Täysin yksin tilanteessani?

Ensinnäkin olisi paljon kamalampaa tehdä lapsia ja katua sitä, kuin katua lapsettomuutta. Minulla kuitenkin on valtavasti syitä myös siihen miksi lapsia en halua, ja miksi en usko että pärjäisin lapsiperhe arjessa tai olisi hyvä vanhempi. Ja toiseksi kenen kanssa niitä lapsia tekisin? Mieheni ei niitä minulle pysty antamaan, kuten aloituksessa kerroin. Olin yli 30 kun tapasin mieheni, sitä ennen onnistunut löytämään vain tuhoon tuomittuja max parin kuukauden mittaisia räpellyksiä, joten tuskin se uuden parisuhteen löytäminen tässä iässä ainakaan enää helpompaa olisi. Vielä kaiken lisäksi löytää mies joka olisi valmis tässä iässä enää alkaa perhettä perustamaan. Ikää siis kuitenkin kohta jo 40.

En nyt siis tosiaan ole tässä edes pyytänyt neuvoa siihen pitäisikö minun lapsia vääntää vai ei, ei niitä lapsia nyt ole minulle tulossa. Olisi vain mukavaa löytää saman henkisiä ihmisiä, jotka kävisivät tai olisivat käyneet läpi samankaltaista tilannetta.

Anonyymi00002 kirjoitti:

Ensinnäkin olisi paljon kamalampaa tehdä lapsia ja katua sitä, kuin katua lapsettomuutta. Minulla kuitenkin on valtavasti syitä myös siihen miksi lapsia en halua, ja miksi en usko että pärjäisin lapsiperhe arjessa tai olisi hyvä vanhempi. Ja toiseksi kenen kanssa niitä lapsia tekisin? Mieheni ei niitä minulle pysty antamaan, kuten aloituksessa kerroin. Olin yli 30 kun tapasin mieheni, sitä ennen onnistunut löytämään vain tuhoon tuomittuja max parin kuukauden mittaisia räpellyksiä, joten tuskin se uuden parisuhteen löytäminen tässä iässä ainakaan enää helpompaa olisi. Vielä kaiken lisäksi löytää mies joka olisi valmis tässä iässä enää alkaa perhettä perustamaan. Ikää siis kuitenkin kohta jo 40.

En nyt siis tosiaan ole tässä edes pyytänyt neuvoa siihen pitäisikö minun lapsia vääntää vai ei, ei niitä lapsia nyt ole minulle tulossa. Olisi vain mukavaa löytää saman henkisiä ihmisiä, jotka kävisivät tai olisivat käyneet läpi samankaltaista tilannetta.

Lue lisää

Tässä lainaus omasta tekstistasi:

"Elämä on kuitenkin vaikeaa. Osa minusta suree valtavasti sitä etten ikinä saanut kokea äitiyttä, etten saanut omaa perhettä. Mietin miten yksinäistä tulevaisuuteni tulee olemaan kun ei itselläni ole perhettä kenen kanssa viettää joulua tai muita pyhiä, tai ylipäätään viettää aikaa. Toinen osa minusta on kuitenkin täysin varma siitä että en monestakaan syystä oikeasti halua lapsia tai pysty lapsi perhe arkeen."

- Eipä tuo asia sinulle niin selvältä kuulosta..
Toisekseen olet kirjoittanut täällä ennenkin pohtimassa samaa asiaa.
Tuolla ikää et ehdi uutta parisuhdetta etsiä ja perustella perhettä normi reittiä..Sinulla on paljon kohtalontovereita kun ei osata päättää kumpi vaiko kampi.
Käytännössä vaihtoehdot sinulle ovat tuolla ikää lapsettomuus, taikka sitten käyttää vierasta miestä siittämään, joko miehesi luvalla tai salaa, taikka sitten edetä klinikan kautta asiassa.

tuco- kirjoitti:

Tässä lainaus omasta tekstistasi:

"Elämä on kuitenkin vaikeaa. Osa minusta suree valtavasti sitä etten ikinä saanut kokea äitiyttä, etten saanut omaa perhettä. Mietin miten yksinäistä tulevaisuuteni tulee olemaan kun ei itselläni ole perhettä kenen kanssa viettää joulua tai muita pyhiä, tai ylipäätään viettää aikaa. Toinen osa minusta on kuitenkin täysin varma siitä että en monestakaan syystä oikeasti halua lapsia tai pysty lapsi perhe arkeen."

- Eipä tuo asia sinulle niin selvältä kuulosta..
Toisekseen olet kirjoittanut täällä ennenkin pohtimassa samaa asiaa.
Tuolla ikää et ehdi uutta parisuhdetta etsiä ja perustella perhettä normi reittiä..Sinulla on paljon kohtalontovereita kun ei osata päättää kumpi vaiko kampi.
Käytännössä vaihtoehdot sinulle ovat tuolla ikää lapsettomuus, taikka sitten käyttää vierasta miestä siittämään, joko miehesi luvalla tai salaa, taikka sitten edetä klinikan kautta asiassa.

Lue lisää

Miksi tähänkin keskusteluun piti ainoana neuvona tunkea kehotus tehdä lapsia? Miksi neuvosi hänelle ei voinut olla että ei kannata tehdä lapsia jos et ole varma asiasta? Tai miksei neuvoa asiassa johon hän oikeasti pyysi apua, eli keskustelu seuran puutteeseen?

Ja aloittajalle:
En ole täysin samassa tilanteessa kanssasi, mutta olen myös pohtinut samoja asioita ja tavallaan pohdin vieläkin mutta hieman eri puolelta tarinaa. Nuorena toivoin itsekin lapsia, en oikeastaan tiedä miksi koska en koskaan ole ollut hyvä lasten kanssa tai sen enempää välittänyt viettää lasten kanssa aikaa. Luulen että se tavallaan vain oli se pakollinen normi, kaikkien tyttöjen kuului haluta lapsia ja kaikistahan täytyi tulla äitejä.
Mitä vanhemmaksi tulin, sitä varmempi olin siitä että en omia lapsia halua. Siitä huolimatta, minäkin välillä pohdin että mitä se elämä äitinä olisi voinut olla tai menetänkö jotain ja se tuntui omalla tavalla haikealta ja surkealta vaikka olinkin varma päätöksestäni pysyä lapsettomana.

Sitten tapasin miehen, kellä myöskin oli lapsia aiemmasta suhteesta. Suhde lapselliseen mieheen tuntui todella kaukaiselta ja vieraalta ajatukselta, mutta rakastuin mieheen todella. Mies kuitenkin halusi vielä lapsen minunkin kanssa, koska hän pitää lapsista valtavasti ja hänestä tuntui että se sitoisi perheemme paremmin yhteen kun meillä olisi myös yhteinen lapsi. Mietin asiaa pitkään, koska olin jo varma päätöksestäni olla lapseton ja koska koin jo miehenkin lapset vaikeana. Siitä huolimatta että hänen lapsensa olivat meillä vain joka toinen viikonloppu ja lomia, niin oli ne hetket valtavan raskaita minulle. Uuvuin aivan totaalisesti metelistä, odotuksesta että pitäisi olla palvelemassa heitä (kauppa, ruoka, pyykit, siivoaminen), siitä että koko ajan pitäisi antaa huomiota jne.
Silti minulle aina todettiin kun yritin asiasta jonkun kanssa puhua, että "se on ihan eri asia kun se on oma lapsi", "kadut vielä myöhemmin jos et lapsia tee"....

No, minä sitten tein miehen kanssa lapsen... ja kadun sitä syvästi, valitettavasti. Kyllä minä rakastan lastani, mutta ei se ole missään kohtaa ollut mitään "taianomaista äidinrakkautta" tai niinkuin moni aina sanoo että "et tiedä mitä rakkaus on ennen kuin sinulla on oma lapsi"
Koen rakkauteni omaa lastani kohtaan vähän samanlaisena kuin vanhempiani kohtaan, se rakkaus on siellä, en haluaisi ketään heistä menettää ja jokaiselle haluan parasta. Mutta kyllä rakkaus esim kumppaniani kohtaan on ollut paljon voimakkaampaa ja ihanempaa.
Ei se oma lapsi kuitenkaan ole ollut yhtään eri kuin muidenkaan lapset jaksamisen suhteen, päinvastoin.. nyt joudun katsomaan joka päivä, kaikkea sitä mikä uuvutti ja ärsytti jo miehen lapsissa. Edelleen meteli ärsyttää ja väsyttää, ja v*****aa miettiä kaikkien syömisiä, kokkailuja kaupassa käyntejä, pyykkejä ja siivoamista ja sen päälle vielä kaikki tappelut, lapsen kiukuttelut, sairastelut ja ääähhh... Vihaan tätä!
Eli ei todellakaan kannata tehdä niitä lapsia jos yhtään koet että oma jaksamisesi tai kyvyt ei siihen riitä, olet todennäköisesti aivan oikeassa eikä se siitä muuksi muutu.

Anonyymi00003 kirjoitti:

Miksi tähänkin keskusteluun piti ainoana neuvona tunkea kehotus tehdä lapsia? Miksi neuvosi hänelle ei voinut olla että ei kannata tehdä lapsia jos et ole varma asiasta? Tai miksei neuvoa asiassa johon hän oikeasti pyysi apua, eli keskustelu seuran puutteeseen?

Ja aloittajalle:
En ole täysin samassa tilanteessa kanssasi, mutta olen myös pohtinut samoja asioita ja tavallaan pohdin vieläkin mutta hieman eri puolelta tarinaa. Nuorena toivoin itsekin lapsia, en oikeastaan tiedä miksi koska en koskaan ole ollut hyvä lasten kanssa tai sen enempää välittänyt viettää lasten kanssa aikaa. Luulen että se tavallaan vain oli se pakollinen normi, kaikkien tyttöjen kuului haluta lapsia ja kaikistahan täytyi tulla äitejä.
Mitä vanhemmaksi tulin, sitä varmempi olin siitä että en omia lapsia halua. Siitä huolimatta, minäkin välillä pohdin että mitä se elämä äitinä olisi voinut olla tai menetänkö jotain ja se tuntui omalla tavalla haikealta ja surkealta vaikka olinkin varma päätöksestäni pysyä lapsettomana.

Sitten tapasin miehen, kellä myöskin oli lapsia aiemmasta suhteesta. Suhde lapselliseen mieheen tuntui todella kaukaiselta ja vieraalta ajatukselta, mutta rakastuin mieheen todella. Mies kuitenkin halusi vielä lapsen minunkin kanssa, koska hän pitää lapsista valtavasti ja hänestä tuntui että se sitoisi perheemme paremmin yhteen kun meillä olisi myös yhteinen lapsi. Mietin asiaa pitkään, koska olin jo varma päätöksestäni olla lapseton ja koska koin jo miehenkin lapset vaikeana. Siitä huolimatta että hänen lapsensa olivat meillä vain joka toinen viikonloppu ja lomia, niin oli ne hetket valtavan raskaita minulle. Uuvuin aivan totaalisesti metelistä, odotuksesta että pitäisi olla palvelemassa heitä (kauppa, ruoka, pyykit, siivoaminen), siitä että koko ajan pitäisi antaa huomiota jne.
Silti minulle aina todettiin kun yritin asiasta jonkun kanssa puhua, että "se on ihan eri asia kun se on oma lapsi", "kadut vielä myöhemmin jos et lapsia tee"....

No, minä sitten tein miehen kanssa lapsen... ja kadun sitä syvästi, valitettavasti. Kyllä minä rakastan lastani, mutta ei se ole missään kohtaa ollut mitään "taianomaista äidinrakkautta" tai niinkuin moni aina sanoo että "et tiedä mitä rakkaus on ennen kuin sinulla on oma lapsi"
Koen rakkauteni omaa lastani kohtaan vähän samanlaisena kuin vanhempiani kohtaan, se rakkaus on siellä, en haluaisi ketään heistä menettää ja jokaiselle haluan parasta. Mutta kyllä rakkaus esim kumppaniani kohtaan on ollut paljon voimakkaampaa ja ihanempaa.
Ei se oma lapsi kuitenkaan ole ollut yhtään eri kuin muidenkaan lapset jaksamisen suhteen, päinvastoin.. nyt joudun katsomaan joka päivä, kaikkea sitä mikä uuvutti ja ärsytti jo miehen lapsissa. Edelleen meteli ärsyttää ja väsyttää, ja v*****aa miettiä kaikkien syömisiä, kokkailuja kaupassa käyntejä, pyykkejä ja siivoamista ja sen päälle vielä kaikki tappelut, lapsen kiukuttelut, sairastelut ja ääähhh... Vihaan tätä!
Eli ei todellakaan kannata tehdä niitä lapsia jos yhtään koet että oma jaksamisesi tai kyvyt ei siihen riitä, olet todennäköisesti aivan oikeassa eikä se siitä muuksi muutu.

Lue lisää

Ymmärrän kyllä hyvin teitä naisia tuossa asiassa. Jos ei ole ihan varma mitä tekisi, niin se on hirvittävän vaikea kysymys tuo lapsiasia..Päätös kun on kertakaikkisen lopullinen ja aika tiimalasissa hiipuu.
Mieli saattaa muuttua moneen kertaan ja sitten ihan viime metreillä tuleekin vahva tunne, että haluaakin lapsen. Nuorempana on usein paljon menoja ja harrastuksia, mutta ikääntyessä mielenkiinto niihin saattaa hiipua ja sitten olisikin jopa aikaa vaikka lapselle..

"Ja nyt tässä ketjussa on pohdittu lapsiasiaa pelkästään omasta näkökulmastaan, mutta kyse on itseään suuremmasta asiasta myöskin, eli kun tehdään lapsi, niin siinähän annetaan elämä toiselle ihmiselle..."

Juuri tämä on se syy, miksi useamman ihmisen pitäisi ennen lapsen hankkimista myös miettiä, pystyykö tarjoamaan tälle myös hyvän elämän. Todella moni hankkii lapsia vain siksi koska nyt haluaa, koska se ois ehkä kivaa, koska tavallaan "täytyy" tai koska vain miettii sitä omaa vanhuuttaan. Eli ne syyt lapsen hankkimiselle on useimmiten todella itsekkäitä, ei siinä mietitä niinkään uuden elämän antamista tai sitä lapsen parasta. Lapsia hankitaan vaikka ei ole rahaa,ei ole psyykkisiä voimia selvitä lapsi arjesta, ei ole kiinnostusta muuttaa omaa elämää kun se lapsi tulee vaan lapsi jää toiselle sijalle jos edes sitä. Eli kyllä se lähtökohta lapsen hankkimiselle juurikin pitää olla se, että pohditaan lapsi asiaa omasta näkökulmasta, onko itsellä tarjota lapselle sitä mitä se lapsi tarvii.

Toiseksi on melko tekopyhää siinä miehenä jankata miten se lapsi kyllä pitäisi hankkia, vaikka lopuksi toteat itse ettet näe itseäsi perheen isän roolissa mutta haluaisit siittää toiselle lapsen!?
Helppoahan se on miehenä kylvää siementä ottamatta itse mitään vastuuta. Nainen kuitenkin kirjaimellisesti antaa itsestään kaiken sille lapselle, eikä nainen noin vain tee lapsia tähän maailmaan ja jatka elämäänsä ilman sitä lasta. Naisella menee oma keho ja terveys jo pelkästään raskauteen ja synnytykseen. (Ei tietenkään kaikilla, mutta kyllä suurin osa naisista kokee jonkin sortin muutosta kehossaan raskauden jäljiltä)

Anonyymi00004 kirjoitti:

"Ja nyt tässä ketjussa on pohdittu lapsiasiaa pelkästään omasta näkökulmastaan, mutta kyse on itseään suuremmasta asiasta myöskin, eli kun tehdään lapsi, niin siinähän annetaan elämä toiselle ihmiselle..."

Juuri tämä on se syy, miksi useamman ihmisen pitäisi ennen lapsen hankkimista myös miettiä, pystyykö tarjoamaan tälle myös hyvän elämän. Todella moni hankkii lapsia vain siksi koska nyt haluaa, koska se ois ehkä kivaa, koska tavallaan "täytyy" tai koska vain miettii sitä omaa vanhuuttaan. Eli ne syyt lapsen hankkimiselle on useimmiten todella itsekkäitä, ei siinä mietitä niinkään uuden elämän antamista tai sitä lapsen parasta. Lapsia hankitaan vaikka ei ole rahaa,ei ole psyykkisiä voimia selvitä lapsi arjesta, ei ole kiinnostusta muuttaa omaa elämää kun se lapsi tulee vaan lapsi jää toiselle sijalle jos edes sitä. Eli kyllä se lähtökohta lapsen hankkimiselle juurikin pitää olla se, että pohditaan lapsi asiaa omasta näkökulmasta, onko itsellä tarjota lapselle sitä mitä se lapsi tarvii.

Toiseksi on melko tekopyhää siinä miehenä jankata miten se lapsi kyllä pitäisi hankkia, vaikka lopuksi toteat itse ettet näe itseäsi perheen isän roolissa mutta haluaisit siittää toiselle lapsen!?
Helppoahan se on miehenä kylvää siementä ottamatta itse mitään vastuuta. Nainen kuitenkin kirjaimellisesti antaa itsestään kaiken sille lapselle, eikä nainen noin vain tee lapsia tähän maailmaan ja jatka elämäänsä ilman sitä lasta. Naisella menee oma keho ja terveys jo pelkästään raskauteen ja synnytykseen. (Ei tietenkään kaikilla, mutta kyllä suurin osa naisista kokee jonkin sortin muutosta kehossaan raskauden jäljiltä)

Lue lisää

Tietenkin lapsen pitää olla olla toivottu ja haluttu..Lapselle on myös tärkeää kokea niin lapsena.
Lapsen lapsuus ei kuitenkaan myöskään ole hänen koko elämänsä, eli hän varttuu ja hänellä on mahdollisuus rakentaa elämästään mieleisensä ja perustaa perhe aikuisena ja edellee näin jakaa elämänlahjaa omille lapsilleen.
Ei ole tietenkään ideaali tilanne lapselle, että hänellä ei ole hänen biologinen isänsä elämässään mukana, mutta se ei välttämättä aiheuta hänelle mitään ongelmia, eikä traumoja kunhan lapselle selittää totuuden, eli että hänen biologinen isänsä ei ole hyljännyt häntä, vaan hänen äitinsä on tietoisesti raskautunut lahjasiemenillä ja on halunnut saada lapsen yksin, jollonka tuon lapsen ei tarvitse ainakaan vihata biologista isäänsä.

Toisekseen myös naisten on mahdollista luovuttaa munasoluja, eli tämä ei ole pelkästään miesten juttu/mahdollisuus.

Käsittääkseni spermasta on kova pula klinikoillakin ja jonot hoitoihin lienee jopa yli vuodenkin tasoa, eivätkä ole ilmaisia myöskään. En ihan ymmärrä vihamielistä asennettasi kun käsittääkseni moni nainen kuitenkin kokee, että on hyvä, että on miehiä, ketkä ovat valmiita auttamaan heitä tässä asiassa..

Ja vielä loppuun, että on myös niin, että sinäkin olet saanut elämäsi vanhemmiltasi lahjaksi, joten onko sittenkään liikaa, että olet myös itse päätynyt lisääntymään.
Elämän kiertokulku maapallolla perustuu siihen, että lisäännytään. Periaatteessa jokaisen naisen pitäisi tehdä noin 2 lasta, jotta populaatio säilyy. Nythän Suomessa tuo lukema on noin 1.3 luokkaa, eli Suomen kansa näyttäisi näillä lukemilla olevan katoamassa aikaa myöden, mikäli tuohon ei tule muutosta parempaan.

Miksi sitä miestä pitäisi etsiä vain omalta paikkakunnaltaan?
Suomi on pieni maa ja elämänkumppania voi aivan hyvin etsiä ympäri Suomea treffisovellusten kautta ja asettaa sinne omia kriteerejään.
Miksi lapseton mies ei saisi elää kuten 20 vuotiaana? Miten se on sinulta pois?
Kyllä lukemattomat lapsettomat miehet kaipaavat myöskin rauhallista parisuhde elämää, eli erilaisia miehiä on runsaasti tarjolla..

Naisia on huomattavasti miehiä vähemmän nuoruudesta- keski-ikään ikäryhmissä, joten naisilla pitäisi olla huomattavasti paremmat mahdollisuudet löytää kumppani Suomessa kun taas vääjäämättä monille miehille ei matemaattisten faktojenkaan perusteella voi löytyä naista Suomesta kun heitä ei täällä yksinkertaisesti ole riittävästi.. Ajattelemattomalla miesvoittoisella maahanmuutolla tätä ongelmaa on vain ankeutettu entisestään tässä maassa.