Teit itsekkyydessäsi suuren virheen. Mitään ei voi enää korjata, menetettyä ei saa takaisin. Mikään ei enää jatku, mutta paskan määrä on vakio.
Heräsitkö kun maito oli jo maassa
21
258
Vastaukset
- Anonyymi00001
Heräsin ainoastaan siihen, että nyt pitää ottaa itseä ja muita niskasta kiinni ja vaatia itseltä ja muilta reilua ihmisyyttä, avointa ja rehellistä kanssakäymistä ja lopettaa kaikki helvatan näytelmät ja huonot roolisuoritukset tähän päivään.
- Anonyymi00002
En juo maitoo vaa piimää muuten hyvä hei
- Anonyymi00003
Jaahas. Uhkailija vaihteeksi vauhdissaan. Suoraan sanottuna elämässäni ei ole ollut vuosiin yhtäkään ihmissuhdetta, joista olisin kokenut saavani vastavuoroisuutta siinä määrin, että näkisin kyseisten suhteiden olevan voimissaan vuosien kuluttua.
- Anonyymi00004
Itsekkyydestä siinä ei koskaan ollut kyse. Voisi jopa sanoa, että täysin päinvastoin.
- Anonyymi00005
Ihan miten elämän ja muiden auttamisen näkee. Ihmiselle suurinta mahdollista apua on inhimillinen ihminen, joka o i k e a s s a elämässä pystyy olemaan tukena ja vaikka ei olisi materialistisia asioita paljon tarjottavana, on valmis jakamaan elämäänsä ja ennen kaikkea välittämistään toiselle täysin rehellisesti ja pyyteettömästi. Se on enintä mitä toinen ihminen tässä elämässä voi saada. Jos mennään rahan maailmaan, siellä alkaa heti "anna mulle niin annan sulle" ajattelu ja sitten jos kyseessä on koko elämänsä rahan ympärillä pyörivistä ihmisistä, heillä on heikentynyt oikeudenmukaisuuden taju ja kyky hahmottaa mikä kuuluu itselle ja mikä kuuluu toiselle ja toiselle antaminen voi olla ajatuksena jo vaikeata.
- Anonyymi00006
Sori nyt vaan, mutt ei raha itsessään tee kenestäkään itsekästä. Lisäksi heistä jotka eivät ole niin varakkaita löytyy myös iilimatoja, jotka haluavat vetää samaan kuoppaan itsensä kanssa sen sijaan, että pyrkisivät nousemaan ylös jatavaoittelemaan sitä mitä haluavat.
- Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Sori nyt vaan, mutt ei raha itsessään tee kenestäkään itsekästä. Lisäksi heistä jotka eivät ole niin varakkaita löytyy myös iilimatoja, jotka haluavat vetää samaan kuoppaan itsensä kanssa sen sijaan, että pyrkisivät nousemaan ylös jatavaoittelemaan sitä mitä haluavat.
No, minä en ole ainakaan koskaan tavannut epäitsekästä ja reilua rahakasta, voi niitä toki olla olemassa.
- Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
No, minä en ole ainakaan koskaan tavannut epäitsekästä ja reilua rahakasta, voi niitä toki olla olemassa.
Minä olen ja heillä ei ole ollut tarvetta esimerkiksi vittuilla halusta tehdä työtä ja kohentaa taloudellista asemaansa. Heillä ei myöskään ole yleensä tarvetta korostaa itseään pyhimyksen kaltaisiksi henkisyyden airueiksi, jotka ovat hyvyydessään kaikkien muiden yläpuolella, koska ovat "valinneet" minimalistisen ja vähään tyytyvän elämän.
Mites se menikään: Rikas ei kritisoi halusta tienata. Ulkonäöstään ja itsestään itsevarma ei hauku muiden ulkonäköä ellei ole muutoin tullut loukatuksi. Rakastavassa parisuhteessa oleva ei arvostele muiden parisuhteita tai parisuhdetoiveita.
Misery loves company ja se on kaikista myrkyllisin asenne. Sen sijaan, että kannustaisi, yrittää vetää alaspaäin, jottei tuntisi omaa tilannettaan niin kurjaksi.
Poikkeuksan toki se, että ärtymys ja viha ovat silloin ymmärrettäviä, jos toinen osapuoli on loukannut ensin. - Anonyymi00011
Anonyymi00008 kirjoitti:
Minä olen ja heillä ei ole ollut tarvetta esimerkiksi vittuilla halusta tehdä työtä ja kohentaa taloudellista asemaansa. Heillä ei myöskään ole yleensä tarvetta korostaa itseään pyhimyksen kaltaisiksi henkisyyden airueiksi, jotka ovat hyvyydessään kaikkien muiden yläpuolella, koska ovat "valinneet" minimalistisen ja vähään tyytyvän elämän.
Mites se menikään: Rikas ei kritisoi halusta tienata. Ulkonäöstään ja itsestään itsevarma ei hauku muiden ulkonäköä ellei ole muutoin tullut loukatuksi. Rakastavassa parisuhteessa oleva ei arvostele muiden parisuhteita tai parisuhdetoiveita.
Misery loves company ja se on kaikista myrkyllisin asenne. Sen sijaan, että kannustaisi, yrittää vetää alaspaäin, jottei tuntisi omaa tilannettaan niin kurjaksi.
Poikkeuksan toki se, että ärtymys ja viha ovat silloin ymmärrettäviä, jos toinen osapuoli on loukannut ensin.Lopputulema kuitenkin minun kokemuksistani. Ei kykyä tai halua antaa mitään itsestään, sen sijaan aulis pyytämään esim. rahaa vaikka sitä olisi vaikka kuinka paljon entuudestaan hänellä itsellään, sen sijaan antaja saattoi antaa vähistä rahoistaan. Ei todellakaan tule mieleen et voisi olla inhimillisesti ja vastavuoroisesti ja reilusti myös antava osapuoli.
- Anonyymi00012
Et sinäkään tee oikein,et voi varastaa ja antaa toisen tavaroita muille tai myydä niitä kirppiksellä omaks hyödyks,koska ne tavarat ei ole sinun,vaan toisen ja olet ihan outo ihminen!suomessa ei kommunisti yhteikunta,siis mikä on minun,ei ole sinun,uskotko gubbe?
- Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:

Olen kommentin kirjoittaja ja en ole edes lainannut rahaa keneltäkään ihmiseltä, tietenkin saanut rahaa joskus vanhemmiltani, niin kuin lapset usein saavat. Aika tavalla väärin mahdollinen ihminen syyttää varkauksista, olen aina ollut antava osapuoli, en koskaan saava osapuoli ja se on ollut "ihmisten anteliaisuudesta" murskaavaa todeta ja huomata.
- Anonyymi00016
Anonyymi00012 kirjoitti:
Et sinäkään tee oikein,et voi varastaa ja antaa toisen tavaroita muille tai myydä niitä kirppiksellä omaks hyödyks,koska ne tavarat ei ole sinun,vaan toisen ja olet ihan outo ihminen!suomessa ei kommunisti yhteikunta,siis mikä on minun,ei ole sinun,uskotko gubbe?
En ole tietääkseni myynyt nettikirpparilla kenenkään toisen tavaroita saatika antanut muiden tavaroita vaan käytöstä jääneitä itse ostamiani. Kyllä kirppareilta varmaan löytyy varastettuakin tavaraa, mutta ei varastaminen ole riskinottamisen väärtiä.
Itseasiassa en ostaisi esim. polkupyörää kirpparilta, koska en tukisi varastettujen pyörien kauppaamista. Sen verta monta pyörää minulta on pöllitty vuosien saatossa. Muutoinkin, jos laitteen matkassa ei ole ohjekirjaa yms. suhtaudun skeptisesti kauppaajaan.
- Anonyymi00009
Virheitä sattuu kai jokaiselle, mutta virheistä voi oppia.
- Anonyymi00010
Tällä hetkellä en koe tehneeni virhettä vaan olen ,kieltäytynyt vaihtoehdoista, jotka eivät ole mieleisiä.
- Anonyymi00014
Anonyymi00010 kirjoitti:
Tällä hetkellä en koe tehneeni virhettä vaan olen ,kieltäytynyt vaihtoehdoista, jotka eivät ole mieleisiä.
Jouduut maksumieheksi tuolla asenteella!
- Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Jouduut maksumieheksi tuolla asenteella!
Mikähän sinua oikein viiraa?
Minä olen hiton kyllääntynyt siihen, että anteliaisuuttani jatkuvasti testataan ja vieläpä ivaillen tyyliin: Annat sitten eteenpäin ja pystytkö yxz. - Anonyymi00018
Anonyymi00010 kirjoitti:
Tällä hetkellä en koe tehneeni virhettä vaan olen ,kieltäytynyt vaihtoehdoista, jotka eivät ole mieleisiä.
Ei gubbe tuollainen puolustelu auta yhtään!Olet vielä kaksoiskansalainen,pitäis älytä kattoo,mitä Suomen kansalaiselle teet!
- Anonyymi00019
Anonyymi00018 kirjoitti:
Ei gubbe tuollainen puolustelu auta yhtään!Olet vielä kaksoiskansalainen,pitäis älytä kattoo,mitä Suomen kansalaiselle teet!
Kansalaisille!^
- Anonyymi00021
Anonyymi00018 kirjoitti:
Ei gubbe tuollainen puolustelu auta yhtään!Olet vielä kaksoiskansalainen,pitäis älytä kattoo,mitä Suomen kansalaiselle teet!
Ensinnäkään en ole gubbe ja toisekseen olen Suomessa syntynyt enkä omaa kaksoiskansalaisuutta, sillä myös kumpikin vanhemmistani on syntyperäisiä suomalaisia.
Kenelleköhän sinä luulet kirjoittelevasi?
- Anonyymi00017
Lyödäänkö vetoa, että kun äsken minulle annettiin euro tupakasta niin kohta ilmestyy, joku joka pyytää yhtä euroa ja sanamuoton on: Onko sinulla yhtä euroa? Yleensä en pidä käteistä lompakossa vaan maksan kortilla.
- Anonyymi00020
Joo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2522308- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä481367Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41846
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25776Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647