Psylogi servaa kiltti miehet

Anonyymi-ap

Passiivinen, kaikkeen myöntyvä mies ei ole naisten makuun, psykologi toteaa Helsingin Sanomille.

Naiset eivät halua liian kilttiä miestä, psykologi Tony Dunderfelt kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

Dunderfeltin mukaan passiivisia miehiä on niin perinteisten sukupuoliroolien kuin tasa-arvon kannattajissa.

– Mies voi olla liian kiltti ja myöntyä kaikkeen. Hän pelkää loukkaavansa vaimoaan ja jättää tälle liikaa vastuuta. Niinpä nainen päättää kaiken töissä ja kotona eikä ole tyytyväinen.

Vaikka parisuhteen osapuolet ovat tasa-arvoisia, voi toiselta kaivata naisellisuutta tai maskuliinisuutta, Dunderfelt toteaa.

– Eniten minua on hämmästyttänyt, että modernit uranaisetkin haluavat rinnalleen miehekkään miehen. Ei nainen halua sänkyynsä ystävää vaan rakastajan isolla R:llä.

Dunderfeltin mukaan on yllättävän yleistä, ettei ihminen tiedä, miten kumppani haluaisi itseään kosketeltavan.

– Minustakin oli superahdistavaa myöntää, että 25 vuoden aikana minulla ei ollut hajuakaan ex-vaimoni kiihottumisen polusta. Ajattelin, että kunnioitus ja rakkaus välillämme riittää.

88

447

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
      UUSI

      Minä en pidä kovin miehekkäistä miehistä.

      Hekään eivät pidä minusta, koska olen miehekäs. 💪

      Win-win-win.

      🦄

    • Anonyymi00002
      UUSI

      "Vaikka parisuhteen osapuolet ovat tasa-arvoisia, voi toiselta kaivata naisellisuutta tai maskuliinisuutta, Dunderfelt toteaa."

      Tästä olen samaa mieltä.

      Sen sijaan en ole samaa mieltä siitä, että naisellisuuden tai maskuliinisuuden preferoitu voimakkuus itsessä tai muissa määritellään genitaalien mukaan.

      🦄

      • Anonyymi00003
        UUSI

        H0mo- ja l3sbosuhteissa toinen on aina feminiininen ja toinen maskuliininen eli ehkä tällöin on käsillä eräänlainen itselleen valehtelu, kun kuitenkin haetaan omaa vastinkappalettaan. Ymmärrän sen että yleensä naiset tulevat keskenään hyvin juttuun, samoin miehet. Samanpuoleisissa suhteissa on silti omat riskinsä, kuten kohonneet vihatasot.

      • Anonyymi00008
        UUSI
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        H0mo- ja l3sbosuhteissa toinen on aina feminiininen ja toinen maskuliininen eli ehkä tällöin on käsillä eräänlainen itselleen valehtelu, kun kuitenkin haetaan omaa vastinkappalettaan. Ymmärrän sen että yleensä naiset tulevat keskenään hyvin juttuun, samoin miehet. Samanpuoleisissa suhteissa on silti omat riskinsä, kuten kohonneet vihatasot.

        Lainaan itseäni:

        "Sen sijaan en ole samaa mieltä siitä, että naisellisuuden tai maskuliinisuuden preferoitu voimakkuus itsessä tai muissa määritellään genitaalien mukaan."

        Tuossa ei mielestäni oteta kantaa siihen, onko suhde saman sukupuolen edustajaan vai eri sukupuolen edustajaan.

        En ymmärrä, miksi toit genitaalit keskusteluun, kun juuri sain kirjoitettua, etteivät ne mielestäni liity maskuliinisuuteen tai feminiinisyyteen.

        🦄

    • Anonyymi00004
      UUSI

      "– Eniten minua on hämmästyttänyt, että modernit uranaisetkin haluavat rinnalleen miehekkään miehen. Ei nainen halua sänkyynsä ystävää vaan rakastajan isolla R:llä."

      Hämmästyttävää. Nainen haluaa oikean miehen eikä mitään vihreää puppelipoikaa. Vaikka media on kuinka kovasti painottanut että pitää olla vihreämielinen soijaa syövä puppelipoika, niin ei se vaan oikeasti toimi niin.

      • Anonyymi00005
        UUSI

        Väestönkasvun rajoittamisen agenda mahdollisesti taustalla mainitsemassasi ilmiössä? En ymmärrä miksi globaalin väestönkasvun rajoittaminen on toteutettava juonittelemalla ja manipuloimalla ihmisiä. Mädätys.

      • Anonyymi00009
        UUSI

      • Anonyymi00011
        UUSI
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Väestönkasvun rajoittamisen agenda mahdollisesti taustalla mainitsemassasi ilmiössä? En ymmärrä miksi globaalin väestönkasvun rajoittaminen on toteutettava juonittelemalla ja manipuloimalla ihmisiä. Mädätys.

        Väestönkasvun rajoittaminen on tehtävä juuri näin, huijaamalla. Eivät ihmiset siihen muuten suostuisi. Ja kaikki muu maailma paitsi eivät tuohon lähde mukaan, se toimii ainoastaan länsimaissa. Kukaan järkevä ihminen ei ole median ohjailtava ääliö, tervejärkinen ihminen epäilee median tarkoituksia ja miettii mitä missäkin uutisessa on taustalla.
        Ilmeisesti jotain muuta on suunniteilla itämaiden väestön vähentämiseen. Koska jos niitä ei vähennetä, ja länsimaalaisia vähennetään, niin reilun sadan vuoden päästä olemme kohta kaikki itämaalaisia.

      • Anonyymi00014
        UUSI
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Älä huolehdi, et ole täällä enää silloin. Miksi siis käytät me-muotoa (olemme)? 🤭

        🦄

      • Anonyymi00016
        UUSI
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Älä huolehdi, et ole täällä enää silloin. Miksi siis käytät me-muotoa (olemme)? 🤭

        🦄

        Siis on olemassa vain SINÄ ja juuri tässä ajassa ja hetkessä. Ketään ei tule sinun jälkeesi. Eikä sinun tarvitse välittää siitä mitä jälkeesi jää. Tosi kätevää. Voit siis tehdä juuri tänään juuri mitä haluat ja rosvota kaikki rahat ja omaisuuden itsellesi, voit käyttää luonnon loppuun koska siitä ei tarvitse jättää muille mitään. Koska jälkeesi tulevilla ei ole väliä.

        Juuri tuollainen ajatusmalli ja asenne on ollut sodanjälkeisellä sukupolvella, hällä väliä muulla kuin sillä mitä he itse vaan voivat saada.

      • Anonyymi00027
        UUSI
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        "Siis on olemassa vain SINÄ ja juuri tässä ajassa ja hetkessä. Ketään ei tule sinun jälkeesi. Eikä sinun tarvitse välittää siitä mitä jälkeesi jää. Tosi kätevää. Voit siis tehdä juuri tänään juuri mitä haluat ja rosvota kaikki rahat ja omaisuuden itsellesi, voit käyttää luonnon loppuun koska siitä ei tarvitse jättää muille mitään. Koska jälkeesi tulevilla ei ole väliä."

        Tämä oli väärä johtopäätös.

        En asettanut vastakkain itseäni ja muita vaan länsimaisen kulttuurin ja itämaisen kulttuurin. Niinhän sinä itse teit omassa kommentissasi! Minä kommentoin sinun kommenttiasi.

        Mielestäni on tärkeää huolehtia luonnon kantokyvystä ja kestävästä tulevaisuudesta. En vain jaksa ymmärtää, miksi minua pitäisi kiinnostaa, mitä ihmisrotua maan päällä on eniten reilun sadan vuoden päästä. Toivottavasti sellaista rotua, joka huolehtii maapallon tulevaisuudesta. 🌎💖

        Vaan nytpä taitaa olla parasta poistua keskustelusta. Vastapuoli näyttää olevan taipuvainen hätäisiin päätelmiin sekä ad hominem -argumentaatioon, enkä minä halua keskustella sellaisten henkilöiden kanssa.

        🦄

    • Anonyymi00006
      UUSI

      Otsikko esimerkki persukoulun äidinkielen loppututkinnosta.

    • Anonyymi00010
      UUSI

      Mielummin tuo, kuin aktiivinen ja kaikkeen työntyvä mies.

      • Anonyymi00012
        UUSI

        Aijaa, että mies ei saa työntyä sinuun? pitää vaan halailla ja nukkua vierekkäin. Sitten se soijapoika on sinulle oikea valinta.

    • UUSI

      Sit on otettava huomioon seki, et Tuntervelti puhuu, mitä niiste (=räkä) tuo, niiku puhuu muutkin sykologistit eli kyökkisykologit.

    • Anonyymi00013
      UUSI

      Hieman särähti korvaan tuo, että vaikka osapuolet olisivat tasa-arvoisia, voi toiselta kaivata naisellisuutta tai miehekkyyttä. Eihän tasa-arvo ole sitä, että ollaan sukupuolineutraaleja. Voi olla, muttei ole pakko, jos se ei tunnu itselle oikealta. Tasa-arvo parisuhteessa tarkoittaa sitä, että molemmilla on yhtäläinen "sananvalta" ja vapaus, molemmat kunnioittavat ja arvostavat toisiaan, ja molemmat kokevat tulevansa kuulluksi.

      Minäkään en pidä passiivisesta miehestä. Miehessä täytyy olla riittävästi vastusta, hänellä saa ja pitää olla omia mielipiteitä ja ajatuksia. En kaipaa mitään perässä vedettävää hissukkaa, mutta tämähän ei tarkoita mitään sellaista, että mies olisi jotenkin vaikea luonteeltaan.

      Ja miksi joku haluaisi sänkyynsä ystävän? Raksstelun pitää olla intohimoista. Joskus se on ehkä hellempää, toisinaan rajumpaa, mutta minä en ainakaan mitään pelkkää hipsuttelua halua. Olen nainen enkä posliiniesine, kestän kyllä hieman rajumpiakin otteita.

      Aletheias

      • Anonyymi00017
        UUSI

        Joskuten nyt kuvittelevat, etta tasa-arvo tarkoittaa samanlaisuutta ja tasa-päistämistä. He eivät tajua tasa-arvon tarkoittavan vapautta olla oma itsensä ja oikeutta päättää itse, ei kaikkien pakottamista samanlaisuuteen.

      • Anonyymi00018
        UUSI

        Jos vaadit tasa-arvoa, niin sinun miehesi tulee aina olemaan soijapoika.
        Tosimies ei usko tasa-arvoon.

      • Anonyymi00020
        UUSI
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Jos vaadit tasa-arvoa, niin sinun miehesi tulee aina olemaan soijapoika.
        Tosimies ei usko tasa-arvoon.

        Tosimies nimenomaan uskoo. Tosimiehen itsetunto ja minuus ei ole noin heikoissa kantimissa.

      • Anonyymi00022
        UUSI
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Joskuten nyt kuvittelevat, etta tasa-arvo tarkoittaa samanlaisuutta ja tasa-päistämistä. He eivät tajua tasa-arvon tarkoittavan vapautta olla oma itsensä ja oikeutta päättää itse, ei kaikkien pakottamista samanlaisuuteen.

        On hämmentävää, miten usein tasa-arvo mielletään samanlaisuudeksi. Tasa-arvo on juuri tuota, että jokaisella on yhtäläinen oikeus olla oma itsensä ja päättää itse.

        Aletheias

      • Anonyymi00023
        UUSI
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Jos vaadit tasa-arvoa, niin sinun miehesi tulee aina olemaan soijapoika.
        Tosimies ei usko tasa-arvoon.

        Minun maailmassani ne "tosimiehet' todellakin uskovat tasa-arvoon.

        Sitäpaitsi soija on ihan hyvää ravintoa. Sillä ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa.

        Aletheias

      • Anonyymi00025
        UUSI
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Minun maailmassani ne "tosimiehet' todellakin uskovat tasa-arvoon.

        Sitäpaitsi soija on ihan hyvää ravintoa. Sillä ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa.

        Aletheias

        Niinpä niin. Syö sinä vaan soijaa ja syötä sitä varsinkin miehellesi.

        Tosimies, kuten myös jokainen järkevä ja looginen ihminen TIETÄÄ ettei tasa-arvoa ole olemassa. Se on vain eräs feministinen ideologia ja täysin tyhjästä keksitty juttu millä ei ole minkäänlaisia perusteita reaalimaailmassa.

      • Anonyymi00026
        UUSI
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Niinpä niin. Syö sinä vaan soijaa ja syötä sitä varsinkin miehellesi.

        Tosimies, kuten myös jokainen järkevä ja looginen ihminen TIETÄÄ ettei tasa-arvoa ole olemassa. Se on vain eräs feministinen ideologia ja täysin tyhjästä keksitty juttu millä ei ole minkäänlaisia perusteita reaalimaailmassa.

        Oikein hyvin on tasa-arvo toiminut omassa elämässäni. Ja kun katsoo yhteiskuntia, joissa tasa-arvo on pitkällä, ovat nämä yhteiskunnat poikkeuksetta niitä, joissa on korkeampi elämänlaatu, vahvempi talouskasvu sekä vakaampi poliittinen tilanne kuin niissä, joissa tasa-arvosta voi vain haaveilla.

        Tasa-arvo siis toimii.

        Aletheias

      • Anonyymi00028
        UUSI
        Anonyymi00026 kirjoitti:

        Oikein hyvin on tasa-arvo toiminut omassa elämässäni. Ja kun katsoo yhteiskuntia, joissa tasa-arvo on pitkällä, ovat nämä yhteiskunnat poikkeuksetta niitä, joissa on korkeampi elämänlaatu, vahvempi talouskasvu sekä vakaampi poliittinen tilanne kuin niissä, joissa tasa-arvosta voi vain haaveilla.

        Tasa-arvo siis toimii.

        Aletheias

        En väittänyt ettetkö SINÄ hyötyisi tasa-arvoideologiasta. Et sinä sitä muuten kannattaisi mikäli et siitä henkilökohtaisesti hyötyisi.

        Talouskasvu luo hyvinvointia. Noissa maissa on länsimainen kulttuuri, et voi erotella siitä vain tasa-arvoa ja jättää kaikkea muuta pois. Tuo on ideologiaa kannattavan ihmisen asenne että oma ideologia parantaa aina kaiken.

      • Anonyymi00030
        UUSI
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        En väittänyt ettetkö SINÄ hyötyisi tasa-arvoideologiasta. Et sinä sitä muuten kannattaisi mikäli et siitä henkilökohtaisesti hyötyisi.

        Talouskasvu luo hyvinvointia. Noissa maissa on länsimainen kulttuuri, et voi erotella siitä vain tasa-arvoa ja jättää kaikkea muuta pois. Tuo on ideologiaa kannattavan ihmisen asenne että oma ideologia parantaa aina kaiken.

        Tasa-arvo hyödyttää koko yhteiskuntaa, siitä on tehty paljon tutkimuksia. Voit etsiä niitä, jos haluat enemmän tietoa asiasta.

        Kyse ei siis ole vain minusta, vaan paljon laajemmasta ilmiöstä.

        Aletheias

      • Anonyymi00031
        UUSI
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Edelleenkään et voi laittaa linkkiä joka vahvistaisi nuo väitteesi. Koska olet linkkikammoinen.

        En halua etsiä lisää tietoa asiasta jonka tiedän jo olevan huuhaata. Missään muualla ei ole tuollaista "tasa-arvoa" olemassa kuin vain eräiden naisten ja naismaisten miesten mielissä.

      • Anonyymi00033
        UUSI
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Edelleenkään et voi laittaa linkkiä joka vahvistaisi nuo väitteesi. Koska olet linkkikammoinen.

        En halua etsiä lisää tietoa asiasta jonka tiedän jo olevan huuhaata. Missään muualla ei ole tuollaista "tasa-arvoa" olemassa kuin vain eräiden naisten ja naismaisten miesten mielissä.

        Pystyt etsimään niin helposti tietoa ja todisteita tasa-arvon hyödyllisyydestä, että nyt on kyse kohdallasi vain laiskuudesta ja halusta inttää vastaan päivänselvästi asiasta.

        Aletheias

      • Anonyymi00034
        UUSI
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Niinpä niin ja joopa joo taas kerran.

      • Anonyymi00035
        UUSI
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Pystyt etsimään niin helposti tietoa ja todisteita tasa-arvon hyödyllisyydestä, että nyt on kyse kohdallasi vain laiskuudesta ja halusta inttää vastaan päivänselvästi asiasta.

        Aletheias

        Jospa minä esitän sinulle Scientologian oppeja ja väitän että niissä on totuus, ja kun väität vastaan niin käsken sinun itse katsoa netistä niin voi todeta miten totta sanomani asiat ovat.

      • Anonyymi00037
        UUSI
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Jospa minä esitän sinulle Scientologian oppeja ja väitän että niissä on totuus, ja kun väität vastaan niin käsken sinun itse katsoa netistä niin voi todeta miten totta sanomani asiat ovat.

        Kyllä, voin aivan hyvin itse etsiä mielipidettäni tukevia faktoja. Minä olen sillä tavalla reipas, että osaan kirjoittaa Googleen tai vaikkapa tekoälylle hakuja, jos kaipaan enemmän tietoa jostain asiasta.

        Aletheias

      • UUSI

        No sitähän hoettiin meille, ainakin 70 luvulla syntyneille pojille. Että tytöt menee helposti rikki. Tommoset lapsuudessa kerrotut asiat jää helposti mieleen, ainakin alitajusesti vaikuttaa.

      • Anonyymi00038
        UUSI
        JeroP kirjoitti:

        Niihän se joskus ennen oli, mutta nykyään tytöt ovat titaania. Miehet oli ennen rautaa, mutta tytöt on nykyään titaania ja luodinkestäviä. Näin ne itse sanovat ja ajattelevat.

      • Anonyymi00039
        UUSI
        JeroP kirjoitti:

        No sitähän hoettiin meille, ainakin 70 luvulla syntyneille pojille. Että tytöt menee helposti rikki. Tommoset lapsuudessa kerrotut asiat jää helposti mieleen, ainakin alitajusesti vaikuttaa.

        Ei tytöt ja naiset helposti rikki mene.

        Tätä ei tietenkään tule käsittää väärin. Rajuilla otteilla en tietenkään tarkoita väkivaltaa.

        Aletheias

      • Anonyymi00040
        UUSI
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        Kyllä, voin aivan hyvin itse etsiä mielipidettäni tukevia faktoja. Minä olen sillä tavalla reipas, että osaan kirjoittaa Googleen tai vaikkapa tekoälylle hakuja, jos kaipaan enemmän tietoa jostain asiasta.

        Aletheias

        Mutta jostain syystä et nyt vaan tajua sitä että minä EN KAIPAA enemmän mitään tietoa jostain mielikuvitussoopasta.
        Kun selvästi mielestäsi olen vain sivistymätön ja sen takia kannatan väärää tietoa ja tarvitsen faktantarkistamista, mutta omasta mielestäni en sitä ole enkä sitä kaipaa.

        Mikäli asia noin olisi kuin väität, niin pitäisi olla hyvin helppoa todistaa asian paikkansapitävyys jopa parilla lauseella. Mutta kun mikään koko maailmassa ei tue sinun käsityksiäsi, esim. luonnossa ei ole mitään tasa-arvoista, naaraiden ainoa tarkoitus olemassaololleen on lisääntyminen ja jälkeläisistä huolehtiminen. Urokset tekevät kaiken muun.

      • Anonyymi00041
        UUSI
        Anonyymi00040 kirjoitti:

        Taidat olla se sama tyyppi, jonka kanssa väänsin jo siitä, miten miehet ja naiset ovat tasavertaisia keskenään (sinun mielestäsi eivät ole).

        Enää ei kannata jatkaa tätä vääntöä vaan voimme sopia, että meillä on aiheesta erilaiset näkemykset.

        Aletheias

      • Anonyymi00042
        UUSI
        Anonyymi00041 kirjoitti:

        No totta helv*tissä meillä on eri näkemykset! Onhan se nyt aika selvää jo. Minun on oikea ja sinun on väärä.

        Sinulla ei ole esittää ensimmäistäkään faktaa väitteesi tueksi.

      • Anonyymi00043
        UUSI
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        Kyllä, voin aivan hyvin itse etsiä mielipidettäni tukevia faktoja. Minä olen sillä tavalla reipas, että osaan kirjoittaa Googleen tai vaikkapa tekoälylle hakuja, jos kaipaan enemmän tietoa jostain asiasta.

        Aletheias

        Tässä mielipidettäni tukevia faktoja:

        In wild chimpanzee societies, male dominance hierarchies are the central organizing principle of social structure, with adult males generally holding higher rank than all females. Males typically remain in their birth groups (philopatry) and compete for status using a combination of physical aggression, strategic alliances, and ritualized displays such as pant-grunts and charging.

        Alpha males maintain their position through coalitionary support and resource control, which directly correlates with reproductive success. High-ranking males enjoy priority access to fertile females and sire the majority of offspring

        Simpanssit ovat lähinnä ihmistä, joten se on paras eläinryhmä mitä tarkastella.
        Jotkut mehiläiset tai muurahaiset taas ovat kauimpana ihmisestä, ja niidenkin työläiset eivät ole mitään naaraita millään tavoin, kuningatar on naaras ja se lisääntyy, muurahaisten kyseessä ollessa se ei tee mitään muuta kuin vain lisääntyy.

      • Anonyymi00044
        UUSI
        Anonyymi00041 kirjoitti:

        Taidat olla se sama tyyppi, jonka kanssa väänsin jo siitä, miten miehet ja naiset ovat tasavertaisia keskenään (sinun mielestäsi eivät ole).

        Enää ei kannata jatkaa tätä vääntöä vaan voimme sopia, että meillä on aiheesta erilaiset näkemykset.

        Aletheias

        Nyt kun sinä väität että ihmiskunnan pitäisi toimia toisin kuin luonto toimii, ja toisin kuin ihmistä lähimpänä olevat lajit toimivat, niin pitäisi osata esittää aika pirun hyviä perusteita sille että miksi ihmisten pitäisi toimia niin poikkeavalla ja täysin erillaisella tavalla? Vain sen takia että sinä voit henkilökohtaisesti hyötyä siitä? Ja naiset hyötyä kollektiivisesti, tai ehkä osa heistä, melko pieni osa.

      • Anonyymi00045
        UUSI
        Anonyymi00042 kirjoitti:

        No totta helv*tissä meillä on eri näkemykset! Onhan se nyt aika selvää jo. Minun on oikea ja sinun on väärä.

        Sinulla ei ole esittää ensimmäistäkään faktaa väitteesi tueksi.

        https://eige.europa.eu/newsroom/economic-benefits-gender-equality?language_content_entity=en

        https://www.oecd.org/en/topics/gender-equality.html

        https://www.weforum.org/publications/series/global-gender-gap-report/

        https://www.unwomen.org/en/digital-library/progress-of-the-worlds-women

        https://igualdad.cepal.org/en/equality-what-and-why/benefits-equality-and-inefficiency-inequality

        Aletheias

      • Anonyymi00046
        UUSI
        Anonyymi00041 kirjoitti:

        Taidat olla se sama tyyppi, jonka kanssa väänsin jo siitä, miten miehet ja naiset ovat tasavertaisia keskenään (sinun mielestäsi eivät ole).

        Enää ei kannata jatkaa tätä vääntöä vaan voimme sopia, että meillä on aiheesta erilaiset näkemykset.

        Aletheias

        Mikäli tasa-arvo olisi todellista ja käsin kosketeltavissa ja todistettavissa oleva asia, niin miksi et sinäkin sitten tyytyisi vaan "alemman tason mieheen", miksei se vaan riitä sinulle? Jos todella kannattaisit tasa-arvoa niin hyväksyisit itsellesikin alemman tason miehen, koska silloin ei olisi olemassa mitään eroa eri kokoisten tai eri tyyppisten miesten välillä.

      • Anonyymi00048
        UUSI
        Anonyymi00046 kirjoitti:

        Mikäli tasa-arvo olisi todellista ja käsin kosketeltavissa ja todistettavissa oleva asia, niin miksi et sinäkin sitten tyytyisi vaan "alemman tason mieheen", miksei se vaan riitä sinulle? Jos todella kannattaisit tasa-arvoa niin hyväksyisit itsellesikin alemman tason miehen, koska silloin ei olisi olemassa mitään eroa eri kokoisten tai eri tyyppisten miesten välillä.

        Mikai minun pitäisi tyytyä johonkin? Tietenkin miehen täytyy arvoiltaan, luonteeltaan ja elämäntilanteeltaan olla yhteensopiva kanssani. Myös kipinää täytyy olla.

        Enkä minä mitään tasoja miehille aseta.

        Aletheias

      • Anonyymi00049
        UUSI
        Anonyymi00048 kirjoitti:

        Niin, kun "se ei vaan riitä sinulle".
        Ja silloin tasa-arvo lentää romukoppaan.

      • Anonyymi00051
        UUSI
        Anonyymi00041 kirjoitti:

        Taidat olla se sama tyyppi, jonka kanssa väänsin jo siitä, miten miehet ja naiset ovat tasavertaisia keskenään (sinun mielestäsi eivät ole).

        Enää ei kannata jatkaa tätä vääntöä vaan voimme sopia, että meillä on aiheesta erilaiset näkemykset.

        Aletheias

        Luin nuo linkkisi nopeasti läpi, ja ne olivat vain sitä poliittista propagandaa mitä joka tuutista puskee läpi. Ei minkäänlaista järkevää sanottavaa niissä. Samaa soopaa mitä saa kuulla jos vaikka erehtyy katsomaan ylen uutisia. Pelkkää poliittisen agendan ajamista, ilman mitään todellista sisältöä, tai varsinaista asiaa. Kerrotaan vain että halutaan asioiden nyt tulevaisuudessa oleva näin ja näin.

        "Progress of the world’s women” is UN Women’s periodic investigation of progress made towards a world where women, girls, and gender-diverse people live free from inequality, poverty, and violence. Provocative and insightful, this series is the product of multi-year research, in-depth analyses, and data findings that build upon the expertise of leading organizations, activists, and academics.

        The ninth edition will be published in 2026 and will provide a comprehensive analysis of two of the most pressing challenges facing the world today: the rapidly accelerating heating of the planet and the stalled progress for the world’s women and girls

        Video otsikolla; Los beneficos de la igualdad y la ineficienica de la desigualdad.....
        Oli jo melko kaukaa haettu ja tehty selväkielisillä merkeillä, mikä tulee olemaan uusi universaali kieli kun ihmiset tulevaisuudessa eivät enää osaa lukea eivätkä kirjoittaa (tasa-arvon ansiosta).

        Samaa soopaa ovat myös sen alla olevat jutut:
        Equality in the 2030 Agenda and in the human rights-based approach
        Introduction to the inequality matrix as a framework for analysis
        The benefits of equality and the inefficiency of inequality

        Toki ymmärrän että haluat ajaa agendaa mistä voit henkilökohtaisesti hyötyä. En sitä yhtään epäile enkä ihmettele. Mutta mitään muita perusteita tuolle agendalle ei ole olemassa kuin vain se henkilökohtainen hyöty.

      • Anonyymi00052
        UUSI
        Anonyymi00048 kirjoitti:

        Mikai minun pitäisi tyytyä johonkin? Tietenkin miehen täytyy arvoiltaan, luonteeltaan ja elämäntilanteeltaan olla yhteensopiva kanssani. Myös kipinää täytyy olla.

        Enkä minä mitään tasoja miehille aseta.

        Aletheias

        Voisit sen tasa-arvoisuuden aloittaa itsestäsi, ja alkaisit tyytymään niihin pienikokoisiin alemman tason miehiin jatkossa. Mutta et halua "alentaa" itseäsi sillä tavoin, et halua tyytyä vähempään.

        Mutta miksi miesten tulisi alentaa itsensä sinun edessäsi, naisten edessä? MIKSI?

      • Anonyymi00054
        UUSI
        Anonyymi00051 kirjoitti:

        Luin nuo linkkisi nopeasti läpi, ja ne olivat vain sitä poliittista propagandaa mitä joka tuutista puskee läpi. Ei minkäänlaista järkevää sanottavaa niissä. Samaa soopaa mitä saa kuulla jos vaikka erehtyy katsomaan ylen uutisia. Pelkkää poliittisen agendan ajamista, ilman mitään todellista sisältöä, tai varsinaista asiaa. Kerrotaan vain että halutaan asioiden nyt tulevaisuudessa oleva näin ja näin.

        "Progress of the world’s women” is UN Women’s periodic investigation of progress made towards a world where women, girls, and gender-diverse people live free from inequality, poverty, and violence. Provocative and insightful, this series is the product of multi-year research, in-depth analyses, and data findings that build upon the expertise of leading organizations, activists, and academics.

        The ninth edition will be published in 2026 and will provide a comprehensive analysis of two of the most pressing challenges facing the world today: the rapidly accelerating heating of the planet and the stalled progress for the world’s women and girls

        Video otsikolla; Los beneficos de la igualdad y la ineficienica de la desigualdad.....
        Oli jo melko kaukaa haettu ja tehty selväkielisillä merkeillä, mikä tulee olemaan uusi universaali kieli kun ihmiset tulevaisuudessa eivät enää osaa lukea eivätkä kirjoittaa (tasa-arvon ansiosta).

        Samaa soopaa ovat myös sen alla olevat jutut:
        Equality in the 2030 Agenda and in the human rights-based approach
        Introduction to the inequality matrix as a framework for analysis
        The benefits of equality and the inefficiency of inequality

        Toki ymmärrän että haluat ajaa agendaa mistä voit henkilökohtaisesti hyötyä. En sitä yhtään epäile enkä ihmettele. Mutta mitään muita perusteita tuolle agendalle ei ole olemassa kuin vain se henkilökohtainen hyöty.

        Näet kaiken, mitä sinulle sanotaan, poliittisena propagandana. Se on tapa, jolla voi käytännössä lytätä kaiken vastapuolen sanoman ilman sen kummempia perusteluita.

        Tasa-arvosta hyötyvät muuten myös miehet. Tässä joitain aiheeseen liittyviä julkaisuja.

        https://theglasshammer.com/2018/08/why-gender-equality-is-good-for-men-part-one/

        https://www.canberra.edu.au/uncover/news-archive/2020/february/so,-do-men-benefit-from-gender-equality2

        https://www.ippf.org/sites/default/files/men_are_changing.pdf

        Aletheias

      • Anonyymi00055
        UUSI
        Anonyymi00054 kirjoitti:

        Nyt en enää lue tuota poliittista propagandaasi. Sait tilaisuuden todistaa asiasi, ja se tilaisuus meni jo.

      • Anonyymi00056

        " ilman sen kummempia perusteluita."

        Kun tuo on juuri se ongelma siinä sinun ajamassasi asiassa, kun niitä perusteita ei vaan sille löydy vaikka miten etsittäisiin kissojen ja koirien kanssa.

      • Anonyymi00059
        UUSI
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Tasa-arvo hyödyttää koko yhteiskuntaa, siitä on tehty paljon tutkimuksia. Voit etsiä niitä, jos haluat enemmän tietoa asiasta.

        Kyse ei siis ole vain minusta, vaan paljon laajemmasta ilmiöstä.

        Aletheias

        Juurikin noin. Varsinkin miesten suuri enemmistö on erituisesti hyötynyt tasa-arvosta. Pieni osa naisista on ikinä edes ollut niin heikossa asemassa kuin osa miehistä. Heikossa asemassa olevien miesten henkikin on ollut täysin yhdentekevä ja näitä miehiä on ollut lukumääräisesti edemmän kuin naisia. Se ei tietenkään tarkoita, ettäkö kaikkien naisten elämä olisi ollut hyvää, mutta miehet ovat tappaneet ja kiduttaneet toisiaan moninverroin siihen mitä naiset ovat kokonaisuutena tuosta kärsineet.

      • Anonyymi00060
        UUSI
        Anonyymi00052 kirjoitti:

        Voisit sen tasa-arvoisuuden aloittaa itsestäsi, ja alkaisit tyytymään niihin pienikokoisiin alemman tason miehiin jatkossa. Mutta et halua "alentaa" itseäsi sillä tavoin, et halua tyytyä vähempään.

        Mutta miksi miesten tulisi alentaa itsensä sinun edessäsi, naisten edessä? MIKSI?

        Mielenkiinnosta kysyn, että mistä sinä muka tiedät minkälaisia miehiä tänne kirjoittavilla naisilla on ja on ollut?

      • Anonyymi00061
        UUSI
        Anonyymi00055 kirjoitti:

        Nyt en enää lue tuota poliittista propagandaasi. Sait tilaisuuden todistaa asiasi, ja se tilaisuus meni jo.

        Miten yllättävää 😅

        Aletheias

      • Anonyymi00062
        UUSI
        Anonyymi00052 kirjoitti:

        Voisit sen tasa-arvoisuuden aloittaa itsestäsi, ja alkaisit tyytymään niihin pienikokoisiin alemman tason miehiin jatkossa. Mutta et halua "alentaa" itseäsi sillä tavoin, et halua tyytyä vähempään.

        Mutta miksi miesten tulisi alentaa itsensä sinun edessäsi, naisten edessä? MIKSI?

        Millä tavalla olen antanut ymmärtää, että miesten tulisi jotenkin alentaa itsensä edessäni? Minulle on parisuhteessa nimenomaan tärkeää se, että ollaan kumppaneina tasavertaisia ja yleisesti yhteiskunnassa ihmiset ovat näkemykseni mukaan sukupuolestaan huolimatta samanarvoisia.

        Ja mistä tuo pienikokoisuus nyt tähän tuli? Ei kai sillä nyt mitään merkitystä ole miehen "tason" kanssa? Sitäpaitsi pienemmät miehet eivät yleensä itse ole olleet kiinnostuneita minusta, kun olen naiseksi pitkä. Ei kai se minun syyni ole, jollen ole viehättänyt kuin hieman pidempiä miehiä? Olen korkojen kanssa helposti 180 cm. Se on monelle miehelle liikaa.

        Aletheias

      • Anonyymi00063
        UUSI
        Anonyymi00062 kirjoitti:

        No, tuo järkyttävä pituutesi on kyllä ongelma monelle. Mutta varmasti moni pienempi mies olisi kiinnostunut kuitenkin, tai joku. Sinä et vaan sellaista ikinä hyväksyisi.

        Jos sanot miehelle olevasi täysin samanarvoinen hänen kanssaan, niin se on aika iso loukkaus miestä kohtaan. Nyt en ihan isompaa edes keksi.
        Et ymmärrä ollenkaan sitä että miehen täytyy alentaa itsensä ollakseen kanssasi samalla tasolla?

      • Anonyymi00067
        UUSI
        Anonyymi00059 kirjoitti:

        Juurikin noin. Varsinkin miesten suuri enemmistö on erituisesti hyötynyt tasa-arvosta. Pieni osa naisista on ikinä edes ollut niin heikossa asemassa kuin osa miehistä. Heikossa asemassa olevien miesten henkikin on ollut täysin yhdentekevä ja näitä miehiä on ollut lukumääräisesti edemmän kuin naisia. Se ei tietenkään tarkoita, ettäkö kaikkien naisten elämä olisi ollut hyvää, mutta miehet ovat tappaneet ja kiduttaneet toisiaan moninverroin siihen mitä naiset ovat kokonaisuutena tuosta kärsineet.

        Voisitko tässä nyt tarkalleen ja yksityiskohtaisesti eritellä ja selittää tuon väitteesi että miehet ovat hyötyneet naisten tasa-arvoisuudesta?

      • Anonyymi00068
        UUSI
        Anonyymi00063 kirjoitti:

        No, tuo järkyttävä pituutesi on kyllä ongelma monelle. Mutta varmasti moni pienempi mies olisi kiinnostunut kuitenkin, tai joku. Sinä et vaan sellaista ikinä hyväksyisi.

        Jos sanot miehelle olevasi täysin samanarvoinen hänen kanssaan, niin se on aika iso loukkaus miestä kohtaan. Nyt en ihan isompaa edes keksi.
        Et ymmärrä ollenkaan sitä että miehen täytyy alentaa itsensä ollakseen kanssasi samalla tasolla?

        Kyllä, moni mies on järkyttynyt hurjasta pituudestani 😅 Karsii toisaalta ne herkimmin säikähtävät tyypit pois. En tietenkään halua, että kumppanini pelkäisi minua.

        Lähden nyt lenkille, tämä keskustelu on jo käyty niin moneen otteeseen. Mukavaa illanjatkoa!

        Aletheias

      • Anonyymi00070
        UUSI
        Anonyymi00068 kirjoitti:

        Kyllä, moni mies on järkyttynyt hurjasta pituudestani 😅 Karsii toisaalta ne herkimmin säikähtävät tyypit pois. En tietenkään halua, että kumppanini pelkäisi minua.

        Lähden nyt lenkille, tämä keskustelu on jo käyty niin moneen otteeseen. Mukavaa illanjatkoa!

        Aletheias

        Lenkkeily ei vähennä pituuttasi yhtään senttiä.

      • Anonyymi00073
        UUSI
        Anonyymi00063 kirjoitti:

        No, tuo järkyttävä pituutesi on kyllä ongelma monelle. Mutta varmasti moni pienempi mies olisi kiinnostunut kuitenkin, tai joku. Sinä et vaan sellaista ikinä hyväksyisi.

        Jos sanot miehelle olevasi täysin samanarvoinen hänen kanssaan, niin se on aika iso loukkaus miestä kohtaan. Nyt en ihan isompaa edes keksi.
        Et ymmärrä ollenkaan sitä että miehen täytyy alentaa itsensä ollakseen kanssasi samalla tasolla?

        Aletheiasta selvästi lyhyempänä naisena totean, että varmasti on monelle miehelle hirveä ongelma, kun jo minunkin pituuteni (varsinkin korkokengissä) on monelle miehelle ongelma. Olen tykästynyt useampaankin itseäni lyhyempään mieheen elämäni varrella ja herran jestas sitä pituuskompleksien määrää. Myös samanpituiset ja hieman pidemmät miehet valittavat heti jo ihan tavallisista kengistä. Ei todellakaan tarvitse olla mitkään 15 sentin korot, vaan valitus alkaa suurinpiirtein kaikesta muusta paitsi "balleriinoista". Olen henkilökohtaisesti jo täydellisen tympääntynyt miesten pituuskomplekseihin. Vaikka lyhyemmät miehet miellyttävätkin enemmän silmiäni, niin hermoni lepäävät pidemmän miehen seurassa, joka ei valita jatkuvasti kengistäni.

      • Anonyymi00074
        UUSI
        Anonyymi00067 kirjoitti:

        Voisitko tässä nyt tarkalleen ja yksityiskohtaisesti eritellä ja selittää tuon väitteesi että miehet ovat hyötyneet naisten tasa-arvoisuudesta?

        Olen selittänyt ne sinulle jo toisessa ketjussa, jossa totesit, ettei sinua kiinnosta historia.

      • Anonyymi00075
        UUSI
        Anonyymi00074 kirjoitti:

        Olen selittänyt ne sinulle jo toisessa ketjussa, jossa totesit, ettei sinua kiinnosta historia.

        Niin, se oli se äänioikeus minkä SUOMESSA miehet ja naiset saivat samaan aikaan. Hienoa. Paljonpa on se äänioikeus nyt auttanutkin.

      • Anonyymi00077
        UUSI
        Anonyymi00075 kirjoitti:

        Niin, se oli se äänioikeus minkä SUOMESSA miehet ja naiset saivat samaan aikaan. Hienoa. Paljonpa on se äänioikeus nyt auttanutkin.

        Se oli yksi niistä asioista, lukuisten muiden joukossa. Tietääkseni asumme Suomessa, joten Suomessa tapahtuneilla on eniten vaikutusta itse kunkin meistä elämään.

      • Anonyymi00079
        UUSI
        Anonyymi00077 kirjoitti:

        Suomi on kyllä pirun pieni paikka oikeastaan yhtään minkään arvioimiseen.

      • Anonyymi00081

        No voisitko selittää että minkä takia keskustelu kanssasi on kuin naulojen nyhtämistä laudasta irti? Vaikea on saada mitään irti, ja kun saa niin käteen jää vain vääntynyt ruosteinen käyttökelvoton roska.

      • Anonyymi00082
        UUSI
        Anonyymi00070 kirjoitti:

        Lenkkeily ei vähennä pituuttasi yhtään senttiä.

        Hyvä, sillä en haluaisikaan olla yhtään lyhyempi 🤗 Mistä päättelit, että haluaisin olla lyhyempi? Ei asia minulle ongelma ole, mutta joillekin miehille on ollut ja se on täysin ok. Jokaisella on oikeus mieltymyksiinsä.

        Aletheias

      • Anonyymi00084
        UUSI
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Tasa-arvo hyödyttää koko yhteiskuntaa, siitä on tehty paljon tutkimuksia. Voit etsiä niitä, jos haluat enemmän tietoa asiasta.

        Kyse ei siis ole vain minusta, vaan paljon laajemmasta ilmiöstä.

        Aletheias

        Ottamatta sen kummemmin kantaa varsinaiseen keskusteluun, niin parhaimmaksi yhteiskuntamalliksi tieteellisten artikkelien mukaan on sosialismi, kommunismi tai peräti NL:n reaalisosialismi.

        Pelkään siis tutkimustesi todistusarvon olevan heikko.

      • Anonyymi00085
        UUSI
        Anonyymi00079 kirjoitti:

        Suomi on kyllä pirun pieni paikka oikeastaan yhtään minkään arvioimiseen.

        Silsipä kerroinkin sinulle niin monesta muustakin jutusta. Vaan tosiaan lopputulema oli, kunnet enää muuta valittamisen aihetta keksinyt, että sinua ei kiinnosta historia. Koomista tietysti, kun itse aloitit muinaisesta Roomasta ja siitäkin toki ihan faktojen vierestä. 😀

      • Anonyymi00086
        UUSI
        Anonyymi00081 kirjoitti:

        No voisitko selittää että minkä takia keskustelu kanssasi on kuin naulojen nyhtämistä laudasta irti? Vaikea on saada mitään irti, ja kun saa niin käteen jää vain vääntynyt ruosteinen käyttökelvoton roska.

        En voi, kun se ei ole sellaista. Ei millään tasolla. Toki ihmiselle, joka ei kestä sitä, että hänen kuvitelmansa törmäävät yksi toisensa jälkeen tosiasioihin, voi tehdä tiukkaa keskustella kaltaiseni argumentoijan kanssa. Minä kun en tosiaan puhu mistään epämääräisyyksistä kuten arvoista ja moraalista, vaan pitäydyn kylmissä ja todistettavissa olevissa faktoissa.

    • Anonyymi00015
      UUSI

      Taas oudon kärjistävää tekstiä. Itse en tosiaan huolisi "passiivinen ja kaikkeen myöntyvää miestä", vaan en kyllä huolisi "miehekästä miestä" enkä myöskään "rakastajaa isolla R:llä". Löytyisikö jostain ihan tavallinen ihminen, ilman ääriominaisuuksia? Vai eikö miehissä mukamas ole normaaleita ja tasapainoisia yksilöitä? Löytyy vain kahta mallia - perässä vedettävä lapatossu ja komenteleva tyranni?

      • Anonyymi00024
        UUSI

        Minustakin on outoa miten kärjistäen ja rumasti miehiksi itsensä määrittävät puhuvat miehistä. Pahimman luokan miesvihaa suoltavat aina miehet. He kuvaavat miehet eläimiksi, täysin vailla aivotoimintaa ja oikestaan eläimiäkin alemmiksi olennoiksi, jotka toimivat kaikessa äärimmäisillä tavoilla. Miehillä ei muka ole mitään itsehillintää, eikä kykyä kohtuuteen missään asiassa. En ole ikinä kuullut, enkä nähnyt yhdenkään naisen puhuvan miehistä yhtä rumasti ja vihaa tihkuen kuin miesten itsensä.

      • Anonyymi00029
        UUSI
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Meneeköhän tuo teksti jo laittoman puolelle? Voisiko joku tasa-arvoaktivisti arvoida tuota tekstiä?

      • Anonyymi00058
        UUSI
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Meneeköhän tuo teksti jo laittoman puolelle? Voisiko joku tasa-arvoaktivisti arvoida tuota tekstiä?

        Mitä väärää voi muka olla siinä, että ilkeää ja rumaa puhetta moititaan? Ei miehillä ole yhtään sen suurempaa oikeutta haukkua muita miehiä. Aloittajankin kannattaisi keskittyä ihan itsensä haukkumiseen, muiden miesten sijaan, jos kerta on tarve haukkumiselle.

      • Anonyymi00076
        UUSI

        Minun isäni ei ollut noista kumpaakaan! Hän laittoi ruokaa ja hoiti meitä lapsia vauvoina. Oli hyväntuulinen ja ahkera ja auttoi oma-aloitteisesti! Hän ei koskaan huutanut vaan puhui rauhallisella äänellä ja tuntui olevan elämäänsä tyytyväinen! Lasteni isä oli perässä vedettevä lapatossu!

      • Anonyymi00080
        UUSI
        Anonyymi00076 kirjoitti:

        Minun isäni ei ollut noista kumpaakaan! Hän laittoi ruokaa ja hoiti meitä lapsia vauvoina. Oli hyväntuulinen ja ahkera ja auttoi oma-aloitteisesti! Hän ei koskaan huutanut vaan puhui rauhallisella äänellä ja tuntui olevan elämäänsä tyytyväinen! Lasteni isä oli perässä vedettevä lapatossu!

        Ei minunkaan isäni ollut noista kumpaakaan. Aika vähän myöskään tunnen tuollaisia ääripäiden miehiä. Siksipä tuo onkin minusta niin outoa kärjistämistä. Todella outo mieskuva tuolla Dunderfeltillä, jos hän on tuollaisia puhunut. Ehkä hänellä on ollut huono isäsuhde jne.

    • Anonyymi00019
      UUSI

      Yksinkertaista miehen pitää olla mies

    • Anonyymi00021
      UUSI

      Narsistille kelpaa kaikkeen myöntyväkin si tarvii suurella todennäköisyydellä tyytyä täysin seksittömään elämäänmitä on ongelmia kommunikaation puutteesta täysin normaaleja ongelmia nyky yhteiskunnassa

    • Anonyymi00032
      UUSI

      Kovin harva mies on loppujen lopuksi kiltti mies. Eikä kilteys ole ongelmana, vaan arjen kestävyys ja tyytyminen peruselämään.

      Kilttimies ei halua kotirutiineja, lasten syöttämistä, juottamista, vahtimista, vaatettamista, neuvolaa ja kouluvastuita vaan jupisee itsekseen passiivisesti perkele ja katoaa omiin harrastuksiinsa. Naisen ehdotukset tuntuvat rasittavilta, kesäloma on täynnä toiveita ja vastentahtoista tekemistä. Yhteistä aikaa vaaditaan ilman itselle mielekkäitä virikkeitä. Kilttimies kokee passiivisesti apatiaa kun vaimokin näytää hänen silmissään väsyneeltä rätiltä. Kun vaimo ottaa fudut, ellei itse ehdi löytää parempaa, voi tulla tunne liiallisesta kiltteydestä, vaikka vaimo näkisi asiat eri näkökulmasta

      • Anonyymi00036
        UUSI

        Siis hetkinen, mitä ihmettä? Mikä tuo "kilttimies" sitten oikein edes on??
        Luulin että se juuri tekee kaiken mitä nainen käskee? Ei sillä ole väliä mitä se itse haluaisi, vaan se tottelee kun iso ja voimakas nainen sanoo "ole kiltti ja tottele".

      • Anonyymi00050
        UUSI
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        Siis hetkinen, mitä ihmettä? Mikä tuo "kilttimies" sitten oikein edes on??
        Luulin että se juuri tekee kaiken mitä nainen käskee? Ei sillä ole väliä mitä se itse haluaisi, vaan se tottelee kun iso ja voimakas nainen sanoo "ole kiltti ja tottele".

        Se on joidenkin miesten harhakäsitys itsestään. He vain refleksoi omaa kiltteyttään. Se on hiljaista kapinaa ja tyytymättömyyttä koko parisuhdetta kohtaan. Vituttaa ja hatuttaa kun aina pitäisi osallistua vastentahtoisesti kaikkeen ikävään, mutta jättävät käytännössä suurimman osan tekemättä.

      • Anonyymi00066
        UUSI
        Anonyymi00050 kirjoitti:

        Se on joidenkin miesten harhakäsitys itsestään. He vain refleksoi omaa kiltteyttään. Se on hiljaista kapinaa ja tyytymättömyyttä koko parisuhdetta kohtaan. Vituttaa ja hatuttaa kun aina pitäisi osallistua vastentahtoisesti kaikkeen ikävään, mutta jättävät käytännössä suurimman osan tekemättä.

        Kyllä juuri noin se on! On siitä omakohtaista kokemusta! Ja siksi minä laitoin aikoiaan eron vireille! Ja toista parisuhdetta en ole sen jälkeen enää koskaan halunnut!

    • Anonyymi00047
      UUSI

      No siis.. Naiset hamuavat komeita miehiä ja tottakai naiset haluaisivat komeiden miesten olevan kilttejä ja kivoja heille, mutta koska komealla miehellä on niin paljon halukkaita naisia, niin hänen ei tarvitse olla kiltti ja kiva kaikille, joten tulee naisten pettymyksiä.

      Naisten unelma on saada poikkeuksellisen komea mies joka tekee juuri niin kuin naiset haluavat.

      • Anonyymi00053
        UUSI

        Tuo on varmaan totta. On vaan melkoisen harhainen käsitys niillä naisilla että joku komea mies tottelisi heitä ja välittäisi juuri heistä.... Jostain fantasiakirjan sivuilta keksitty idea.

      • Anonyymi00057
        UUSI
        Anonyymi00053 kirjoitti:

        Tuo on varmaan totta. On vaan melkoisen harhainen käsitys niillä naisilla että joku komea mies tottelisi heitä ja välittäisi juuri heistä.... Jostain fantasiakirjan sivuilta keksitty idea.

        No vähintäänkin. Uskon että kirjoittaja katselee jotain paratiisisaaret maustettua realityä ja kuvittelee sen elämän todeksi. Moni kuitenkin kääntää kanavan nopeasti toiselle, eikä voi sietää tekemällä tehtyä draamaa.

      • Anonyymi00064
        UUSI

        Näin juuri.

      • Anonyymi00065
        UUSI
        Anonyymi00057 kirjoitti:

        No vähintäänkin. Uskon että kirjoittaja katselee jotain paratiisisaaret maustettua realityä ja kuvittelee sen elämän todeksi. Moni kuitenkin kääntää kanavan nopeasti toiselle, eikä voi sietää tekemällä tehtyä draamaa.

        Joskus tvssä oli sellainen sarja missä naiset deittalivat miljonääriä, se asui suuressa kartanossa ja oli aina puku päällä. Lopussa paljastettiin että se "miljonääri" olikin joku huoltoaseman Joe, ja naiset olivat erittäin vihaisia ja järkyttyneitä.... mitään suhteita ei siitä tullut selvästikään.

      • Anonyymi00069
        UUSI
        Anonyymi00065 kirjoitti:

        Eli juurikin katsot sitä tekemällä tehtyä draamaa. Varmaan Sofia Belordin seuraaminen on se mikä kiinnostaa ja elämää jota haluaisit itsellesi.

      • Anonyymi00071

        Miljönaari jussi ! just legenda sarja

      • Anonyymi00072
        UUSI
        Anonyymi00069 kirjoitti:

        Eli juurikin katsot sitä tekemällä tehtyä draamaa. Varmaan Sofia Belordin seuraaminen on se mikä kiinnostaa ja elämää jota haluaisit itsellesi.

        Jaa niin että se oli väärin kun oli tehty hyvä lopetus sille soopalle. Kun ne naiset pettyivät. Ennen miehet teki näitä ohjelmia ja niissä oli kaikenlaisia koukkuja. Nyt kun naiset ja naismaiset miehet on tekijöinä niin taso on romahtanut pahasti, eikä ohjelmissa ole juuri mitään katsomista.
        En tiedä kuka tuo sofia on jota mainostat.

      • Anonyymi00078
        UUSI
        Anonyymi00072 kirjoitti:

        Jaa niin että se oli väärin kun oli tehty hyvä lopetus sille soopalle. Kun ne naiset pettyivät. Ennen miehet teki näitä ohjelmia ja niissä oli kaikenlaisia koukkuja. Nyt kun naiset ja naismaiset miehet on tekijöinä niin taso on romahtanut pahasti, eikä ohjelmissa ole juuri mitään katsomista.
        En tiedä kuka tuo sofia on jota mainostat.

        Se lopetus oli hyvä nimenomaan. Eivät miehet ole miljonäärejä ja normaali mies saa naisia, jos käy ihan tavalliset, eikä huippukaunottaret.

      • Anonyymi00083
        UUSI

        Minä en ole koskaan halunnut komeaa miestä, koska tiedän että komeat miehet ovat usein itsekeskeisiä ja jopa narsisteja! Siksi en ole koskaan pystynyt näkemään komeaa miestä edes ystävänä! Ja oikeastaan se on niin etten ole halunnut koskaan ystävää minkään ikäisestä miehestä, koska olen niin tykästynyt yksin olemiseen ja omaan rauhaani ja seksihalut loppuivat jo aikoja sitten!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      315
      3714
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2048
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      45
      1664
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      98
      1656
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      104
      1374
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      145
      1215
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      82
      1113
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      102
      1113
    9. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      100
      918
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      68
      836
    Aihe