Laitoinpa Googleen hakusanaksi "henkilöstövuokraus" ja jumaliste kun tuli vastauksia! Lisäksi noita vuokrapuljuja näkyy olevan Mollin sivut väärällään. Tuntuu olevan tuottoisa bisnes tehdä työläisistä helppoa kauppatavaraa, jota työnantajat sitten käyttävät jopa oman väkensä kustannuksella. Pankaa, hyvät ihmiset tuollaiset riistäjät boikottiin! Ainakaan minulle ei ikinä tule niin suurta työn tarvetta, että moisten leipiin lähtisin. Ennemmin vaikka karenssi!
HENKILÖSTÖVUOKRAUS!?
15
3786
Vastaukset
- syrjäytynyt
Minä menisin heillekin töihin jos vaan ottaisivat, mutta eivät ota.
Harmittaa kun hommat tulis tehtyä niin, ettei kenenkään tulis edes mua vahdittua. Ex-yrittäjä appiukkokin sanoi, että palkkais mut heti jos vaan olis yrittäjänä.
On mussa johtajankin ainesta, mutta sitä koskaan pääse näyttämään. Hoitaisin hommat kotiin siinäkin asiassa. Antaisin potkut surutta ja kannustaisin tyyppejä. Pystyisin käsittelemään ikäviäkin asioita alaisten kanssa, en juoksisi omaan huoneeseen niin kuin parissa yrityksessä on käynyt kun ei haluta käsitellä ikäviä asioita. Pitäisin alaisistani tunteidenkin tasolla huolta. Tervehtisin kaikkia työpaikalla ja jututtaisin. Kantaisin moraalisen ja eettisenkin vastuun.
Vuoa ei, kun katotaan, että mussa on jotain vikkoo! Tyhymiä ovat! - Tyytyväinen
Paljonko Sinulla on kokemusta vuokratyöstä?
Monessako työpaikassasi on näitä vuokramiehiä ollut?
Älä valita täällä ja puhu paskaa, kun et asiasta mitään tiedä! Levität palkästään omia luulotteluja ja "torilla kuulin yhden puhuvan, että sen siskonpoika oli kuulemma kuullut kahvilla jonkun puhuneen..." -tyyppisiä juttuja.
Vuokrausalalla on samalla tavalla huijareita, kuin millä muulla alalla tahansa. Ja tyhmiä on kusetettu maailman sivu. Itse olen ollut nyt vuokratyössä yli vuoden ja saan kaikki tes:n ja lainmukaiset asiat. Palkkakin on oikeastaan helkutin hyvä, jos vertaa vaikka ansiosidonnaiseen, puhumattakaan karenssista tai peruspäivärahasta.- Gunu
Ainakin 10 % pienempää palkkaa maksavat kun eivät maksa lomarahoja.
- Tyytyväinen
Gunu kirjoitti:
Ainakin 10 % pienempää palkkaa maksavat kun eivät maksa lomarahoja.
Henkilöstöpalveluyritys maksaa TESsin mukaan palkkaa. Jokaisen palkanmaksun yhteydessä maksetaan esim. metallialalla työajanlyhennysraha 6,3% (ns. pekkaspäivät) ja lomakorvaus 8,8%. Lomakorvaus sisältää työlainsäädännön ja TESsin mukaiset loma-aikaan liittyvät korvaukset. Mitä ylimääräistä vielä pitäisi maksaa?
Lomakorvaus on 50% loma-ajan palkasta. Loma-ajan palkka määräytyy ihan yksinkertaisen laskentakaavan mukaan. Jos olet ollut työssä esim. 2kk, niin tuo lomakorvauksen laskennallinen rahamäärähän on pieni.
Esim.
Olet ollut työssä 2kk (min 14pv/kk) => 4 pv lomaa. Lomakorvaus on 2 pv:n palkka (keskiarvo).
Jos tuntipalkkasi on vaikkapa 8,2 €/h =>lomakorvaus on 131,20 € MIINUS VEROT!!
Jos et ole saanut Sinulle kuuluvaa rahaa, niin hoida asiat kuntoon! Tai oikeastaan, anna liittosi hoitaa...Olethan liiton jäsen? - Seme
Tyytyväinen kirjoitti:
Henkilöstöpalveluyritys maksaa TESsin mukaan palkkaa. Jokaisen palkanmaksun yhteydessä maksetaan esim. metallialalla työajanlyhennysraha 6,3% (ns. pekkaspäivät) ja lomakorvaus 8,8%. Lomakorvaus sisältää työlainsäädännön ja TESsin mukaiset loma-aikaan liittyvät korvaukset. Mitä ylimääräistä vielä pitäisi maksaa?
Lomakorvaus on 50% loma-ajan palkasta. Loma-ajan palkka määräytyy ihan yksinkertaisen laskentakaavan mukaan. Jos olet ollut työssä esim. 2kk, niin tuo lomakorvauksen laskennallinen rahamäärähän on pieni.
Esim.
Olet ollut työssä 2kk (min 14pv/kk) => 4 pv lomaa. Lomakorvaus on 2 pv:n palkka (keskiarvo).
Jos tuntipalkkasi on vaikkapa 8,2 €/h =>lomakorvaus on 131,20 € MIINUS VEROT!!
Jos et ole saanut Sinulle kuuluvaa rahaa, niin hoida asiat kuntoon! Tai oikeastaan, anna liittosi hoitaa...Olethan liiton jäsen?Eikö vuokrafirmat pätki työsopparin jopa 2 päivän osiin vaikka kestäisikin pidempään.
"Gunu" tarkoittanee "lomaltapaluurahaa" joka on kai noin 5 % palkasta jonka saa kun palaa loman jälkeen töihin. - Tyytyväinen
Seme kirjoitti:
Eikö vuokrafirmat pätki työsopparin jopa 2 päivän osiin vaikka kestäisikin pidempään.
"Gunu" tarkoittanee "lomaltapaluurahaa" joka on kai noin 5 % palkasta jonka saa kun palaa loman jälkeen töihin.Jotkut vuokrafirmat pätkivät asioita vähän miten sattuu. Jotkut eivät. Joillain aloilla on paljon pieniä pätkiä toisilla ei.
Mitä tarkoitat lomaltapaluurahalla?
Millä aloilla(TES) sitä maksetaan?
Työlainsäädännön ja tessin mukaan vuosiloma-ajalta maksetaan palkkaa. Toisilla aloilla maksetaan ns. lomarahaa, joka on extraa 50% loma-ajan palkasta. Tämä riippuu käytettävästä tessistä.
On ehkä turhaa tällaisilla palstoilla pohtia yleisesti asioita ja kysellä miteä ja miten, koska faktatietoa saa yksinkertaisesti eikä tarvitse arvuutella. Ottamalla yhteyden omaan liittoon, sa hienosti tietoa. Tottahan olet(olette)liitossa? - vuokraorja
Tyytyväinen kirjoitti:
Jotkut vuokrafirmat pätkivät asioita vähän miten sattuu. Jotkut eivät. Joillain aloilla on paljon pieniä pätkiä toisilla ei.
Mitä tarkoitat lomaltapaluurahalla?
Millä aloilla(TES) sitä maksetaan?
Työlainsäädännön ja tessin mukaan vuosiloma-ajalta maksetaan palkkaa. Toisilla aloilla maksetaan ns. lomarahaa, joka on extraa 50% loma-ajan palkasta. Tämä riippuu käytettävästä tessistä.
On ehkä turhaa tällaisilla palstoilla pohtia yleisesti asioita ja kysellä miteä ja miten, koska faktatietoa saa yksinkertaisesti eikä tarvitse arvuutella. Ottamalla yhteyden omaan liittoon, sa hienosti tietoa. Tottahan olet(olette)liitossa?Kolmas vuokrafirman nyt menossa ja kaikissa paljon yhteistä ja paljon erilaista.
Kaikki ovat maksaneet kiltisti lomarahat, mutta lomaa ei ole kertynyt yhdenkään listoilla. Sairaslomalla ensimmäinen päivä on yleensä ns. karenssipäivä eli palkaton.
Irtisanominen tulee asiakasfirman toimesta melkoisen vauhdikkaasti: "Joo ku oot saanu sen valmiiks, ni voitki sitten lähtee." Vuokralainen tulee yritykselle paljon kalliimmaksi kuin vakituinen, koska vuokrafirma tienaa saman verran työstäsi kuin sinä itsekin. Eli kun tilauskanta notkahtaa, niin notkahtaa sinun urakehityksesikin.
Paljon lupaillaan, mutta harva lupaus pidetään. Mahdollisuus päästä vakituiseksi asiakasfirmaan, palkankorotus tai että "kyllä kaikki meidän muut vuokralaiset on tykänny siellä olla" ovat yleimpiä valheita.
Sitten eroja.
Jotkut vuokrafirmat ottavat asiakkaansa tosissaan, säästävät sinut tyhjänpäiväseltä pompotukselta ja huolehtivat että saat palkkasi ajallaan asiakasfirman kämmäilystä huolimatta. Toiset eivät taas aina edes muista että olet olemassa.
Kolmannet taas jauhavat kuinka hyvin heillä nyt menee, että asiakkaita niin ettei laskussa pysy ja ulkomaillaki kato noteraattu ja tunkevat sinut sitten pitkän säheltämisen jälkeen jonnekkin kuraseen varastoon kantamaan lautoja, jonka ymmärsit olevan heidän antamiensa tietojen mukaan "näköalapaikka huippuelektroniikkateollisuuden edelläkäynnissä".
Vuokratyöntekijät otetaan kuitenkin lähes poikkeuksetta työmaalla hyvin vastaan ja kohdellaan kuin duunaria duunareitten joukossa. Paitsi että ruuasta joutuu maksamaan enemmän, etkä kuulu työterveyshuollon piiriin ja pekkasia ei tipu eikä tipu bonuksiakaan.
Että komsii komsaa, kyllä sillä laskut maksaa. Kannattaa vain varauksella ja terveellä järjellä ottaa niitä lupauksia vastaan - kyllähän niillä töitä riittää, mutta palkat ja edut on mallinnettu kehitysmaista. Ja bonuksena mainittakoon se että TES tulee varmana tutuksi. - Otas selvää
vuokraorja kirjoitti:
Kolmas vuokrafirman nyt menossa ja kaikissa paljon yhteistä ja paljon erilaista.
Kaikki ovat maksaneet kiltisti lomarahat, mutta lomaa ei ole kertynyt yhdenkään listoilla. Sairaslomalla ensimmäinen päivä on yleensä ns. karenssipäivä eli palkaton.
Irtisanominen tulee asiakasfirman toimesta melkoisen vauhdikkaasti: "Joo ku oot saanu sen valmiiks, ni voitki sitten lähtee." Vuokralainen tulee yritykselle paljon kalliimmaksi kuin vakituinen, koska vuokrafirma tienaa saman verran työstäsi kuin sinä itsekin. Eli kun tilauskanta notkahtaa, niin notkahtaa sinun urakehityksesikin.
Paljon lupaillaan, mutta harva lupaus pidetään. Mahdollisuus päästä vakituiseksi asiakasfirmaan, palkankorotus tai että "kyllä kaikki meidän muut vuokralaiset on tykänny siellä olla" ovat yleimpiä valheita.
Sitten eroja.
Jotkut vuokrafirmat ottavat asiakkaansa tosissaan, säästävät sinut tyhjänpäiväseltä pompotukselta ja huolehtivat että saat palkkasi ajallaan asiakasfirman kämmäilystä huolimatta. Toiset eivät taas aina edes muista että olet olemassa.
Kolmannet taas jauhavat kuinka hyvin heillä nyt menee, että asiakkaita niin ettei laskussa pysy ja ulkomaillaki kato noteraattu ja tunkevat sinut sitten pitkän säheltämisen jälkeen jonnekkin kuraseen varastoon kantamaan lautoja, jonka ymmärsit olevan heidän antamiensa tietojen mukaan "näköalapaikka huippuelektroniikkateollisuuden edelläkäynnissä".
Vuokratyöntekijät otetaan kuitenkin lähes poikkeuksetta työmaalla hyvin vastaan ja kohdellaan kuin duunaria duunareitten joukossa. Paitsi että ruuasta joutuu maksamaan enemmän, etkä kuulu työterveyshuollon piiriin ja pekkasia ei tipu eikä tipu bonuksiakaan.
Että komsii komsaa, kyllä sillä laskut maksaa. Kannattaa vain varauksella ja terveellä järjellä ottaa niitä lupauksia vastaan - kyllähän niillä töitä riittää, mutta palkat ja edut on mallinnettu kehitysmaista. Ja bonuksena mainittakoon se että TES tulee varmana tutuksi.>> Kaikki ovat maksaneet kiltisti lomarahat, mutta lomaa ei ole kertynyt yhdenkään listoilla. >Sairaslomalla ensimmäinen päivä on yleensä ns. karenssipäivä eli palkaton. >...vuokrafirma tienaa saman verran työstäsi kuin sinä itsekin. >Mahdollisuus päästä vakituiseksi asiakasfirmaan >...palkankorotus...>..etkä kuulu työterveyshuollon piiriin >...pekkasia ei tipu ...>...eikä tipu bonuksiakaan.>...mutta palkat ja edut on mallinnettu kehitysmaista. >Kannattaa vain varauksella ja terveellä järjellä ottaa niitä lupauksia vastaanKannattaa vain varauksella ja terveellä järjellä ottaa niitä lupauksia vastaan...
- Gunu
Otas selvää kirjoitti:
>> Kaikki ovat maksaneet kiltisti lomarahat, mutta lomaa ei ole kertynyt yhdenkään listoilla. >Sairaslomalla ensimmäinen päivä on yleensä ns. karenssipäivä eli palkaton. >...vuokrafirma tienaa saman verran työstäsi kuin sinä itsekin. >Mahdollisuus päästä vakituiseksi asiakasfirmaan >...palkankorotus...>..etkä kuulu työterveyshuollon piiriin >...pekkasia ei tipu ...>...eikä tipu bonuksiakaan.>...mutta palkat ja edut on mallinnettu kehitysmaista. >Kannattaa vain varauksella ja terveellä järjellä ottaa niitä lupauksia vastaanKannattaa vain varauksella ja terveellä järjellä ottaa niitä lupauksia vastaan...
Niin paljonko esim. varastohommissa maksetaan vuokramiehelle tuntipalkan päälle lomakorvauksia esim. 1 päivän sopparissa?
Loma on tietty "palkatonta" sen jälkeen. - Otin selvää
Gunu kirjoitti:
Niin paljonko esim. varastohommissa maksetaan vuokramiehelle tuntipalkan päälle lomakorvauksia esim. 1 päivän sopparissa?
Loma on tietty "palkatonta" sen jälkeen.Henkilöstöpalveluyritys maksaa vuokratyöntekijälle ihan samalla perusteella palkkaa ja korvauksia, kuin mikä muu työnantaja tahansa.
Maksettavat asiat riippuvat:
- Työlainsäädännöstä
- Noudatettavasta TES`sta
- Työsopimuksesta
Joten en tiedä paljonko maksetaan, kun en tiedä mikä mies, millä alalla, millä sopimuksella.
Suomessa ei ole mitään kaikenkattavaa "näin aina pitää kaikille maksaa" -lakia tai sopimusta. Esim. sairauspäiväasia on aivan TES`sikohtainen.
Tämä lisäksi tulee vielä alasopimukset. Esim. sähköalan talotekniikan jutut poikkeavat vaikkapa "puhelinpuolen" asioista, vaikka molemmat ovat SAK:n ja Sähköliiton juttuja. Parhaiten nämä selviävät ko. liittojen yhdyshenkilöiltä. Kysypäs omasta liitosta!
Loma on tietenkin palkatonta, koska lomakorvaus ja lomaraha on jo maksettu. Eihän niitä toistamiseen makseta. - vuokraorja
Otas selvää kirjoitti:
>> Kaikki ovat maksaneet kiltisti lomarahat, mutta lomaa ei ole kertynyt yhdenkään listoilla. >Sairaslomalla ensimmäinen päivä on yleensä ns. karenssipäivä eli palkaton. >...vuokrafirma tienaa saman verran työstäsi kuin sinä itsekin. >Mahdollisuus päästä vakituiseksi asiakasfirmaan >...palkankorotus...>..etkä kuulu työterveyshuollon piiriin >...pekkasia ei tipu ...>...eikä tipu bonuksiakaan.>...mutta palkat ja edut on mallinnettu kehitysmaista. >Kannattaa vain varauksella ja terveellä järjellä ottaa niitä lupauksia vastaanKannattaa vain varauksella ja terveellä järjellä ottaa niitä lupauksia vastaan...
>> Mitä tarkoita ettei lomma kerry? > Tämä on suoraan alan tessistä. > Siis mitä? Jos työntekijä tienaa esim. 9€/h, niin vuokrafirman kulut ovat tessistä riippuen 1,5 - 1,6 x palkka. Tämän päälle tulee vuokrafirman marginaali, joka on esim. 2€/h. > >>Mahdollisuus päästä vakituiseksi asiakasfirmaan ...palkankorotus...> Tämä riippuu noudatettavasta tessistä ja asiakasyrityksestä sekä ENNEN KAIKKEA työntekijästä. On tapauksia, joissa työntekijä on halunnut 2€/h lisää liksaa, mutta työtaito yms. eivät tätä ole edellyttäneet > Työterveyshuolto on lakisääteistä. Se EI TARKOITA,että saat mennä yksityiselle lääkärille ilmaiseksi. Eikä sitä, että saat saman edun kuin vakituisilla on. > Pekkaset eli työajanlyhennys ei kuulu kuin heille, joiden tessissä on siitä maininta.
Vuokrafirmat maksavat esim. metallimiehille ns.pekkaset maksetaan joka tilissä, joten työntekoyrityksen vakinaisten viettämät ns.pekkaspäivät ovat palkatonta vapaata. Tämä ei ole mitään huijausta, vaan ihan laillinen menettely. > Bonuksia mistä? Ja millä perusteilla? Palkanlisänä olevat bonukset pitää kunkin sopia työnantajan kanssa. Eikä vuokramiehen työnantaja voi maksaa bonuksia vuokramiehelle, jos asiakasyrityksen vakiväki niitä saa. kyseessä on kahden ERI firman ihmiset. > Kannattaa kertoa täälläkin vain tosiasioita eikä omia luulotteluja. Ja kannattaa ottaa selvää asioita, niin ei tarvitse luulotella. Mm. työlainsäädännön ja työehtosopimuslain osaaminen helpottaa kummasti tuskaa, kun huomaa, että asiat eivät olekaan niin kuin omissa ahdistuksissaan kuvittelee. - Otin selvää
vuokraorja kirjoitti:
>> Mitä tarkoita ettei lomma kerry? > Tämä on suoraan alan tessistä. > Siis mitä? Jos työntekijä tienaa esim. 9€/h, niin vuokrafirman kulut ovat tessistä riippuen 1,5 - 1,6 x palkka. Tämän päälle tulee vuokrafirman marginaali, joka on esim. 2€/h. > >>Mahdollisuus päästä vakituiseksi asiakasfirmaan ...palkankorotus...> Tämä riippuu noudatettavasta tessistä ja asiakasyrityksestä sekä ENNEN KAIKKEA työntekijästä. On tapauksia, joissa työntekijä on halunnut 2€/h lisää liksaa, mutta työtaito yms. eivät tätä ole edellyttäneet > Työterveyshuolto on lakisääteistä. Se EI TARKOITA,että saat mennä yksityiselle lääkärille ilmaiseksi. Eikä sitä, että saat saman edun kuin vakituisilla on. > Pekkaset eli työajanlyhennys ei kuulu kuin heille, joiden tessissä on siitä maininta.
Vuokrafirmat maksavat esim. metallimiehille ns.pekkaset maksetaan joka tilissä, joten työntekoyrityksen vakinaisten viettämät ns.pekkaspäivät ovat palkatonta vapaata. Tämä ei ole mitään huijausta, vaan ihan laillinen menettely. > Bonuksia mistä? Ja millä perusteilla? Palkanlisänä olevat bonukset pitää kunkin sopia työnantajan kanssa. Eikä vuokramiehen työnantaja voi maksaa bonuksia vuokramiehelle, jos asiakasyrityksen vakiväki niitä saa. kyseessä on kahden ERI firman ihmiset. > Kannattaa kertoa täälläkin vain tosiasioita eikä omia luulotteluja. Ja kannattaa ottaa selvää asioita, niin ei tarvitse luulotella. Mm. työlainsäädännön ja työehtosopimuslain osaaminen helpottaa kummasti tuskaa, kun huomaa, että asiat eivät olekaan niin kuin omissa ahdistuksissaan kuvittelee.>> Mitä tarkoita ettei lomaa kerry? > Tämä on suoraan alan tessistä. > Siis mitä? Jos työntekijä tienaa esim. 9€/h, niin vuokrafirman kulut ovat tessistä riippuen 1,5 - 1,6 x palkka. Tämän päälle tulee vuokrafirman marginaali, joka on esim. 2€/h. > >>Mahdollisuus päästä vakituiseksi asiakasfirmaan ...palkankorotus...> Tämä riippuu noudatettavasta tessistä ja asiakasyrityksestä sekä ENNEN KAIKKEA työntekijästä. On tapauksia, joissa työntekijä on halunnut 2€/h lisää liksaa, mutta työtaito yms. eivät tätä ole edellyttäneet > Työterveyshuolto on lakisääteistä. Se EI TARKOITA,että saat mennä yksityiselle lääkärille ilmaiseksi. Eikä sitä, että saat saman edun kuin vakituisilla on. > Pekkaset eli työajanlyhennys ei kuulu kuin heille, joiden tessissä on siitä maininta.
Vuokrafirmat maksavat esim. metallimiehille ns.pekkaset maksetaan joka tilissä, joten työntekoyrityksen vakinaisten viettämät ns.pekkaspäivät ovat palkatonta vapaata. Tämä ei ole mitään huijausta, vaan ihan laillinen menettely. > Bonuksia mistä? Ja millä perusteilla? Palkanlisänä olevat bonukset pitää kunkin sopia työnantajan kanssa. Eikä vuokramiehen työnantaja voi maksaa bonuksia vuokramiehelle, jos asiakasyrityksen vakiväki niitä saa. kyseessä on kahden ERI firman ihmiset. > Kannattaa kertoa täälläkin vain tosiasioita eikä omia luulotteluja. Ja kannattaa ottaa selvää asioita, niin ei tarvitse luulotella. Mm. työlainsäädännön ja työehtosopimuslain osaaminen helpottaa kummasti tuskaa, kun huomaa, että asiat eivät olekaan niin kuin omissa ahdistuksissaan kuvittelee. - kokemusta on
kyllä noi sellaisia riistäjiä on kaikki. ja ainoa joka puhuu paskaa oot sinä ja vielä niin pahasti puhut paskaa ettet pysty sitä itekkä nielemään.
- Oikeessa oot =(
Viimeisen 48 tuntia ...Olin vielä hetki sit menos töihin kovin ,mut en mää 1320 €(brutto/kk) lähde...
Se on vaan tervettä järkeä! Nyt jää lapaan toi kelan 410 €, ton jälkeen ku menis töihin
jäis räpylään 520 €. Ymmärtääkseni toi jenkki-malli on tullut nyt jäädäkseen tännekkin.
Tietenkin kyselin / katselin ja etsin, et kuka tekee suomessa ilmaiseksi töitä kun entisen elitason saadakseen ehdoton minimi olisi 3250 €.
Mutta kas kummaa monessa paikassa raipataan maahanmuuttajia jotka tulivat tänne todella työvoimaksi nyt vasta ymmärrän miksi näin on ...Markka ajan elänyt ihminen eli suomalainen... Ei vaan tonne taitu... Varsinkin jos on ammattikoulu tahi työkokemusta alasta, mutta sekään ei vaikuta kun et ole työpaikassasi töissä vaan toisessa firmassa, niin Tes:sillä ei tuolloin sitten olekkaan merkitystä...
Valitettavaa on, että viimeiseksi työpaikakseni jäi henkilöstövuokraus pulju.
Ymmärrän kyllä, että niin kauan kun joku tekee jopa 1530 € brutolla töitä...
Niin totta kait sellainen ihminen duuniin otetaan, mutta jään mielumin kortistosta
eläkkeelle 40 vuoden päästä ...jos eläkeikä ei oo kokonaan hävinnyt...
Kun annan työpanoksen ilmaiseksi tahi hintaan jossa ei ole pelivaraa...sanotaan että työsi
on ainut asia nykyään...minkä voit hinnoitella!!!
Työkkärissä oli tosiaan paikkojen määrä noussut, mutta 4 sivua ja 120 työpaikkaa
ja niistä 101 henkilöstövuokraus puljuja. Pidin meitä työttömiä jotenkin vammasina,
mut kyl sil työntekemisel joku ero täytyy työttömyyteen olla. Raha puolella ...Nyt joku vikkelä
laski et hei HAA...ohan tossa jo 110 €, mut täältä ku lähden duuniin kuukauden bussilla,
niin se on 50 € sen päälle voisin syödä duunissa (joku taas miettii et tee eväät).
Eli tehdä eväät kotona mut sittenkin se olis jossain 70 € tietämissä jos en vettä juo siellä niin 120 €
Työttömänä tarvi ku nukkua ja myydä joskus jotain mitä kadulta löytää ,
niin ei tarvi 10 € tappiolla tehdä duuneja.- Hakusessataas
Onhan tuo "riistoa", mutta silti joskus se ainut vaihtoehto. Esimerkiksi kun itse opiskelen parhaillaan ja tarttis löytää joku osa-aikainen duuni täältä Turusta. Mitä teen? Ravintolahommia olen tehnyt, ehkä kysyn täältä www.henkilostovuokrausturku.com
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?465851Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki583246- 1842701
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t122524mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k132219- 292161
törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/151896- 161596
- 1481379
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu2701247