Kaiken helpompi tapa verrata eri maitten lääketieteen tasoa, on kuvata kunkin maan keskimääräistä elämän pituutta.
Mutta todellisuudessa on valtavasti muitakin elämän laatuun vaikuttavia tekijöitä. Elämä voi olla pitkä JA sitä kamaloittavampi, mutta on totuttu siihen, että tilastoissa se näyttää ruusuiselta.
Paljon oleellisempi olisi tieto, kuinka paljon kussakin maassa menee per capita lääkettä kivun ja kamaloituksen lievittämiseen. Mutta sellaisia meille ei työnnetä, ainoastaan elämän pituuksia. Mediassa ei juuri koskaan kerrota sellaisesta tutkimuksesta, joka pureutuisi myös johonkin muuhun seikkaan.
Olemmeko ikuisesti pakotettuja siihen, että lääketieteellistä tasoa mitataan toisarvoisella, mutta helpolla tavalla?
Elämän laatu
32
136
Vastaukset
- Anonyymi00001
En ymmärrä tätä elämää muutenkaan.
Ihminen arvottaa hyvän omasta näkökulmasta ja
sen mitä tietää.
Ihmiset voivat olla onnellisia ja elää hyvää elämää muuallakin.
Media ei kerro oikeastaan mitään muiden maiden
hyvästä elämästä.
Esimerkiksi Afrikka ei ole pelkkää köyhää, sillä matereella on
myös maapallon rikkaimpia maita.
Eikä se rahan tuoma elintaso ole kaiken mittari.- Anonyymi00006
Ihmiset voivat elää hyvää elämää niin meillä Suomessa kuin Afrikassakin, vaikka rahaa olisi niukasti. Asenne ratkaisee siinäkin.
- Sheena
- Anonyymi00002
Lääketiede ei ole minkään mittari. Korruptoitunut … shittaa.
Vallan väärinkäyttöä. - Anonyymi00003
Paras lääke on saada pussauksia naiselta ja kalastus niin mieli rentoutuu
- Anonyymi00012UUSI
Onkiminen ilman koukkua rauhoittaa meren äärellä.
>Simiti<
- Anonyymi00004
Monenko miehen onni on: nainen?
Missä se oma sisäinen liekki on? - Anonyymi00005
Jokainen voi itse mitata oman elämänsä laatua kukin tykönänsä. Silti arvot eivät ole keskenään verrannollisia, koska ihmisillä on hyvinkin erilainen tausta ja toimintaympäristö.
Ihminen voi itse vaikuttaa terveyteensä ja sitä kautta elämän laatuun monilla eri tavoilla, kuten:
Fyysinen hyvinvointi
Henkinen ja emotionaalinen tasapaino
Sosiaaliset suhteet ja ympäristö
Merkityksellisyys ja kehitys
Tällä kertaa korostan noita kahta viimeisintä. Ei ole ollenkaan samantekevää minkälaisten ihmisten parissa toimii. Merkityksellisyys: uusien asioiden opettelu, harrastukset ja tavoitteet pitävät ihmisen kiinni elämässä.
- Sheena- Anonyymi00007
Vai onko kumppani eli rakas ja rakkaus eli parisuhde se juttu jolloin ihminen on onnellinen eli koti ja perhe se on elämä
- Anonyymi00008
Tuli mieleen tämä, ebola! Miten ei voida estää sen leviämistä? Eikö tutkijoilla olekaan tietoa, eikä taitoa toimia, näin vakavan ongelman edessä?
Harvemmin huonolaatuinen elämä johtaa pitkään ikään. Lääketiede on kokeilua. Geenien tutkiminen yksilöltä, helpottaisi arvailuja ja oikean hoidon alaoittamista.
esim.
Minun elämässäni, ultraäänitutkimukset tehdään vaan tv sarjoissa.- Anonyymi00013UUSI
Voi sinua. Minun elämässä mut on työnnetty monesti siihen ahtaaseen magneetikuvaustötteröön.
Onneksi silloin saa radiokuulosuojaimet mukaan. Se on aivan hirmu pauke kun ryhdytään kuvaamaan. Jos on ahtaanpaikan kammo, niin voidaan kuvata myös nukutettuna.
>Simiti<
- Anonyymi00009
Voiko elämää oikeastaan mitata millään muulla mittarilla kuin kuuluisalla hyvinvoinnilla 😂.
Lähtökohtahan ilmaisulle on se että kukaan ei voi koskaan huonosti, edes sairastuessaan, kaikki yhtä katkeamatonta euforiaa ja hyvinvointia alusta loppuun 😁. - Anonyymi00010
Elämän laatu kirjoitetaan lähtö kohtaisesti yhteen, eli elämänlaatu. Tämä kannattaa muistaa jatkossa!
En tiedä, onko tämä parodia, kun 'lähtö kohtaisesti' on kirjoitettu erikseen, siis nominatiivimuotoinen sanaliiton alkuosa.
Samaan aikaan kirjoittaja kritisoi, että kielenhuollon suosituksen vastaisestin on kirjoitettu genetiivimuotoinen alkuosa sanassa 'elämänlaatu' erikseen.
Kielenhuolto ei voi vaatia, että sen suosituksia pidetään lakina. On myös kanta, että genetiivialkuisen sanaliiton saa kirjoittaa yhteen tai erikseen sen mukaan, kumpaa sanaliiton sanaa painotetaan enemmän, siis 'elämän laatu', jos painotetaan sanaa 'elämän', ja 'elämänlaatu', jos painotetaan sanaa 'laatu'.
Koska edes kielenhuolto ei pysty antamaan vedenpitävää sääntöä, yleisin tapa on, että kirjoitetaan milloin mitenkin. Tarkistaminen kielenhuollon sanakirjoista vaatisi, että suuren osan elämästä käyttäisi hyödyttömään pilkunviilaukseen.
Kieli ei ole osa lainsäädäntöä, vaan keino välittää toiselle informaatiota.
Vrt. ruotsin kielen 'sääntöjä' määräisen ja epämääräisen artikkelin käytosta sekä artikkelittomuudesta. Ei näiden avulla voi konstruoida ruotsin kieltä. TAPAUSKOHTAISESTI toimitaan milloin mitenkin.
Samoin esimerkiksi latvian tai saksan yhdysverbejä ei voi konstruoida sellaisen luettelon mukaan, mitä kukin alkuosa muka tarkoittaa, vaan yhdysverbit ovat tapauskohtaisia. Näin opettelimmekin saksan yhdysverbit yksilöinä.
Latvian openi taas esitti luettelon alkuosien merkityksestä, eikä millään suostunut ymmärtämään, että hyvänä latviantuntijana poimi yhdysverbit todellisesti latvian kielestä, eikä luettelosta.- Anonyymi00016UUSI
Mutta et sää pysty, koska sää et tiedä kuka kukakin on ja toisaalta oot sen tehdasonnettomuuden rampauttama sairaseläkeläinen, joten ihan turhanpäiväistä uhoa tuo on. Kannattaa nyt vain tyynesti rauhoittua ja ottaa huikka siitä pullosta 😂
Itse asiaa ei juuri käsitelty, mutta useimmat kertoivat omien kokemustensa perusteella, mikä on heidän tyytyväisyytensä lähde, ja kuinka ihmiset ovat kovin erilaisia.
Kiitoksia kaikille valaisevista kertomuksista ja mielipiteistä!- Anonyymi00011UUSI
Tämä ei nyt kuulu suoraan aiheeseen, mutta kirjoitat hyvin samankaktaisesti, kuin eräs pappi, jota jotkut haukkuivat oikein huolella.
Ja sitten itse asiaan. Kerran leikkauksen jälkeen kirurgi katsoi historiaa koneelta. Hirmuna sanoi:
-Oi, oi. Voi voi... Ei saakeli... Mitä hlv... Ei voi olla totta...
Hän päätyi määräämään minulle kassillisen lääkkeitä. Hain kaikki, mutta söin vain antibioottikuurin ja pari buranaa. Tuska tekee autuaaksi ja muutaman vuoden päästä olivat apteekissa hirmu iloisia, kun palautin sinne hävitettäväksi, enkä laittanut roskiin.
>Simiti<Kysyit tätä jo toisessa ketjussa ja vastasin sinulle olevani, muttet varmaan nähnyt vastaustani.
Kerroin myös, että pappien enemmistö tulkitsee Raamattua niin vapaasti, että pääpaino on armon julistamisella.
Kireitä moralistipappeja on enää pieni vähemmistö. Kerroin myös omalta osaltani, että korkean ikäni ja vaikeitten sairauksieni takia olen pannut uskonasiat jo ad acta.
Keskityn nykyisin sen kertomiseen, millainen miesten seksuaalisuus on, biologiaan ja luonnontieteellisen menetelmän kuvaamiseen.
- Anonyymi00015UUSI
jäin miettimänän että mitähän niin joo on joku kuva Tom ja Bo Warelius veneedtä hah.
En tunne asiaa, joten en valitettavasti osaa kommentoida. Toivon sinulle hyvää kesän jatkoa!
- Anonyymi00017UUSI
Chilessä eletään pidempåån kuin Suomessa. Se on maa jossa laitetaan tämän tåstä armeija kaduille kun maa järisee eikä köyhillä sekä rikkailla oikein synkkaa. Juovat varmaan vähemmän viinaa, ehkä tupakoivatkin. Painoindeksit mitä lie.
Itselleni elämänlaatu tulee siitä, että hengitän suht puhdasta ilmaa, nukun ja lepään tarpeeksi, syön ja juon niin, että kehoni ja mieleni tuntuu ravitulta. Ja teen asioita mitkä vaikuttaa olotilaani positiivisesti, kestän vastoinkäymisetkin tietäessäni, että perusasiani on kunnossa ja osaan pudota jaloilleni, vaikka etsisin matkalla maahan kummallako jalalla otan ensin maan vastaan.
Terveydentilani mukaan olisin valmis kuolemaan, se ei minua kannusta yhtenäkään päivänä jatkamaan, mutta elämänasenteeni on taistelutahtoa täynnä. Periksi annan vasta, kun koen että niin on parempi.- Anonyymi00018UUSI
Vastahan suomen terveystason uutisissa kerrottiin, ettei suomi käytä uudempia lääkeaineita sairauksien hoitamiseen. Kipulääkkeiden evääminen on käsittämätöntä, ellei muuta hoitoa tiedetä.
Suomi on mallioppilas myös terveydenhoidossa. Vaikka hoito tai hoitamattomuus tiedetään kestämättömän huonosti, niin silti määräyksiä noudatetaan.- Anonyymi00020UUSI
Ja kas tässä siitä lisää, miten rahaa sammotaan.
Mitään näistä hoidoista ja keksinnöistä ei tulla kansana hyötymään. Ihan helvetin kallista hoitoa kansan köyhille. Ihan sairasta tämän yhteiskunnan ryövääminen ja ryöstäminen.
Suomi on yksi halpa koe-eläntarha koeihmisiä. Yksi parannetaan ja toisesta tehdään iltalehteen uutinen, niin kuin jokaisella olisi mahdollisuus.
https://www.aamulehti.fi/tiedejateknologia/art-2000012101905.html - Anonyymi00024UUSI
10:49
Oletko huomannut, että olemme pikkuhiljaa taantuneet takapajulaksi monilla asioilla mitattuna.
Vilma - Anonyymi00028UUSI
Anonyymi00024 kirjoitti:
10:49
Oletko huomannut, että olemme pikkuhiljaa taantuneet takapajulaksi monilla asioilla mitattuna.
VilmaOlen kyllä ja kauhulla sitä katsellut.
- Anonyymi00019UUSI
Ainoa oikea mittari olisi subjektiivisesti koettu onnellisuus.
Mutta kun sellaista ei voida mitenkään mitata, niin on ihan turha puhua mistään maailman onnellisimmasta kansakunnasta joillain toisarvoisilla mittareilla.
-keinovaginamies-- Anonyymi00021UUSI
Jos omistaa keinovaginan, niin mitä muuta muka tarvitsee?
>Simiti< - Anonyymi00022UUSI
Anonyymi00021 kirjoitti:
Jos omistaa keinovaginan, niin mitä muuta muka tarvitsee?
>Simiti<No muutaman varavaginan, jos se ykkösvaihtoehto hajoaa.
-keinovaginamies- - Anonyymi00023UUSI
Suomihan on maailman onnellisin kansa. Kukaan ei tunnista sitä vääräksi väitteeksi, koska paremmasta ei ole ollut tietoa. Ehkä onni on siinä, että saa erota vapaasti.
Oli hätkähdyttävä uutinen, että terveydenhoidon taso oli romahtanut. Tilastojen mukaan se on 20 vuotta hoitotuloksissa muita pohjoismaita jäljessä.
Terveyskeskuksen monivalinta automaattivastaaja ei sitten tuottanutkaan tulosta. On siinä ihmettelyn aihetta. - Anonyymi00026UUSI
Anonyymi00023 kirjoitti:
Suomihan on maailman onnellisin kansa. Kukaan ei tunnista sitä vääräksi väitteeksi, koska paremmasta ei ole ollut tietoa. Ehkä onni on siinä, että saa erota vapaasti.
Oli hätkähdyttävä uutinen, että terveydenhoidon taso oli romahtanut. Tilastojen mukaan se on 20 vuotta hoitotuloksissa muita pohjoismaita jäljessä.
Terveyskeskuksen monivalinta automaattivastaaja ei sitten tuottanutkaan tulosta. On siinä ihmettelyn aihetta.Ai. Ei tunnista vääräksi väitteeksi?!
Mehän nauramme tulokselle hirtehisesti.
Itsareita, tappoja, raiskauksia, yliajoja.
Viinan juonti muka vähentynyt.
Käpykylän julkijuoppojen määrä kasvanut.
Vilma
Ei se roina, ei tekemiset, mutta elämän sisältö, ei pramea muoto, on tärkeää.
Toista sisältö, ei muoto.
Voit istua ja ihastella vehreää luontoa tai katsella salamointia ja tajuta, että näet ja koet tämän, vaikka et sitä itse tee.
- Anonyymi00025UUSI
minä lopettamassa tupakkaa niin noita purkkia laktrita nikocinelle, lääkepurkka.
- Anonyymi00027UUSI
migedn arvaat käy jalkapalloilussa kun joku kolumbua vastaan sveitsi... ainakaan sveitsi ei haluaisi rangaistuspotkuihin...
karkea arvaus kolumbia voittaa 2-0
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6822607Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,311306- 1101179
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki121135Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2461010- 93975
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k105939Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?101883Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50769- 64751