Marssit osoittivat aitolaisten vähyyden

Helsinki Pridessä oli mukana noin 100 000 ihmistä.
Aitolaiasten vastaiskussa oli noin 30 aitolaista.

Yhtä aitolaista kohden on siis noin 3000 ihmistä

Suhdeluvusssa oli valtava ero jo silloin kun tasa-arvoisesta avioliittolaista äänestettiin eduskunnassa.
Nyt tuo suhdeluku on vaan tuplaantunut.
Tamreella oli Pridessä mukana 10 000, eikä aitolaiset saaneet jalkeille ainuttakaan.

Lisäksi jäljellä olevien aitolaisten taso on mennyt entistäkin alemmas, kun eivät pysyneet omassa marsissaan, vaan hyökkäsivät Pridekulkueen kimppuun ja poliisi joutui heidät ajamaan pois.

Aito avioliitto ry yhdistyksenäkin on jo aika kuollut.
Ainuttakaan tavoitettaan he eivät ole saaneet läpi.
Viime syksyn juhlakokouksessakin heillä oli mukana vain muutama johtoporukasta, jotka puhuivat toisilleen salissa yhdessä muutaman ulkomailta tilatun agitaqattorin kanssa.
Ilmeisesti rivijäseniäkään ei ole enää.

Pe.ku
81248
6Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 81

Vanhimmat

Jos tuo Pride saa sinut PeKu tuntemaan itsesi suureksi ja mahtavaksi ja kanssasi erimieltä olevat mitättömäksi, niin suon tuon onnen tunteen sinulle mielelläni.

3Äänestä
  • Joo, pitäähän Pekulle antaa pieni voiton tuntemus, muuten se joutuu sivuun kaikesta.

    3Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Joo, pitäähän Pekulle antaa pieni voiton tuntemus, muuten se joutuu sivuun kaikesta.

    Miten niin "pieni"? Eikö suhdeluvut 100.000 vs 30 kieli ihan jostain muusta....

    1Äänestä

  • Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:

    Miten niin "pieni"? Eikö suhdeluvut 100.000 vs 30 kieli ihan jostain muusta....

    Se kielii suuresta moraalisesta rappiosta. Siitä se vain kielii.

    Äänestä

Montako uutta työpaikkaa Peku poikaystävineen loi marssien myötä?
Olisin yhteiskunnallisesti enempi huolissani työttömistä kuin siitä montako sateenkaarta tunnustavaa käppäilee kylillä.

3Äänestä
  • Kuule sinä et ollenkaan tunnu tajuavan kuinka paljon rahaa tapahtuma tuo Helsinkiin ja sitä kautta myös verotuloja.

    3Äänestä

  • Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:

    Kuule sinä et ollenkaan tunnu tajuavan kuinka paljon rahaa tapahtuma tuo Helsinkiin ja sitä kautta myös verotuloja.

    Tulkaa hakee homot täältä meiltä!

    Äänestä

Peku lienee tarkoittaneen asiallisella ja totuudenmukaisella viestillään hyvää, mutta se näyttää menneen aitolaisen ihon alle.

5Äänestä
  • PeKu, mikään ei mennyt kenenkään ihon alle.
    Sekö sinun ihosi alle meni?

    2Äänestä

  • Ainahan Pekun viestit menevät aito_laisen ja kumppanien ihon alle, kuten myös mummomuorin viestit.

    2Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ainahan Pekun viestit menevät aito_laisen ja kumppanien ihon alle, kuten myös mummomuorin viestit.

    Juu, niin näyttää menneen tälläkin kertaa.

    Ikuisen häviäjän osa ei ole helppo.

    Pe.ku

    2Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ainahan Pekun viestit menevät aito_laisen ja kumppanien ihon alle, kuten myös mummomuorin viestit.

    PeKu on pelle. Ketä marssit kiinnostaa?

    Äänestä

Aitolaiset ovat keskittäneet harvat kynnelle kykevät Hesaan, eikä muille paikkakunnille jäänyt ainuttakaan.

Aika ja maailma on ajanut heidän ohitsensa,

3Äänestä
  • Sitähän se on.

    Ei edes aitolaisten "Tuksu" Tukiainen ehdi moneen paikkaan samaan aikaan.

    Pe.ku

    3Äänestä

  • Niin, enemmän saisivat kannatusta, jos keskittäisivät hommansa pikkukaupunkeihin ja maaseudulle. Ehkä he tykkäävät tällaisesta masokistisesta tavasta valita maantieteellinen toiminta-alue.

    1Äänestä

  • Vaan onko? Kaikki eivät marssiin lähde

    Äänestä

Aitolaisten poissaolo osoitti, öhöm, aitolaisten suuren viisauden. Ensin heillä tuntui olevan kova into vastamarssille, mutta pohdinta ja järki voitti. He antoivat friikkien marssia omaa polkuaan ihan rauhassa. Omapa on heidän osansa! Keksutelupalstoillakin ei ole pakko riehua, vaan voi selkeästi ilmaista kantansa ja vastuu ymmärryksestä ja oivalluksesta siirtyy lukijalle.

k_v

Äänestä

Eikös aitolaisen pitänyt marssia vasta heinäkuussa? Huomaakohan kukaan hänen yksinäisen marssinsa?

Voin vain kuvitella kuinka hän yksin kävelee jossain pitäjässä kyltin kanssa "Hetero ja ylpeä siitä!". Tosin tuollainen kyllä lähinnä huvittaisi kaikkia kuinka tyyppi yrittää olla kaapissa suuntautumisensa kanssa, mutta se on tärkeää hänelle.

Äänestä
  • Yksi aikoinaan kiljui. että "OLEN NAIIINEEN!"

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Yksi aikoinaan kiljui. että "OLEN NAIIINEEN!"

    Sama aitolainen edusti Suomessa heidän EU-aloitetta ja väitti sen menevän läpi EU:ssa.

    Kannatusta ei tullut sille aloitteelle ja se hylättiin muutenkin, kun keräsivät kuukausi-tolkulla nimiä vasta keräysajan umpeutumisen jälkeen.

    Äänestä

Kuka sitä nyt Helsinkiin lähtee muualta Suomesta yhden avioliittoasian takia? Osallistujamäärä ei siis kerro mitään "aitolaisten" määrästä. Ja mitä tulee ko. asiaan yleensä ottaen, niin uskovat eivät ole edes ainoita, jotka avioliittoasiassa ovat sitä mieltä kuin ovat. On myös ei-uskovia, jotka ovat samaa mieltä kuin uskovat.

Äänestä
  • Vai niinkö meinaat? Ei ollenkaan tule sulle mieleen kuinka paljon rahaa pride-tapahtuma tuo Helsinkiin? Plus sitä kautta myös verotuloja.

    1Äänestä

  • "On myös ei-uskovia, jotka ovat samaa mieltä kuin uskovat."

    ja käänteisesti, on myös uskovia, jotka ovat samaa mieltä kuin ei-uskovat.

    Äänestä

  • Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:

    Vai niinkö meinaat? Ei ollenkaan tule sulle mieleen kuinka paljon rahaa pride-tapahtuma tuo Helsinkiin? Plus sitä kautta myös verotuloja.

    Väkeä näytti olleen kautta Suomen tosiaan.

    Äänestä

  • Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:

    Vai niinkö meinaat? Ei ollenkaan tule sulle mieleen kuinka paljon rahaa pride-tapahtuma tuo Helsinkiin? Plus sitä kautta myös verotuloja.

    Syntielämä tuo rahaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Syntielämä tuo rahaa!

    Rikkaimpia ovat miljardöörit.

    Äänestä

Jos tuo Pride saa sinut PeKu tajumaan mittasuhteita noin tarkkanäköisesti, niin suon siihen mahdollisesti littyvän tunteen sinulle mielelläni.

Äänestä
  • Aikoinaan kun uusi avioliittolaki oli tulossa, niin aitoavion porukka oli vain kymmeniä, kun sateenkaariväkeä tuhansia. Eron näki ilmakuvissa.

    1Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Aikoinaan kun uusi avioliittolaki oli tulossa, niin aitoavion porukka oli vain kymmeniä, kun sateenkaariväkeä tuhansia. Eron näki ilmakuvissa.

    Ja nyt aitolaiset ei uskalla tulla esille muualla kuin tällä palstalla.

    Äänestä

Tää pidet on vain laulu porukoita joilta työkalut tippuvat käsistä

ELIKKÄ MUITTEN ELÄTTEJÄ KAIKKI OIKEUTTAAN

Äänestä

Ovatko aidot aitolaiset katoavaa kansanperinnettä vai peräti tuhoutuva laji ? Pitääkö järjestää suojelualueita joissa he voivat elää ja oleskella lajityypilliseen tapaan.

Itse asiassa aitolaiset ovat mitä mainioin esimerkki siitä miten evoluutio toimii . Jos populaatio ei pysty sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin niin se katoaa.

Äänestä
  • Ensimmäinen Aito avioliitto ry:n puheenjohtaja ehdotti esim islam-uskon kieltämistä Suomessa lailla ja tasa-arvoista avioliittoa vaativien eristämistä reservaatteihin.
    Hän kun kuvitteli aitolaisena kuuluvansa "hiljaiseen enemmistöön".

    Olisihan se hauska kuvitella miten muutama kymmenen aitolaista vartioisi 5-miljoonaista keskitysleiriä.

    1Äänestä

  • Minä en ole nähnyt luonnossa ainuttakaan aitolaista pariinkymmeneen vuoteen.
    Se on sellanen positiivinen asia heistä.

    Surullista kyllä heidän puolestaan mutta itse suhtaudun heidän vähyyteensä ilolla.

    Suuri ilo se on pienikin suru :)

    Pe.ku

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Minä en ole nähnyt luonnossa ainuttakaan aitolaista pariinkymmeneen vuoteen.
    Se on sellanen positiivinen asia heistä.

    Surullista kyllä heidän puolestaan mutta itse suhtaudun heidän vähyyteensä ilolla.

    Suuri ilo se on pienikin suru :)

    Pe.ku

    Tämä aitolaisten kato on suoraa seurausta seksuaali-ilmaston muutoksesta. Vaikka aitolaiset itse kiistävät asian.

    Aitolaiset saavat kiittää tästä muutoksesta itseään. Uskonnollisten kiihkoilijoiden käytös ja kommentointi on pakottanut sellaisetkin ihmiset ottamaan kantaa vähemmistöjen puolesta joita asia ei alunperin kiinnostanut pätkääkään.

    Vähän niinkuin kd:n vastustamat lakialoitteet. Mitä äänekkäämmin he ovat vastustaneet, sitä nopeammin aloite on saatu nuijittua läpi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Heh hehe hee. Sitten on käynyt myös varmaan niin, että kun kaappihomouskovaiset ovat huomanneet että nykyään voi olla homo ihan vapaasti, niin he ovat vaihtaneet kenttää....

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Tämä aitolaisten kato on suoraa seurausta seksuaali-ilmaston muutoksesta. Vaikka aitolaiset itse kiistävät asian.

    Aitolaiset saavat kiittää tästä muutoksesta itseään. Uskonnollisten kiihkoilijoiden käytös ja kommentointi on pakottanut sellaisetkin ihmiset ottamaan kantaa vähemmistöjen puolesta joita asia ei alunperin kiinnostanut pätkääkään.

    Vähän niinkuin kd:n vastustamat lakialoitteet. Mitä äänekkäämmin he ovat vastustaneet, sitä nopeammin aloite on saatu nuijittua läpi.

    Tehokkain tapa käännyttää ihmisiä pois kommunismista oli vierailla paikanpäällä neukkulassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Tämä aitolaisten kato on suoraa seurausta seksuaali-ilmaston muutoksesta. Vaikka aitolaiset itse kiistävät asian.

    Aitolaiset saavat kiittää tästä muutoksesta itseään. Uskonnollisten kiihkoilijoiden käytös ja kommentointi on pakottanut sellaisetkin ihmiset ottamaan kantaa vähemmistöjen puolesta joita asia ei alunperin kiinnostanut pätkääkään.

    Vähän niinkuin kd:n vastustamat lakialoitteet. Mitä äänekkäämmin he ovat vastustaneet, sitä nopeammin aloite on saatu nuijittua läpi.

    Syntiä on kaikkialla

    Äänestä

Aitolaisistako elää Raamatullisesti synnittömästi vain aloituksessa mainittu määrä, vaikka palstallakin ovat antaneet ymmärtää olevansa vapaita synnin tekemisestä koska noudattavat tarkasti Raamatun kirjoituksia kaikessa elämässään?

Äänestä
  • " noudattavat tarkasti Raamatun kirjoituksia kaikessa elämässään?"

    Juu, yksi Raamatun oppi on ostaa lapsivaimo vihollisen esinahkoilla.

    Pe.ku

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    " noudattavat tarkasti Raamatun kirjoituksia kaikessa elämässään?"

    Juu, yksi Raamatun oppi on ostaa lapsivaimo vihollisen esinahkoilla.

    Pe.ku

    Onko peku ollut alusta astinoin tonttu, vai pikkuhiljaako kehittynyt alaspäin !?

    Aikuinen miesoletettu huoh.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Onko peku ollut alusta astinoin tonttu, vai pikkuhiljaako kehittynyt alaspäin !?

    Aikuinen miesoletettu huoh.

    Tarkoitatko teidän Uudestisyntyneinä Jeesuksen seuraajina oikeasti luopuneen Raamatun Sanan tiukasta noudattamisesta kaikessa elmässänne?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Tarkoitatko teidän Uudestisyntyneinä Jeesuksen seuraajina oikeasti luopuneen Raamatun Sanan tiukasta noudattamisesta kaikessa elmässänne?

    No siltähän tuo vaikuttaa, julistavat Raamatullisena totuutena omia mielipiteitään asioista ja aivan kuin yrittäisivät johdatuksillaan saada omaa asemaansa pönkitettyä yhteiskunnassamme.

    Äänestä

Eihän tätä anti- pride mielenosoitusta olekaan kuukausi kaupalla hehkutettu niin kuin on prideä.

Äänestä

Kaikella on juhlahetkensä, se tuoko se kultaa taikka kunniaa näkyy siitä minkälainen "krapulan se saa aikaiseksi.

Äänestä
  • Aitolaisilla on krapula ollut kymmeniä vuosia, vaikka koskaan eivät ole juhlineet voittoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Aitolaisilla on krapula ollut kymmeniä vuosia, vaikka koskaan eivät ole juhlineet voittoa.

    No kyllä jatkuva turpasauna harmittaa vaikka seurakunnassa selitetään aina kristillisestä enemmistöstä.

    Äänestä

Jumalattomalla menolla on paskanen loppu !

Äänestä
  • Lupaat vaan.

    Äänestä

  • Tuo on se aitolaisen katkeruuden tuottama unelma, joka menee joka päivä kauemmas.

    Äänestä

Niin, ei ole kovin saanut suomessa kannatusta. Voi olla, ettei ketään enää vihajärjestö kiinnosta.

Äänestä
  • Eihän tästä edes infottu.
    Pienikin joukko näköjään toimii ja saa huomiosi.

    Äänestä

  • Juu, Aito ahvioliitto ry on saanut pahan vihajärjestön leiman.
    Sitä ei voi poistaa pesemälläkään.

    Räsäsentä tuli sen myötä rikollinen poliittinen ruumis

    Pe.ku

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Juu, Aito ahvioliitto ry on saanut pahan vihajärjestön leiman.
    Sitä ei voi poistaa pesemälläkään.

    Räsäsentä tuli sen myötä rikollinen poliittinen ruumis

    Pe.ku

    Ikävä kyllä tuo "vihajärjestö" leima on jo niin vahva.

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    Ikävä kyllä tuo "vihajärjestö" leima on jo niin vahva.

    Mutta SETAN arvosteleminen ja tuomitseminen KASVAA myös homojen keskuudessa. Se on muodostunut vasemmiston äänitorveksi ja perverssien suojapaikaksi. Sellainen aiheuttaa vihaa normaalissa ihmisessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Mutta SETAN arvosteleminen ja tuomitseminen KASVAA myös homojen keskuudessa. Se on muodostunut vasemmiston äänitorveksi ja perverssien suojapaikaksi. Sellainen aiheuttaa vihaa normaalissa ihmisessä.

    Ihan päin vastoin on käynyt.
    Setan arvostaminen on ollut jatkuvassa nousussa.

    Pe.ku

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    Ikävä kyllä tuo "vihajärjestö" leima on jo niin vahva.

    Kristinusko on helvetin ikuisen kidutuksen uskonto.
    Kuinkahan paljon on mielenterveytensä ja vielä rahansakin menettäneitä poloisia ihmisiä, jotka on höynäytetty tuonkin uskonnon orjuuteen?

    Äänestä

Ylen mukaan pride-porukkaa oli 100000 ja uskovia 30.

MTVn mukaan pridelaisia oli muutama kymmenet tuhatta ja uskovia 50!

Ja pridelaisten rivissä oli paljon ns. sekakansaa.

Äänestä
  • Älä puhu paskaa. Tässä suora lainaus MTV:n sivuilta:

    "Kulkueen järjestäjä on arvioinut kulkueeseen osallistuvan jälleen ainakin satatuhatta ihmistä. Viime vuonna kulkueeseen osallistui poliisin arvion mukaan niin ikään yli 100 000 ihmistä."

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suora-lahetys-kello-11-45-talta-pride-kulkue-nayttaa-helsingissa/9359092

    Sinä sekoitat tahallasi Kaivopuiston juhlan, jossa oli paikan päällä noin 50.000 ihmistä kulkueeseen. Ynnä sitten yrität hämmentää sopaa vielä siten, että puhut "sekakansasta" ilman että tarkemmin sanot mitä tarkoitat.

    Kyllä ne kaikki kulkueeseen osallistuneet kannattavat pride-liikettä, vaikka eivät olekaan kaikki homoja. He ovat vain vapaamielisiä kuten minäkin, joka en ole koskaan edes osallistunut kulkueeseen. Kaivarissa toki kävi kääntymässä.

    Äänestä

Aitolaiset kaappihomot valitsivat sen toisen marssin?!

Äänestä

noko niillä oli mielenkiintoisempaakin tekemistä ja katselemista

"Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!"

noko keinut kiinnostivat enemmän

noko yrittivät olla näköesteenä keinujen ja lasten välissä

noko kaapit unohtu kotiin

noko eksyvät vahingossa väärään porukkaan

noko… no sattuuhan sitä

noko noko

Äänestä

Perinteisen arvojen kannattajat ovat hillittyä väkeä eivät he tunne tarvetta elämöida asioilla joita pitävät pyhinä.

Äänestä
  • Juu, samaa mieltä.
    1900-luvulla syntyneeltä aitolaiselta äärikristillisyydeltä puuttuu perinteiset arvot, inhimillisyys ja heillä on jokaisella omanlaisensa mielikuvituksensa ohjaama Pyhä Henki korviensa välissä.
    Sen takia heistä on tullut lainrikkojia ja ikuisia häviäjiä.

    Pe.ku

    Äänestä

  • Juu, eikä etenkään osallistu tällaisiin vastamielenosoituksiin.

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    Juu, eikä etenkään osallistu tällaisiin vastamielenosoituksiin.

    Juu, Aitolaiset eivät edusta mitään perinteistä kristinuskoa ja ovat muutoinkin aika harvinaisia nähtävyyksiä tämän palstan ulkopuolella.

    Pe.ku

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Juu, Aitolaiset eivät edusta mitään perinteistä kristinuskoa ja ovat muutoinkin aika harvinaisia nähtävyyksiä tämän palstan ulkopuolella.

    Pe.ku

    Aivan, ei ole täällä "elävässä elämässä" tullut vielä yhtään vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Juu, Aitolaiset eivät edusta mitään perinteistä kristinuskoa ja ovat muutoinkin aika harvinaisia nähtävyyksiä tämän palstan ulkopuolella.

    Pe.ku

    Eivät ole harvinaisia

    Äänestä

joku vähän jännäkin juttu kun tuo ikävä-palsta, hupia kirjoittelijoille joku oma asalakirjoituskin, kun kirjainleikkiä nimistä, niin joku muinais-aramean kieli?

taisin laittaa liian pelottavan idean joku vanha alkuperäinen musta raamattu, kun jossain vanhassa raamatussa, vuorisaarna kai joka houkutyteli Jeesusta vaan oli Luciferin oikea käsi eli demoni jonka nimi joku MPH, ai Mephistophiles.

Äänestä
  • Juu, Jeesus oli Raamatun mukaan palestiinalainen.

    Aramea ja muinaishebrea ovat myös kumpanenkin arabi-kieliä.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Juu, Jeesus oli Raamatun mukaan palestiinalainen.

    Aramea ja muinaishebrea ovat myös kumpanenkin arabi-kieliä.

    Allekirjoitus unohtui

    Terveisin Pe.ku

    Äänestä

Mediatietoijen mukaan Akaan kirkossa oli nähty yksi aitolainen alkukesästä.

Äänestä
  • Kuulemma siellä järjestetään kuitenkin sateenkaarimessu.

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    Kuulemma siellä järjestetään kuitenkin sateenkaarimessu.

    Hyvä homma.

    Tulleekohan aitolaiset sateenkaarimessuun sankoin joukoin?

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Hyvä homma.

    Tulleekohan aitolaiset sateenkaarimessuun sankoin joukoin?

    Ei ole tietoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Hyvä homma.

    Tulleekohan aitolaiset sateenkaarimessuun sankoin joukoin?

    Hyi! Kirkko menee pilalle

    Äänestä

Alamme siis lähestyä Sodoman tilannetta.

"Ja hän sanoi: "Älköön Herrani vihastuko, että puhun vielä tämän ainoan kerran. Entä jos siellä on kymmenen?" Hän vastasi: "Niiden kymmenen tähden jätän hävittämättä."" 1. Moos. 18:32

Äänestä
  • Päin vastoin.

    Nyt ollaan etääntymässä Sodoman heterojen johtajien yltäkylläisestä rietastelusta sukurutsauksineen.

    Pe.ku

    Äänestä

  • Ehkä:
    Hes. 16:49 Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Päin vastoin.

    Nyt ollaan etääntymässä Sodoman heterojen johtajien yltäkylläisestä rietastelusta sukurutsauksineen.

    Pe.ku

    Olet setalainen

    Äänestä

>>Sen takia heistä on tullut lainrikkojia ja ikuisia häviäjiä.>>

Pe.ku sitten ei häviä ikuisiksi ajoiksi?

😊😊😊😊😊

Äänestä

PeKu on setalainen

Äänestä

"Aito avioliitto ry yhdistyksenäkin on jo aika kuollut.
Ainuttakaan tavoitettaan he eivät ole saaneet läpi."

Näyttää siltä että liike näivettyy. Ehkä heidän kannattasi liittyä "sinimustiin"?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Helsinki Pridessä oli mukana noin 100 000 ihmistä.
Aitolaiasten vastaiskussa oli noin 30 aitolaista.

Yhtä aitolaista kohden on siis noin 3000 ihmistä

Suhdeluvusssa oli valtava ero jo silloin kun tasa-arvoisesta avioliittolaista äänestettiin eduskunnassa.
Nyt tuo suhdeluku on vaan tuplaantunut.
Tamreella oli Pridessä mukana 10 000, eikä aitolaiset saaneet jalkeille ainuttakaan.

Lisäksi jäljellä olevien aitolaisten taso on mennyt entistäkin alemmas, kun eivät pysyneet omassa marsissaan, vaan hyökkäsivät Pridekulkueen kimppuun ja poliisi joutui heidät ajamaan pois.

Aito avioliitto ry yhdistyksenäkin on jo aika kuollut.
Ainuttakaan tavoitettaan he eivät ole saaneet läpi.
Viime syksyn juhlakokouksessakin heillä oli mukana vain muutama johtoporukasta, jotka puhuivat toisilleen salissa yhdessä muutaman ulkomailta tilatun agitaqattorin kanssa.
Ilmeisesti rivijäseniäkään ei ole enää.

Pe.ku

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu