kokonaisuuteen. Ymmärtäisin vitsiksi mutta joku taisi kertoa että olet jo vanhuudenhöperö.

      • Anonyymi00011

        Etkö ole lukenut ollenkaan aloitusta.Siinä on santtu aivan selvällä suomen kielellä ettei yhtään ainutta karkkia eikä suklaanpalaa SAA syödä.
        Ja yleensä mikä tahansa jugurtti EI kannata syödä ollenkaan 😳.Yhdesti ostin niitä 50% alennuksesta,tulos lyhyessä ajassa lihoin 2 kiloa

      • Anonyymi00012

        JOS ei laihdutan,ja harrastaa paljon liikuntaa,karkkia ja suklaata SAA syödä vaikka kuinka paljon eikä niistä liho.😏
        Jos laihduttaa,niitä EI saa syödä.KOSKA ethän sinä silloin voi yhtään laihtua JOS niitä syöt KOSKA ne sisältää paljon energiaa.🤔

      • Anonyymi00019
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Etkö ole lukenut ollenkaan aloitusta.Siinä on santtu aivan selvällä suomen kielellä ettei yhtään ainutta karkkia eikä suklaanpalaa SAA syödä.
        Ja yleensä mikä tahansa jugurtti EI kannata syödä ollenkaan 😳.Yhdesti ostin niitä 50% alennuksesta,tulos lyhyessä ajassa lihoin 2 kiloa

        Mikä on sellainen jugurtti jolla lihoo 2 kg, siis yhden purkin syömisellä?
        Ymmärrän jos se on 2kg purkki ja syöt sen yhdellä istumalla ja käyt sen jälkeen tarkistamassa painon.
        Mutta sitten kun käyt paskalla niin painosi putoaa.

      • Anonyymi00028
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        JOS ei laihdutan,ja harrastaa paljon liikuntaa,karkkia ja suklaata SAA syödä vaikka kuinka paljon eikä niistä liho.😏
        Jos laihduttaa,niitä EI saa syödä.KOSKA ethän sinä silloin voi yhtään laihtua JOS niitä syöt KOSKA ne sisältää paljon energiaa.🤔

        "JOS ei laihdutan,ja harrastaa paljon liikuntaa,karkkia ja suklaata SAA syödä vaikka kuinka paljon eikä niistä liho"

        Vaikka kuinka paljon? Miksi? Kyllä sinä jostain lihot kun kerran on pakko laihduttaakin? Ethän sinä "harrastaisi" liikuntaa lainkaan jos ei olis pakko kuluttaa valtavaa energiakuormaa. Ei tuntikausien pyöräily, hiihto jne ole mitään harrastusta vaan pakkoneuroosi. Harrastus tuo hyvää oloa ja tukee terveyttä. Liiallinen rasitus ja pelkästään liikkuminen energian kuluttamiseksi on syömishäiriön merkki ja aiheuttaa kehoon tulehdusta ja romuttaa immuunipuolustusta.

        Miten joku voi olla noin pihalla kaikesta??? Yhdessä kommentissa sanot että et syö yhtään karkkia ja herkkuja ja sitten taas sanot että niitä voi syödä vaikka kuinka paljon. 🤔

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        JOS ei laihdutan,ja harrastaa paljon liikuntaa,karkkia ja suklaata SAA syödä vaikka kuinka paljon eikä niistä liho.😏
        Jos laihduttaa,niitä EI saa syödä.KOSKA ethän sinä silloin voi yhtään laihtua JOS niitä syöt KOSKA ne sisältää paljon energiaa.🤔

        Milloin haet apua?

        "Anonyymit Ylensyöjät (OA): Yhteisö, jossa toivutaan pakonomaisesta syömisestä ja ruokakäyttäytymisestä. Ohjelma pohjautuu AA-liikkeestä tuttuun 12 askeleeseen. Toimintaan voi osallistua nimettömänä, eikä ryhmissä ole jäsenmaksuja.Ryhmät ja tapaamiset: Suomessa toimii useita paikallisia OA-ryhmiä. Tarkat kokousajat, paikkakunnat ja etäyhteydet löydät OA Finlandin kokouslistauksesta.Muita hyödyllisiä palveluja A-klinikkasäätiö: Tarjoaa tietoa ja tukea erilaisiin riippuvuuksiin, mukaan lukien toiminnallisiin riippuvuuksiin, jollaiseksi sokeririippuvuus usein luokitellaan."

        Ylensyöjälle ei riitä pala kakkua: "Minulle sokeri on päihde"

        Onko Suomessa tuhansien alkoholistien lisäksi myös tuhansia ruokaholisteja? Myllyhoitoyhdistys pitää ruokariippuvuutta kroonisena sairautena, josta voi toipua mutta ei parantua.

        Myllyhoitoyhdistys pitää ruokariippuvuutta alkoholismin kaltaisena sairautena
        Anonyymit Ylensyöjät noudattavat samaa 12 askeleen ohjelmaa kuin AA-liike.

        Ruokariippuvuus ei ole virallisesti diagnosoitu sairaus
        Keski-ikäinen "Kipa" kuuluu Tampereella kokoontuvaan Anonyymien Ylensyöjien vertaistukiryhmään. Samanlaisia tukiryhmiä toimii viidellä muulla paikkakunnalla.

        – Minulla on pienestä pitäen ollut taipumusta ylensyömiseen. Siitä on vuosien varrella kehittynyt sekä fyysinen että henkinen ongelma. Käyn jatkuvaa henkistä taistelua ongelmasyömistä vastaan.

        – Tukiryhmässä olen ymmärtänyt, että tämä on sairaus. Sokeri on minulle päihde. Minulle on turha tulla sanomaan, että voit kyllä välillä pitää herkkupäivän. Se on ihan sama kuin tulisi sanomaan alkoholistille, että voit joskus pitää ryyppypäivän.

      • Anonyymi00041
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Mikä on sellainen jugurtti jolla lihoo 2 kg, siis yhden purkin syömisellä?
        Ymmärrän jos se on 2kg purkki ja syöt sen yhdellä istumalla ja käyt sen jälkeen tarkistamassa painon.
        Mutta sitten kun käyt paskalla niin painosi putoaa.

        Kyllä mun geeneillä mä lihoan 2kg;a nopeaakin mut toisaalta tarkemmalla syönnillä paino toisaalta putoaa mutta herkemmin mä lihoan kuin laihdun ja minulle tulee myös herkästi lisäpainoa lihasten muodossa koska minun roppaan tulee nopeaa voimaa ja lihaksia joten paino nousee yleensä vaikka tekisin kävelylenkkiä että ihan kävelylenkillä lihakset kehittyy ja kun lihaksia tulee lisää(ne kiinteytyy) niin samalla lihas painaa enemmän kuin läski joten painoa tulee lisää.

        Muistan kun olin armeijassa 9 päivää niin painoa tuli lisää 4kg:a 9 päivän aikana kun siellä roppania&lihakseni kiinteytyi. Muutamilla huonetovereilla kävi toisinpäin että niillä paino putosi sen 2-4kg;a mutta mulla nousi. Meillä ihmisillä on erilaiset geenit jotka selittää kaikki nämä tekijät.

        Aina siis jos painoa tulee lisää, ei tulisi huolestua koska pitää osata ymmärtää tuleeko painoa lisää lihasten muodossa. Jos läskiä tulee lisää, aina huono asia terveyden kannalta.

      • Anonyymi00042
        Anonyymi00041 kirjoitti:

        Et tainnut tajuta pointtia, jotta turkkilaisella jugurtilla haluaa nostaa painoa 2kg kertasyönnillä on sitä syötävä se 2kg.
        Tosin se paino ei nouse sen takia että saat siitä 2kg edestä energiaa vaan sen takia että sen syömäsi jugurtin massa on 2kg.
        Jos mennään vielä pidemmälle niin käyt varmaan kusella jolloin ylimääräinen neste lähtee pois (juu jugurtissaon nestettä aika paljon), myös ulostetta tulee tuon jugurtin syönnistä.
        Jos oikeasti halua lihoa 2kg jugurtin syömisellä niin joudut sitä syömään varmaan sen 10kg.

        Ihmisen elimistä ei vain toimi siten että syöt 100g jotain ravinneriksata ruokaa ja lihot heti 2kg.
        Esim voi 100g ja energiaa 716,8 kcal ja tuo määrä lihottaa 80–100 grammaa, turkkilaisen jugurtin energiamäärä on 124 kcal/100g eli samalla kaavalla 2kg jugurttia lihottaa sinua jotain 400 grammaa.

        Sinun elimistäö ei voi olla sellainen että lihot saman verran kuin mitä painomääräisesti syöt.
        Jos sinun elimistösi olisi tuollainen niin sinun ruokakulut olisvat kuukaudessa vain muutamia kymppejä kun sinun ei tarvitsisi syödä juuri mitään.

      • Anonyymi00045
        Anonyymi00042 kirjoitti:

        Ymmärsin siis todennäköisesti väärin koko keskustelun. Eipä siinä mitään. Välillä sitä ei vaan aina tajua. =)

        Syötkö ihte millaista ruokavaliota noudatat ja miten paljon syöt? Mä en laske kaloreita koskaan vaan syön kaikkea ruokaa ja useita kertoja päivässä ja pieniä annoskokoja. Harrastan säännöllisesti liikuntaa.

    • Anonyymi00017

      Elät siis lyhyemmän elämän milbonan avulla

    • Anonyymi00018

      Olen aivan selvästi alkanut nyt laihtumaan,vaikka en ole tehnyt mitään muuta muutosta kuin lopettanut turkkilaisen jugurtin.

      Lihottavaa ruokaa syödään vain sen takia että se on paremman makuista kuin muu ruoka.Tässä on nyt se pointti että tällä kertaa maussa ei ollut mitään eroa tähän nykyiseen ja entiseen verrattuna.Eli aivan turhaan lihoin sen 1,5-2 kiloa.
      Minulla on ollut vain väärä käsitys kevyt tuotteista.
      Ainakin tässä tapauksessa olisin voinut alunperin käyttää kevyempää maitorahkaa.
      Turkkilainen jugurtti on sellaisenaan syötynä ehdottomasti parempaa kuin maitorahka mutta jos maitorahkaan laittaa maustettua proteenijauhetta ja erillaisia marjoja,maku on aivan sttama kuin jos siinä olisi rasvaista turkkilaista jugurttia.

      • Anonyymi00020

        Milloin hakeudut lääkäriin?

      • Anonyymi00022

        Ne pitää lopettaa kaikki ylimääräinen ja syödä vain kaikki tärkeimmät kun laihduttaa.Jugurtin lisäksi lopetin vielä riisikakut johon pistin päälle suklaalevitettä.

      • Anonyymi00032
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Ne pitää lopettaa kaikki ylimääräinen ja syödä vain kaikki tärkeimmät kun laihduttaa.Jugurtin lisäksi lopetin vielä riisikakut johon pistin päälle suklaalevitettä.

        Joko haet toimivaa apua?

    • Anonyymi00021

      "Tarkoitus oli alunpitäen syödä sitä VAIN 50 grammaa päivässä,mutta söinkin sitä yleensä 200 g ja välillä jopa 300 g.Tapana oli syödä sitä suoraan purkista siinä yhteydessä kuin tein siitä jälkiruokaa."

      Et hallitse syömistäsi minkään tuotteen kohdalla?

      • Anonyymi00023

        Se toimii parhaiten kun niitä ei ole kaapissa ollenkaan mistä lihoo.En ostaisi enään turkkilaista jugurttia vaikka en laihduttaisi koska se on liian hyvää.Maitorahkaa ei tee yhtään mieli syödä purkista suoraan.Silloinhan ei ainakaan voi siitä lihoa.

      • Anonyymi00024
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Eli kyse ei ole mistään yksittäisestä tuotteesta vaan siitä että sulla ei ole itsekuria olla ahmimatta.
        Mulla on aina turkkilaista jugurttia kaapissa enkä minä niitä ahmi.
        Myös karkkia on rasiaoissa mutta en niitäkään ahmi, sokeriakin löytyy mutta sitäkään en ahmi.
        Piirakkaa ja kakkuakin löytyy mutta otan vain kahvin kanssa palan tai kaksi enkä joka kerta.

      • Anonyymi00027

        Ei vaan kysyin että etkö hallitse syömistäsi minkään tuotteen kohdalla. Ymmärrätkö yleensä lainkaan lukemaasi tai sinulle esitettyjä kysymyksiä?

        Jos joku on mielestäsi hyvää niin miksi sinun on pakko ahmia hyvää niin paljon? Kyse ei ole siitä että onko niitä kotona vai ei vaan ihan että joku pakottaa sinut ahmimaan. Kotona voi pitää ruokaa ilman että se vaatii syömään koko ajan.

      • Anonyymi00033
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Eli kyse ei ole mistään yksittäisestä tuotteesta vaan siitä että sulla ei ole itsekuria olla ahmimatta.
        Mulla on aina turkkilaista jugurttia kaapissa enkä minä niitä ahmi.
        Myös karkkia on rasiaoissa mutta en niitäkään ahmi, sokeriakin löytyy mutta sitäkään en ahmi.
        Piirakkaa ja kakkuakin löytyy mutta otan vain kahvin kanssa palan tai kaksi enkä joka kerta.

        Kyllä ne pitää lopettaa aivan KOKONAAN aivan kaikki jos haluaa laihtua,koska jos niitä syö vähänkin,sitä syö ne kaikki,eikä sekään riitä.Sitä hakee kaupasta lisää ja syö lisääkin.

        Minulla on pienentynyt kalorit 3000 kaloreista 2000 kaloriin aivan pysyvästi kun lopetin aivan kaikki herkut ja olen alkanut laihtumaan.😏
        Mitään aterioita ei SAA jättää syömättä,koska liian vähäinenkin syönti lihottaa yhtä paljon kuin liian paljon syöminen 😳.Aterioitten pois jättäminen vaikuttaa niin että syö sitten myöhemmin liikaa.Niitä ei kannata alkaa panttaamaan siinä toivossa että kaloreita tulisi vähemmän.

      • Anonyymi00035
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Yhden herkun poisjättämisestä ei ole mitään hyötyä,JOS syö sitten jotain toista herkkua KOSKA kalorit ei silloinkaan pienene yhtään 🙁
        Ne pitää sen takia jättää pois aivan kaikki.

      • Anonyymi00036
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Onko ollut helppo olla ilman herkkuja

        On ollut,ja ei ole tehnyt yhtään edes mieli.Se pitää vain päättää ja pysyä päätöksessä,niin laihtuu.
        Eikä nälkää tarvitse yhtään nähdä kun syö paljon terveellistä ruokaa.Laihtuminen tapahtuu aivan itsestään kun syö oikein.
        Voihan myös myös lihottavalla ruualla laihtua,mutta ero on siinä että terveellisellä ruualla laihduttamisella ei tarvitse olla yhtään nälässä.
        Nälkää ei tarvitse siis olla kun laihtuu.Moni on sanonut että pitää olla nälkä että laihtuu,mutta se ei pidä paikkansa.Nälkä johtuu vain huonosta ohjelmasta.

        JOS ohjelma on hyvin suunniteltu,sillä laihtuu aivan itsestään vaikka syö hyvin.😳

      • Anonyymi00039

        Joko olet tilannut ajan lääkärille syömishäiriön kartoittamiseksi?

      • Anonyymi00040
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        Onko ollut helppo olla ilman herkkuja

        On ollut,ja ei ole tehnyt yhtään edes mieli.Se pitää vain päättää ja pysyä päätöksessä,niin laihtuu.
        Eikä nälkää tarvitse yhtään nähdä kun syö paljon terveellistä ruokaa.Laihtuminen tapahtuu aivan itsestään kun syö oikein.
        Voihan myös myös lihottavalla ruualla laihtua,mutta ero on siinä että terveellisellä ruualla laihduttamisella ei tarvitse olla yhtään nälässä.
        Nälkää ei tarvitse siis olla kun laihtuu.Moni on sanonut että pitää olla nälkä että laihtuu,mutta se ei pidä paikkansa.Nälkä johtuu vain huonosta ohjelmasta.

        JOS ohjelma on hyvin suunniteltu,sillä laihtuu aivan itsestään vaikka syö hyvin.😳

        Ihan samalta näyttää tuurijuopon päätös olla itsekurin avulla juomatta seuraavaan retkahdukseen saakka. Yhtään ei tee mieli kunnes taas tekee mieli ja tulee vahingossa juotua muutama litra, vaikka piti ottaa vain yksi tuoppi.

      • Anonyymi00043
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Kyllä ne pitää lopettaa aivan KOKONAAN aivan kaikki jos haluaa laihtua,koska jos niitä syö vähänkin,sitä syö ne kaikki,eikä sekään riitä.Sitä hakee kaupasta lisää ja syö lisääkin.

        Minulla on pienentynyt kalorit 3000 kaloreista 2000 kaloriin aivan pysyvästi kun lopetin aivan kaikki herkut ja olen alkanut laihtumaan.😏
        Mitään aterioita ei SAA jättää syömättä,koska liian vähäinenkin syönti lihottaa yhtä paljon kuin liian paljon syöminen 😳.Aterioitten pois jättäminen vaikuttaa niin että syö sitten myöhemmin liikaa.Niitä ei kannata alkaa panttaamaan siinä toivossa että kaloreita tulisi vähemmän.

        Tuokin on pöty puhetta että jos jättää aterioita väliin syö sitten enemmän seuraavalla aterialla.
        Olen katsonut kumppanini tytärtä, on ollut aina huomattavan ylipainoinen.
        Kas kummaa nyt on laihtunut ja syy on se ettei ole rahaa ostaa ruokaa eli ei ole varaa syödä jatkuvasti.
        Itse syön myös vain 1 kerran päivässä ja pysyn hoikkana, joskus saattaa jäädä koko päivän syönnit väliin mutta en syö seuraavana päivänä 2 päivän edestä kun ei minuun mahdu 2 päivän ruokia.

      • Anonyymi00044
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        Onko ollut helppo olla ilman herkkuja

        On ollut,ja ei ole tehnyt yhtään edes mieli.Se pitää vain päättää ja pysyä päätöksessä,niin laihtuu.
        Eikä nälkää tarvitse yhtään nähdä kun syö paljon terveellistä ruokaa.Laihtuminen tapahtuu aivan itsestään kun syö oikein.
        Voihan myös myös lihottavalla ruualla laihtua,mutta ero on siinä että terveellisellä ruualla laihduttamisella ei tarvitse olla yhtään nälässä.
        Nälkää ei tarvitse siis olla kun laihtuu.Moni on sanonut että pitää olla nälkä että laihtuu,mutta se ei pidä paikkansa.Nälkä johtuu vain huonosta ohjelmasta.

        JOS ohjelma on hyvin suunniteltu,sillä laihtuu aivan itsestään vaikka syö hyvin.😳

        Nälän tunne, mikä se oikeastaan on?
        Itse syön 1 kerran päivässä ja en koe näläntunetta, tai no jos mahan murahdus on näläntunnetta niin joo, murahtelee se maha välillä.
        Nälän tunne on vain tunnetila kuten ärtymys, viha, ilo jne.
        En tiedä onko nykyään ihmiset totutettu siihen ettei nääntunne saa tulla koskaan ihan kuin ei saa pettymyksiä tulla eikä muutakaan ns. negatiiviksiksi miellettyjä olotiloja.

        Oikea nälkä on sitä että alkaa heikottamaan ja energiat ovat täysin poissa ja voin kokemuksesta sanoa että se tulee joskus 2. tai 3. päivänä, ei tuntien sisällä.

      • Anonyymi00054
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Yhden herkun poisjättämisestä ei ole mitään hyötyä,JOS syö sitten jotain toista herkkua KOSKA kalorit ei silloinkaan pienene yhtään 🙁
        Ne pitää sen takia jättää pois aivan kaikki.

        Tajusin vasta että olet varmaankin itse alkoholisti, joka raitistuminen jälkeen hoitaa itseään makealla? Eihän tuo karkkiahminta suomalaisen miehen kohdalla oikein muuten selity.... Ja kun alkaa lihota ja herää syyllisyys ahmimisen jälkeen tulee pakkoliikunta ja itsensä rankaisu? Sama kuin morkkis krapulassa.

        "Alkoholin lopettamisen jälkeen makeanhimo on todella yleinen ilmiö. Aivot ja keho kaipaavat energiaa ja mielihyvää, jota ennen saatiin alkoholista. Makea ja alkoholi vaikuttavat molemmat aivojen dopamiinijärjestelmään, joten sokerilla on helppo paikata syntynyttä tyhjiötä."

        Selittäisi paljon tuota älyn vajausta että olet liottanut aivot viinalla alunperin. Kun et kerran juo lainkaan mikä on poikkeuksellista. Raittiudelle on yleensä syynä ettei pysty kohtuukäyttöön. Sinulla on sama siirtynyt makeansyömiseen, kun et kykene pitämään siinäkään kohtuutta.

      • Anonyymi00065
        Anonyymi00044 kirjoitti:

        Nälän tunne, mikä se oikeastaan on?
        Itse syön 1 kerran päivässä ja en koe näläntunetta, tai no jos mahan murahdus on näläntunnetta niin joo, murahtelee se maha välillä.
        Nälän tunne on vain tunnetila kuten ärtymys, viha, ilo jne.
        En tiedä onko nykyään ihmiset totutettu siihen ettei nääntunne saa tulla koskaan ihan kuin ei saa pettymyksiä tulla eikä muutakaan ns. negatiiviksiksi miellettyjä olotiloja.

        Oikea nälkä on sitä että alkaa heikottamaan ja energiat ovat täysin poissa ja voin kokemuksesta sanoa että se tulee joskus 2. tai 3. päivänä, ei tuntien sisällä.

        Anteeks vuan arvoisa kommentoija (arvostan tietenkin mielipijettäs) kun kävin sairaanhoitajan pakeilla , hän sanoi minulle näin " jos on nälkä&kova nälkä , silloin pitää syyä että se nälkä on merkki siitä ettei ole syönyt tarpeeksi"

        Sanoi että ennen vanhaan ihmiset enempi oli nälkäisenä mutta nykyään ihmiset syö enemmän eli useita kertoja päivässä ja pieniä määriä ruokaa.

        Ajat on muuttuneet, vastasi psykologi-sairaanhoitaja minulle.

      • Anonyymi00066
        Anonyymi00065 kirjoitti:

        No pakkohan hänen oli vastata sinulle noin kun virallinen kanta on se että pitää syödä 5-7 kertaa päivässä.
        Ei sairaanhoitaja voi muuta sanoa vaikka oma henkilökohtainen mielipide olisi aivan eri.

        Jopa asiantuntijat ovat myöntäneet että pätkäpaastossa on monia hyviä puolia aikä juurikaan huonoja puolia.
        Virallista suositusta ei voi antaa kun se ei sovi aivan kaikille, ihmisille annetaan suosituksia jotka sopii kaikille, tosille hyvin toisell huonosti.

    • Anonyymi00026

      Osaatko aloittaja käyttää tekoälyä joka antaisi ainakin kaikkein yksinkertaisimpiin kysymyksiin vastauksen?

      Jos laitat tekoälyyn kysymyksen aiheuttaako turkkilainen jugurtti tulehdusta niin se olisi antanut vastauksen että jugurteissa se sokeri on tekijä joka voi aiheuttaa tulehdusta ja fermentoidut tuotteet on hyväksi.

      Minusta on muutenkin outoa että joku joka syö valtavat määrät sokeria ja vehnäjauhoja, makeita herkkuja ja säilöö niitä säkeittäin kotona, ( ettei vain ne pääse loppumaan kun ahmimiskohtaus iskee,) epäilee että turkkilainen jugurtti on se syypää sekä lihomiseen että elimistön tulehdustilaan. Miten ylipäätään olet päätellyt tulehdustilaa? 🤔

      Sehän selviää vain verikokein.

      • Anonyymi00034

        Kaikki liikaa syöty ruoka aiheuttaa huonoa oloa ja verenpaineen nousua,vaikka söisi mitä vain.

      • Anonyymi00038
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Kaikki liikaa syöty ruoka aiheuttaa huonoa oloa ja verenpaineen nousua,vaikka söisi mitä vain.

        Jos syö liikaa salaatinlehtiä niin ei aiheuta huonoa oloa eikä nosta verenpainetta.

      • Anonyymi00048
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Kaikki liikaa syöty ruoka aiheuttaa huonoa oloa ja verenpaineen nousua,vaikka söisi mitä vain.

        Milton maitorahka laskee verenpainetta.

      • Anonyymi00051
        Anonyymi00048 kirjoitti:

        Milton maitorahka laskee verenpainetta.

        Mulla laski verenpaine kun aloin noudattamaan VHH:ta ja pätkäpaastoa, suolaa pitää erikseen lisätä hieman varsinkin jos hikoilee, ei tässä mitään lääkkeitä tarvitse ja painokin putoaa.

      • Anonyymi00067
        Anonyymi00048 kirjoitti:

        Milton maitorahka laskee verenpainetta.

        Akkukäyttöiset mononlämmittimet laskee vielä tehokkaammin kaiken verenpaineen pois.

    • Anonyymi00037

      kun panniysee itsensä aina kaupppaostosten kanssa, jos ei osta poaljoa ruokaaa punnitsee itsensä että korkeintaas 100 frammaa ruo9kaa voi ostaa viikossa niin ei liho

    • Anonyymi00046

      "Korvasin nyt turkkilaisen jugurtin mildonan maitorahkalla ja sen ansiosta laihdun."

      Oletko vähän yksinkertainen? 🙄

      • Anonyymi00047

        Vain miltona maitorahka laihduttaa vaikka sitä syö 5si kiloa päivässä.

      • Anonyymi00049

        Sen ansiosta tosiaan laihdun KOSKA turkkilainen jugurtti on liian hyvää ja sitä syö sen takia liikaa,ja siinä on puolet enemmän kaloreita kuin maitorahkassa.🧐
        Olen jättänyt paljon muutakin lihottavaa pois jotka vaikuttaa yhtä paljon ja olen lisännyt nyt kovasti liikuntaa.

        Nämä muutokset yhdessä vaikuttaa niin että laihdun

      • Anonyymi00050
        Anonyymi00049 kirjoitti:

        Ei sitä laihdu ollenkaan jos syö vähänkään herkkuja pienellä liikunta määrällä esim pyöräilyä 3 tuntia päivässä.KOSKA niistä kalorimäärä nousee heti vähintään 1000 kaloria,ja jos syö herkkuja,ruokamäärä pitäisi olla hyvin pieni jotta laihtuisi,silloin joutuisi olemaan nälässä.🙁
        Jos laihduttaa suurella kalorimäärällä,liikuntaa ja arki aktiivisuutta pitää olla vähintään 8-10 tuntia päivässä että laihtuu,eli ei voi laihtua yhdellä liikuntasuorituksella jos makaa ja istuu koko
        muun ajan.😳

      • Anonyymi00052

        Turkkilainen jugurtti on kyllä hyvää mutta itse en pysty joka päivä 200grammaa syömään muun ruokailun lisäksi, on se niin täyttävää ja hyvä hillitsemään ylensyöntiä, tosin rajoitan hiilareitten syöntiä eli sekin vaikuttaa.

      • Anonyymi00053
        Anonyymi00050 kirjoitti:

        Ei sitä laihdu ollenkaan jos syö vähänkään herkkuja pienellä liikunta määrällä esim pyöräilyä 3 tuntia päivässä.KOSKA niistä kalorimäärä nousee heti vähintään 1000 kaloria,ja jos syö herkkuja,ruokamäärä pitäisi olla hyvin pieni jotta laihtuisi,silloin joutuisi olemaan nälässä.🙁
        Jos laihduttaa suurella kalorimäärällä,liikuntaa ja arki aktiivisuutta pitää olla vähintään 8-10 tuntia päivässä että laihtuu,eli ei voi laihtua yhdellä liikuntasuorituksella jos makaa ja istuu koko
        muun ajan.😳

        Milloin hakeudut hoitoon ja tutkimuksiin?

        Sinua ei auttanut rullasukset, skiket, orpitrekit, juoksumatto, soutulaite, romupyörät ja muu turhake eikä mononlämmittimet eikä ämpäri päässä. Ei auta karkit kellarissa ja tarjoussuklaa Tokmannilta.

      • Anonyymi00056

        "herkkuja pienellä liikunta määrällä esim pyöräilyä 3 tuntia päivässä"

        Onko sinusta 3 tuntia liikuntaa päivässä pieni määrä? Mikä on normaali määrä sinulle?

      • Anonyymi00057
        Anonyymi00053 kirjoitti:

        Milloin hakeudut hoitoon ja tutkimuksiin?

        Sinua ei auttanut rullasukset, skiket, orpitrekit, juoksumatto, soutulaite, romupyörät ja muu turhake eikä mononlämmittimet eikä ämpäri päässä. Ei auta karkit kellarissa ja tarjoussuklaa Tokmannilta.

        Eikä myöskään huavei. Mutta jos jäätelökone olisi viimein se joka laihduttaa? 🤭

      • Anonyymi00058
        Anonyymi00050 kirjoitti:

        Ei sitä laihdu ollenkaan jos syö vähänkään herkkuja pienellä liikunta määrällä esim pyöräilyä 3 tuntia päivässä.KOSKA niistä kalorimäärä nousee heti vähintään 1000 kaloria,ja jos syö herkkuja,ruokamäärä pitäisi olla hyvin pieni jotta laihtuisi,silloin joutuisi olemaan nälässä.🙁
        Jos laihduttaa suurella kalorimäärällä,liikuntaa ja arki aktiivisuutta pitää olla vähintään 8-10 tuntia päivässä että laihtuu,eli ei voi laihtua yhdellä liikuntasuorituksella jos makaa ja istuu koko
        muun ajan.😳

        "Ei sitä laihdu ollenkaan jos syö vähänkään herkkuja pienellä liikunta määrällä esim pyöräilyä 3 tuntia päivässä.KOSKA niistä kalorimäärä nousee heti vähintään 1000 kaloria,ja jos syö herkkuja,ruokamäärä pitäisi olla hyvin pieni jotta laihtuisi,silloin joutuisi olemaan nälässä."

        Oletko oikeasti ihan sekaisin ja jotenkin pois tästä todellisuudesta???

        Miten niin nousee kalorimäärä 1000 kcal vähintään? Kalorimäärä nousee tasan niin paljon kuin syö! Jos syö yhden pullasiivun niin ei kalorimäärä nouse 1000 vaan ehkä 100 kcal! Tai pieni suklaapötky 200 kcal. Se ei maata kaada. Ruokamäärä pitääkin olla pieni, ei sitä ahmimalla pysy paino kurissa. 😳😳😳😳

      • Anonyymi00059
        Anonyymi00049 kirjoitti:

        Sen ansiosta tosiaan laihdun KOSKA turkkilainen jugurtti on liian hyvää ja sitä syö sen takia liikaa,ja siinä on puolet enemmän kaloreita kuin maitorahkassa.🧐
        Olen jättänyt paljon muutakin lihottavaa pois jotka vaikuttaa yhtä paljon ja olen lisännyt nyt kovasti liikuntaa.

        Nämä muutokset yhdessä vaikuttaa niin että laihdun

        "Nämä muutokset yhdessä vaikuttaa niin että laihdun"

        Koko keskustelupaikka on 95% täynnä sinun pimeää yksinpuhelua, vuosia kestänyt ja tätä samaa uskonvahvistuspuhetta itsellesi. Lähinnä vahvistuu kyllä se että et ole lainkaan terve mieleltäsi. Onko sinulla ketään joka voi toimittaa sinut tutkituttamaan muistisairaus jne nuppiasiat, veitsenterävyys puuttuu nyt aika monestakin kohtaa.

      • Anonyymi00060
        Anonyymi00053 kirjoitti:

        Milloin hakeudut hoitoon ja tutkimuksiin?

        Sinua ei auttanut rullasukset, skiket, orpitrekit, juoksumatto, soutulaite, romupyörät ja muu turhake eikä mononlämmittimet eikä ämpäri päässä. Ei auta karkit kellarissa ja tarjoussuklaa Tokmannilta.

        On ne auttaneet,painaisin nyt varmasti 200 kiloa JOS en olisi koskaan laihduttanut ja varmasti olisi diabetes ja kaikkia muitakin
        ylipainon aiheuttamiasairauksia😁😁😁

        Painoni on nyt tällä hetkellä 69.8 kiloa ja siis laihdun koko ajan lisää. 😏😏

      • Anonyymi00061
        Anonyymi00057 kirjoitti:

        Eikä myöskään huavei. Mutta jos jäätelökone olisi viimein se joka laihduttaa? 🤭

        Nyt pitää syödä paljon jäätelöä että saa proteenia 😧😧

      • Anonyymi00062
        Anonyymi00061 kirjoitti:

        Nyt pitää syödä paljon jäätelöä että saa proteenia 😧😧

        Laihduttajan pitää saada PALJON proteenia 😧

      • Anonyymi00064
        Anonyymi00060 kirjoitti:

        On ne auttaneet,painaisin nyt varmasti 200 kiloa JOS en olisi koskaan laihduttanut ja varmasti olisi diabetes ja kaikkia muitakin
        ylipainon aiheuttamiasairauksia😁😁😁

        Painoni on nyt tällä hetkellä 69.8 kiloa ja siis laihdun koko ajan lisää. 😏😏

        "Painoni on nyt tällä hetkellä 69.8 kiloa ja siis laihdun koko ajan lisää. 😏😏"

        Tota....sinähän painoit aiemmin 64kg ja nyt jo 70kg?

        Jos nyt yhtään osaa kansakoulun laskuoppiakaan niin eikö tuo ole painon nousua eikä laskua???

      • Anonyymi00069
        Anonyymi00064 kirjoitti:

        "Painoni on nyt tällä hetkellä 69.8 kiloa ja siis laihdun koko ajan lisää. 😏😏"

        Tota....sinähän painoit aiemmin 64kg ja nyt jo 70kg?

        Jos nyt yhtään osaa kansakoulun laskuoppiakaan niin eikö tuo ole painon nousua eikä laskua???

        Kyllä siinä tosiaan niin käy,JOS niitä ei koskaan laihduta,paino koko ajan vain nousee.
        Lihomiseni on johtunut aina kipuun syömisestä.
        Kipua pitää opetella vain kestämään,eli siihen ei saa syödä,ne tuli raskaasta työstä.Niitä ei olisi kannattanut koskaan tehdä.
        En ole koskaan lihonut karkeista,nytkin lihominen tuli pääasiassa jugurtista ja jonkin verran rinkeleistä ja kaikesta muusta,esim karjalanpiirakoista.
        Karkit lopetin vain siksi koska ei muuten voi laihtua näin pienellä liikunnalla.Niistä tulee helposti 800 ylimääräistä kaloria päivässä.

      • Anonyymi00074
        Anonyymi00069 kirjoitti:

        "Lihomiseni on johtunut aina kipuun syömisestä."

        Onko kipu ollut fyysistä vai henkistä?

        Entä mikset ole selvittänyt kivun syytä ja hankkinut siihen kivunhoitoa lääkäriltä. Kipu on aina oire jostain.

        Esim minulla oli nivelkipuja kuten niin monella ikääntyvällä. Yöllä varsinkin. Kivut loppui kun lopetin viljat. En tiedä miksi näin mutta jos apu tuli niin olen onnellinen. Ei tarvitse syödä lääkkeitä eikä kyllä karkkiakaan. En syö lainkaan sokeria mutta jos söisin niin lopettaisin heti sen kun kroppa voi huonosti.

      • Anonyymi00075
        Anonyymi00069 kirjoitti:

        Kyllä siinä tosiaan niin käy,JOS niitä ei koskaan laihduta,paino koko ajan vain nousee.
        Lihomiseni on johtunut aina kipuun syömisestä.
        Kipua pitää opetella vain kestämään,eli siihen ei saa syödä,ne tuli raskaasta työstä.Niitä ei olisi kannattanut koskaan tehdä.
        En ole koskaan lihonut karkeista,nytkin lihominen tuli pääasiassa jugurtista ja jonkin verran rinkeleistä ja kaikesta muusta,esim karjalanpiirakoista.
        Karkit lopetin vain siksi koska ei muuten voi laihtua näin pienellä liikunnalla.Niistä tulee helposti 800 ylimääräistä kaloria päivässä.

        "En ole koskaan lihonut karkeista,"

        Ihan hullua...sinähän syöt valtavat määrät sokeria, leivonnaisia ja muuta tyhjää ja uskot ettei se lihota. Ne nimenomaan lihottaa. Ja aiheuttaa sairauksia.

        Mietin välillä että onkohan sinulla ihan normaali älyllinen kapasiteetti kun lukee juttujasi.

    • Anonyymi00063

      Tekoäly sanoi:

      "Mitä ruokia kannattaa välttää, jos haluaa laihtua?
      AI-yhteenveto

      Laihdutuksessa tärkeintä on karsia energiatiheät ruoat ja juomat, jotka sisältävät runsaasti kaloreita mutta vähän ravintoaineita. Vähennä tai vältä näitä:

      Sokeroidut juomat: Limut, energiajuomat, maustetut vedet ja kaupan mehut tuottavat nopean verensokeripiikin ja paljon "tyhjiä" kaloreita pitämättä nälkää loitolla.

      Makeiset ja leivonnaiset: Karkit, suklaa, keksit, pullat ja leivonnaiset ovat todellisia kaloripommeja.

      Puhdistetut viljat: Vaalea leipä, vaalea pasta ja valkoinen riisi nostavat verensokerin nopeasti ja aiheuttavat pian uuden nälän.

      Runsaasti prosessoidut valmisruoat: Pakastepizzat, einekset ja pikaruoat sisältävät usein piilosokeria, huonolaatuisia rasvoja ja liikaa suolaa.

      Alkoholi: Alkoholijuomat sisältävät runsaasti kaloreita ja heikentävät usein itsekuria syömisen suhteen. "

      Ei sanota mitään liikunnasta että se olisi se juttu. Ihan jo poistaa kokonaan sokerin niin laihtuu.

    • Anonyymi00068

      Ai lihottavat tuotteet saa korvata nyt? Tässä ketjussa käsiteltiin sitä miten lihottavat tuotteet pitäisi vaan syödä kun on reppana jos keksii lihottaville tuotteille korvikkeita.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18119060/kun-tekee-oikein-mieli-syoda-hyvin-ketolla

      "Voi reppanoita, kun tekee mieli pizzankorvikkeita."

      "Reppanoille maistuisi oikea pizza hiilihydraattien kera, mutta joutuvat maistelemaan korvikkeita."

      Reppana nyt olet kun keksit turkkilaiselle jugurtille korvikkeita ja jäätelöäkin teet vedestä ja proteiinijauheesta, jäätelönkorviketta.

      • Anonyymi00070

        En syö nyt maitorahkaa,koska ne proteenit saan nyt paljon herkullisemnassa muodossa proteenijäötelöstä.

        En käytä sen valmistamisessa vettä vaan täysmaitoa.
        Kone oli hyvä ostos.Sillä pystyy tekemään kaurapuurostakin jäätelöä.En tiedä vielä miltä se maistuu,se on nyt kuitenkin kokeeksi pakkasessa.

        Uutena asiana pienensin entisestään pienet kahviannokset puolella,vähemmän kahvia tarkoittaa vähemmän piirakkaa,eli sekin laihduttaa

      • Anonyymi00072
        Anonyymi00070 kirjoitti:

        Täysmaitohan on sulla kerman korvike.

      • Anonyymi00076
        Anonyymi00070 kirjoitti:

        En syö nyt maitorahkaa,koska ne proteenit saan nyt paljon herkullisemnassa muodossa proteenijäötelöstä.

        En käytä sen valmistamisessa vettä vaan täysmaitoa.
        Kone oli hyvä ostos.Sillä pystyy tekemään kaurapuurostakin jäätelöä.En tiedä vielä miltä se maistuu,se on nyt kuitenkin kokeeksi pakkasessa.

        Uutena asiana pienensin entisestään pienet kahviannokset puolella,vähemmän kahvia tarkoittaa vähemmän piirakkaa,eli sekin laihduttaa

        Kylmä kaurapuuro kuulostaakin HUOMATTAVAN herkulliselta. 😆

    • Anonyymi00071

      "Uutena asiana pienensin entisestään pienet kahviannokset puolella,vähemmän kahvia tarkoittaa vähemmän piirakkaa,eli sekin laihduttaa"

      Itse olen pienentänyt vedenjuontia puoleen, jolloin myös ruuan kulutus on pudonnut puoleen!

      Samalla korvasin turkkilaisen jugurtin rasvattomalla piimällä.

      Olen laihtunut sen takia jo muutaman kilogramman.

      • Anonyymi00073

        Minä lopetin vedenjuonnin kokonaan ja juon vain kaliaa.

      • Anonyymi00077

        kahvi on portinavaus laihtumiseen ollut minulla joskus (siis silloin kun oon laihtunut kun yleensä mie en laihdu kun oon iso jässikkä) koska käsittääkseni kahvi nopeuttaa aineenvaihduntaa. Kohtuuden oon kahvinjuonnissa toki pitäny.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      594
      2094
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      104
      1049
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      987
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      857
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      845
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      78
      778
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      87
      727
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe