Se on ollut työnantajan ja työntekijän ja sitten kartuttaminen työnantajan ja eläkeyhtiön välisiä asioita. Eläkkeen maksaa eläkeyhtiö sitten aikanaan.
Kysymys: Mitä helwettiä valtion taholta tähän puututaan ja kupattaisiin eläkkeestä.
Antti, Antti!
Lipposen teko oli inha aikoinaan. Oikein työntekijöiden kaveri? Antti Älä lähde tälle tielle.
Vilma
Kysymys: Mitä helwettiä valtion taholta tähän puututaan ja kupattaisiin eläkkeestä.
Antti, Antti!
Lipposen teko oli inha aikoinaan. Oikein työntekijöiden kaveri? Antti Älä lähde tälle tielle.
Vilma
Vastaukset 23
Vanhimmat
Piti olla konditionaali; miksi hallitus leikkasi.
Tosin imperfekti kuuluu indeksitsrkistukseen.
Hallitus on leikannut eläkkeitä aikaisemminkin.
Oma eläkekertymä sai osumaa kun tuli jokin muutos muutamia vuosia sitten. Kertymät pienenivät suhteessa tulevan eläkkeen määrään.
Mutta, jos oikein ajatellaan, niin taustallahan on aikoinaan tehty sopimus.
No. Eihän nykymaailmassa mitään sopimuksia kunnioiteta. Ei mitään reilua meininkiä ollenkaan.
Katsoin pätkää jenkkien köyhistä kodittomista. Halutaanko meille tuollaista?
Sueårjein työllisyys.
Eläkkeistään vanhukset sentään maksavat kulujaan eikä sossua tai Kelaa kaikki näin tarvitse. Eikö se oke hyvä.
Vilma
Ei se taida ihan noin suorasukaista olla kun aloittaja asiansa esittää....
Mitä helwettiä vilma.
Suomessa käytetään jakojärjestelmää: tänään kerätyt työntekijöiden eläkemaksut maksetaan pääosin heti nykyisille eläkkeensaajille, ja vain pieni osa rahastoidaan.
Nykyisin palkasta maksetaan työeläkemaksuja:
Työntekijän maksu: 7,30 %
Työnantajan maksu: Keskimäärin 17,10 % palkasta
Työeläkemaksuihin ei juurikaan voi itse eikä työnantajakaan vaikuttaa.
Työntekijän tulee siis ansaita 24.5 % palkkasummastaan nykyisten eläkkeiden maksamiseksi, ja sen oman eläkkeen, jota pienennetään koko ajan turvaamiseksi.
Tallennus tökkii.
Esityksesi on hokema.
No. Tutkipa eläkeyhtiöiden taseita.
Muista kuolleet, joista maksut jäävät yhtiöille.
Ois kiva tietää, moneltako jää - siis jokin tilasto.
Ne pitäisi eriyttää yhtiöiden tuloksessa ylimääräisiksi tuotoiksi.
Tänään ilmaistiin aika metkasti naisten kuolleisuudesta, että elämätöntä elämää jää aiempaa enemmän. Ei uskallettu sanoa, että yhä nuorempia kuolee. Itsemurhiin?
Vilna
Vuonna 2009 työikäisistä kuoli n. 7000
Jos keskivertoeläke olisi tuolloin ollut 25.000 €, niin kassaan jää 175.000.000 €
Jos nyt sitten 17 vuodessa olisi tapahtunut samoin, niin maksamattomiin jäisi
2.975.000.000 € eli 3 miljardia.
Suomessa kuolee 55.000 - 63.000 ihmistä vuosittain.
Vilma
Palataan asiaan sitten, kun työeläkeyhtiöiden varallisuus on vähemmän, kuin valtion 3 vuoden BKT.
Eläkkeiden verokertymää siis jotkut haluaa pienentää? Sopihaan se. Lopetetaan samalla eläkemaksujen verovähennys. Ette te pellet maksa mitä mutuilette. Idiootit.
>Simiti<
Ei kait muuten kuin jäädyttämällä indeksi.
Mutta n e päättäjät kuiten korottavat oitis omia palkkojaan.
Vilma
Valtio menettää jäädyttämällä. Jopa tyhmäkin tajuaa sen, mutta ölinäoikeisto ei ole ikinä tajunnut kansantaloutta.
>Simiti<
Koittakaa ulisija kakarat nyt ensin tehdä se reilu 40 vuotta, ennen kuin ulisette. Vai pitääkö olla kaikki mulle heti?
20:51
Mistä sinä tiedät, montako vuotta ihmiset ovat töitä tehneet. Et todellakaan tiedä.
Lopeta itse tuo.
Vilma
Eläke maksetaan työansioiden mukaan. Ei vuoden työtä tehnyt kuitenkaan voi saada muutama roposta enempää työeläkettä. Yrittäjät sen sijaan ovat valtion ehtymättömällä sossuluukulla.
>Simiti<
Valtio haluaa leikata verotulojaan?
No. Kulutukseenhan se vaikuttaa ja rajatapauksissa tukea sossusta eli hölmöläistenn täkki.
Vilma
Valtio ei maksa työeläkkeitä, eli tuloverotkin laskee
Mikäs se Keva on? Sivuun laitettua rahaa. Sieltähän Pete ja Riikka lainasivat 1 + 1 = 2 miljardia. Röyhkeää.
Vilma
Rahat ei riitä! Syntyvyys on laskenut!
Niil on omat tavoitteensa siinäkin ei toimi v ituiksi menee sekin niin kuin on kaikki niillä menny tähän asti
Koittakaa jo nöösit tajua, ettei valtio maksa eläkkeitä kuin 3,5%
Nekin maajusseille ja yrittäjile. Silti kaikki lasketaan valtion menoihin. Vaikka niitä EI. MASKSETA VALTIONRAHOISTA.
OIKEISTOHALLITUS MUUTTI LASKENTAPERUSTEITA.