Uskomtonta!

Kävinpä eilen, 23.6. Kittilän hautausmaalla etsimässä sekkuni hautaa. Aikani haahuiltuani yksi ilmeisesti kesätyöntekijä kysyi, löytyykö. Pahalta näyttää, sanoin, ja kerroin, että pitänee kysyä kirkkoherranvirastosta, alue kun on tosi laaja. Tästäpä ilmoitti, että hän voi kysyä. Ja kysyi sekä johdatti haudalle.
Olipa uskomattoman ystävällinen teko, minähän suorastaan rakastuin tähän tyttöön! Ei varmaan olisi tapahtunut täällä etelämmässä.
Muutenkin olen havainnut, että ne harvat ihmiset, joita ole Kittilässä tavannut, ovat poikkeuksellisen ystävällisiä.
Vielä kiitokset serkkuni Kaijan haudalle opastaneelle nuorelle naiselle ja hyvää jatkoa tulevaan elämään. Minä olen jo loppusuoralla, 3 vuotta vanhempi kuin jo kuollut serkkuni. Hyvä muisto jäi!
12448
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kiitokset Sinulle näin kittiläläisenä 'alkuasukkaana' haluan välittää. Ompa kiva kuulla, että joku arvostaa meidän kittiläläisten elämänkatsomusta, myös suhtaumistamme alati kasvavaan turistipaljouteen...

1Äänestä

Kyllä kylällä vielä kunnioitetaan. Toista son Levillä heroiiniporukan kanssa.

1Äänestä
  • Kyllä kylällä vielä kunnioitetaan. Toista son Levillä heroiiniporukan kanssa.

    Ihme porukassa pyörit.

    Äänestä

Hetkinen ei siellä ole ketää kesä työntekijää , juttelit kummituksen kanssa

Äänestä
  • Oli siellä useampiakin eikä olleet kummituksen näköisiäkään, päinvastoin!

    2Äänestä

Ku oot lähtenyt hautuumaalta pois nii kyl oot saanut räkäsyt ja haukut etelän tyyppi se kertoo todellisuuden mitä Kittiläläiset ajattelevat ulkopaikkakuntalaisista ja varsinkin eteläläisistä.

Äänestä
  • Puhut vain omista ajatuksistasi, jotka ovat vain ja ainoastaan sinun päästä lähtösiä. Kyllä me Kittiläläiset arvostamme olkopaikkakunnalta tulevia. Eihän täällä olisi mitään kehitystä tapahtunut, jos ei varallisuutta olisi kuljetettu tänne turistien tuomana. "Turistit tulkaa tuppukylään tänne, rahat tuokaa ja rikkaat ystävänne......".

    Äänestä

  • Onhan joka paikkakunnalla omat paskahousunsa, joten et ole mikään poikkeus.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Onhan joka paikkakunnalla omat paskahousunsa, joten et ole mikään poikkeus.

    Älä unohda käydä pesulla housuinesi.... Saastutat muuten hajullasi lähiympäristösi.

    Äänestä

siinäpäs huume hullut hautuumaalla

Äänestä

Kävin ulkopaikkakuntalaisena itsekin Kittilän hautausmaalla ja olen myös saanut hienoa asiakaspalvelua. Kittilässä on hieno hautausmaa olemassa. Kesän aikaan hautausmaalla on ollut nuorisotyöllistettyjä töissä, mikä on hieno asia. Kapelimestarina on toiminut suntio ja homma pellittää. Kiitokset heille hienosta työstä .

3Äänestä

Sydänlihastulehdus (Number 2)
Anonyymi-ap
2026-07-20 20:23:49

Naa, kuten Ylä-Lapeissa sanotaan, suuren suosion jopa valtakunnallisella tasolla saavuttanut sabotööri hyökkäyksestä kertova aloitus arvostetulla Suomi-24 keskustelufoorumilla😂 ihmisen kehoon on jostain syystä estetty. Tämä ei asianomaisen tekijän kannalta vaikuta maailmanmenoon kovin merkittävästi, mutta kertoo sen, että niin sanottu virallinen taho ja tähän uskova laumahenki on saanut aikaiseksi eston, vaikka jokin osa kansaa oli samalla ei valtakunnallisella kantalinjalla aloittajan kanssa kyseisessä hyvin vakavassa terveys asiassa, joka meitä kohtasi saaden alkunsa Kiinasta lepakoiden välityksellä, tästä ei kuitenkaan ole saatu mitään varmaa selvitystä jälkikäteen, vaan nahkasiivet ja koko asia on haluttu unohtaa yleisisissä, niin sanotuissa täydellistä totuutta ja tietoa julistavissa medioissa, joiden perimmäinen omistus ja valta saa alkunsa sieltä oikeista " lepakkoluolista", joista jo jotkut "Riihikummut" ovat päässeet tietoisiksi, mutta valitettavasti suuressa laumassa vallitsee valtava tyhmyys eli idiotismi "kauniisti sanottuna", ja tämä ominaisuus ei yksin rajoitu tietenkään tähän kyseiseen asiaan, vaan koskee koko elokehää, tehden sen myrkylliseksi kaikelle elämälle.(No, ehkä jokin sitkeä lutikka jossain nurkassa saattaa potkia vielä aikansa, ennen kuin antaa halvan henkensä tuhonjumalalle eli tälle nykyiselle maailman vallalle).

Mutta nyt eteenpäin ja katsanto mahdolliseen kehityskulkuun, koskien itse asiaa eli pumpun äkillistä vikaantumista ja tästä johtuvaa yllättävää niin kutsuttua kupsahtamista. On valitettavasti todennäköistä, että liikenteessä lisääntyy onnettomuudet, kun ajoneuvon kuljettaja kupsahtaa ratin takana, kuin konsanaan kova kuntoinen urheilija kentälle, heitähän on jo mennyt useampi suuremmille taivaallisille kentille tai pahimmassa tapauksessa tulimereen kiehumaan, itku ja hammasten kiristys heidän osansa.

Olisi yleisen turvallisuuden kannalta suotavaa, että kun ajokortti terveystarkastusta lääkäri suorittaa, niin hän kysyisi, onko kellotaulua piirtävä yksilö mahdollisesti piikitetty, jos on, niin punainen varoituskolmio tarra auton takaikkunaan ja tarrassa 💉-merkki kolmiossa keskellä kertomassa vaarasta. Tämä ei tietenkään poista vaaraa, mutta me toiset ns. "salaliittoteoreetikot" , joiksi meitä kutsutaan, osaamme paremmin varautua väistämään tai jopa kokonaan karttamaan punakolmioneula ajoneuvoa tietyissä tilanteissa.

Tarkennus, jos joku ei tiedä tai käsittänyt tätä "kellotaulun piirtämistä", niin ainakin täällä Sodankylässä olen minä useasti jo sen piirtänyt ja jonkin kello-ajan siihen, jonka tarkastaja eli tämä lääkäri on käskenyt. En tiedä onko tämä yleinen käytäntö valtakunnassa, valaiskaa asiaa laumalaiset ja kertokaa oletteko joutuneet kellotaulua piirtämään, mikä tekniikka tässä hyvä, jotta saa ajokortin pitää? Itselläni on tekniikka hallussa tämän osalta, jotta numeroiden jako taulussa tulee oikein ja se aika myös.

Koska monella kommentoijalla on hyvin lyhyt kommentti, niin minä yritän tätä kompensoida tekemällä useampi sanaisen "pläjäytyksen" kyseiseen jo mainitsemaani laumamediaan, koska kirjaimet ovat ilmaisia, niitä ei tarvitse varastoida tai säästää missään, kunhan ei niitä työnnä aivan väärässä järjestyksessä julkisuuteen, joku saattaa pahoittaa mielensä, jos kirjaimet eivät ole oikein asetetut asian suhteen, kieliopista viis, vitosella pääsi ennen seuraavalle luokalle, käytäntö kai nykyään muuttunut (?), vanhasta koulusta eivät Jonnet tiedä omakohtaisesti mitään.

Pitää yrittää väistellä rattiin kupsahtavia autoilijoita ja olla tarkkana kadulla, "piikitetty" tuntematon "laumarabiesta" kantava saattaa ilman syytä hyökätä puukolla päivittämättömän salaliittoteoreetikon päälle tai voi tämä "rokotettu" omaankin laumaan, johon kuuluu, kajota hulluuden pyörteissä, näin on nyt suuntaus ja tapauksista kuultu, luettu.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kävinpä eilen, 23.6. Kittilän hautausmaalla etsimässä sekkuni hautaa. Aikani haahuiltuani yksi ilmeisesti kesätyöntekijä kysyi, löytyykö. Pahalta näyttää, sanoin, ja kerroin, että pitänee kysyä kirkkoherranvirastosta, alue kun on tosi laaja. Tästäpä ilmoitti, että hän voi kysyä. Ja kysyi sekä johdatti haudalle.
Olipa uskomattoman ystävällinen teko, minähän suorastaan rakastuin tähän tyttöön! Ei varmaan olisi tapahtunut täällä etelämmässä.
Muutenkin olen havainnut, että ne harvat ihmiset, joita ole Kittilässä tavannut, ovat poikkeuksellisen ystävällisiä.
Vielä kiitokset serkkuni Kaijan haudalle opastaneelle nuorelle naiselle ja hyvää jatkoa tulevaan elämään. Minä olen jo loppusuoralla, 3 vuotta vanhempi kuin jo kuollut serkkuni. Hyvä muisto jäi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu