Mistä tietää että on päässyt eroon sokerista

Anonyymi-ap

Sokeri riippuvuutta on helppo testata niin että ostaa kaappiin karkkipussin ja suklaalevyn,jos pystyy olemaan syömättä niitä on päässyt eroon sokerista.

Itse pääsin eroon sokerista noin kolmessa viikossa,niin etten vain syönyt yhtään ainoaa karkkia enkä suklaanpalaa.
Niitä ei tee yhtään mieli syödä sitten kun on saanut pois sen riippuvuuden.Ennen söin heti pois kaikki jos kaapissa oli vähänkään herkkuja.
Nytkin minulla on kaapissa riisiakkuja ja rinkelipussi eikä ole tehnyt yhtään mieli syödä niitä.Joudun varmasti heittämään ne vielä roskiin.Kaapista löytyy neljä vuotta myslipaketti joka jäi syömättä,lopetin silloin niidenkin syömisen lihomisen takia.Söin niitä silloin täysmaidon ja sokerin kera monestikkin neljä lautasellista.

Lopetin nytkin herkut siksi koska aloin niistä lihomaan 🧐 Ne on ne herkut mitkä lihottaa.
Söin herkkuja SIKSI koska luulin että saisin niitä syödä niistä lihomatta 🧐

Herkuttelen nyt vain lihakasvisruualla ja läski näyttää lähtevän pois aivan itsestään vaikka syön melkein aivanniinkuin ennenkin mutta ilman herkkuja.

Päätin etten syö karkkia kuukauteen ja sitä on ollut helppo noudattaa koska kaikki muu ruoka on ollut hyvää ja olen syönyt muuten paljon.
Ruokapöydästä ei tarvitse lähteä pois nälkäisinä JOS syöty ruoka on vähä kaloreista.
Annoskoko on melkein kilo yhdellä aterialla 😳

37

274

    Vastaukset 37

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Sokerin lisäksi ruokavaliosta pitää poistaa liika rasva viljatuotteet koska ne lihottaa vähintään yhtä paljon kuin sokeri.

    • Anonyymi00002

      JOS ei saa pois sokeririipouvuutta,voi lihoa vaikka 300 kokoiseksi 😳

    • Anonyymi00003

      Päätit että et syö herkkuja kuukauteen?

      Nyt siis odotat kieli pitkällä että se kuukausi tulee täyteen ja saat ahmia taas herkkuja ja karkkia.

      Vähän kuin tuurijuoppo, pystyy olemaan hetken juomatta ja odottaa vaan seuraavaa juomatuuria ja vilkuilee kaapissa olevia pulloja.

      • Anonyymi00004

        Pystyn nyt aivan hyvin olemaan ilman herkkuja kun olen saanut pois sen riippuvuuden vielä kolme kuukautta eteenpäin.
        JOS olisi tehnyt niin että olisi kieltänyt kaikki herkut kokonaan pysyvästi ei olisi todennäköisesti tullut onnistumaan.Sitä ajatteli että kyllähän sitä nyt aina yhden kuukauden voi olla ilman karkkia ja muita herkkuja,ja se toimi.
        Jos se riippuvuus on päällä ja kaapissa on SIM suklaakeksejä,paketti tyhjentyy kokonaan vaikka yrittäisi olla niitä syömättä.

      • Anonyymi00005
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Siinä yksi riippuvainen,oli vetänyt yhden viivan huumetta ja koko elämä mennyt pilalle.
        Sokeri on myös huume😳

        https://www.instagram.com/reel/DXWL3nrsH5u/?igsh=MW1qN2FreGVraXVveA==

    • Anonyymi00006

      Itse olen sitä mieltä että jos ne karkit on kaapissa vielä vuoden kuluttua, ei ole kummoista sokeririippuvuutta. Toisaalta ei karkin varastointi kerro asiasta mitään. Jos niitä pitää siellä odottamassa ratkeamista.

      Verensokerin voi nostaa pikavauhtia millä tahansa muullakin korkean glykeeminen indeksin hiilihydraatilla, esim perunalla ja perunatuotteilla, snacksilla, vehnällä, leivonnaisilla, jäätelöllä. Riisillä ja maissilla, hedelmillä, mehuilla, oluella jne. Ei siihen karkkimakeaa tarvita.

      Sokeririippuvuus taitaa olla enempi hyperglygemiariippuvuutta, hiilaririippuvuutta? Jos jättää karkit ja kokee että on pakko syödä perunaa, sipsiä ja muuta niin ei tilanne ole miksikään muuttunut vaan on keksinyt "korvaushoitoa".

      Kun verensokeri on tasainen niin ei tule äkillisiä mielitekoja. Jokainen on kokenut varmaan sen kun menee kauppaan nälkäisenä niin ostaa mitä vaan millä saa äkkiä nälän vaimennettua. Olen itse käyttänyt tähän suklaata, se 39g FS on riittänyt. Nyt on pakko ihmetellä ettei suklaatakaan ole tullut ostettua moneen kuukauteen. Myöskään juustonaksuja en ole ostanut kuukausiin, eikä sipsejäkään. Viime kesänä taisi yksi pussi mennä. Siitäkin tuli hampaisiin tahma joka ällötti. Huomaa kuinka hampaatkin pysyy terveenä ilman hammaskiveä kun ei syö hiilaria.

      Olin Cittarissa ja huomasin että oli taas näkyvillä Kouvolan minttulakua, ja 2 sek mietin ostanko. En ostanut. Onneksi mulla tulee jo karkin näkemisestä mieleen suoraan se jälkivaikutus eli ällöttävä olo, ei mielihyvä. Muutenkin ruuasta saatu mielihyvän tunne on vaimea. Ehkä ikääntyminen vaimentaa ruokahalua, sanoo viisaatkin.

      Mutta jotain leipomista tai sen tapaista kaipaa vaikka kahvilla tai jälkiruoaksi kun muutkin syö. Ratkaisuna tähän on leipoa itse vähähiilarisesti. Makeus on tosi mietoa, ja saatu aikaan muulla kuin sokerilla. Leivoin pakastimeen ja sieltä otan palasen kakkua tai torttua jos tulee mieleen juhlistaa päivää. Mietin omalla kohdallani että ehkä se riippuvuus ei ole kadonnut mutta roimasti vaimentunut. Nälkäkin tulee joskus.

      Välipalojen tarve on poissa ja syönti 3 kertaa päivässä. Viimeinen syönti päivässä mahdollisimman aikaisin. Nyt juhlakausi ja loma tekee sen että säännöt rikotaan vähän joka tasolla. Mutta vain viikonloppuisin. Arkilomapäivinä ollaan siivosti. :-D

      Nyt on tulossa taas kesäjuhlat joita ainakin 3 kpl ja parit bändikeikat ja hotelleissa oleilua. Näilläkin lähinnä kuluu muuta kuin makeaa. Esim makeat alkoholijuomat jää mulla täysin väliin. Enempi Alkon viinituotteita ja ehkä GT -harrastusta yms. Juhannuksena varhaisperunoita ja pari paahdettua ruispalaa runsaalla voilla. Makeana mansikkaa ja kermavaahtoa ja mantelipohjainen torttu. Ketomon jäätelöä ehkä. Juomana valkoviini. Joka vuosi samat juhannusherkut. Ruisleipää en syö muulloin enää ollenkaan.

      Toivotan ihanaa juhannusta!

      T kn

      • Anonyymi00009

        Peruna on usein todettu hyväksi osaksi monipuolista ruokavaliota. Nyrkkisääntö on yleensä se ; kohtuudella kaikkea ja hiilarituotteiden kanssa varovaisuutta.

      • Anonyymi00011

        Vielä lisään sen että itse koetan välttää sosiaalisessa mediassa näissä ruoka-aiheisissa keskusteluissa tällaisia viestejä joissa väitetään ettei sitä ja tätä saa syyä koska perustelen sen sillä että on paljon ihmisiä jotka on onnistuneet laihduttamis-talkoissa eri tekniikkoja käyttäen. Ei ole siis yhtä totuutta.

      • Anonyymi00013

        Sinusta perunaa ei kannata syödä koska se sisältää hyviä ravintoaineita . 100 grammassa perunaa on noin 75 kcal ja niitä keitettyjä perunoita tartte kilokaupalla syödä ettei pääse lihoo.

      • Anonyymi00014
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Peruna on usein todettu hyväksi osaksi monipuolista ruokavaliota. Nyrkkisääntö on yleensä se ; kohtuudella kaikkea ja hiilarituotteiden kanssa varovaisuutta.

        sadassa grammassa perunaa on noin 75 kcal ja kuinka monta kiloa ihminen syö keitettyjä perunoita kun aterialla syödään muutakin kuin perunoita.

      • Anonyymi00030
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Peruna on usein todettu hyväksi osaksi monipuolista ruokavaliota. Nyrkkisääntö on yleensä se ; kohtuudella kaikkea ja hiilarituotteiden kanssa varovaisuutta.

        "Nyrkkisääntö on yleensä se ; kohtuudella kaikkea ja hiilarituotteiden kanssa varovaisuutta."

        Vähän kuin alkkomashoolinginkin kanssa...

        Vähän käytettynä ei vahingoita terveyttä. Mutta lihottaa....

    • Anonyymi00007
      • Anonyymi00008

        Jos valitset terveellisen välipalan sijasta epäterveellisen siitäkin huolimatta että olit aikonut lopettaa kaikki epäterveelliset välipalat,olet riippuvainen herkuista.

        Riippuvuudet - Mielenterveyden keskusliitto https://share.google/lrPVK6ZdzgluRdT9W

      • Anonyymi00012
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Jos valitset terveellisen välipalan sijasta epäterveellisen siitäkin huolimatta että olit aikonut lopettaa kaikki epäterveelliset välipalat,olet riippuvainen herkuista.

        Riippuvuudet - Mielenterveyden keskusliitto https://share.google/lrPVK6ZdzgluRdT9W

        Riippuvuus on omasta tahdosta riippumaton olotila.

      • Anonyymi00015
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Riippuvuus on omasta tahdosta riippumaton olotila.

        Itse olen parantunut syömishäiriöstä mutta ei se tarkoita täyskieltoa. Jos ei pysty hallitsee syömistään niin sitten kannattaa laittaa täyskielto. Jos se yksikin vähänkin epäterveellinen syöminen aiheuttaa ahmintaa.

    • Anonyymi00010

      Olen korvannut sokerin perunalla, kaalilla ja sipulilla. Ja täysjyväviljalla.

      • Anonyymi00016

        Peruna nostaa verensokerin yhtä lailla kuin sokeri:

        "Peruna nostaa verensokeria, koska se sisältää runsaasti tärkkelystä, joka hajoaa elimistössä glukoosiksi. Vaikutuksen suuruus riippuu kuitenkin siitä, miten peruna valmistetaan ja minkä kanssa se syödään."

        Kaloreilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Vaan Glykeemisellä Indeksillä.

        Glukoosi = sokeri.

        Peruna ei ole suositeltavaa jos laihduttaa ja jos haluaa pitää verensokerin tasaisena ja välttyä insuliiniresistenssiltä.

      • Anonyymi00017
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Yhdessä proteiinin kanssa syötynä peruna ei nosta verensokeria juuri enempää kuin muutkaan hiilihydraatit. Ja jäähtynyt peruna nostaa vielä vähemmän verensokeria. Itse en pysty syömään tulikuumia keitettyjä perunoita.

      • Anonyymi00018

        yhdessä keskikokoisessa perunassa on glukoosi alle puoli grammaa. Nautittu 0,5 gramman määrä imeytyy nopeasti ja siirtyy solujen energiantuotantoon ilman merkittävää vaikutusta verensokeritasapainoon. Terveen ihmisen elimistö pystyy käsittelemään määrän vaivattomasti.0,5 grammaa glukoosia nostaa noin 70-kiloisen ihmisen verensokeria vain noin 0,3–0,4 mmol/l (riippuen henkilön nestetasapainosta). Tämä on samaa luokkaa kuin yhden pienen omenan tai porkkanan sisältämä sokerimäärä. Jos syö perunan niin jättää sen porkkanan vaikka syömättä.

      • Anonyymi00019
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Yhdessä proteiinin kanssa syötynä peruna ei nosta verensokeria juuri enempää kuin muutkaan hiilihydraatit. Ja jäähtynyt peruna nostaa vielä vähemmän verensokeria. Itse en pysty syömään tulikuumia keitettyjä perunoita.

        Kukapa kylmänä keitettyä perunaa söisi kun muu ruoka on kuumaa. Kylmä peruna kuumalla kastikkeella, tai kylmä perunamuusi tai kylmät ranskalaiset....

      • Anonyymi00020
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        yhdessä keskikokoisessa perunassa on glukoosi alle puoli grammaa. Nautittu 0,5 gramman määrä imeytyy nopeasti ja siirtyy solujen energiantuotantoon ilman merkittävää vaikutusta verensokeritasapainoon. Terveen ihmisen elimistö pystyy käsittelemään määrän vaivattomasti.0,5 grammaa glukoosia nostaa noin 70-kiloisen ihmisen verensokeria vain noin 0,3–0,4 mmol/l (riippuen henkilön nestetasapainosta). Tämä on samaa luokkaa kuin yhden pienen omenan tai porkkanan sisältämä sokerimäärä. Jos syö perunan niin jättää sen porkkanan vaikka syömättä.

        Laihdutuksessa kannattaa jättää turhat glukoosit pois ja korvata ne hiilareilla jotka ei sisällä tärkkelystä.

        Ylipainoinen kärsii insuliiniresistenssistä jota peruna pahentaa.

        Ihmiset syö perunaa ja leipää ja ihmettelee kun paino ei putoa.

      • Anonyymi00021
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Itse en ole lihonut jos joskus syön pari keitettyä perunaa lohen ja salaatin kanssa. Minä syön todella harvoin leipää ja yleensä sellaisenaan jos syön esim keittoja. Yksi ja kaksi leipäpalaa ei lihota vaan se mitä sinä laitat siihen leivän päälle. Esim ruisleivästä saat kuitua ja muita ravintoaineita.

      • Anonyymi00022
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Itse en ole lihonut jos joskus syön pari keitettyä perunaa lohen ja salaatin kanssa. Minä syön todella harvoin leipää ja yleensä sellaisenaan jos syön esim keittoja. Yksi ja kaksi leipäpalaa ei lihota vaan se mitä sinä laitat siihen leivän päälle. Esim ruisleivästä saat kuitua ja muita ravintoaineita.

        naurettavaa on se että täällä palstoilla höpötetään semmottii että ei saa sitä ja tätä syyä että sinä ja minä olemme esimerkkejä siitä ettemme ole lihoneet perunasta.

        Jotkut täällä jauhaa koko ajan yhtä totuutta ikäänkuin.

      • Anonyymi00023
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Kukapa kylmänä keitettyä perunaa söisi kun muu ruoka on kuumaa. Kylmä peruna kuumalla kastikkeella, tai kylmä perunamuusi tai kylmät ranskalaiset....

        jos pelkää että verensokeri nousee lämpimästä perunasta niin kylämä peruna ei nosta verensokeria yhtä paljon.

      • Anonyymi00024
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Laihdutuksessa kannattaa jättää turhat glukoosit pois ja korvata ne hiilareilla jotka ei sisällä tärkkelystä.

        Ylipainoinen kärsii insuliiniresistenssistä jota peruna pahentaa.

        Ihmiset syö perunaa ja leipää ja ihmettelee kun paino ei putoa.

        On asiantuntijoita myös jotka sanoo ettei kannata kokonaan viljatuotteiden syöntiä lopettaa kun jotkut asiantuntijat ei pidä sitä viisaana jos ei syö yhtään viljatuotteita.

      • Anonyymi00025
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        On asiantuntijoita myös jotka sanoo ettei kannata kokonaan viljatuotteiden syöntiä lopettaa kun jotkut asiantuntijat ei pidä sitä viisaana jos ei syö yhtään viljatuotteita.

        Viljajuotteissa ja täysvilja tekee elimistölle hyvää mm tasaa verensokeria.Miksi viljaa ylipäänsä viljellään jos elimistölle haitaksi?Viljaa on viljelty ja käytetty Suomessa ravinnoksi noin 4 000–5 000 vuoden ajan. Miksi?

      • Anonyymi00027
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Viljajuotteissa ja täysvilja tekee elimistölle hyvää mm tasaa verensokeria.Miksi viljaa ylipäänsä viljellään jos elimistölle haitaksi?Viljaa on viljelty ja käytetty Suomessa ravinnoksi noin 4 000–5 000 vuoden ajan. Miksi?

        Ympäristömyrkyt, tuholaistorjunta ja lannoitteet. Nykyihminen on eri kuin muinainen ihminen, työ erilaista ja koko eläminen...ennen ei ollut liikaa ihmisiä eikä tehoviljelyä.

        Sekä se sama ongelma kuin perunalla: nostaa verensokerin ja laskee verensokerin jyrkästi samoin kuin peruna. Lisänä paljon suolaa ja päällyksiä. Hiilarit sitoo nestettä ja turvottaa.

        Perunan ja leivän isoin ongelma on että niiden kanssa syödään maukkaampi aines. Ilman ei kukaan.

        Onhan tätä jauhettu eikä se tosiasia ole miksikään muuttunut.

      • Anonyymi00028
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        jos pelkää että verensokeri nousee lämpimästä perunasta niin kylämä peruna ei nosta verensokeria yhtä paljon.

        Kannattaa jättää vain kokonaan pois.

      • Anonyymi00029
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Kannattaa jättää vain kokonaan pois.

        täällä on ihmisiä minun lisäksi muun muassa yksi toinenkin joka ei ole lihonut kun on syönyt perunaa. En lähtis kirjottamaan noin kehoittamaan kellekään . Yleinen nyrkkisääntö on tämä; ei ole yhtä totuutta näissä aiheissa.

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Ympäristömyrkyt, tuholaistorjunta ja lannoitteet. Nykyihminen on eri kuin muinainen ihminen, työ erilaista ja koko eläminen...ennen ei ollut liikaa ihmisiä eikä tehoviljelyä.

        Sekä se sama ongelma kuin perunalla: nostaa verensokerin ja laskee verensokerin jyrkästi samoin kuin peruna. Lisänä paljon suolaa ja päällyksiä. Hiilarit sitoo nestettä ja turvottaa.

        Perunan ja leivän isoin ongelma on että niiden kanssa syödään maukkaampi aines. Ilman ei kukaan.

        Onhan tätä jauhettu eikä se tosiasia ole miksikään muuttunut.

        Minä puhun nyt puurosta. Puuroon ei tarvitse laittaa suolaa ja päällyksiä.Puuroon voi laittaa esim marjoja tai raejuustoa

    • Anonyymi00026

      Peruna on hyvä laihduttajalle.

      Kaali, sipuli, porkkana, ruis ja kaura ovat kaikille hyviä, ellei ole allergiaa. Samoin marjat, omena ja sitrukset.

      Voin ja valkoisen vehnäjauhon voi jättää kokonaan pois.

      • Anonyymi00032

        Kaurahiutaleet maksaa alle euron kilolta. On halpaa ja terveellistä.

      • Anonyymi00033
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Kaurahiutaleet maksaa alle euron kilolta. On halpaa ja terveellistä.

        Ja lihottavaa

      • Anonyymi00034
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Ja lihottavaa

        Kerro lisää tuosta. Onko siis jossakin olemassa ihminen, joka olisi valehdellut lihoneensa kaurahiutaleilla?

        Miten kaurahiutaleet voivat olla terveellistä ja lihottavaa, molempia? Epäterveellisyydestä ei ole lainkaan näyttöä.

      • Anonyymi00035
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        jotenki tuntuu joskus että melkein kaikki suuhun pantava &syötävä on joijenkin mielestä joko epäterveellistä tai lihottavaa. Kohta ei voi syödä yhtään mitään. On ne sanoneet ettei saa syyä marjoja koska marjoissa on sokeria. Ja ne sanoo ettei saa syyä lohikalaa koska lohessa on liian paljon rasvaa. Sitten ne keksii sanoa että ruisleipä kokonaan pois kuvioista sotkemasta, samoin peruna. Kohta jää jäljelle vain kasvikset ja joku vähärasvainen kala. En minä ainakaan sekasyöjänä voi syyä noin yksipuolista ravintoa.

      • Anonyymi00036
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Kerro lisää tuosta. Onko siis jossakin olemassa ihminen, joka olisi valehdellut lihoneensa kaurahiutaleilla?

        Miten kaurahiutaleet voivat olla terveellistä ja lihottavaa, molempia? Epäterveellisyydestä ei ole lainkaan näyttöä.

        vuoskauvet lukenu näitä palstoja ja täytyy sanoa että turhauttavaa lukea välillä noita kommentteja kun ei ne usko kun on niin uppiniskaisia kun me olemme kertoneet onnistuneen painonpudotus-operaatioissa vaikka oomme syöneet viljatuotteita ja hedelmiä/monipuolista ruokaa. Ei ne siltikään meinaa uskoa vaan jankuttavat. Menee saman toistoksi ja jankuttamiseksi. Ihmejuttu.

      • Anonyymi00037
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        vuoskauvet lukenu näitä palstoja ja täytyy sanoa että turhauttavaa lukea välillä noita kommentteja kun ei ne usko kun on niin uppiniskaisia kun me olemme kertoneet onnistuneen painonpudotus-operaatioissa vaikka oomme syöneet viljatuotteita ja hedelmiä/monipuolista ruokaa. Ei ne siltikään meinaa uskoa vaan jankuttavat. Menee saman toistoksi ja jankuttamiseksi. Ihmejuttu.

        Mutta kun heille käy faktatietokaan vaan jankkaavat silti ilman perusteluja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      43
      2020
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1341
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1341
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      15
      1224
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1095
    6. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      95
      1025
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      75
      1010
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      160
      847
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      56
      782
    10. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      61
      748
    11. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      729
    12. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      727
    13. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      698
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      45
      691
    15. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      148
      685
    16. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      24
      671
    17. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      97
      665
    18. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      652
    19. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      648
    20. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      51
      637
    Aihe