Mistä naisystävän? Mistä miesystävän?

Kaikki tietää minkälaista on olla sinkku.
Vaikka haluaisi tavata ja löytää rakkauden se ei ole niin yksinkertaista.
Muistakaamme, että pystyäkseen elää toisen ihmisen kanssa molempien on jaettava samat elämänideologiat, ja mielellään yhteisiä kiinnostuksia/harrastuksia.
Ei ole mikään helppo asia nykypäivän "lihadeittailussa" jossa vain ulkonäköä priorisoidaan.
Joten mistä voi rauhassa tavata uusia sinkkuja ja tutustua?
Kuulisin mielelläni naisten suosituksia sekä myös miesten.
Ja älkää kirjoittako "ala puhumaan toisten kanssa" ! Erityisesti Suomessa ihmiset ei todellakaan ole mitään gigolo-Don-Juan-iskumiehiä nykyään kaikilla mausteilla vaan suurin osa päinvastoin: arkoja/emo/introverttejä jotka juuri ja juuri pystyvät kaupan kassassa saada pienen keskustelun aikaan jos sitäkään.
Deittisaitit on pelkkää skammeriparatiisia eikä kehenkään voi luottaa, vain pinnallista kärsimistä erityisesti niille, joilla vielä on sydän jäljellä ja haluaisi tavata ja puhua sen sijaan kuin tähystää 24/7 ruutua ja kirjoittaa turhamaisuuksia.
Olenko ainoa joka tuntee, että on aika järjestää sinkkumiittejä IRL oikeassa elämässä, joten kaikki voisivat nauttia elämästä, tuntea ettei ole yksin kotona enää vailla ystävää ja ketään kaveria?
Jos sinusta tuntuu samoin, tsekkaa tuo FB: Friends activity Finland mikä on paras ikinä tapa tavata uusia ihmisiä kivan ohjelman kera, pyöräilyä, kahvilakäyntejä jne.

39

206

1Äänestä

    Vastaukset 39

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Sattumasta siinä tapaamisessa ja kumppanin löytymisessä useimmiten onkin kyse. Ei sitä mitenkään järjestämällä järjestetä.

      • Näin on mutta voi antaa eväät ja työkalut sen mahdollistamiseksi.


    • Tosi monessa kaupungissa on erilaisia sinkkutapahtumia järjestäviä tahoja, minullakin, mutta ne ovat usein maksullisia. Haaste on saada porukka kasaan, keksiä osallistavaa tekemistä myös ne, joilla ei ole rahaa.

      • Myös niille siis*


      • Pitää paikkansa.
        Uskoisi, että naisia kuin miehiä kiinnostaisi maksuttomia kivoja terveellisiä ja alkoholittomia vaihtoehtoja tavata ja viettää kivaa aikaa yhdessä tutustuen. Siksi nuo ryhmät, esim Cycling activity ei todellakaan ole urheilua hikeä ja verta, vaan uusi tapa terveellisesti viettää aikaa yhdessä, oltiin grillaamassa kahviloissa uimassa jne juhannuksena, ja meillä on kaikenikäisiä mukana. Nyt ollaan taas järkkäämässä ja aloitetaan Music Cruising musiikkikruisailut joten kaikki kiinnostuneet mukaan vaan!


      • Anonyymi00018

        JOs olet sinkkumies ilman rahaa, niin on parempi vaan pysyä kotona. Turha lähteä yhtään mihinkään.


    • Anonyymi00002

      "molempien on jaettava samat elämänideologiat"

      Ei tarvitse olla samat, niiden on vain kohdattava riittävällä tavalla.

      • Anonyymi00019

        Saisiko esimerkkejä tästä? Menee yli hilseen.


    • Anonyymi00003

      Nyt on jo kaikenlaista esim:
      Pubi-iltoja, after work -tapaamisia ja kahvittelut, joissa jutellaan vapaasti.
      Erilaiset aktiviteetit kuten lautapeli-illat, mölkky, liikuntaryhmät.
      Speed Dating
      Sinkkuristeilyt ja -matkat

      • Kaikenlaista voi luetella, mutta tsekkaappa alkuperät, mihin ryhmiin oikein viittaat.
        Nimenomaan siksi moni ei halua mukaan, koska aktiviteetit on maksullisia, "sisäisen sirkkelin" tapaisia, vain suomenkielisille, vain alkoholin juopotteluun jne.
        Tiedän, ettei löydy samantapaista kuin Friends ja Cycling Suomessa, ne on ainutlaatuisia.


    • Anonyymi00004

      Sanoiin, että uudet harrastukset ovat parhaita paikkoja tavata uusia ihmisiä, joilla on mahdollisesti saamlaisia mielenkiinnon kohteita ja ajatuksia. Toki riippuu sitten harrastuksesta, että kuinka samantyyppiaiä harrastajjt ovat. Itse en esimerkiksi menisi koskaan mihinkään sinkkutapahtumaan, missä ihmisten ainoa yhdistävä tekijä on sinkkuus. Tietysti, jos tykkää ihan vain tutustua uusiin ihmisiin, niin sitten varmasti hyviä paikkoja nuokin. Itse vain tosiaan koen hirvittävän rasittavaksi ja raskaaksi tuollaisen täysin satunnaiseen, vain sinkkuuden yhdistämään, joukkoon joutumisen.

      • Hyvä pointti.
        Juuri siksi noissa ryhmissä on kaikenlaista ohjelmaa. Pyöräily on terveysbonus! ; )


      • Anonyymi00014
        Henkka2024 kirjoitti:

        Hyvä pointti.
        Juuri siksi noissa ryhmissä on kaikenlaista ohjelmaa. Pyöräily on terveysbonus! ; )

        Vaan jos se on pelkille sinkuille, niin en viihdy. Se sinkkuus on siinä silloin liikaa pääosassa.


      • Anonyymi00015
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Vaan jos se on pelkille sinkuille, niin en viihdy. Se sinkkuus on siinä silloin liikaa pääosassa.

        Pakko vielä lisätä, etten tietenkään ota kantaa juuri noihin tapahtumiin, joista sinä puhut. Itse vain en ensisijaisesti etsi seuraa. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö joku ihana voisi jostain löytyäkin. Se on vain hyvin epätodennäköistä. Tämä seuraava ajatus on tietysti ihan vain oma neuroosini, mutta koen, että olisin tavallaan epärehellinen, jos menisin sinkkutapahtumaan, kun en olisi siellä siitä sinkkupuolesta lainkaan kiinnostunut. Juuri kenenkään sinkun ei kannata minuun siinä mielessä aikaa ja paukkuja tuhlata. Vähän sama kuin se, etten menisi tunnettuun hook up paikkaan, kun en kerta minkäänlaista seuraa etsi.


      • Anonyymi00020
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Pakko vielä lisätä, etten tietenkään ota kantaa juuri noihin tapahtumiin, joista sinä puhut. Itse vain en ensisijaisesti etsi seuraa. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö joku ihana voisi jostain löytyäkin. Se on vain hyvin epätodennäköistä. Tämä seuraava ajatus on tietysti ihan vain oma neuroosini, mutta koen, että olisin tavallaan epärehellinen, jos menisin sinkkutapahtumaan, kun en olisi siellä siitä sinkkupuolesta lainkaan kiinnostunut. Juuri kenenkään sinkun ei kannata minuun siinä mielessä aikaa ja paukkuja tuhlata. Vähän sama kuin se, etten menisi tunnettuun hook up paikkaan, kun en kerta minkäänlaista seuraa etsi.

        Miksi sitten edes osallistut tähän keskusteluun? Vain tuodaksesi esille negatiivisen suhtautumisesi aiheeseen?


      • Anonyymi00021
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Miksi sitten edes osallistut tähän keskusteluun? Vain tuodaksesi esille negatiivisen suhtautumisesi aiheeseen?

        Tuodakseni esille erilaisia näkökulmia. Aloittaja tuossa jo totesikin "Hyvä pointti. ..." Jos viestini häiritsevät sinua, niin jätä ihmeessä lukematta.


    • Anonyymi00005

      Taas ilmainen idea.
      Kartta, mihin on merkitty rasteja. Voisit itse valita jonkin ikähaitarin, mihin rastit perustuisivat. 10 kpl.
      Järjestäjät tsekkaisivat, etteivät pedot pääse pikkutyttöjä jahtaamaan.
      Lähtö kuin Jukolan viestissä. Lyhdyt?
      Osallistumismaksu? Jokin koodi.
      Vilma
      Seuraavana päivänä tulokset?

      • Anonyymi00006

        Voittamisen haluiset suomalaiset kiertäisivät rastit ennätysajassa kilpaillen nopeudesta. Ei siinä ehdi jäädä juttelemaan, kun pitää voittaa muut. Voittaja saa kunniakirjan tai jonkin ämpärin.


      • Anonyymi00007

        Missä rastit? Järjestäjät jokaisen osallistujan kannoilla, ettei kukaan jahtaa tyttöjä?


      • Anonyymi00008

        Tietysti järjestäjät hiekottaisivat, että naisilla olisi täysin eri rastit ja kartat kuin useimmilla miehillä. Vain parilla pelimiehellä olisi samat rastit kuin naisilla eli kuvio olisi sama kuin muuallakin.


      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Tietysti järjestäjät hiekottaisivat, että naisilla olisi täysin eri rastit ja kartat kuin useimmilla miehillä. Vain parilla pelimiehellä olisi samat rastit kuin naisilla eli kuvio olisi sama kuin muuallakin.

        Älkää nyt takertuko pikkupikku asioihin.
        Siinä voisi olla aamupala, puiston penkki, meren ranta, lounaspaikka, iltapäiväkahvipaikka,
        korkean paikan näköalapaikka, iltapalapaikka, disco ja tähtitorni.
        Vilma
        3 nesteytyspistettä käytettävissä 1 lipuke per piste.


      • Anonyymi00010
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Älkää nyt takertuko pikkupikku asioihin.
        Siinä voisi olla aamupala, puiston penkki, meren ranta, lounaspaikka, iltapäiväkahvipaikka,
        korkean paikan näköalapaikka, iltapalapaikka, disco ja tähtitorni.
        Vilma
        3 nesteytyspistettä käytettävissä 1 lipuke per piste.

        Pieni asia voi olla suuri. Ja nesteytyslipukkeet saa unohtaa, jokainen hoitaa itse.


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Pieni asia voi olla suuri. Ja nesteytyslipukkeet saa unohtaa, jokainen hoitaa itse.

        Jos ryystää enemmän, diskataan.
        Vilma


      • Anonyymi00008 kirjoitti:

        Tietysti järjestäjät hiekottaisivat, että naisilla olisi täysin eri rastit ja kartat kuin useimmilla miehillä. Vain parilla pelimiehellä olisi samat rastit kuin naisilla eli kuvio olisi sama kuin muuallakin.

        Tästä muuten oli päivän hesarissakin. Että se alkaa olla ihan euroopan laajuinen ongelma. Naiset kuulemma vetäytyy omaan kuplaansa ja miehet jää sitte kotio pelailemaan. Kohtaamisia ei yksinkertaisesti enää tule.


      • Ei suinkaan.
        Kaiken feedbackin mukaan immeiset ovat todella tykänneet.
        Meillä ei ole ikärasismia - kaikenikäisille.
        En koskaan menisi johonkin noihin 35+ sinkkuihin, 50+ sinkkuihin mukaan.
        Suuri ero myös on se, että FB ryhmät on spammi/skammeri-paratiisia, täynnä p----- kuten kaikki tietää, vain spammivyöryä.
        Nää Friends ja Cycling (myös Tennis) monitoroidaan ja niissä on tarkat kriteerit/jäsenkysymykset ja tarkistetaan yötä päivää ettei mitään saasteista mukana.


      • Anonyymi00029
        Henkka2024 kirjoitti:

        Ei suinkaan.
        Kaiken feedbackin mukaan immeiset ovat todella tykänneet.
        Meillä ei ole ikärasismia - kaikenikäisille.
        En koskaan menisi johonkin noihin 35 sinkkuihin, 50 sinkkuihin mukaan.
        Suuri ero myös on se, että FB ryhmät on spammi/skammeri-paratiisia, täynnä p----- kuten kaikki tietää, vain spammivyöryä.
        Nää Friends ja Cycling (myös Tennis) monitoroidaan ja niissä on tarkat kriteerit/jäsenkysymykset ja tarkistetaan yötä päivää ettei mitään saasteista mukana.

        Pentti Arajärvi on kävellyt kaikki Hesan kadut.
        Hän voisi olla eriti hyvä työryhmään, joka kehittelisi reittejä.
        Nuoret aikuiset, keski-ikäiset, syvässä keski-iässä olevat ja iäkkäät.
        Vilma


    • Anonyymi00012

      Mies ja nainen kohtaavat silloin kun juodaan viinaa yökerhossa. Jos ei halua pysyä sinkkuna, pitää lähteä yökerhoon juomaan viinaa. Siellä ne suhteet syntyvät. Muu on vain romanttista haihattelua.

      t. viinamies

      • P-puhetta. Ei kaikki halua alkoholisoitua.
        Tarvitaan siis UUSIA tapoja tutustua ja tavata, siksi myös nuo ryhmät. Jostain on aloitettava.


      • Anonyymi00027

        Mää ja sää voitais perustaa sellaiset sinkkujen kesäolympialaiset. Kuula, vauhditon pituushyppy, 100m oluttuoppi kädessä, tikanheitto.

        Alkoholia saisi nauttia samalla.

        Tuo pyöräily on hyvä idea. Kuulostaa vaan siltä, että siellä on paljon joogaa harrastavia kasvissyöjätyttöjä, ja pari miestä. Kaikki ovat näennäisen kohteliaita ja kivoja, mutta kenestäkään ei tule paria.


    • Anonyymi00013

      Sinkkupalstan tapaamisethan on ollut kovin suosittuja?

      >Simiti<

    • Anonyymi00016

      Tuossa olisi idea ihan yritykselle, kahvila mikä on sinkuille ja järjestää iltaisin sinkkutapahtumia. Tai sitten päivisin tavan kahvila ja iltaisin sinkkupaikka.

    • Anonyymi00017

      Aika mahdotonta tavata ketään. Itse olen keski ikäinen mies, eikä minulla ole minkäänlaisia vaikeuksia puhua tuntemattomille ihmisille, ihan vaikka kadulla. Mutta naisten kanssa puhuminen on ongelmallista, sitä paremmin menee mitä vähemmän kerrot ja mitä vähemmän puhut. Alkuun nainen on kiinnostunut, mutta kun saa tietää enemmän se kiinnostus katoaa. En suosittele puhumista, se ei ole ratkaisu ongelmaasi. Keksi jotain muuta. Joku tilanne missä ei voi puhua, konsertti, disco, elokuva tms. toimii varmaan parhaiten. Tai joku kurssi missä pitää seurata esitystä.

    • Anonyymi00022

      Sinkkumiiteissä on se ongelma, että sielläkään ei pärjää miesten osalta kuin ne komeimmat ja ekstroverteimmät tapaukset. Matalan seksuaalisen markkina-arvon omaava mies aiheuttaa yökötystä sinkkutapahtumien naisissa ("siis yäk, miten toi kehtaa tulla tänne tai kuvitella voivansa jutella mun kanssa").

      Järkevänpää on osallistua Kympiöjärven vuosittaisiin ulostamisen SM-kisoihin.

      • Anonyymi00023

        Sielläkö on kivoja naisia tarjolla?


      • Anonyymi00025
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Sielläkö on kivoja naisia tarjolla?

        Naisia tarjolla?
        Mitä ihmettä tämä kysymyslause pitää sisällään?
        Öyk. Öyk.
        Vilma


    • Paskan marjat netistä, menkää luontoon...mä voin neuvoa mistä poroja löytyy 😁.

      No eikun yritän kertoa että unohtakaa koko netti ja tavatkaa ihmisiä vain livenä 😄

      Hupsista, metaforat joskus vähän lipsuvat 🤭

      • Anonyymi00026

        Tää tapas eilen ohikulkien miehen, 170 cm, ja hartaasti yoivon, ettei enempi samanlaisia tarvitse tavata.
        Vilma
        Pidän sali-/uimissektoria potentiaaleimpins paikkoina.
        No sielläkin havaitsee sivusilmin jotain.


      • Anonyymi00026 kirjoitti:

        Tää tapas eilen ohikulkien miehen, 170 cm, ja hartaasti yoivon, ettei enempi samanlaisia tarvitse tavata.
        Vilma
        Pidän sali-/uimissektoria potentiaaleimpins paikkoina.
        No sielläkin havaitsee sivusilmin jotain.

        No juu, joskus saattaa olla potentiaalit vähissä


    • Anonyymi00028

      Mutta sinkku ei tiedä millaista on olla pilluton, kerro illaista on?`

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      832
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      810
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      630
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      615
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      595
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      540
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      537
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      532
    Aihe