Tällä kertaa helluntailaisen aitolaisen saarnareissu suuntautuu Helsingin käräjäoikeuteen,
Saarnan aihe tulee järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta, näpistyksestä sekä näpistyksen yrityksestä.
ttps://www.voice.fi/viihde/uuno-johanna-tukiaista-syytetaan-useista-rikoksista
Pe.ku
Tunnetuin aitolais-julkkis lähtee saarnareissulle
22
305
Vastaukset
- Anonyymi00001
Kaikkea sinäkin keksit...
- Anonyymi00002
Olihan Tuksu pitkään myös TV7:n vetonaula yhdessä David Herzogin kanssa.
Ojaresta kyllä myöhemmin alkoi pännimään kun Tuksu ei saapunut erääseen toiseen sovittuun tilaisuuteen.
Ei syy tuksussa ollut vaan ilkeissä viranomaisissa, jotka olivat heittäneet hänet putkan pahnoille lepäämään. - Anonyymi00003
Näitä mieleltään hieman labiileja uskoontulleita käytetään härskisti hyväksi noissa herätysliikkeiden piireissä.
Laitetaan lavalle eteen esiintymään ja todistamaan "kielillä puhuen" miten ihmeellisen seesteiseksi elämä on muuttunut sen jälkeen kun antoi ja Jeesus otti ohjakset hoitaakseen.- Anonyymi00004
Tuksu on kyllä ollut pienestä lapsesta saakka syvässä uskossa samoin kuin vanhempansa.
Nyt kieränyt 8 vuotta evankelistana ja vielä kauemmin saarnaamassa.
Kielillä puhuminenkin sujuu mallikkaasti videoilla.
Aika tyypillinen äärikristitty siis. - Anonyymi00007
Anonyymi00004 kirjoitti:
Tuksu on kyllä ollut pienestä lapsesta saakka syvässä uskossa samoin kuin vanhempansa.
Nyt kieränyt 8 vuotta evankelistana ja vielä kauemmin saarnaamassa.
Kielillä puhuminenkin sujuu mallikkaasti videoilla.
Aika tyypillinen äärikristitty siis.Ei ole. Tukiainen on niin epäaito kuin olla ja voi, kuten tämän palstan aito_lainenkin, eli
Puhuu toista, elää toisin, valehtelee paljon. Samoin Tukiainen on juorulehdissä miesten kanssa, kännäilee, raivoaa julkisilla paikoilla, käy käsiksi ja muuta sopimatonta - kuin ennenkin. - Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
Ei ole. Tukiainen on niin epäaito kuin olla ja voi, kuten tämän palstan aito_lainenkin, eli
Puhuu toista, elää toisin, valehtelee paljon. Samoin Tukiainen on juorulehdissä miesten kanssa, kännäilee, raivoaa julkisilla paikoilla, käy käsiksi ja muuta sopimatonta - kuin ennenkin.´"Ei ole. Tukiainen on niin epäaito kuin olla ja voi, kuten tämän palstan aito_lainenkin, eli
Puhuu toista,!
Tuo on sitä äärikristillisyyttä ihan tyypillisimmillään.
Ei siis mitään aitoa uskoa vaan ääriuskoa.
Pe.ku
- Anonyymi00009
tuo varmasti edustaa aitolaisten eliittiä
- Anonyymi00010
Hän on tosiaan aitolaisten eliittiä.
Oli mukana myös aitolaisten suurimmassa katumarssissa, jossa oli jopa lähes 100 aitolaista mukana.
Nyt he saisivat marssille jopa lähes 10 marssijaa tai konttailijaa.
Tuskulla on vaan hypityselämä vaiheessa.🤸 Tuskusta kehittyy vielä lehtevä uudestikaataja joka kaataa uudesti, jopa kuudesti.🤸♂️🤸♀️🤸🤸🤸🤸
- Anonyymi00014
Aloittajalla taitaa oll paniikki, kun yrittää mustamaalata helluntailaisia Tuksun avulla.
Tosiasiassa tuo linssilude on LUTERILAINEN, vähän samanlainen reppana kuin Jippu, joiden pitää tehdä mitä tahansa saadakseen naamansa näytille.
Sensaatiolehdet ovat lääpällään heidän edesottamuksistaan.
Mutta tuo aloitus kertoo siitä hädästä, mikä joillakin on, kun väkeä ei enää saada lut kirkon tilaisuuksiin. - Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Aloittajalla taitaa oll paniikki, kun yrittää mustamaalata helluntailaisia Tuksun avulla.
Tosiasiassa tuo linssilude on LUTERILAINEN, vähän samanlainen reppana kuin Jippu, joiden pitää tehdä mitä tahansa saadakseen naamansa näytille.
Sensaatiolehdet ovat lääpällään heidän edesottamuksistaan.
Mutta tuo aloitus kertoo siitä hädästä, mikä joillakin on, kun väkeä ei enää saada lut kirkon tilaisuuksiin.Molemmat ovat uskoltaan helluntailaisia, mutta luterilaisen puolen äärikristityt yrittävät saada heidät omaan leiriinsä.
Tuksu on myös aitolainen. - Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
Molemmat ovat uskoltaan helluntailaisia, mutta luterilaisen puolen äärikristityt yrittävät saada heidät omaan leiriinsä.
Tuksu on myös aitolainen.Älä valehtele.
Molemmat ovat alkujaan luterilaisia, mutta kun jotkut vapaaseurakunnat yrittivät hyödyntää heidän kertomuksiaan, niin nämä kutsuivat nuo pellet omiin tilaisuuksiinsa.
Mutta kumpikin säilytti lut kirkon jäsenyyden. - Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
Älä valehtele.
Molemmat ovat alkujaan luterilaisia, mutta kun jotkut vapaaseurakunnat yrittivät hyödyntää heidän kertomuksiaan, niin nämä kutsuivat nuo pellet omiin tilaisuuksiinsa.
Mutta kumpikin säilytti lut kirkon jäsenyyden.Kyllä he ovat molemmat helluntailasia.
- Anonyymi00018
Anonyymi00017 kirjoitti:
Kyllä he ovat molemmat helluntailasia.
Miksi valehtelet?
Helpottaako se jotenkin luterilaisten tuskaa? - Anonyymi00019
Anonyymi00018 kirjoitti:
Miksi valehtelet?
Helpottaako se jotenkin luterilaisten tuskaa?"Miksi valehtelet?"
V: koska on uskovainen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19361850/milloin-loppuu-se-valehtelu-etta-uskovaiset-eivat-valehtele
MOT
- Anonyymi00020
Aitolaisilla on taustavoimien ykköstykkinä Tuksu, mutta osa aitolaisista tuntuu häpeävän hänen julkisuuskuvaansa.
Tuskinpa yhdelläkään aitolaisella on kuitenkaan parempi julkisuuskuva.- Anonyymi00021
Osaatko keksiä muita valheita?
- Anonyymi00022
Omituisia örveltäjiä joiden huutelut kannattaa jättää kuulematta.
Eikös pastori Pasanenkin kuulu samaan poppooseen?
- Anonyymi00023
Onko Greenpeace ja valastutkijat on lähetetty paikalle ?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961605- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4151017- 166952
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126752- 51688
- 78675
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38655- 57651