Vaimo on ollut omien ajatusten kanssa ihan hukassa,eikä näköjään tiedä mitä tekee.Meillä on kolme lasta ja oltu 14 vuotta yhdessä,käyty välillä terapiassakin ja välillä näytti että kaikki on ihan hyvin.Mutta kun hän ei pysty puhumaan mun kanssa asioista.Mä haluaisin keskustella mistä vaan,mutta hän ei saa sanaa suustaan,ainakaan jostain vähänkin tärkeemmistä yhteisistä asioista. Pari viikkoa takasin päätettiin,että muutetaan hetkeksi erilleen,että saadaan ajatella asioita puolin ja toisin ihan rauhassa. Mutta heti ensmmäisnä viikonloppuna sillä oli toinen mies siellä kämpässä.Kaveri on 3 n sadan kilometrin päästä ja muka sattumalta tavanneet. Kaverilla on ennestään 4 lasta kahdesta liitosta ja on nyt kuulemma valmis muuttamaan tänne vaimoni asuntoon,aloittamaan uuden elämän täällä.Vaimo on työssään lasten kanssa tekemisissä kotonaan ja hänellä on ollut alkoholisti vanhemmat,vieraat miehet eivät ole jättäneet tyttö lapsiakaan rauhaan.ja nyt ne asiat on jotenkin nousseet pintaan,eikä hän pysty käsittelemään niitä.Haluaisin auttaa jotenkin,mutta miten.Mä rakastan häntä silti teki hän mitä tahansa.Välillä kun hänellä on oikein paha olla viestittää hän mulle anteeksi antoa ja yrittämistä uudelleen yhdessä. Välillä taas kun kaverilta saa hän viestin Muuttuu taas tunteet aivan toiseen suuntaan.Kysyn vaan jos jollakin ja varmaan on jotain saman tapaisia juttuja,niin uskallanko mä antaa lapset sinne, pitäiskö mun auttaa jotenkin,vai annanko vain olla ja odotan mitä tuleman pitää.Haluisin jotain tehdä.Hän on tähän asti ollut ihanin ihminen,mitä oon tuntenut.Voisko se olla vain jotain,että on päästettävä höyryjä tai kokeiltava jotain ihan uutta.Tahtoo vain yö unet jäädä vähiin kun ajatukset pyörii päässä.
onkohan muillakin samat oireet
ei ymmärrä
2760
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En ihan saanut täyttä selvyyttä kaikesta - olisi kannattanut sinun ehkä oikolukea vielä tekstisi ennen lähettämistä. Mutta ymmärrän jos ajatukset sinkoilevat eivätkä pysy täysin kasassa.
No, mutta... Olen joutunut joskus seuraamaan samantapaista tilannetta melko läheltä - tuollaista tunteiden ja ajatusten sekamelskaa, kun ihminen ei osaa päättää mihin suuntaan oikeastaan haluaisi mennä. Eikä osaa kertoakaan ajatuksistaan ja tuntemuksistaan. Ihanteellinen tilanne olisikin, jos vaimosi saisi rauhassa -siis ihan yksin- ajatella asioita, ilman ulkopuolelta tulevia ärsykkeitä ja houkutuksia.
Mitäpä sinä sitten voit tehdä? Et oikeastaan muuta kuin antaa aikaa ja rauhaa, mutta myöskin tukea jos sitä tarvitaan.
Tuo tosin kuulostakin minustakin hyvin epäilyttävältä tuo lähellä asuva kaveri, joka sattumalta ilmestyi kuvioihin -juuri sopivaan aikaan. Ettei olisi ollut jo aiemmin...? No, mistäpä sitä tietää. Mutta silti: älä tuomitse liian helposti. Voit toki esittää hänelle ajatuksesi, epäilysi, joka sinulle on tilanteesta herännyt, ja vaatia asiallista vastausta.
En menisi antamaan lapsia sinne suuntaan juuri nyt - juuri sen vuoksi, että minun mielestäni vaimosi tulisi olla nyt nimenomaan yksin. Yksin ajatustensa kanssa. (Toivottavasti se "kaverikaan" ei siellä ei sitten mene sotkemaan asioita, kuten minun tuntemassani tapauksessa) Aseta vaimollesi jokin aikaraja -viikon parin päähän, jolloin viimeistään haluaisit kuulla jotain uutta. Yritä itsekin olla soittamatta muutamaan päivään. Tekstiviestit on käteviä kuulumisien kyselyyn - että kaikki on ok. Ellei päätöstä vielä annetussa aikarajassa ole syntynyt, anna vielä hiukan lisäaikaa, mutta vaadi tällä kertaa jo enemmän, ettei mene ajanpeluuksi.
Tavatkaa sitten kahdestaan (ilman lapsia) ja keskustelkaa rauhassa ja rakentavasti. Eikä tuosta jatko-parisuhe-terapiastakaan varmaan haittaa olisi. Vaatii kuitenkin molemmilta 100%.
En osaa muutakaan neuvoa. Toivottavasti asiat selviävät parhain päin, sillä se olisi iso ja rankka muutos myös lapsillenne. Heidätkin tulee ottaa huomioon, vaikkei päätöstä täysin heidän pohjaltaan kannattakaan tehdä. Huono suhde kun usein on vieläkin huonompi vaihtoehto heille.
Olisi minunkin kannattanut olla tarkempi sekä tekstisi lukemisessa, että omani kirjoittamisessa. No, sori "pikku" virheet. (eikä se "kaveri" ihan lähellä asunutkaan, jos 300 KILOmetrin päässä...)