Puhutaan hetki ystävästäni tai toistaiseksi nyt entisestä ystävästäni, tosin tuo ystävyys olikin jo aika yksipuolista pidemmän aikaa..
Ystävälläni on oma mies ja kaksi pientä lasta eikä taloudellinen tilanne ole mitä parhain. Mies tosin käy töissä, muttei sillä rahaa riitä perheensä elättämiseen kun on hauskempaa rellestää viikonloput kännissä ja tuhlata loput rahat tavaroihin mihin heillä ei ole varaa.
Ystäväthän ovat sitävarten että voivat auttaa kun on tarvetta, eikö niin? Ystävä ei vaadi mitään,kuuntelee,tukee ja auttaa pelkästään hyvästä sydämestään.. just just. Mutta entäs kun saa tehdä palveluksia toisensa perään eikä sitä vastapalvelusta koskaan kuulu.
Kun tutustuttiin niin kaikki oli toisin. Puhuimme ihan kaikesta, olimme kuin paita ja peppu. Jaoimme toistemme ilot ja surut, meillä oli hauskaa yhdessä.. Jotenkin vaan kaikki muuttui..
lasten synnyttyä asiat alkoivat muuttua. Millon tarvittiin vaippoja, lastenvaunuihin rahaa tai kyytiä vaikka neuvolaan. Ymmärtäähän sen että lapset ja perhe on tärkeämpiä kuin ystävyys, mut rajansa kaikella. Omasta mielestäni en ole elatusvelvollinen ja nämä palvelukset ja pyynnöt saivat välillä minut pahalle tuulelle ja saatoin jotain sanoakkin..
Sitten ystäväni sanoi että olen liikaa hänen kanssaan ja jos takertuu toiseen kuin takiainen niin se alkaa ahdistaa.. ymmärsin kyllä ja annoin tilaa.
Ja aina kun ystäväni halusi jotain niin eikös muistunut mieleen että on olemassa yksi hölmö joka auttaa. Jos ystäväni tai tässävaiheessa jo kaverini pyysi minua vaikka kahville niin ajattelin että mitähän hän on taas vailla.
Yleensä hän puhui perheestään ja elämästään,lapsista ja kuuntelin niinkuin ennenkin. Minun elämäni ei juurikaan häntä kiinnostanut joten jossain vaiheessa aloin pitämään huoleni ja elämäni omana tietonani. Hän oli hieman näreissään kun en puhunut kuin ennen.
Jos kysyin ehtisikö hän olemaan kanssani,niin se ei käynyt ja teki selväksi moneen otteeseen että hänellä on perhe et hommaa ite kans perhe ja tuu sitten puhumaan,niin ja tietenkin silloin kun hän pyysi johonkin oli minun mentävä tai hän ei puhunut minulle viikkoihin.
Ystäväni ei tuntunut sietävän arvostelua lainkaan jos jotenkin sanoin siihen viittaavaa niin haukkui hän minut ihan luuseriksi. Nyt välimme meni jälleen poikki ja hän sanoi ettei halua olla enää missään tekemisissä kanssani, tutkittuaan puhelimesta viestejäni mitkä olin kirjoittanut hänestä suutuksissani. No jos näin pienestä suuttuu niin olkoon ei tämäkään mistä kerroin tuntunut olevan mitään molemmin puolista ystävyyttä.
Saa kommentoida vapaasti ja asiallisesti ja jos kyseinen henkilö tunnistaa itsensä niin olisi hyvä kuulla sinun ajatuksiasi asiasta.
Ystävälläni on oma mies ja kaksi pientä lasta eikä taloudellinen tilanne ole mitä parhain. Mies tosin käy töissä, muttei sillä rahaa riitä perheensä elättämiseen kun on hauskempaa rellestää viikonloput kännissä ja tuhlata loput rahat tavaroihin mihin heillä ei ole varaa.
Ystäväthän ovat sitävarten että voivat auttaa kun on tarvetta, eikö niin? Ystävä ei vaadi mitään,kuuntelee,tukee ja auttaa pelkästään hyvästä sydämestään.. just just. Mutta entäs kun saa tehdä palveluksia toisensa perään eikä sitä vastapalvelusta koskaan kuulu.
Kun tutustuttiin niin kaikki oli toisin. Puhuimme ihan kaikesta, olimme kuin paita ja peppu. Jaoimme toistemme ilot ja surut, meillä oli hauskaa yhdessä.. Jotenkin vaan kaikki muuttui..
lasten synnyttyä asiat alkoivat muuttua. Millon tarvittiin vaippoja, lastenvaunuihin rahaa tai kyytiä vaikka neuvolaan. Ymmärtäähän sen että lapset ja perhe on tärkeämpiä kuin ystävyys, mut rajansa kaikella. Omasta mielestäni en ole elatusvelvollinen ja nämä palvelukset ja pyynnöt saivat välillä minut pahalle tuulelle ja saatoin jotain sanoakkin..
Sitten ystäväni sanoi että olen liikaa hänen kanssaan ja jos takertuu toiseen kuin takiainen niin se alkaa ahdistaa.. ymmärsin kyllä ja annoin tilaa.
Ja aina kun ystäväni halusi jotain niin eikös muistunut mieleen että on olemassa yksi hölmö joka auttaa. Jos ystäväni tai tässävaiheessa jo kaverini pyysi minua vaikka kahville niin ajattelin että mitähän hän on taas vailla.
Yleensä hän puhui perheestään ja elämästään,lapsista ja kuuntelin niinkuin ennenkin. Minun elämäni ei juurikaan häntä kiinnostanut joten jossain vaiheessa aloin pitämään huoleni ja elämäni omana tietonani. Hän oli hieman näreissään kun en puhunut kuin ennen.
Jos kysyin ehtisikö hän olemaan kanssani,niin se ei käynyt ja teki selväksi moneen otteeseen että hänellä on perhe et hommaa ite kans perhe ja tuu sitten puhumaan,niin ja tietenkin silloin kun hän pyysi johonkin oli minun mentävä tai hän ei puhunut minulle viikkoihin.
Ystäväni ei tuntunut sietävän arvostelua lainkaan jos jotenkin sanoin siihen viittaavaa niin haukkui hän minut ihan luuseriksi. Nyt välimme meni jälleen poikki ja hän sanoi ettei halua olla enää missään tekemisissä kanssani, tutkittuaan puhelimesta viestejäni mitkä olin kirjoittanut hänestä suutuksissani. No jos näin pienestä suuttuu niin olkoon ei tämäkään mistä kerroin tuntunut olevan mitään molemmin puolista ystävyyttä.
Saa kommentoida vapaasti ja asiallisesti ja jos kyseinen henkilö tunnistaa itsensä niin olisi hyvä kuulla sinun ajatuksiasi asiasta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
tuttua on myös minulle! Minulla vaan taitaa olla niin, että kaikki "ystäväni" käyttävät minua hyväkseen. Olen aina valmis auttamaan yöllä tai päivällä enkä koskaan kieltäydy mistään, vaikka joskus pitäisi. Käydään ostoksilla naapurikaupungissa, aina minun autollani, koska siinä on se ilmastointi. Mitäs sitä bensojakaan makselemaan, mennään sitten joskus kaverin autolla, joopa joo... Lähde mukaan sinne seuraneitiksi ja tänne, mutta seuraavana päivänä ei meinata edes tuntea kun onkin laadukkaampaa suraa paikalla. Olen siis sellainen varakaveri ja maksumies. Pahalle tuntuu, koska en mielestäni ole tällaista ansainnut, mutta täytyy kai vain oppia sanomaa EI!