"Vuodevaatteissa voi piillä jopa 17 000 kertaa enemmän bakteereita kuin wc-istuimessa. Näin silloinkin, kun ne ovat hiljattain pesty, kertoo raportti."
https://www.iltalehti.fi/asumisartikkelit/a/da897a52-e8b4-4d4a-ab1d-727b4d2136d4
Vaihdan petivaatteet ja pesen tyynyt sekä peitot melko usein, petivaatteet vähintään kerran viikossa, välillä useamminkin.
Olen muutenkin hyvän hygienian kannalla kaikessa suhteessa.
Se on yksi halvoista ja hyvistä keinoista löytää kumppani. Toinen on tietysti käytöstavat.
Kuinka usein vaihdat petivaatteesi?
53
217
Vastaukset 53
- Anonyymi00001
Melko harvoin. Ehkä noin 5 kertaa vuodessa. En ole kokenut ongelmaksi, ei ole ollut ripuleita, ei flunssia, ei koronaa, ei mitään ainakaan 15 vuoteen, joten mitä hyötyä siitä jatkuvasta puunamaisesta ja pesuainekemikaalien kanssa lutraamisesta oikeasti on? Kävisit joskus jossain Intiassa niin vois vähän todellisuus avautua
Niin. Noudatan itse viiden sekunnin sääntöä, eli jos vaikka leipä tipahtaa lattialle, niin syön sen kyllä, sillä oletuksella, että en ole keittiössä, jossa kävellään ulkokengillä. (Oikeasti ammattikeittiössä ei saisi kävellä ulkokengillä).
Mitä tulee Intiassa käymiseen, niin kiinnostaisi kyllä käydä. En silti pidä itseäni suppeakatseisena, koska olen käynyt monissa muissa maissa, jossa hygieniataso on huonompi kuin Suomessa.
Hygienia on myös turvallisuutta, kunhan se ei mene liiallisuuksiin. Mökkiolotkin tekisivät hyvää monen vastustuskyvylle.- Anonyymi00016
Meikäläinen vaihtaa lakanan noin 1-2 kuukauden välein.
Peiton päällisen noin 4 kuukauden välein.
Peiton päällinen ei samalla tavalla likaannu, koska se on kehon päällä, ei alla, kuten lakana.
Tyynyliinan parin viikon välein, koska se likaantuu nopeammin, rasvaiset hiukset.
Yksi viikko ja sitten käännän tyynyn ja puhas puoli tyynyliinasta käyttöön.
Kesällä lakanan vaihdan kuukauden välein ja talvisin parin kuukauden välein.
Alasti en nuku, vaan yöllä on pyjama tai pitkä kerrasto päällä, kesälläkään en nuku alasti.
En edes hikoile nukkuessa, ei ole koskaan ollut hiestä märkä, kun on heränyt.
En edes muista milloin olisi ollut viimeksi vatsatautia, ainakin yli 20 vuotta sitten.
Kumma, kun sänkyvaatteiden pesun osalta ei koskaan todeta veden tuhlaamsiesta ja sähkön kulutuksesta, että se olisi huono asia.
Jos meikäläinen vaihtiais sänkyvaatteet yhtä usei, kuin aloittaja, niin pesukone pitäisi olla päällä joka viikko, kun pesukoneeseeni ei mahdu, kuin 2 lakanaa, peiton päällinen, tyynyliinoja ja pyyhkeitä.
Eniten taitaa sairastella ne, jotka ovat bakteerikammoisia ja pesevät sänkyvaatteet ja muutkin vaatteet kerran viikossa tai useammin oman kehon bakteereja peläten.
Samalla altistuvat pesuaineen ja huhteluaineen kemikaaleille, kun kerran pitään saada puhdasta ja hyväntuoksuista pesutulosta.
En edes käytä mitään huuhteluaineita ja pesuaine on tuoksutonta.
Monesti huomaa, kun napauri on pessyt pyykkiä ja on sitten laittanut pihalle pyykkitleineelle kuivumaan, niin kymmenien metrien päästä haistaa, kun pyykki tuoksuu hajustetulle pesuaineelle/huunteluaineelle, ei voi olla kyllä terveellistä noin tuoksua pyykki. - Anonyymi00018
Mu5tasydän kirjoitti:
Niin. Noudatan itse viiden sekunnin sääntöä, eli jos vaikka leipä tipahtaa lattialle, niin syön sen kyllä, sillä oletuksella, että en ole keittiössä, jossa kävellään ulkokengillä. (Oikeasti ammattikeittiössä ei saisi kävellä ulkokengillä).
Mitä tulee Intiassa käymiseen, niin kiinnostaisi kyllä käydä. En silti pidä itseäni suppeakatseisena, koska olen käynyt monissa muissa maissa, jossa hygieniataso on huonompi kuin Suomessa.
Hygienia on myös turvallisuutta, kunhan se ei mene liiallisuuksiin. Mökkiolotkin tekisivät hyvää monen vastustuskyvylle.Ei kyllä omassa kodissa ulkokengillä pitäisi edes kävellä, koska ulkokenkien pohjissa tulee maukana kaikki lika mitä ulkona kadulla on.
Japanissa toisen kotiin meneminen ulkokengissä on törkeä etiketisäännön rikkominen ja epäkohteliasta.
Osa suomalaisista menee toisen kotiin ulkokegissä, jos menet toisen kotiin ulkokengissä, niin viestit, etä teillä on niin likaiset lattiat, että tulen ulkokengissä sisään.
En edes ymmärrä niitä, jotka pitävät ulkokenkiä jalassa sisätiloissa.
Kenkiä ei ole edes tarkoitettu pidettäväksi sisällä jalassa, jalat hikoilee, hautuu, eikä kengät edes hengitä ja kengissä tulee jaloille lämmin sisätiloissa. - Anonyymi00019
Mene rosvo helevettii,ku et osaa muuta,ku varastaa ja valhehdella!Kyll se joku sut vielä teilaa!
Anonyymi00018 kirjoitti:
Ei kyllä omassa kodissa ulkokengillä pitäisi edes kävellä, koska ulkokenkien pohjissa tulee maukana kaikki lika mitä ulkona kadulla on.
Japanissa toisen kotiin meneminen ulkokengissä on törkeä etiketisäännön rikkominen ja epäkohteliasta.
Osa suomalaisista menee toisen kotiin ulkokegissä, jos menet toisen kotiin ulkokengissä, niin viestit, etä teillä on niin likaiset lattiat, että tulen ulkokengissä sisään.
En edes ymmärrä niitä, jotka pitävät ulkokenkiä jalassa sisätiloissa.
Kenkiä ei ole edes tarkoitettu pidettäväksi sisällä jalassa, jalat hikoilee, hautuu, eikä kengät edes hengitä ja kengissä tulee jaloille lämmin sisätiloissa.Sanoinko, että kävelen kotonani kengät jalassa? Puhuin ammattikeittiöstä tuossa, kuten sulkeista huomaa.
Anonyymi00016 kirjoitti:
Meikäläinen vaihtaa lakanan noin 1-2 kuukauden välein.
Peiton päällisen noin 4 kuukauden välein.
Peiton päällinen ei samalla tavalla likaannu, koska se on kehon päällä, ei alla, kuten lakana.
Tyynyliinan parin viikon välein, koska se likaantuu nopeammin, rasvaiset hiukset.
Yksi viikko ja sitten käännän tyynyn ja puhas puoli tyynyliinasta käyttöön.
Kesällä lakanan vaihdan kuukauden välein ja talvisin parin kuukauden välein.
Alasti en nuku, vaan yöllä on pyjama tai pitkä kerrasto päällä, kesälläkään en nuku alasti.
En edes hikoile nukkuessa, ei ole koskaan ollut hiestä märkä, kun on heränyt.
En edes muista milloin olisi ollut viimeksi vatsatautia, ainakin yli 20 vuotta sitten.
Kumma, kun sänkyvaatteiden pesun osalta ei koskaan todeta veden tuhlaamsiesta ja sähkön kulutuksesta, että se olisi huono asia.
Jos meikäläinen vaihtiais sänkyvaatteet yhtä usei, kuin aloittaja, niin pesukone pitäisi olla päällä joka viikko, kun pesukoneeseeni ei mahdu, kuin 2 lakanaa, peiton päällinen, tyynyliinoja ja pyyhkeitä.
Eniten taitaa sairastella ne, jotka ovat bakteerikammoisia ja pesevät sänkyvaatteet ja muutkin vaatteet kerran viikossa tai useammin oman kehon bakteereja peläten.
Samalla altistuvat pesuaineen ja huhteluaineen kemikaaleille, kun kerran pitään saada puhdasta ja hyväntuoksuista pesutulosta.
En edes käytä mitään huuhteluaineita ja pesuaine on tuoksutonta.
Monesti huomaa, kun napauri on pessyt pyykkiä ja on sitten laittanut pihalle pyykkitleineelle kuivumaan, niin kymmenien metrien päästä haistaa, kun pyykki tuoksuu hajustetulle pesuaineelle/huunteluaineelle, ei voi olla kyllä terveellistä noin tuoksua pyykki.Juu, mäkin ihmettelen noita ihmisiä, jotka ostaa noita aasialaisia pesuaineita, joihin on laitettu ihan älyttömästi, jotain ihmeelliselle haisevaa hajustetta. Kun ois ihan kotimaistaki hajusteetonta pesuainetta saatavissa. Mutta kai se sitten on, kaukokaipuu. Kaikkee eksotiikkaa haetaan vaikka,se oiskin epämielyttävää.
- Anonyymi00002
Kerran viikossa vaihtuu petivaatteet. Joskus harvoin menee kaksi viikkoa, mutta siinä vaiheessa koen olevani jo pahasti myöhässä.
Mikään ei ole ihanampaa kuin puhtaisiin lakanoihin pujahtaminen suihkun jälkeen 😍 Erityisen ihanaa, jos vielä koti on siivottu ja tuoksuu puhtaalta ja raikkaalta 🤗
Aletheias- Anonyymi00003
Tarkoitat, että "tuoksuu" kemikaaleilta ja luonnottomalta!
Tuo on niin totta. Puhtaus ei välttämättä tuoksu kemikaaleille, vaan se on pölyttömämmän kodin raikkautta, kun roskat tai muu lika ei ole haittaamassa hajujen kera. 🙂
- Anonyymi00005
Anonyymi00003 kirjoitti:
Tarkoitat, että "tuoksuu" kemikaaleilta ja luonnottomalta!
En tarkoita. Käytän siivouksessa hajusteettomia vaihtoehtoja ja esim luonnonmukaista siivoussaippuaa. Välttelen kodissani vahvoja hajuja, koska olen melko hajuherkkä.
Aletheias - Anonyymi00006
Mu5tasydän kirjoitti:
Tuo on niin totta. Puhtaus ei välttämättä tuoksu kemikaaleille, vaan se on pölyttömämmän kodin raikkautta, kun roskat tai muu lika ei ole haittaamassa hajujen kera. 🙂
Juuri noin 😊 Puhtaus ei tuoksu miltään muulta kuin raikkaalta. Jos koti on kovin likainen, alkaa ennen pitkää kaikki hajut vahvistumaan, likaiset roskikset, pesemättömät tekstiilit jne. Kodista tulee tunkkainen ja haiseva ja se haju tarttuu myös esim omiin vaatteisiin.
Puhtaudesta huolehtiminen on myös osa sisäilmasta huolehtimista, kun ilma pysyy puhtaana.
Aletheias - Anonyymi00020
Ihmekös, että joudut vaihtamaan sänkyvaatteet kerran viikossa, kun nukut alasti eli sänkyvaatteet ovat kuin alusvaatteet, koska ovat vasten paljasta ihoasi 8 tuntia päivässä yöaikaan.
Otapa teippiharja ja kokeile käydä sillä lakana läpi joka aamu, kun olet heränyt.
Voit yllättyä mitä teippiharjaan tarttuu, kuollutta ihosolukkoa, ihokarvoja ja muuta mitä ihosta yön aikana irtoaa.
Alasti nukkuvalta jää vielä enemmän irotavaa kuollutta ihosolukkoa ja muuuta lakanalle, kuin vaatteet päällä nukkuvalta.
Ne kaikki pöllähtävät ilmaan, kun peittoa laitat sängylle ilmavasti herättyäsi.
Varisnkin naisilla on tapana monta kertaa sängynpeitettä leuhottaa ilmassa ja antaa sen laskeutua lakana päälle, silloin ilmavirta saa lakanassa olevat ihosta yön aikana irronneet ihosolukot ilmaviran mukana huoneilmaan.
Minä käy joka aamu sänkylakanan teippiharjalla läpi, on sänky puhtaampi kuin nillä jotka kerran viikossa vaihtavat sänkyvaatteet, mutta eivät siinä välissä sängystä poista kuollutta ihosolukkoa mitä yön aikana irotaa ja nukkuvat monen päiviän irronneen ihosolukon kanssa. - Anonyymi00024
Anonyymi00020 kirjoitti:
Ihmekös, että joudut vaihtamaan sänkyvaatteet kerran viikossa, kun nukut alasti eli sänkyvaatteet ovat kuin alusvaatteet, koska ovat vasten paljasta ihoasi 8 tuntia päivässä yöaikaan.
Otapa teippiharja ja kokeile käydä sillä lakana läpi joka aamu, kun olet heränyt.
Voit yllättyä mitä teippiharjaan tarttuu, kuollutta ihosolukkoa, ihokarvoja ja muuta mitä ihosta yön aikana irtoaa.
Alasti nukkuvalta jää vielä enemmän irotavaa kuollutta ihosolukkoa ja muuuta lakanalle, kuin vaatteet päällä nukkuvalta.
Ne kaikki pöllähtävät ilmaan, kun peittoa laitat sängylle ilmavasti herättyäsi.
Varisnkin naisilla on tapana monta kertaa sängynpeitettä leuhottaa ilmassa ja antaa sen laskeutua lakana päälle, silloin ilmavirta saa lakanassa olevat ihosta yön aikana irronneet ihosolukot ilmaviran mukana huoneilmaan.
Minä käy joka aamu sänkylakanan teippiharjalla läpi, on sänky puhtaampi kuin nillä jotka kerran viikossa vaihtavat sänkyvaatteet, mutta eivät siinä välissä sängystä poista kuollutta ihosolukkoa mitä yön aikana irotaa ja nukkuvat monen päiviän irronneen ihosolukon kanssa.En nuku yleensä alasti vaan pikkarit jalassa ja narutoppi päällä.
Eikä mikään teippiharja lakanoita puhdista. Irtolian ehkä, kuten hiuksia, mutta eihän se mitään bakteereita poista. Minun sängyssäni ei koskaan ole mitään "solukkoa", ihokarvoja tai mitään muuta varsinaista likaa, minkä voisi tuntea (ja tietenkin kuollutta ihosolukkoa irtoaa meistä kaikista, mutta määrä jää pieneksi, koska kuorin ihoa suihkussa). Inhoan jo esim hiekanjyvästen tuntua ja olen tarkka siitä, että sänky pysyy puhtaana. Rantapäivän jälkeen pesen kaiken hiekan ja aurinkorasvan kunnolla pois jne. Tällöin sänky pysyy puhtaana ja raikkaana ja sinne on aina ihanaa mennä nukkumaan 🤗
Aletheias
- Anonyymi00004
Mitä ihmettä, viikon välein vaihdatte lakanat. Aika epäegologista, pyykin pesu kuluttaa paljon vettä. Itse vaihdan 2-3 viikon välein mutta menen aina puhtaana nukkumaan.
Ehkä kerran kuukaudessa keskimäärin jaksan vaihtaa. Elämme leppoisasti sovussa bakteereiden kanssa. Olen sairauslomalla alle päivän vuodessa, joten lakanan bakteerit ovat aika hampaattomia.
Sitä paitsi jos vaatteissa on pesuohje 40 asteelle, tarkoittaa sekin että niissä olevat bakteerit tulee vain pestyä puhtaaksi.Jos pesen lakanapyykkiä, niin pesen sen 60-asteessa. Myös pyykkikoneen hurautan säännöllisesti sitruunahapolla ja 95-asteisella pesuohjelmalla.
Mu5tasydän kirjoitti:
Jos pesen lakanapyykkiä, niin pesen sen 60-asteessa. Myös pyykkikoneen hurautan säännöllisesti sitruunahapolla ja 95-asteisella pesuohjelmalla.
Joo. Mutta samalla logiikalla kaikki vaatteetkin kannattaa pestä vähintään 60 asteessa, vaikka pesukoneiden energiatehokkuussuositukset ja vaatteiden pesulaput ei siihen kannustakaan. Villa on poikkeus.
Muuten muistui jostain syystä lauseet: "when your socks smell of angels but your life smells of Brie"- Anonyymi00008
Mu5tasydän kirjoitti:
Jos pesen lakanapyykkiä, niin pesen sen 60-asteessa. Myös pyykkikoneen hurautan säännöllisesti sitruunahapolla ja 95-asteisella pesuohjelmalla.
Niin minäkin mutta pesukone on vähän rikki ja ei toimi muut kuin 40 asteessa pesut
Korjaan tätä sen verran että en tiedä vuodevaatteiden ja vaatteiden bakteereista. Mutta on niissä punkkejakin, jotka siis mainiosti kylpevät hengissä 40 asteisessa vedessä.
scrg kirjoitti:
Korjaan tätä sen verran että en tiedä vuodevaatteiden ja vaatteiden bakteereista. Mutta on niissä punkkejakin, jotka siis mainiosti kylpevät hengissä 40 asteisessa vedessä.
Pölypunkit itsessään ovat harmittomia, mutta niiden vessakäyttäytyminen on kehittymätöntä, joten saattavat paskoa tyynyliinoihin ja lakanoihin. Joten onhan se kakka hyvä välillä pestä pois, niin on mukavampaa sekä punkille että ihmiselle.
- Anonyymi00022
Mu5tasydän kirjoitti:
Jos pesen lakanapyykkiä, niin pesen sen 60-asteessa. Myös pyykkikoneen hurautan säännöllisesti sitruunahapolla ja 95-asteisella pesuohjelmalla.
Kun peset leakanapyykkiä vähintään kerran viikossa +60 asteessa, niin tuo on täysin tarpeeton toimenpide pestä tyhjä kone +95 asteessa sitruunahapolla, joka kuluttaa valtavasti sähköä ja vettä.
Tuo pyykkikoneen desinfiointi kehoitus koskee niitä, jotka pesevät pyykkiä +40 asteessa, jopa säästöohjelmalla alle +25 asteessa, eivätkä pese +60 asteessa edes lakanapyykkiä.
Media liehittämä bakteerikammoisuus ja ylihygieenisyys on saanut ihmisistä ylihygieenisiä, alusvaateet pitäisi vaihtaa vähintään joka aamu ja ilta, sähkyvaatteet vaihtaa kerran viikossa tai useammin.
Vaatteita on täysin turha vaihtaa usein, jos ei hikoile, eivätkä vaatteet tuoksu liakiselle.
Sitäpaitsi liika peseminen kuluttaa juomavettä eli pohjavettä ja sähköä.
Lisäksi vaatteet kuluu pesussa enemmän, kuin käytössä, jos vaatteita vaihtaa kerran päivässä uuteen. Anonyymi00022 kirjoitti:
Kun peset leakanapyykkiä vähintään kerran viikossa 60 asteessa, niin tuo on täysin tarpeeton toimenpide pestä tyhjä kone 95 asteessa sitruunahapolla, joka kuluttaa valtavasti sähköä ja vettä.
Tuo pyykkikoneen desinfiointi kehoitus koskee niitä, jotka pesevät pyykkiä 40 asteessa, jopa säästöohjelmalla alle 25 asteessa, eivätkä pese 60 asteessa edes lakanapyykkiä.
Media liehittämä bakteerikammoisuus ja ylihygieenisyys on saanut ihmisistä ylihygieenisiä, alusvaateet pitäisi vaihtaa vähintään joka aamu ja ilta, sähkyvaatteet vaihtaa kerran viikossa tai useammin.
Vaatteita on täysin turha vaihtaa usein, jos ei hikoile, eivätkä vaatteet tuoksu liakiselle.
Sitäpaitsi liika peseminen kuluttaa juomavettä eli pohjavettä ja sähköä.
Lisäksi vaatteet kuluu pesussa enemmän, kuin käytössä, jos vaatteita vaihtaa kerran päivässä uuteen.Väitän, että minulla on ammattini puolesta perehtyneisyyttä asiaan. Sitruunahappo irrottaa koneesta kalkkisaostumat, jotka pestään Ph-sopivalla pesuaineella pois.
En ammattiani tänne sen enempää ala mainostamaan.
Ja kyllä, tietoa löytyy puhtaudesta, ekologisuudesta ja muutenkin kaikenlaisista ympäristövaikutuksista.
Eksä oli neuroottinen välillä puhtaushommissa, vieras kun käväisi kylässä niin käytössä ollutta istuinta puunattiin jo ennenkuin ulko-ovi kolahti kiinni 😂.
Sama temppu sitten ovenkahvoille...
Ja auta armias jos vieraita oli yöpymässä, hyvä ettei roviolle kuskattu petivaatteita 😁. Luultavasti kuskattiin pyykkiin etusormi-peukalo pihtiotteella vähintäänkin ja suoraan pesukoneeseen ilman kosketusta mihinkään muuhun 😄.
Mikähän mekanismi siinä muuten on ettei ihminen haista omaa hajuaan samalla tavalla kuin muiden tuoksuja.
En minäkään tässä hiljakkoin motoreissulta palatessani mielestäni tuoksahtanut hirmuisesti paljon millekään, noh ensimmäiset terveiset nähtäessä tyttären suusta kuultuna olivat että "haiset ihan pers**lle" 😂.
Mjoo, yritin minä aiheessa pysyä ja pysyinkin periaatteessa. Nimimerkin muuntoa olen tässä pikkuhiljaa harkinnut 🤔. Elukasta ei olisi pitkä matka Haisuliin, tyttären mielipide on jo selvillä...täytynee kysellä lähiympäristön mielipiteitä aiheesta lisää...laitetaan harkintaan ainakin 😄.- Anonyymi00009
Kuva on pelottava.
Exäsi olisi sopinut tädin miehen kanssa. Ei edes ovi kiinni, kun jo kaivoi imurin. Olimme siistejä. Tädistä tuli myöhemmin avannepotilas, mites sitten.
Kohtalo on ivallinrn. Ei tarttis.
Vilma Anonyymi00009 kirjoitti:
Kuva on pelottava.
Exäsi olisi sopinut tädin miehen kanssa. Ei edes ovi kiinni, kun jo kaivoi imurin. Olimme siistejä. Tädistä tuli myöhemmin avannepotilas, mites sitten.
Kohtalo on ivallinrn. Ei tarttis.
VilmaNo voi että, laitetaan nyt sitten vähemmän pelottava kuvatus vaihteeksi. Esteettiset arvot ennallaan 🙃
- Anonyymi00010
Ex-Lukka kirjoitti:
No voi että, laitetaan nyt sitten vähemmän pelottava kuvatus vaihteeksi. Esteettiset arvot ennallaan 🙃
Johan mustaksi muutuit.
Vilma
- Anonyymi00007
Sellainen koti millainen on emäntä talossa
- Anonyymi00011
Aluslakana ja tyynyliina kahden viikon välein. Pussilakana 1 kk n välein. Peitot ja sängynpeitto harvoin. En hikoile öisin ja nukun alsti. Näihin aikoihin suoraan järvestä joka päivä. Mutta vähän poikkean. Ystävätär käy joka uinnin jälkeen suihkussa. On kuulemma uimarannoilla niin paljon lasten pissiä rantavedessä. Minä en mutta loikkaan laiturin päästä suoraan kauemmaksi ja samasta takaisin. Entä sinä?
- Anonyymi00021
Sängyn peitto,?????missä se o?&&8⁸7
- Anonyymi00023
Ajattelepas kuinka paljon enemmän kuolutta ihosolukkoa on yön jälkeen sängyssä, kun nukkuu alasti, vaikka kävisi suihkussa, niin yön aikana lakana on ihoa vasten ja toimii, kuin hiomapaperi irroittaen ihosta kuollutta ihosolukkoa.
Sänky pysyy paljon puhtaampana, kun ihon ja lakanan välissä on pyjama tai yöasu.
Sen kyllä voi todeta, kun aamulla menee pölyttämään pyjaman ja auringonvalossa näkee, kuinka yöasu pölisee, se on kaikki sitä ihosta irronnutta kuollutta isosolukkoa ja tosin on siinä myös vaatteesta irronnutta kuitua. En kyllä välttele rantavesiä tai muutenkaan lamppaa heti suihkuun. Mikäli päivä on lämmin, niin käyn kerran päivässä suihkussa ja menen puhtaana nukkumaan.
Kyllä mulla helposti heittää 2 vko vaihtovälille, tekemistä piisaa eläinpyykeissäkin päivittäin. Mulla jauhaa päivittäin pesukone monta koneellista.
Sitten on aina pesukoneen pesu tiuhaan.
En nyt usko, että ihmisen on ihan terveellistä elää liiankaan bakteerittomassa elinympäristössä. Mä en kyllä voi sanoa pöpöjä karttavani arjen askareissani sisällä enkä ulkona.
Siisteydestä pudän kyllä huolen ettei pahasti ole rojua missään muualla kuin missä kuuluu säilyttää ja irtolikaa myöskin moppaan ja pyyhin päivittäin. Sitä tulee meillä eläimienkin myötä ja maalla ees taas sisältä ulos ja sisälle ravatessa.
Mutta annan olla hinkkaamatta liikoja. Siivoustyössä ja koulutuksessa 2 vuoden aikana oppi senkin, että ylisiisteys juuri sairastuttaa vie vastustyskyvyn.Niinpä. Mielestäni kerran viikossa petivaatteiden vaihtaminen ei mene vielä ylihygieenisyyden puolelle.
Mu5tasydän kirjoitti:
Niinpä. Mielestäni kerran viikossa petivaatteiden vaihtaminen ei mene vielä ylihygieenisyyden puolelle.
Ei varmaankaan mene, itse en vaan ehdi pyykkäämään niitä viikottain. 😅 Ja voin kertoo ettei ole kovin montaa petivaatekertaa kaapissa vartomassa. Menee hetipian koneesta takas sänkyyn. Rotat on saanu mun pussilakanasetit lakanoineen. Ja uusia en viitti ostaa vielä vie pirusti kaappitilaa mokomat.
Tökstöksnöö kirjoitti:

Meillä eläimet menee etusijalle. 😇
Pyykeissä.
- Anonyymi00012
ällös naurata musfa jaakoo muafaAZYZÄN
salamamiesa kjydsähgi iski tgodellla kovaa jonnekin ja kissalanpoika, ei jonnekin.
kissalanpoika kuin joku lähelle - Anonyymi00013
Tuossa täytyy huomioida yksi seikka, uutisartikkelissa ei puhuttu nukkumistavasta.
Tuossa on selvästi tutkimustulos, jossa on nukuttu alasti ilman vaatteita, jolloin intiimialueet ovat kosketuksissa vuodevaatteisiin.
Bakteereja erittyy paljaalta iholta sänkyvaatteisiin, jos nukut ilman vaatteita.
Jos nukut pyjamassa tai yövaatteissa, niin sänkyvaatteisiin ei kerry bakteereita samalla tavoin, koska kehon ja vuodevaatteen välissä on pyjama/nukkumisasuste.
Jos nukkuu alasti, niin vuodevaate on silloin, kuin alusasu.
Vuodevaattieta ei tarvitse edes vaihtaa niin usein, kun nukkuu pyjamassa/yöasussa, kuin jos nukkuisi alasti, joten jo ympäristön kannalta on suositeltavaa nukkua vaatteet päällä, kuin alasti.
Selvimmin sen huomaa tyynyliinasta, joka likaantuu nopeammin, kuin lakana, koska pää on kosketuksissa tyynyliinaan, mutta keho ei ole suorassa kosketukissa lakanaan, kun nukkuu pyjama päällä.
Lakana likaantuisi yhtä nopeasti, kuin tyynyliina, jos nukkuisi alasti.
Alasti nukkuva joutuu viahtmaan sänkyvaatteet ainakin 2-3 kertaa useammin, kuin vaatteet päällä nukkuva.
Ei se juurikaan auta, vaikka alasti nukkuva käy ennen nukkumaan menoa suihkussa, koska yöllä kuitnekin keho hikoilee ja kehosta irtotaa kaikenlaista sänkyvaateisiin ilman vaatteita nukkuvasta.
Siinä on yksi hyvä syy miksi en ilman vaatteita nuku, pysyy sänky puhtaampana.- Anonyymi00017
"yksi hyvä syy miksi en ilman vaatteita nuku, pysyy sänky puhtaampana."
Vielä paremmin pysyy sänky puhtaana, kun nukkuu sohvalla, niin ei sänky kulu käytössä ollenkaan.
Pihi se olla pitää Totta. Jokainen nukkuu haluamallaan tavalla ja se on hyvä tiedostaa, että alasti nukkuminen likaannuttaa petivaatteet nopeammin. Itse nukun yökkärissä.
Anonyymi00017 kirjoitti:
"yksi hyvä syy miksi en ilman vaatteita nuku, pysyy sänky puhtaampana."
Vielä paremmin pysyy sänky puhtaana, kun nukkuu sohvalla, niin ei sänky kulu käytössä ollenkaan.
Pihi se olla pitääMutta sitte sohva likaantuu, ainaki ne käsinojatyynyt, jotka mullaki likaantunu. Muuten on kyllä puhdas sohva. Askon sohva, joka ois halvalla myytävänä, kun tarpeeton. Tarkotus oli museoida se kun Asko loppu. Mutta eipä sitä ny sitte tarvi, kun Sukari sotki suunnitelmat. Niin myydään sitte pois.
Eiks sun kanssa ollu aiemminki jo vuosia sitte puhe tosta pyjamasta. Mä kun en oo koskaa ymmärtäny pyjaman tarkotusta. Eiks siihen kuulu vielä joku semmonen yöpipokin tai suikka? Mulla ei oo pyjamaa. Nukun noissa teknisissä t paidassa ja shortseissa. Ne kun ei silleen kostu hiestä. Ja jos sattuu yöllä kuoleen, niin on siistissä kunnossa. Vaikka eihän ne noissa tekokuitusissa suostu mua hautaan. Joka mun mielestä on vähän varjelun liiottelua. Ikään ku luonto siitä saastus.
- Anonyymi00027
Anonyymi00017 kirjoitti:
"yksi hyvä syy miksi en ilman vaatteita nuku, pysyy sänky puhtaampana."
Vielä paremmin pysyy sänky puhtaana, kun nukkuu sohvalla, niin ei sänky kulu käytössä ollenkaan.
Pihi se olla pitääSohva menee nukkumisesta pilalle.
- Sheena
- Anonyymi00014
Nukut siis alasti, ei petivaatteet muuten noin nopeasti likaantuisi.
alasti nukkuvalle petivaatteet ovat kuin alusvaatteet, joita nainen yleensä vaihtaa usein.En missään vaiheessa sanonut nukkuvani alasti. Jos pesuväli olisi tiheämpi, niin se johtuisi siitä, että oisin hikoillut helteellä.
- Anonyymi00015
Tota, täytyy siivojalta kysyä, miten usein ne vaihdetaan. Kerran päivässä veikkaisin, mutta tarkemmin voin vastata kysyttyä asiasta.
Harhauduin noissa kommenteissa ihan sivupoluille. Mutta tosissaan. Kahden viikon välein vaihdan. Ehkä tyynyliinat pitäs useemmin. Sain ilkeen ihon sisäsen finnin naamaan. Mutta se saattaa johtuu stressistäki. On ennenki sattunu noin.
Vaihdan petivaatteet kerran viikossa, tai noin 10 pvn. välein. Tuo välillä vaihtelee, mutta suurin piirtein noin.
- Anonyymi00025
Kerran kuussa. Meen sentään puhtaana nukkumaan. Tyynyliina joka viikko, lakana siinä välissä.Kissan karvoja täys. Tykkää tulla mun rinnan päälle tai omii koko tyynyn. Minä tietty väistän.😍🤷♀️
- Anonyymi00026
Lakanat ja tyynyliina kerran viikossa - varsinkin kesän hikiseen aikaan voin vaihtaa tyynynliinan kaksikin kertaa viikossa. Talven kylmien aikaan, sama pussilakana voi olla 2 viikkoa. Tyynyn ja patjan suojuksia ja täkkiä pesen muutaman kerran vuodessa.
- Sheena
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2062042
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,491207Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1741092- 81976
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56871- 100782
- 70781
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77737Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.340678- 26671