Hei!
Työskentelen sekä eezyn että bondatan kautta kaupan alalla vuokratyöntekijänä. Minulle on nyt käynyt KAKSI kertaa muutamassa kuukaudessa (kerran molempien firmojen kautta) niin, että olen ottanut vastaan tarjotun työvuoron ja se on KAUPAN puolesta peruttu. Siis jo vahvistettu työvuoro. Olen ehtinyt tehdä valmisteluita vuoroon menemisestä.
Minulle sillä ei ole mitään merkitystä, millä syillä vuoro perutaan, mutta mitään "painavia tai perusteltuja" syitä ne eivät ole olleet.
Toisessa seliteltiin että vuoro pitikin antaa jollekin toiselle tekijälle jolle se muka oli jo sovittu. Toisessa aivan sama juttu.
Kuitenkin ne olivat sovelluksessa tarjolla.
Korvaavaa työtä EI tarjottu. Ei edes sanottu että meidän moka, tule paikalle vaan, saat tietysti palkan.
Jännä että molemmat pyhävuoroja.
Mitä tes /laki tähän sanoo? Kai nyt vuokratyöntekijälläjin jotain oikeuksia on? Toinen vuoro peruttu 28h ennen aloitusta, toinen 9h ennen. Mutta se ei ole olennaista.
Mihin korvaukseen olen oikeutettu?
Vuokrafirmat eivät ole KUMPIKAAN kysymyksistä huolimatta, vastanneet mitään tähän korvausasiaan.
Mihinkään pammiin en kuulu, mutta eikö tällainen ole selvää pässinlihaa muutenkin???
Vuokrafirman vahvistettu työvuoro peruttu
Anonyymi-ap
0
<50
Luetuimmat keskustelut
- 601049
- 981024
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21882Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔60810- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124795Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25689- 45666
- 52664
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14625Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586- 46578
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141575Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128573- 35570
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47568- 48527
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi10527