Harhaluulo talouskasvusta

Iranin sota ja salmen sulkeutuminen nostanut keinotekoisesti Suomessa hintoja korkeammalle kuin olisi tarvinnut, jolloin se näkyy kasvavana verotulona. Öljyäki saatu hyvin Norjasta eikä siitä ole pulaa, ollaan vain kuin olisi öljykriisi siitä hyötynyt öljynjalostusyhtiö Suomessa ja valtion kassaan mennyt lukuisia miljoonia enemmän kuin halvempien hintojen aikana.
Lisäksi rahan siirrot aseteollisuuteen valtiolta johtaneet vääränsuuntaiseen kuvitelmaan kun uudet yritykset saaneet valtiolta ostajan joka näkyy verotulojen kasvuna (raha kiertää siinäkin).
Lisäksi mahdollisesti poliittiset toiveet rahankiraamisista tälle vuodelle edellisiltä vuosilta voi olla hyvinki toivottuja, jotta ensi vaalikaudella on näkyvillä tämän vuoden kasvuennusteista hyvä tulos vaaleja varten.
Tässä on siis merkittävä osa vaalitemppua.
Myös hallituksen tekemät palkankorotukset tulee näkymään tämän tilikauden verot tilinpäätöksessä.
Mahdollisesti myös joitain muita "epävakaan vakaan talouskasvun" valtion tuella saattaa vielä olla tulossa, mitä?
0230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Iranin sota ja salmen sulkeutuminen nostanut keinotekoisesti Suomessa hintoja korkeammalle kuin olisi tarvinnut, jolloin se näkyy kasvavana verotulona. Öljyäki saatu hyvin Norjasta eikä siitä ole pulaa, ollaan vain kuin olisi öljykriisi siitä hyötynyt öljynjalostusyhtiö Suomessa ja valtion kassaan mennyt lukuisia miljoonia enemmän kuin halvempien hintojen aikana.
Lisäksi rahan siirrot aseteollisuuteen valtiolta johtaneet vääränsuuntaiseen kuvitelmaan kun uudet yritykset saaneet valtiolta ostajan joka näkyy verotulojen kasvuna (raha kiertää siinäkin).
Lisäksi mahdollisesti poliittiset toiveet rahankiraamisista tälle vuodelle edellisiltä vuosilta voi olla hyvinki toivottuja, jotta ensi vaalikaudella on näkyvillä tämän vuoden kasvuennusteista hyvä tulos vaaleja varten.
Tässä on siis merkittävä osa vaalitemppua.
Myös hallituksen tekemät palkankorotukset tulee näkymään tämän tilikauden verot tilinpäätöksessä.
Mahdollisesti myös joitain muita "epävakaan vakaan talouskasvun" valtion tuella saattaa vielä olla tulossa, mitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu