Olen ollut mun uudella ja ekalla ”oikealla” työpaikalla nyt vähän yli kuukauden töissä. Olen saanut kuulla työnantajalta mun tekemisistä, jotka osa ei edes pidä paikkaansa. Musta ollaan kanneltu että odotan työpaikasta ulos leimausta sohvalla. (Kyllä jos työaikaa on enää joku 10min jäljellä ja olen saanut työni suoritettua). Kaikki muutkin aina istuu sohvalla odottamassa leimausta mutta minä en saa niin tehdä, enkä edes tiennyt että se on väärin koska niin moni sitä tekee. Musta ollaan myös menty levittämään työnantajalle huhua että olisin mennyt työpäivän aikana ulos ravintolaan syömään joka ei siis ole totta ollenkaan, ja oli vielä mun eka työpäivä kun huhu meni työnantajalle :( Myös mun sairaspoissaololla olin käynyt ihmisoikeuksia edustamassa (1km kulkue) ja sitten heti mennyt kotiin kun luulin että vointini olisi tarpeeksi hyvä tuohon minulle tärkeään asiaan. Ymmärrän että se oli iso virhe ja väärin, mutta tottakai minut sielläkin nähtiin ja asia meni suoraan työnantajalleni. Monet hoitajat on myös töissä ollut törkeitä mua kohtaan töissä. En tiedä jaksanko tätä enää kun saan pelätä koko ajan että teen jotain väärin ja saan taas kuulla asiatonta kantelua työnantajalta :( Miksei ihmiset voi puuttua vain omiin asioihinsa? Onneksi enää kaksi kuukautta töitä jäljellä. Halusin jakaa vaan tän asian jonnekin, kerro vaan ihmeessä omat ajatukset asiasta tai jos on samanlaisia kokemuksia!
Vastaukset 6
- Anonyymi00001
Onko kyseessä työyhteisö, joka on ollut pitkään keskenään töissä yhdessä, eikä siksi hyväksy uusia töissä? On rikos syrjiä toista töissä. Onko esimies kyseenalaistanut perättömät kantelut? Työnantajalle ei kuulu, mitä teet vapaa-ajalla. Onko töissä ketään, joka on sama tilanteessa kanssasi? Tuntuu, että uusien on vaikea päästä työyjteisöön sisälle
- Anonyymi00004
Joo on työyhteisö ollut noin 1-2v muuttumattomana. Esimies ei ole kyseenalaistanut mitään. Ja joo kait se sit on🥲
- Anonyymi00002
Hoitajat?? Haisee vanhus-/terveydenhoitoalalta. Onko näin? Jos, niin yksi pahimpia aloja, joissa johtaa narsistiset naiset ja heidän oma pikkugestaponsa toimii kielijänä ja valehtelijoina.
Mikään ei ole muuttunut vuosikymmenten saatossa.- Anonyymi00003
Laitoshuoltaja olen vammaisyksikössä.
- Anonyymi00005
Kuulostaa tutulta, varsinkin jos on vielä paljon poissaoleva pomo tai sellainen, joka ei puutu mihinkään.
Jotkut ihmiset saa kai jotain vahingoniloa siitä, että savustaa muita pois. Varsinkin nuoremmat on uhka jollekin vanhemmalle työntekijälle. Voivat tietää enemmän ja osata paremmin.
Pomoa miestelemällä ja pomolle juoruilemalla voi myös saada etua itselle. Sellaisia ihmisiä on, sote-alalla varsinkin.- Anonyymi00006
Kun työyhteisössä on noita ilmiöitä, ei kannata jäädä sinne jatkamaan. Ei muuta kuin parempaa etsimään, mikäli on alalla, jolta työpaikkoja sentään löytyy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761530
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.96736En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58725Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203588- 48536
- 126536
- 37526
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50518Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15500- 25483