Pumppuvoimaryhmän raporttia Puolasta odotellaan. Millaista “lowtechia” edustavaan laitokseen tutustuttiin. Laitoksessahan on Neuvostoliittolainen pääteknologia vuodelta 1983: Laitoksen neljä suurta, käännettävää Francis-pumpputurbiinia tilattiin ja suunniteltiin Leningradin metallitehtaalta (LMZ, Leningradski Metallitšeski Zavod), joka oli Neuvostoliiton johtava vesiturbiinien valmistaja. Myös voimalan yleissuunnittelu ja putkijärjestelmien mitoitus noudattivat neuvostoliittolaisia teknisiä standardeja.
Vastaukset 23
- Anonyymi00001
Olen aikamoinen ennustaja aina ollut, siksi rohkenen ennustaa että kattavaa tietoutta sieltä ei tule. Suuria putkia ja vettä on voinut näkyä ei muuta.
Ei näillä matkoja ole tarkoitettu opintomatkoiksi,jos joku oppi jotakin voisihan siitä kertoa vaikka täälläkin.- Anonyymi00002
Hyvin taisit osata ennustaa, ei matkasta tietoa tihku. Liekkö matkaa on ollutkaan, tai se on ollut erittäin salainen. Kysäisin tekoälyltäkin sekin oli ulalla, eikä tiennyt asiasta mitään. Joku kirjoitti kaupungin kustantaneen matkan, eihän se silloin saisi olla näin salainen, että tekoälyltäkin olisi silmät peitelty.
- Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:

ei ole kaupungin kustantama matka, huhuilta siivet poikki!
- Anonyymi00004
Anonyymi00002 kirjoitti:
Hyvin taisit osata ennustaa, ei matkasta tietoa tihku. Liekkö matkaa on ollutkaan, tai se on ollut erittäin salainen. Kysäisin tekoälyltäkin sekin oli ulalla, eikä tiennyt asiasta mitään. Joku kirjoitti kaupungin kustantaneen matkan, eihän se silloin saisi olla näin salainen, että tekoälyltäkin olisi silmät peitelty.
Kyllä pitäisi tietoa tihkua, sillä:
“Hankkeen tavoitteena on saada tutkittua tietoa Kemijärven kaupungin omaan selvitystyöhön, asinatuntija apua ja tietoa päätöksenteon tueksi, sekä jakaa tieto alueen asukkaille ja mökkiläisille mm. järjestämällä keskustelu ja info-tilaisuuksia.” - Anonyymi00007
Anonyymi00004 kirjoitti:
Kyllä pitäisi tietoa tihkua, sillä:
“Hankkeen tavoitteena on saada tutkittua tietoa Kemijärven kaupungin omaan selvitystyöhön, asinatuntija apua ja tietoa päätöksenteon tueksi, sekä jakaa tieto alueen asukkaille ja mökkiläisille mm. järjestämällä keskustelu ja info-tilaisuuksia.”Kyllähän siitä ei tutkittua tietoa löydy, ei ainakaan Puolasta. Periaate on yksinkertainen, ongelmathan muodostuu muusta kuin itse voimalasta. Sen jo tiedän että ei tämä Puolan porukka ole tullut hullua hurskaammaksi. Koska ongelmathan muodostuvat järven käyttäytymisestä. Sitä tietoa ei Puolasta löydy.
- Anonyymi00005
Eikö pumppuvoimaloiden vastustajien olisi ehdottomasti pitänyt olla Puolan matkalla keräämässä argumentteja (tolloille: "todisteita") pumppuvoimaloiden haitoista?
vai onko strategiana pelkästään haudata pää hiekkaan kuten strutsi ja huutaa : Ei Ei Ei?- Anonyymi00006
Pumppaamoiden hoito on rutiinia, eikä niissä ole liioin hoitoa. Kyllä monimutkaisemmat laitteetkin pyörii automaatilla. Korkeintaan sihtien puhdistusta voi olla mutta ilmeisesti sekin tehdään koneelliseksi.
Kyllä ne haasteet ovat paljon muussa kuin koneistossa. Oliko Puolassa puhetta siitä, mitä tapahtuu silloin kun vähänveden aikana veden pinta putoaa 20-50 cm. Miten jää reakoi tähän, kuinka vaaralliseksi se tulee, koska tuleehan se halkeilemaan. Ylhäätä tulevat vesimassat suostuvatko ne menemään jään alle vai purkaantuuko suuri osa jään päälle. Puhuttiinko Puolasta näistä tulevista ongelmista.
Me TOLLOT haluaismme tästä kuulla selvennystä. - Anonyymi00008
Anonyymi00006 kirjoitti:
Pumppaamoiden hoito on rutiinia, eikä niissä ole liioin hoitoa. Kyllä monimutkaisemmat laitteetkin pyörii automaatilla. Korkeintaan sihtien puhdistusta voi olla mutta ilmeisesti sekin tehdään koneelliseksi.
Kyllä ne haasteet ovat paljon muussa kuin koneistossa. Oliko Puolassa puhetta siitä, mitä tapahtuu silloin kun vähänveden aikana veden pinta putoaa 20-50 cm. Miten jää reakoi tähän, kuinka vaaralliseksi se tulee, koska tuleehan se halkeilemaan. Ylhäätä tulevat vesimassat suostuvatko ne menemään jään alle vai purkaantuuko suuri osa jään päälle. Puhuttiinko Puolasta näistä tulevista ongelmista.
Me TOLLOT haluaismme tästä kuulla selvennystä.Puolassa ei voimaloista ole koettu haittaa, päinvastoin.
kalasto voi hyvin, hapekas ja kylmä vesi on päinvastoin piristänyt kalakantoja. - Anonyymi00009
Anonyymi00006 kirjoitti:
Pumppaamoiden hoito on rutiinia, eikä niissä ole liioin hoitoa. Kyllä monimutkaisemmat laitteetkin pyörii automaatilla. Korkeintaan sihtien puhdistusta voi olla mutta ilmeisesti sekin tehdään koneelliseksi.
Kyllä ne haasteet ovat paljon muussa kuin koneistossa. Oliko Puolassa puhetta siitä, mitä tapahtuu silloin kun vähänveden aikana veden pinta putoaa 20-50 cm. Miten jää reakoi tähän, kuinka vaaralliseksi se tulee, koska tuleehan se halkeilemaan. Ylhäätä tulevat vesimassat suostuvatko ne menemään jään alle vai purkaantuuko suuri osa jään päälle. Puhuttiinko Puolasta näistä tulevista ongelmista.
Me TOLLOT haluaismme tästä kuulla selvennystä.Kyse on ehdoista, vähän veden aikana ei pumpata, toleranssirajat on määriteltävä.
Riippuu neuvottelijoista ja niiden kyvystä saada suotuisat ehdot voimaloille korvauksineen.
Anitalla näytön paikka? - Anonyymi00010
Anonyymi00006 kirjoitti:
Pumppaamoiden hoito on rutiinia, eikä niissä ole liioin hoitoa. Kyllä monimutkaisemmat laitteetkin pyörii automaatilla. Korkeintaan sihtien puhdistusta voi olla mutta ilmeisesti sekin tehdään koneelliseksi.
Kyllä ne haasteet ovat paljon muussa kuin koneistossa. Oliko Puolassa puhetta siitä, mitä tapahtuu silloin kun vähänveden aikana veden pinta putoaa 20-50 cm. Miten jää reakoi tähän, kuinka vaaralliseksi se tulee, koska tuleehan se halkeilemaan. Ylhäätä tulevat vesimassat suostuvatko ne menemään jään alle vai purkaantuuko suuri osa jään päälle. Puhuttiinko Puolasta näistä tulevista ongelmista.
Me TOLLOT haluaismme tästä kuulla selvennystä.kuka kysyi hoidosta?
Haloo? - Anonyymi00011
Pidetään vain lehtolassa pumppumessuja ja ollaan muualla suu supussa!
- Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:
Pidetään vain lehtolassa pumppumessuja ja ollaan muualla suu supussa!
Tuohon se taas meni kun ei muuta sanottavaa ole. Kukaan ei pysty kertomaan mitään rakentavaa siitä reissusta. Kun tiesin jo etukäteen että kerrottavaa ei tule.
- Anonyymi00013
Anonyymi00009 kirjoitti:
Kyse on ehdoista, vähän veden aikana ei pumpata, toleranssirajat on määriteltävä.
Riippuu neuvottelijoista ja niiden kyvystä saada suotuisat ehdot voimaloille korvauksineen.
Anitalla näytön paikka?Eikös se oikea järjestys olisi ollut että ehdot ja korvaukset olisi sovittu ensin. Nythän Heikki kiipesi perseeellä puuhun. Huonohan sitä nyt on neuvotella kun paskat on jo housuissa.
- Anonyymi00014
Anonyymi00012 kirjoitti:
Tuohon se taas meni kun ei muuta sanottavaa ole. Kukaan ei pysty kertomaan mitään rakentavaa siitä reissusta. Kun tiesin jo etukäteen että kerrottavaa ei tule.
Kerrottavaa on paljonkin....
- Anonyymi00015
Anonyymi00013 kirjoitti:
Eikös se oikea järjestys olisi ollut että ehdot ja korvaukset olisi sovittu ensin. Nythän Heikki kiipesi perseeellä puuhun. Huonohan sitä nyt on neuvotella kun paskat on jo housuissa.
Asettamalla jyrkkä ei, vedettiin matto neuvottelijoiden alta.
Nyt käytetään valtion nk. pakkokeinoja, eikä siihen ole nokankoputtamista.
Ei se Hugo Sandbergin kustantama koulu opettajineen tuonut yhtään älliä kemijärveläisille! - Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
Asettamalla jyrkkä ei, vedettiin matto neuvottelijoiden alta.
Nyt käytetään valtion nk. pakkokeinoja, eikä siihen ole nokankoputtamista.
Ei se Hugo Sandbergin kustantama koulu opettajineen tuonut yhtään älliä kemijärveläisille!Näin se menee, yhtiöt vetäytyvät valtiovallan selän taakse eikä asiasta enää neuvotella.
- Anonyymi00017
Anonyymi00015 kirjoitti:
Asettamalla jyrkkä ei, vedettiin matto neuvottelijoiden alta.
Nyt käytetään valtion nk. pakkokeinoja, eikä siihen ole nokankoputtamista.
Ei se Hugo Sandbergin kustantama koulu opettajineen tuonut yhtään älliä kemijärveläisille!Senhän voitte täällä kertoa mitä opitte, ja mitä jäi päähän. Niihin ongelmiin mitkä on edessä ei varmasti puututtu eikä keskusteltu.
- Anonyymi00018
Anonyymi00009 kirjoitti:
Kyse on ehdoista, vähän veden aikana ei pumpata, toleranssirajat on määriteltävä.
Riippuu neuvottelijoista ja niiden kyvystä saada suotuisat ehdot voimaloille korvauksineen.
Anitalla näytön paikka?Kyllä tälläisissä neuvotteluissa pitää alaa tunteva asiantuntia kaupunkin puolesta.Politiikot ei näitä asioita halitse ei Anita eikä Heikki. Ei näitä asioita pitäisi laittaa politiikkojen vastuulle. Jotenki on väärää ajattelua, kun henkilö saa ääniä ja pääsee valtuustoon, että siitä tulee kaikkitietävä, vaikka ei se älykkyys osamäärä nouse vaikka valtuustoon on päässytkin. Viisaimmathan sinne ei pyrikkään.
- Anonyymi00021
Anonyymi00018 kirjoitti:
Kyllä tälläisissä neuvotteluissa pitää alaa tunteva asiantuntia kaupunkin puolesta.Politiikot ei näitä asioita halitse ei Anita eikä Heikki. Ei näitä asioita pitäisi laittaa politiikkojen vastuulle. Jotenki on väärää ajattelua, kun henkilö saa ääniä ja pääsee valtuustoon, että siitä tulee kaikkitietävä, vaikka ei se älykkyys osamäärä nouse vaikka valtuustoon on päässytkin. Viisaimmathan sinne ei pyrikkään.
Älä hoe tuota Jumiskoa, se ei ole pumppuvoimala, samaa vain on kun vesi pyörittää turbiiniä. Ota asioista selvää. Jumiskolla ei pumpata ylös vettä, eikä lasketa alas.
Jum.sko on perinteinen vesivoimala. Suomessa ei ole vielä yhtään pumppuvoimalaa. - Anonyymi00022
Anonyymi00018 kirjoitti:
Kyllä tälläisissä neuvotteluissa pitää alaa tunteva asiantuntia kaupunkin puolesta.Politiikot ei näitä asioita halitse ei Anita eikä Heikki. Ei näitä asioita pitäisi laittaa politiikkojen vastuulle. Jotenki on väärää ajattelua, kun henkilö saa ääniä ja pääsee valtuustoon, että siitä tulee kaikkitietävä, vaikka ei se älykkyys osamäärä nouse vaikka valtuustoon on päässytkin. Viisaimmathan sinne ei pyrikkään.
valtuustoon on kertynyt kaikki kuona, kukaan järkevä ihminen ei lähde itseään grillaamaan!
- Anonyymi00019
Miksi piti Puolasta tietoa hakea? Meillähän on Jumiskon voimalaitos ollut jo 70 vuotta. Vesi putoa putkea pitkin lähes 100 metriä ja pyörittää turbiinia lopuksi vedet purkautuvat Kemijärveen.
- Anonyymi00020
Bioref tehdas? Mikä on sen vaikutus vesistöön? Onko se suljettu kierto? Jos pumput samaan järveen?
- Anonyymi00023
Anonyymi00020 kirjoitti:
Bioref tehdas? Mikä on sen vaikutus vesistöön? Onko se suljettu kierto? Jos pumput samaan järveen?
ei kuulu aiheeseen!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7013588Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E721123- 501112
- 70875
Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit91855- 94707
Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi50700- 53688
Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k32680Onko sinulla vihan tunteita
Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.117659