Entisestä protestipuolueesta tuli keskiluokkainen SMP, joka nyt sopii keskustan riveihin hyvin

Kertoo keskustalaisuus, kuin se yhä ihmisten sydämiä lähellä. Se kuitenkin luonto aina lähinnä kun maalisesti ajatus. Siitä kertoo suurimäärä kesämökkejäkin. Kuitenkin nämä kaduilla istumiset vihreillä, kuin homomarssitkaan nyt tuskin kovin yleistyy, vaikka niissäkin se valtakunnan joutavin porukka aikaansa kuluttaakin. Helsingissä on työttömiä ja pitkäiskaistyöttomiä paljon, kuvastaa kun parhaana työaikana katujakin suljetaan vihreitten istumisena.

Jatkuvaa "keksusta suuntaista"(yhdys sana) trollausta.

Äärioikeistolaisella perspuolueella, eikä kokoomuksella ole mitään yhteistä Suomen Keskustan kanssa.

Äärioikeistoon kuuluu myös 1800-lukuinen "kristillinen liitto"!

Harrykin juo maitoa

Poliittinen keskusta alkaa olla katoava "luonnonvara". Voisi tietyssä suhteessa sanoa, että valitettvasti, koska poliittisen keskustan hiipuminen johtuu yhteiskunnan polarisoitumisesta. Toinen asia on sitten se, että Suomessa ei ole ollutkaan kovin helposti keskustalaiseksi miellettäviä poliittisia puolueita. Jossain määrin sosiaalidemokraatteja voisi pitää keskustalaisena puolueena. Tämä on näkynyt enemmän kylläkin Ruotsissa, missä demarien kannatus on noussut noin kolmanneekseen. Se on ollut siis kansanpuolue sanan varsinaisessa merkityksessä.

Suomessa Kepu on yrittänyt markkinoida itseään poliittiseen keskustaan kuuluvana siinä kuitenkaan onnistumatta. Kepun mainetta on aina varjostanut maaseudupuolueen leima ja erityisesti Suomessa mitassa suurmaanomistajien leima. Pientilallisten puolue oli SMP. Nämä keskittyivät maaseudun ja syrjä-Suomen ongelmiin ja painotuksiin puuttumatta juurikaan kansan valtavirraan asioiden hoitamiseen. Poliittisesti keskustalaisina (ei siis kepulaisina) ilmiöinä voidaan pitää ammattijärjestöjen neuvottelujärjestelmiä ja hyvinvointivaltion rakentamista. Nämä olivat vahvasti demarijohtoisia, mutta niihin sitouduttiin myöhemmin laajasti myös oikeistossa, missä lanseerattiin ajatusta hyvinvointivaltion puolustamisesta, Edelleen hallitus perustelee leikkauspolitiikkaansa tällä hokemalla, vaikka se murentaa hyvinvointivaltion rakenteita.

Polarisaatioaallon kärjeksi on muodostunut yleismaailmallinen äärioikeistolaistuminen. Sen periaatteet muistuttavat suurelta osin sitä, mitä sata vuotta sitten tapahtui ja mikä johti laajaan natsismi- ja fasismi-ilmiöihin suursotineen. Äärioikeistolaistumisen taustalla on ollut talousliberalismi. Se ottanut koville kehittyneissä länsimaissa, mutta suosinut nousevia talouksia. Avainsana on ollut taantuvat teollisuusalueet ja niiden köyhyysloukkuun jäänyt väestö. Hyvinvointivaltioilla on ollut puskureita, joilla tätä on saatu näkymöttömäksi, mutta ihmisten mieliin eivät nämäkään puskurit auta. Yhdysvalloissa ei tällaisia puskureita ole ollut, joten se näkyy suoraan ihmisten arjessa ja rapistuvina yhteiskuntina.

Myös Suomessa polarisoitumisen ytimessä on ollut persuilu, joka pyrkii hakemaan syyllisiä heikentyvään talouteemme maahanmuutosta. Ajatus on sinällään järjetön, mutta populistiset puolueet markkinoivat välillä onnistuneesti kansan pariin täysin älyttömiäkin ajatuksia. Syntipukeiksi pyritään leimaamaan maahanmuuttajien ohella vasemmiston ja Vihreät sekä erilaiset vähemmistöt mukaanlukien ruotsinkielinen väestö. Kaikenlaista erilaisuutta ja suvaitsevaisuutta vastaan hyökätään, mikä on tyypillistä totalitaristen suunnan edustajille. Tänä aikana sama kehitys näkyy niin lännessä kuin Venäjällä. SDPn kannatuksen nousun voisi nähdä nimenomaan tolkullisuuden ja poliittisen kompromissihakuisen keskustalaisen politiikan puolesta. Tästähän SDP:n kannatuksen nousu kielii.