Oletko muodin huipulla

Anonyymi-ap

Vilkaisin netti-ip-lehteä. Varoitetaan leveälahkeisista pitkiksistä. Niihin voi kompastua.
Kompastumista pahempana uhkana pidän, että ne juuttuvat rullaportaiden väleihin. Sitten käy kypsästi.
Vähintään housut lähtevät nopeasti jalasta tai repeävät.
Vilma

4

58

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      En ole muodin huipulla, mutta leveälahkeisia housuja minulla on ollut ja on edelleen. Kerran kompastuin rappusissa, kun lahje tarttui kenkäni alle. Onneksi kaaduin eteenpäin ja selvisin säikähdyksellä, mutta pahemminkin olisi voinut käydä.

      Tuon jälkeen olen aina varmistanut, että lahkeet eivät ole leveämmät kuin jalkani eli lahje ei enää pääse jumittamaan jalan alle. Testaan tämän ennen housujen ostamista.

      Tämä trendi aidosti on vaarallinen, joten toivoisin muutosta käyätnnöllisempään suuntaan. Minun piti oppia se kantapään kautta.

      Aletheias

    • Anonyymi00002

      Mulla on ollut farkut ja kiva, kun oli satanut, niin lahkeet kastuvat aika ylös.
      Olisihan ollut tyylitöntä kääntää hieman ylös?
      Vilma
      Pellavapaidat ovat tämän kesän investointi. Toimii jakkunakin.

    • Anonyymi00003

      Minusta ongelma on se että näyttää rumalta. Mutta rumuus ei ole uhka suomessa.

    • Anonyymi00004

      Siis näytätkö itse vai ovatko muut rumaa vai ovatko leveälahkeiset housut rumia?
      Vilma

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      454
      2054
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      163
      1347
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      76
      1212
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      94
      1203
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      114
      1157
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      187
      1113
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      100
      793
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      58
      766
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      47
      743
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      685
    Aihe