Mozart edustaa korkeimpia nerouden huippuja

Mozart lienee säveltäjistä Beethovenin ja miksei Schubertin, Haydnin ja Bachinkin ohella lähimpänä jumalaksi mielletyn maailman luoneen taivaan isän kuviteltua luomisvoimaa, mutta jonka luomisakti ei jäänyt vain epäorgaanisen ja orgaanisen aineen ja luonnon luomisen tasolle hypoteettisen ja näkymättömän jumalan tavoin, kuten sepitetyssä tarinassa maailman luomisessa kerrotaan, ja jonka sitten evoluutioteoria kumosi.

Sillä joissakin suotuisissa olosuhteissa luonnonlakien vaikutuksesta on syntynyt orgaanisia yhdisteitä ja aminohappoja, joista elämä täysin uutena ominaisuutena maapallolla lienee saanut alkunsa.

Mozart puolestaan kykeni ilmaisemaan musiikissaan oliojärjestyksessä korkeimmalla asteella olevan ihmisolennon sekä jälleen uutena esiin nousevana ja ihmisen henkistä elämää edustavana ominaisuutena ylevimpiä kokonaisvaltaisia tunteita ja nimenomaan henkisfyysisiä tiloja sitä täydellisemmin ja vaikuttavammin, mitä suuremman kypsyyden hän säveltäjänä saavutti, ja kyeten ilmaisemaan niiden ytimen varsinkin suurissa hitaissa osissa, mutta joihin samaistuminen ja sävelten takana piilevän metafyysisen olemuksen saavuttaminen on äärimmäisen vaativan keskittymis-ja eläytymisprosessin tulosta tai sitten se tapahtuu vaivihkaa ja kuin itsestään, edustaessaan ihmiskunnan korkeimpia saavutuksia kaikkien taiteiden alalla.

Vaikka vain kerran olen ateistista vakaumustani vastoin näin jälkeenpäin todeten luullut mukamas tiedostaneeni jonkun jumalolennon läsnäolon uskomattoman syvästi ja kokonaisvaltaisesti musiikkiin eläytyen, johon en enää kuunaan kykenisi, niin olen minä kokenut lukiota käytyäni mm. erään todella ihmeellisen ja mystisen Mozart elämyksen auditoriossa vuonna 1982, jossa 3. viulukonserton hitaan osan hetken soidessa tapahtui ihmeitä ja muistaessani sen kuin eilisen päivän.

Musiikki johdatti minut jonkinlaiseen korkeampaan ja puhtaasti tiedostavaan henkiseen tajunnantilaan, jossa muistan katsoneeni maailmaan kuin vieraaseen puhtaasti objektiivisella harrastuksella ja juuri päättyneen aamun hartauden jälkeen näin penkkiriviä alempana ja minusta katsoen oikealla puolella istuneiden ja juuri poistumassa olleiden koululaisten hymyilevät ja tekisi mieli sanoa jonkinlaisesta heidän ikänsä huomioon ottaen lapsellisesta, mutta viattomasta keskinäisestä pilailunhalustaan kielivät virnuilevat kasvonsa, kun he olivat pukemassa takkejaan päälleen.

Katselin heidän ilmeitä paitsi hämmästellen sitä, etten mitenkään puhtaana subjektina kyennyt siinä tahtomisesta puhtaassa olotilassa samaistumaan heidän keskinäiseen ja teinipojille tyypilliseen ilkikuriseen huulenheittoonsa, mutta myös sitä, että he tuskin olisivat voineet millään kyetä myöskään tajuamaan, tai edes aavistamaan millaisessa korkeamman asteisessa henkisessä olotilassa heidän lähellään ollut puhtaaksi subjektiksi tullut persoonani juuri sillä hetkellä oli.

Musiikin tuottaman syvän ja objektiivisuuteen kohdistuvan vakavuuden vallassa, ollessani tuolloin tiedostamiseltani puhdas kaikista tarkoituksista suhteineen, ja ikään kuin jostakin korkeammasta ja tahtomisesta suhteineen puhtaasta objektiivisesta tietoisuudentilasta, tai kuin jostakin korkeammasta henkisestä ulottuvuudesta käsin heidän puuhiaan objektiivisesti tarkkaillen, mutta ilman mitään intressejä niihin, saatikka edes tiedostamatta heidän velmuilevien ja siinä tilanteessa todellisuuteensa kuuluneiden eleidensä suhteita jo tajunnasta ulos tungetuksi tulleeseen tahtooni puhtaasti objektiiviseksi tulleen käsityskykyni vuoksi ja erityisen sijasta vain suvun yleisimmän olemuksen tajuten.

Mutta en edes kyennyt silloin tajuamaan heidän ilmeidensä sinänsä ilmeistä merkitystä tai naiivia tarkoitusta suhteessa tahtoon ja muistan sen jälkeen vain talsineeni täydellisen ja ylimaallisen lumontunteen vallassa raput auditoriosta ylös ja käytävältä alas pihalle, olematta sillä hetkellä oman subjektiivisen minuuden omaava tiedostava subjekti, vaan tiedoitsemisen puhdas subjekti, jolla tämän musiikin tuottama elämys oli tunkenut tahdon ulos tajunnasta ja vielä jalkakäytävällä lumoutuneena kävellessäni olin ihmeissäni ajan ja paikan tajun osittaisesta katoamisesta tajunnastani.

Muistan selvästi hämmästelleeni tiellä vastaan ajavien autojen suhteiden tiedostamisesta puhdasta, intressitöntä ja objekteina detaljeiltaan ja erityispiirteiltään huomiota herättämätöntä ja miltei vain äänen perusteella havaittavaa ohikiitävän hahmon yleistä olemusta, ja kenties lisäksi ajovauhdiltaankin ehkä epätavallisen verkkaista ohitusnopeutta ajan tajun väistymisen vuoksi aivotoimintana tajunnasta.

Mutta sitten meneillään olleen hyppytunnin aikana subjektiivisesti koettava oma persoonallinen minuus palasi täysin luonnonmukaisesti älyn juurena jälleen tajuntaan tiedostaessani älyn sille asetettujen luonnonmukaisten tehtävien mukaisen tarkoituksen palvella tahtoa vaikuttimien välittäjänä sen tiedoitessa vain suhteita tahtoon tuon hetkellisen "älyn objektien yllä leijumisen" jälkeen.