Yksi tehokas menetelmä on laittaa seinän viereen kaksi tietyn mallista rotanloukkua vierekkäin, rotta kuvittelee olevan ovela hypäten ensimmäisen ansan yli.
Tänä vuonna hiirien pyydystämisissä huomannut hyppäävän muovilaatikkoon jossa on vettä.
Yksin kertainen vaikeasti toteuttava pyydys rotillekki olisi syvä liukaspintainen putki esinerkiksi viemäriputki jonka halkaisija mahdollisimman paksu. Sen kaivaa maahan pystyasentoon lähelle seinustaa, pohjalle halkastuja banaaneja.
Hiiri ansassa riittää 40-50litran saavi jonka laittaa ulos katoksen alle nurkkaan niin ettei vesisada siihen.
Teoriassa putki voi olla myös seinustalla niin ettei ole osittain maansisällä, esimerkiksi paikassa jossa on luiska latoon, -navettaan, pieni silta, talon jyrkkä betoni / kiviseinä johon sen saa pystyasentoon (pudotus esimerkiksi tie talon alla olevaan auto-talliin? Tuolloin pitki helpompi tyhjentää, miten sitten elävistä putkessa pääsee eroon?
Rottien pyydystäminen
4
102
Vastaukset 4
- Anonyymi00001
Putki jonka alapää on tapitettu, yläpää reunuksella jotta rotta haistaa pohjalla olevan herkkuja. Pituus putkella oltava riittävä ettei rotta pysty hyppään sieltä ylös ja seinät hyvin liukkaat sisäpinnoilta. Sen ei tarvitse olla putken muotoinen, se voi olla myös neliön muotoinen. Jos on kykyä tehdä pohjalla putkessa kiinni voi olla vaikkapa läpinäkyvä umpinainen laatikko jolloin näkee kun se putki on täynnä ja mikäli erikseen irrotettava voi sen silloin puhdistaa liasta.
- Anonyymi00002
hanki elämä
- Anonyymi00003
Tee sitten niin,...
- Anonyymi00005
Ja sitte nyljet ja kuumalle paistinpannulle voin kera ! Ja vot ! ;D Niin suolaa ja pippurii pippurii pikkasen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va631732Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661179- 138963
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu15831Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63632- 41618
- 79610
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa92575- 45518
- 47495