Kohtalokas tehdasonnettomuus Torniossa

Anonyymi-ap

Kun tässä kaiken kiireen keskellä rupesin miettimään sitä Simitin tehdasonnettomuutta ja kaikkia siihen johtaneita syitä, aloin pohtia, ihmisen silmän rakennetta ja sen hahmottamiskykyä eri tilanteissa. Olikohan niin, että kaikkia skenaarioita ei vaan yksinkertaisesti havaittu, ennen kuin oli liian myöhäistä ja syy oli ihmissilmän rakenteessa?

Silmähän on pallo ja näkökenttä on horisonttaalisesti keskipisteeseen loittoneva, johtuen juurikin silmän kaareutumisesta. Niinpä jos katsoo erittäin pitkää taloa päästä toiseen, voi talon toinen pää näkyä näkökentän keskellä pienenä pisteenä. Tämä siis teoreettisesti.

Mutts tehdasympäristössä, jossa Simiti joutui happoaltaaseen, näkökentän virheet ja vääristymät voivat osaltaan selittää sen, miksi kävelysillan pultteja ei oltu juuri siltä putoamiskohdalta kiristetty. Ehkä niitä ei vaan huomattu ja kun aikaa kului niihin ei enää kiinnitetty edes huomiota. Lopulta vuosia myöhemmin liitokset pettivät kiristäämättömien pulttien vuoksi ja onnettomuus tapahtui. Epäonnisesti juuri Simitin kohdalla, vaikka uhri olisi voinut olla kuks hyvänsä. Näin nyt vaan oli kohtalon kirjoihin kirjoitettu ja kävi miten kävi.

-Trans.Frangeen-

0

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä mieltä olet?

        Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
        Ikävä
        183
        1994
      2. Muistakaa pojat tämä.

        Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
        Ikävä
        158
        1402
      3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

        Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
        Ikävä
        223
        1020
      4. Oletko päättänyt

        Että luovutat minun suhteeni
        Ikävä
        71
        907
      5. 58
        878
      6. Pahoin pelkään nainen

        että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
        Ikävä
        70
        810
      7. Mikä sua mies vaivaa?

        Siis oikeasti.
        Ikävä
        47
        803
      8. 93
        767
      9. Martina avaa suhdettaan

        IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
        Kotimaiset julkkisjuorut
        200
        687
      10. Martinan alamäki jatkuu

        Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”
        Kotimaiset julkkisjuorut
        151
        656
      Aihe