Onneksi olin unohtanut, että olin ollut

Anonyymi-ap

Raaseporin kaupungin koulutuksessa myös joka on eräiden mielestä KUNNIAN LOUKKAUS.

Teen sitä hakemusta ja kyllähän minä tietenkin mainitsen erikseen, että olen jo kerran saanut kunnian loukkaus tuomion, mutta eräiden KUNNIALLISTEN HE OVAT EDELLEEN PARASTA MITÄ IVALOSTA JA INARIN KUNNASTA LÖYTYY.

Voin suositella vuorostani tutustumaan RAASEPORIN HISTORIAAN JOSTA LÖYTYY MM KYSEINEN TIETO : Muun muassa kuningas Kaarle Knuutinpoika piti hallussaan Raaseporin linnaa, jossa hän asui kolmatta hallituskauttaan edeltäneen välivaiheen aikana. Vuonna 1570 kuningas Juhana III läänitti linnaläänin alueen enovainajansa ja tukijansa Lewenhauptin suvulle, korottaen heidät kreivilliseen arvoon Raaseporin nimellä, jolloin Raaseporista tuli kreivikunta aina 1680-luvulle asti.

Eli kyllähän tässä Holo on paskonut komiasti koko IVALON KYLÄN JOSSA OLEN SYNTYNYT SEKÄ ASUNUT ENNEN, KUIN LÄHDIN MAAILMALLE NIIN SAIN PALATA IVALOON AINA UUDELLEEN VAIKKA MUUALTA MUUTTANEIDEN MIELESTÄ IVALOLAINEN EI SAA PALATA IVALOON.

He eivät pysty Ivalossa samaan mihin me IVALOLAISET PYSTYTÄÄN JOTKA LÄHDETÄÄN MAAILMALLE JA OSA PALAA PAREMPANA MITÄ MAAILMALLE LÄHTIESSÄ!

IVALO ON MINUN AVALON OLLUT JO VUOSIA.
AVALON ON KYLÄ TÄYNNÄ KULTAA JA MINÄ RAKASTAN EDELLEEN IVALOSSA MANIFESTOINTIA, MUTTA EI KUKAAN TYKKÄÄ ITSEKKÄISTÄ IHMISISTÄ JOTKA HAKEE VAIN TALOUDELLISTA HYÖTYÄ TOISTA JA HE MYYVÄT ILMANKI JOTA ME KAIKKI HENGITETÄÄN!

Eikö meillä ole oikeutta saada KORVAUKSIA?

Minähän olen sentään OIKEESTI NOSTANUT IHMISTEN ARVOA IVALOSSA, mutta ERÄILLE EI KELPAA MIKÄÄN VAAN KAIKKI ON PASKAA!

Minulle KUNNIATTOMALLE HOLOLLE KYLLÄ KELPAA VAIKKA IVALON KUNIGATAREN ARVO NIIN KAIKKI TOISET VOI PRINSESSOITA, KREIVITÄRIÄ, HERTTUATARIA TAI IHAN VAIN LEIDEJÄ.

Minua kunniatonta Holoa kutsuttiin CLEANING-LEIDIKSI EI CLEANIRIKSI.
Heille piti hymyillä ja minä aina jollekkin sanoin Inarin hotellissa, että : Eikö nuo osaa edes hymyillä itse?
Kyllä ne toisetkin työntekijät jotka oli minun vanhoja tuttuja alkovat hymyilemään, kun minä hymyilin ja sanoin tuosta.
He loukkasivat meidän kaikkien kunnioita, kun ite olivat NAAMAT NORSUN VITULLA.

Minä tulin kerrokselta iloisesti hymyillen ja keittiössä sanoin jotain ja lähdin takasin kierroksille ILOISESTI HYMYILLEN välillä joku asiakas vilkutti, että hän on täällä myös. Minä hymyilin sekä vilkutin takasin tyyliin, että : Katohan en olis kyllä sinua huomannut, mutta mukava ku sie kuitenki huomasit minut!

Ei tarvinnut onneksi sentään kätellä vaan minähän kätevänä emäntä KUNIKAALLISESTI aina heilutin kättä niin pääsi paljo nopeampaa eteenpäin.
Kättelyssä menee niin kauan, että kaikki mitä on tuotu TUOREENA PÖYTÄÄN niin nehän on kaikki vanhaa siinä vaiheessa, kun viiminen käteltävä tulee sisälle!
Silloin joutuu haukkumaan koko HENKILÖKUNNAN SEKÄ KAIKKI KUTSUT VIERAAT, KOSKA KAIKKI MITÄ PÖYDÄSSÄ ON NIIN NE ON EHTINEET VANHAKSI!

Kettään ei saa haukkua vaikka pullatkin on niin vanhoja ja kovia, että HAMMASKI katkeaa!

12

53

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Mainitsen kyllä hakemuksessa sen myös, että : Minä kyllä luotin, että KUNNIALLISET MYÖS HOITAA KAIKKI IVALOON JA INARIN KUNTAAN LIITTYVÄT KUNNIAN LOUKKAUS ASIAT, KOSKA HEILLÄ OLI VARA VAATIA KUNNIAAKIN JA SYYTTÄÄ YKSIN MINUA KAIKISTA ASIOISTA JA OSA HEISTÄ ON VIELÄ INARIN KUNNAN TYÖNTEKIJÖITÄ!

      Kyllä kai nyt töihin luulis jo pääsevän, koska minähän sentään olen aika varmasti KAIKISTA TUOTTAVIN SEKÄ TEHOKKAIN TYÖNTEKIJÄ!

      • Anonyymi00002

        Olen sentään ollut myös Espoon kaupungillakin TÖISSÄ ja sekin ON KUNNIAN LOUKKAUS niin, kuin se että minä olen myös ROVANIEMEN KAUPUNGILLA!

        Oon sentään 40 vuotta sitten lähtenyt ELÄKE OTTEEN MUKAAN TÖIHIN.
        Enkä varmasti ole ainut IVALOLAINEN JOKA ON TEHNYT ENEMMÄN TÖITÄ JA VÄHEMMÄN KÄYNYT KOULUTUKSIA!

      • Anonyymi00003
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Olen sentään ollut myös Espoon kaupungillakin TÖISSÄ ja sekin ON KUNNIAN LOUKKAUS niin, kuin se että minä olen myös ROVANIEMEN KAUPUNGILLA!

        Oon sentään 40 vuotta sitten lähtenyt ELÄKE OTTEEN MUKAAN TÖIHIN.
        Enkä varmasti ole ainut IVALOLAINEN JOKA ON TEHNYT ENEMMÄN TÖITÄ JA VÄHEMMÄN KÄYNYT KOULUTUKSIA!

        Pitääpä tekasta loppuun tuo työhakemus ja laittaa siihen, että Inarin kunta, Espoon kaupunki ja Rovaniemen kaupunki ovat suurimpia työnantajia ja nekin ovat kunnian loukkaus…
        Ivalon Postilla olin vain päivän jaksamassa ja ei toisena päivänä enään mennä ja olen siivoillut vähän siellä sun täällä.

        Entinen kyllä kiinnostaa, että mitähän meille oikein jää, kun minä kunniaton Holo haen töihin Inarin kunnan talouspäälliköksi.

        Lääkärikin oli sitä mieltä, että Kunniattoman Holon kyllä pitää töihin päästä ja siivouksissa olen sentään parhaimmillani.
        Edes ÄITINI EI OLE NÄIN HYVÄ SIIVOOJA

        Nordealla ja Kelallakin olen käynyt siivoamassa.
        Ivalon ja Inarin kirkot sekä seurakuntatalot ja olen käynyt myös uudessa siivoamassa.
        S-market, K-kauppa ja Super marketissa olen käynyt vessaa joskus siivoamassa.
        Inarissa olen siivoonnut SALEA.
        Postia olin kyllä siivoonnut ennen, kuin olin jakamassa postia.
        Metsähallitus, rikosuhripäivystys, oikeusaputoimisto, edunvalvonta, ulosotto, MHY, lääkäreiden asuntoa siivoosin jossa he asu, kun päivystivät yöllä ja viikonloppuina.
        TULLIA olen käynyt myös siivoamassa, kun oli vielä Ivalossa vanhan TULLIN talon alakerrassa.
        Poliisien ja Rajavartioston tilat siivoosin, kun he muutti uusiin tiloihin.
        Verotoimistosta kävin hakemassa siivous välineet pois.
        Ivalon taksi-asemalla oon käynyt myös siivoamassa VESSAA JA TISKAAMASSA.
        Kulta Hipun uus puoli.
        Pien kerrostalot siivoosin myös.

        Yrittäjänä ENSIMMÄINEN SIIVOUS JONKA TEIN ITSE OLI IVALON PAVI-TALON eli LIEKKILÄN PULI-KÄMPÄN SUUR SIIVOUS.

      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Olen siivoonnut myös FINNAIR LENTOKONEITA.
        Brittien koneita, Espanjasta tuli koneita, Itävallasta ja monista muista maista.
        Turkin valtion kone jossa Justuksen piti saada tehdä MINUN SIIVOUKSIA eikä edes sanonut, että : Tarkista olenko tehnyt OIKEIN!

        6 kunniallista oli sitä mieltä, että HE OVAT AINOAT JOTKA OVAT KUNNIALLISIA JA ME TOISET OLLAAN PASKOTTU KOKO SUOMI!

      • Anonyymi00005
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Olen siivoonnut myös FINNAIR LENTOKONEITA.
        Brittien koneita, Espanjasta tuli koneita, Itävallasta ja monista muista maista.
        Turkin valtion kone jossa Justuksen piti saada tehdä MINUN SIIVOUKSIA eikä edes sanonut, että : Tarkista olenko tehnyt OIKEIN!

        6 kunniallista oli sitä mieltä, että HE OVAT AINOAT JOTKA OVAT KUNNIALLISIA JA ME TOISET OLLAAN PASKOTTU KOKO SUOMI!

        Sanoin tänään, kun minulle kerrottiin eräästä miehestä joka on huonossa niin kunnossa.

        Sanoin, että : Tuo on kunnian loukkaus puhua hänestä, koska hän on minun ex-mies ja minua ei kiinnosta heidän asiat!
        Ei mennyt kauaa niin hänen poikansa ajo meidän pihalle hakemaan hänet kylälle!

        Minulla on oikeus tehdä KUNNIAN LOUKKAUS RIKOSILMOITUS EX-MIEHENI PERHEESTÄ!
        Ei hänen pojalla ole mitään asiaa tänne, koska MINÄ EN OLE HÄNEN ÄITI JA HÄNEN VELJENSÄ JONKA ÄITI OLEN EI OLLUT EDES TÄÄLLÄ!

        Ei se ole mikään puolustus, että he ovat SAIRAITA jos he ovat niin sairaita niin miten he pystyy kotona asumaan!?
        He kuuluu LAITOKSEEN ei kotia!

        Ei se ole meidän velvollisuus huolehtia heistä!

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Tähän voin ottaa lääkäri Holon MIEHEKSENI, koska he EIVÄT KUNNIOITA EDES LÄÄKÄRIÄ!

        Loppuu se alkoholistien hyysääminen ja HEITÄ EI TARVI HOITAA JOTKA PÄIHTEILLÄ ITSEÄÄN HOITAA!

        Mulla on sentään 6 kunniallista jotka ovat sitä mieltä, että alkoholisteja kuuluu hoitaa ja he ansaitsee elämän.
        Sellainen joka tarvii oikeesti hoitoa voi jonottaa, koska ei he ole heidän ryyppy kavereitakaan.

      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Tähän voin ottaa lääkäri Holon MIEHEKSENI, koska he EIVÄT KUNNIOITA EDES LÄÄKÄRIÄ!

        Loppuu se alkoholistien hyysääminen ja HEITÄ EI TARVI HOITAA JOTKA PÄIHTEILLÄ ITSEÄÄN HOITAA!

        Mulla on sentään 6 kunniallista jotka ovat sitä mieltä, että alkoholisteja kuuluu hoitaa ja he ansaitsee elämän.
        Sellainen joka tarvii oikeesti hoitoa voi jonottaa, koska ei he ole heidän ryyppy kavereitakaan.

        Minä en kyllä oikein tykkää noista Holoista, koska HE OVAT ALKOHOLISTEJA KAIKKI MIEHET JA HE NAIVAT VAIN LISÄÄ ALKOHOLISTEJA HEIDÄN SUKUUN!

        Ottasin sen toisen lääkärin muuten, mutta Justus tulee mustasukkaiseksi, koska hän on niin komia.

        Onneksi minulla sentään on näitä MIEHIÄ joista valita niin ei tarvi edes häitä pelätä, kun KEKSII ITSELLEEN TEKEMISTÄ!

        Komia lääkäri oli hän joka halusi, että minä alkaisin taas siivoamaan.
        Justus on semmonen, että hän vääntyy minun töihin ja minä saan POTKUT!
        Holo on semmonen, että kun menet lääkäriin niin pitää ite tietää kaikki!
        Jos sanoo jostain lääkkeestä niin hän sanoo : Hmh älä syö sitä!

        Tämä komia lääkäri oli vähän skitsoki, mutta onneksi olen heihinkin jo tottunut.
        Väitti, että siitä oli 5vuotta kun oltiin nähnyt viimeksi. Siitä oli 7vuotta ja ei olis nähnyt silloinkaan, mutta sen oli pitäny vääntää ittensä samoille mestoille töihin.

        Miehet on tämmösiä, mutta ehkä tämä toimii myös näin!
        Eli silloin kilkutetaan molemmat omaan kassaan rahaa joka on IHMISTEN PARHAAKSI.

        Tässäkin voi tulla HOLOJEN tappelu, koska minun ei tarvi välttämättä olla kovin kauaa töissä.

      • Anonyymi00008
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Lääkärihän olis tietenkin parempi, koska työkyvyttömyyseläkkeet voi lakkauttaa.
        Somettaja ovat oikeesti työttömiä ja sometus on työtä jota he voivat tehdä.

        Pottu-koirahan on rappio-striimaja ja Ivalo on sentään täynnä RAPPIO-STRIIMAAJIA joiden ei tarvis, kuin vain alkaa töihin!

        Pottu-koira ei kuulemma halua tulla Suomeen takasin!
        Hänestä vois tehdä SYRJINTÄ rikosilmoituksen.
        Pottu-koira on tietenkin joku minun Holon vanha FB kaveri joka on alkanut perseilemään.

      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Holon kanssa vois alkaa Viinamäeksi.
        Lääkäri Viinamäki hoitaa viinamäen väkeä TYÖKUNTOON!

        Nyt pitää laittaa nukkumaan niin saan tehdä työhakemuksen loppuun ja laittaa ensimmäisen asian vireille niin lääkäri Holo pääsee minun kanssa virallisille TREFFEILLE.
        Ollaan kerrankin molemmat siisteissä vaatteissa paikan päällä.

        Ehin sentään harjoitella stileiteillä kävelemään niin ei tarvi PYGMIN vieressä seisoa.
        Voin kädellä edellä ja kysyä, että : Pyöriikö perse edustavasti, koska me edustetaan HOLOJA YHDESSÄ!
        Jos alkaa vittuilemaan niin voin sanoa, että tää vain mulle exä, mutta ajateleppa jos hän onkin sinulle jotain kautta sukua…

      • Anonyymi00013

        Piti vähän kiireellä tehdä hakemus loppuun, mutta mainitsin ” En ehkä ole paras hakija, mutta olen ollut kunnian loukkaus sakko vankina vankilassa.

        Olen saanut uuden kunnian loukkaus tuomion ja senkin mukaan Inarin kunta ja Ivalon kylä jossa olen syntynyt sekä asunut on KUNNIAN LOUKKAUS.”
        ” Kunnian loukkaus rikosilmoituksen on tehty facebookista haetuilla todisteilla ja niiden perusteella minä olen Inarin kunnan AINUT YHTEISKUNTAKELVOTON joka ei kykene edes töihin.”

        Nyt kyllä jännittää, että PÄÄSENKÖ TÖIHIN.
        Kuntouttavaan työtoimintaan EN KELVANNUT EDES Inarin kunnan kirjastoon joka edustaa sentään SIVISTYSTÄ!

        Inarin seurakunnallakkaan en kelvannut kuntouttavaan työtoimintaan töihin!

        Aina kuulemma KANNATTAA YRITTÄÄ!

      • Anonyymi00014
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Ei sillä ole väliä vaikka kirjoitus virheitä tulee, koska olen sentään KUNNIATON JOLTA EI VOI VAATIA TÄYDELLISYYTTÄ, mutta toisilta kyllä voi vaatia!

        Hastala Vista!

        Onko vara SYRJIÄ!?

        Minulle sanottiin, että : ET KYLLÄ TUOLLA HAKEMUKSELLA PÄÄSE TÖIHIN!

        Sitä ennen piti kuunnella Jumalan sanaa, koska isäni sano, että : EI SE SINULLEKKAAN PAHAA TEE!

        Minä odotin saarnaa niin ei alkanut keskustelemaan minun kanssa!
        Minä kysyin sentään, että : Oletkos ihan PAPPIS MIEHIÄ?

        Vähän aikaa kuuntelin ja sano olevansa PSYKOOSI POTILAS.
        En viittiny katsoa häntä tarkemmin, koska hän näytti OUDON TUTULTA vaikka olikin LÖYSÄT LÖKÖTTÄVÄT HOUSUT JALASSA, mutta VALITETTAVASTI HÄN VAIN KÄVELEE SEKÄ JUOKSEE USKOLLISESTI SAMALLA TAVALLA!

        En viittiny sanoa, että : Huomaatko, että minulla EI OLE ALUSVAATTEITA vaan minulla on vain nämä CAPRI-HOUSUT JA HELLO KITTY PAITA!?

        Minä sain sentään sen TIKKARIN. En tietenkään imeskellyt vaan PURESKELIN

        Hän on sentään HELSINKILÄINEN ja minä sanoin, että : Sullahan on STADILAISTEN KANSALLISPUKUKIN PÄÄLLÄ!

        En ehtiny kysymään, että : Oot sä ollu SÖRKÄN MESTOILLA?
        Olisin voinu sanoa, että : Kyllä mäki oon SÖRKÄSSÄ KÄYNY VIERAILULLA, mutta MIE OLIN OULUSA VANKILASSA LOMALLA. Mie tiiän vaan, että minulla on niin pihi mies, että hän laittaa minut vankilaan lomalle koska hän on maksanu sen verran veroja, että oma vaimo pääsee hotelli lomalle. Sitte hän vittuilee töissä kavereilleen, että minä olen kyllä OMAN VAIMONI LOMAT IHAN VARMASTI ITTE VEROILLA MAKSANUT!

      • Anonyymi00015
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Tunnistan siitä, kun minä sanon tai ajattelen, että : Voi vittu/ vittu!

        Mieheni on niin ÄLYKÄS, että ROUVANA EI HAITTAA VAIKKA HUUTAA KESKELLÄ IVALON KYLÄÄ, että : VOI VITTU JA ETKÖ SAATANA JO MUUTA KEKSINY!

        Karsitaan sentään väkeä niin IVALOLAISET SAADAAN OLLA SELLAISIA, kuin ollaan!

        Muualta tulleet ovat Ivalossa VIERAITA ja me ollaan kotona aina!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe