Tuli käytyä Kemijärven K-raudassa. En missään ole kohdannut niin huonoa ja suorastaan uhkaavaa palvelua. Miesmyyjällä ei vois vähempää kiinnostaa asiakkaan ostotarpeet. Kaupat sain kuiten tehtyä ja käteismaksu. Sitten tokaistiin että ostokset löytyy varastosta. Varastossa kysyttiin varastolistaa, minulla oli vain saamani kuitti. Varastomies äreästi murahtaen otti kuitin ja löydettyään kuitinmukaiset tavarat rusensi kuitin tavaroiden sekaan autoon nostaessaan. Kun itekseni huomautin kuittia tarvitsevani kirjanpitoa varten alkoi haistattelu ja uhkailu käsiksikäymisellä. Olis varmaan toteuttanutkin uhkauksen jos edessään olis ollu heikompi mies. Tarkistin kuorman ja totesin siitä vielä puuttuvan maksamiani tuotteita. Kaupan puolella kysyin kuka talossa vastaa asiakkaiden turvallisuudesta vastausta saamatta. Sain kuiten puuttuvat tuotteet varastomiehen haistattelun säestämänä. Tämä asiointi oli kohdaltani viimeinen kyseisessä Kemijärven k-raudassa. Kehotan muitakin välttämään kyseistä liikettä tai jos välttämättä joudutte siinä asioimaan, niin varatkaa turvamies mukaan. Muulle liikkeen henkilökunnalle voimia ja jaksamista.
Vastaukset 26
- Anonyymi00001
Tuo on ihan tyypililstä palvelua Kemijärvellä.
- Anonyymi00002
No se ei oo pärstävärkki miellyttäny.
- Anonyymi00003
olitkos itse asiallinen.oma käytös .???
- Anonyymi00004
Olisit näyttänyt paljasta pintaa.
- Anonyymi00005
Kävin muutama päivä sitten K Raudassa kassalla istui kolme myyjää ei ollut muita asiakkaita , kukaan ei tullut kysymään mitä hain itse katselin aikani ja lopulta löysin mitä hain. Tällaista palvelua K Raudassa .
- Anonyymi00006
Ihan normaalia Kemijärvellä.
- Anonyymi00007
Ihan tyypillistä K-Raudan ylimielistä touhua. Koskee koko Suomea.
- Anonyymi00008
Saattaa kyllä olla ihan kauppiaslähtöistä. Ei ole tässä kylässä Nivan Markun puolisoineen jälkeen olla asiakaspalvelun taitavaa kauppiasta.
Tämä sattui ehkä muutama vuosi sitten nykyisen kauppiaan aikana kuitenkin. Peräkärryyn tarvin uuden pohjavanerin. Kysyi leikataanko liikkeessä valmiiksi. Tuntui olevan vaikeaa. Vastaus oli että kysy pojilta jos ne alakas leikkaamaan. En alkanut vaivaamaan. Verkkokaupasta sain samaan hintaan leikattuna kotiin tuotuna kun se olisi paikallisessa liikkeessä maksanut liikkeessä koko levynä. Silloin olisin kyllä 10 cm leikkausjämät saanut itselleni. Rahti oli tietysti sellainen, että oli aikaa odotella eli ei seuraavaksi päiväksi tarvinut. - Anonyymi00009
vielä teitä pitäisi palvella?
opetelkaa edes vähäisiä käytöstapoja ensin!
öykkäröidään jo valmiiksi ennenkuin on selvennyt mistä on kyse!- Anonyymi00010
Niinpä. Joskus on vaikea hymyillä, mutta juuri se on sitä asiakaspalvelua eli vaikka sisällä kiehuisi, sitä ei voi näyttää asiakkaalle. Muualla kuin kempan rautakaupassa.
- Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Niinpä. Joskus on vaikea hymyillä, mutta juuri se on sitä asiakaspalvelua eli vaikka sisällä kiehuisi, sitä ei voi näyttää asiakkaalle. Muualla kuin kempan rautakaupassa.
Onpa kauhia tapaus
Jos on totta, pitää viedä poliisille kyllä, onko totta vai keksintöä? - Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:
Onpa kauhia tapaus
Jos on totta, pitää viedä poliisille kyllä, onko totta vai keksintöä?Keksintöä
- Anonyymi00013
Saikkoselta olen saanut asiallista palvelua. Toki vanhempi saikkonen ei ole luotu asiakaspalveluun, mutta ahkera työmies hän on ansaitsee kunnioituksen. Tälläisiä yrittäjiä tarvitaan, jotka ei pelkää työntekoa.
- Anonyymi00014
ParrunPätkän kahvilassa, vaikka siellä ei muutamat "pumppu-poliitikot" käy, niin siellä on hyvä palvelu. Vanhat mummut siellä kahvilaa hoitaa, eivät sano rumasti asiakkaille.
Kun sinne menee, ei haukuta ja huudeta, että "v*uako täällä teet". Niin, joskus asiakkaita on toisissa paikoissa rumasti kohdeltu, mutta pahinta oli kun Kauppapaikan edessä oli puolueteltta vaalin aikana. Siinä oli yksi (ei ollut Kemijärveltä) muualta tullut ehdokas hän oikeasti karjui ja huusi kauhealla äänellä ihmisille. En äänestänyt! - Anonyymi00015
Sattuipas kerran, sivusta seurasin kun kaksi ukkelia pujahtivat ovesta paikalliseen liikkeeseen, menivät perimmäiseen nurkkaan hyllyn taakse piiloon.
Ostokset suoritettuani, niin pihalla tämä paritsa tuli samaan aikaan ulos jupisten että kumma ettei saa palvelua...
Olisiko peilin paikka? - Anonyymi00016
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19308237/kemijarven-s-market---mista-loytyy-tarjoukset#comment-143121953
S-Market Kemijärvellä myös valituksen kohteena.
Eikö osata palvella? Eikö työnteko maistu? Turha valittaa yrittämisen heikkoutta. Ostoksille toisiin kauppoihin, vaikka Roihin.- Anonyymi00017
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19085281/nuoret-neitoset
kaupas pitåis olla ilo käyä, mut ei aina näi oo
jotkut tapaa ihmisii pelkästää kauppareissuil
mielesä pahoittajii löytyy
joskus iku tuollainenki viesti ketju
- Anonyymi00018
Olen samaa mieltä kanssasi. Ei asiakaspalvelusta tietoakaan. Mulkoillaan vain v… maisen näköisenä. Jäi ostokset tekemättä.
- Anonyymi00019
päissää ja huumeissa koko porukka aina ja varo ette raiskata varastossa.
- Anonyymi00020
Myymälän henkilökunta yleensä koostuu paikallisista. Asiakkaat ja palveleva henkilökunta on samaa kastia.
Lappilainen ei ole luonteeltaan sitä mitä asiakaspalvelulta vaaditaan. Pitää osata etikettihymyn hallinta.
Paikallisten asiakkaiden ei kannattaisi täällä valittaa asiakaspalvelusta, koska eivät itsekkään osaa käyttäytyä. - Anonyymi00021
Asiakaspalvelu mvaatii lipevyyttä, joka on lappilaiselle luonteelle haastavaa.Etelä suomessa se taito osataan. Ollaan ystävällisiä, ja hymyillää. Sama ihminen kun tulee vapaa-ajalla vastaa ei välttämättä edes tervehdi.
- Anonyymi00022
Vai lipevyyttä...kovin on korkealle tiedostettu myyjien ammattitaito?
Kertoo enemmän kirjoittajasta itsestään..... - Anonyymi00023
Anonyymi00022 kirjoitti:
Vai lipevyyttä...kovin on korkealle tiedostettu myyjien ammattitaito?
Kertoo enemmän kirjoittajasta itsestään.....Etpä tainnu ymmärtää asiaa. Kyllä se on totta ja kokemuksesta annoin lausunnon.
- Anonyymi00024
Anonyymi00023 kirjoitti:
Etpä tainnu ymmärtää asiaa. Kyllä se on totta ja kokemuksesta annoin lausunnon.
Ei lipevyydellä mitään myydä!
Se ärsyttää asiakkaita!
Asiantuntemus ja selkeä asiakkaan huomioiminen on ammattitaitoa. - Anonyymi00025
Anonyymi00024 kirjoitti:
Ei lipevyydellä mitään myydä!
Se ärsyttää asiakkaita!
Asiantuntemus ja selkeä asiakkaan huomioiminen on ammattitaitoa.Riippu paljon mitä myy. Olen samaa mieltä kyllä rautakaupan myyjältä vaaditaan asiantuntemusta, mutta ei kohtelijaisuuskaan ole pahitteeksi.
- Anonyymi00026
Anonyymi00025 kirjoitti:
Riippu paljon mitä myy. Olen samaa mieltä kyllä rautakaupan myyjältä vaaditaan asiantuntemusta, mutta ei kohtelijaisuuskaan ole pahitteeksi.
Se on sitä huomioimista.
Kohteliaisuus ja lipevä eivät ole synonyymeja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 521050
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍113994Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust40958Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7854- 89806
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.3674Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it189629Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista25627- 73607
- 57593