Tästä tulee pitkä juttu, kuin novelli, mutta minun on pakko kertoa jonnekkin..
Huoh.. Ennen olin niin energinen ja pippurinen mutta ketä ei tällainen suhde kuluttaisi?
Olen 17 ja hän 18. Hänen unelmansa on asua yhdessä, mennä naimisiin ja hankkia lauma lapsia. Minun unelmani on suunnilleen kaiken tuon välttäminen. Viime kuussa hän kysyi menisimmekö kihloihin ja minulla meni luu kurkkuun(olemme olleet vuoden yhdessä). Meinasin tukehtua siihen paikkaan! Itse olisin vasta ajatellut sitä kun olen täyttänyt 30.
Tahdon eroon hänestä, koska tunnen olevani pelkkä palvelukone. Olemme aina meillä(asun vielä kotona), laitan aamiaisen, kahvin ja iltapalan hänelle, enkä voi jättää väliinkään koska hänellä on diabetes.
Hän sairastaa myös vakavaa masennusta, mutta hänen terapeuttinsa sanoi sen olemaan paranemaan päin mikä on pitkälti minun ansiotani.
Jokainen kesäloman päiväni on ollut samanlainen. Emme käy bileissä, koska hän pelkää menettävänsä minut kavereilleen. Silloin harvoin kun näemme heitä, he kysyvät aina miksei meitä näy koskaan missään. Olen myös kysynyt poikaystävältäni, miksei hän ole enää yhtään kavereidensa kanssa, jätti jopa bändinsäkin ettei menisi yhdessäoloaikaa treeneihin! Sanoi vain että onhan noita nyt nähnyt jo 18 vuotta. Silloin ajattelin, että ajatteeleko hän minustakin sitten lopulta noin?
Lievä pettäminen hänen jättämisekseen ei auttanut. Nappasin komean pojan yksistä bileistä ja vaihdoimme numeroita, lähettelimme viestejä, kunnes poikaystäväni oli lukenut salaa viestini (sain hänet rysän päältä kiinni). Hän sitten haukkui sen pojan pystyyn ja sanoi että jos vielä yrittää minua niin lätty lätisee. Sen jälkeen hän sanoi että nyt kaikki on kuten ennenkin, ja hymyili iloisesti. Hän ei lainkaan tiedustellut motiivejani. Kuitenkin, kuin takuudeksi, kun hän oli ollut illan yksin kotona ryyppäämässä, hän oli viillellyt itseään,näytti sitten seuraavana päivänä minulle ja sanonut että ensi kerralla sitte enemmän.
Tietenkin kerroin äidille joka käski kertoa poikaystäväni äidille ja sanoi vielä että minun täytyy olla varovainen tekemisissäni. Luulen että äitini ei halua minun eroavan poikaystävästäni koska hänen avullaan pysyn aisoissa. Olin nähkääs suht villi ollessani vapailla markkinoilla. Kävin useina viikonloppuina kavereideni kanssa tansseissa mistä äitini ei pitänyt. Mutta minulla oli oltava jotain vastapainoa lukiolle.
Aikaisemmin sanoin poikaystävälleni että en tunne itselleni oikeaksi elää näin tiiviissä suhteessa. Siitä hän päätteli että haluan rellestää toisten poikien kanssa ja uhkasi hyvin äkkiä levittää minusta juoruja jos jätän. Pelästyin, koska sellaisen maineen kanssa olisi pikkukaupungissa vaikeaa elää.
Minua ällöttää kun hän ikään kuin kehuskelee uhkauksillaan. Viimeksi oli se kun erään riidan päätteeksi hän lähti ovet paukkuen luotani ja sovinnon jälkeen sanoi silloin lähtiessään ajaneensa kahtasataa kotiin ja olisi kuulemma varmasti ajanut itsensä päin rekkaa, mikäli sellainen olisi tullut vastaan.
Hän on myös valittanut siitä kun pidän lempijalkapalloilijoideni julisteita seinälläni, vain koska he sattuvat olemaan miehiä. Ties vaikka katselen samalla Ronaldoa tai Zinedine Zidanea kun rakastelemme..
Mikään elämässäni ei ole kuin ennen. Olen menettänyt jokaisen murun vapaudestani. Olen hyvä piirtämään ja rakastan sitä, mutta aikaa ei juuri ole liiennyt. Ja auta armias jos erehdyn piirtämään miehen sarjakuvan päärooliin.. Ja sitten jos piirrän naisen, minussa on lesbomaisia piirteitä. Joten pitäydyn eläimissä.
Hän haluaa silloin tällöin että luen kappaleitani päiväkirjoistani, niitä joita silloin yläasteella kirjoitin, kun olin ihastunut häneen. Sitä minä inhoan kun hän heti kysyy mikä on jos vain tuijotan ikkunasta kaukaisuuteen. Jos sanon ei mikään hän suorastaan ryhtyy mököttämään. Sitten minun täytyy selittää juurta jaksain vaikka olisin vain miettinyt missä on se kuuluisa maailman tappi!!!
Omat kaverini neuvovat minua jättämään häiskän mahdollisimman pian, mutta helpommin sanottu kuin tehty.
Toivottavasti en löydä itseäni parin vuoden päästä naimisiin joutuneena ja maha pystyssä..
Huoh.. Ennen olin niin energinen ja pippurinen mutta ketä ei tällainen suhde kuluttaisi?
Olen 17 ja hän 18. Hänen unelmansa on asua yhdessä, mennä naimisiin ja hankkia lauma lapsia. Minun unelmani on suunnilleen kaiken tuon välttäminen. Viime kuussa hän kysyi menisimmekö kihloihin ja minulla meni luu kurkkuun(olemme olleet vuoden yhdessä). Meinasin tukehtua siihen paikkaan! Itse olisin vasta ajatellut sitä kun olen täyttänyt 30.
Tahdon eroon hänestä, koska tunnen olevani pelkkä palvelukone. Olemme aina meillä(asun vielä kotona), laitan aamiaisen, kahvin ja iltapalan hänelle, enkä voi jättää väliinkään koska hänellä on diabetes.
Hän sairastaa myös vakavaa masennusta, mutta hänen terapeuttinsa sanoi sen olemaan paranemaan päin mikä on pitkälti minun ansiotani.
Jokainen kesäloman päiväni on ollut samanlainen. Emme käy bileissä, koska hän pelkää menettävänsä minut kavereilleen. Silloin harvoin kun näemme heitä, he kysyvät aina miksei meitä näy koskaan missään. Olen myös kysynyt poikaystävältäni, miksei hän ole enää yhtään kavereidensa kanssa, jätti jopa bändinsäkin ettei menisi yhdessäoloaikaa treeneihin! Sanoi vain että onhan noita nyt nähnyt jo 18 vuotta. Silloin ajattelin, että ajatteeleko hän minustakin sitten lopulta noin?
Lievä pettäminen hänen jättämisekseen ei auttanut. Nappasin komean pojan yksistä bileistä ja vaihdoimme numeroita, lähettelimme viestejä, kunnes poikaystäväni oli lukenut salaa viestini (sain hänet rysän päältä kiinni). Hän sitten haukkui sen pojan pystyyn ja sanoi että jos vielä yrittää minua niin lätty lätisee. Sen jälkeen hän sanoi että nyt kaikki on kuten ennenkin, ja hymyili iloisesti. Hän ei lainkaan tiedustellut motiivejani. Kuitenkin, kuin takuudeksi, kun hän oli ollut illan yksin kotona ryyppäämässä, hän oli viillellyt itseään,näytti sitten seuraavana päivänä minulle ja sanonut että ensi kerralla sitte enemmän.
Tietenkin kerroin äidille joka käski kertoa poikaystäväni äidille ja sanoi vielä että minun täytyy olla varovainen tekemisissäni. Luulen että äitini ei halua minun eroavan poikaystävästäni koska hänen avullaan pysyn aisoissa. Olin nähkääs suht villi ollessani vapailla markkinoilla. Kävin useina viikonloppuina kavereideni kanssa tansseissa mistä äitini ei pitänyt. Mutta minulla oli oltava jotain vastapainoa lukiolle.
Aikaisemmin sanoin poikaystävälleni että en tunne itselleni oikeaksi elää näin tiiviissä suhteessa. Siitä hän päätteli että haluan rellestää toisten poikien kanssa ja uhkasi hyvin äkkiä levittää minusta juoruja jos jätän. Pelästyin, koska sellaisen maineen kanssa olisi pikkukaupungissa vaikeaa elää.
Minua ällöttää kun hän ikään kuin kehuskelee uhkauksillaan. Viimeksi oli se kun erään riidan päätteeksi hän lähti ovet paukkuen luotani ja sovinnon jälkeen sanoi silloin lähtiessään ajaneensa kahtasataa kotiin ja olisi kuulemma varmasti ajanut itsensä päin rekkaa, mikäli sellainen olisi tullut vastaan.
Hän on myös valittanut siitä kun pidän lempijalkapalloilijoideni julisteita seinälläni, vain koska he sattuvat olemaan miehiä. Ties vaikka katselen samalla Ronaldoa tai Zinedine Zidanea kun rakastelemme..
Mikään elämässäni ei ole kuin ennen. Olen menettänyt jokaisen murun vapaudestani. Olen hyvä piirtämään ja rakastan sitä, mutta aikaa ei juuri ole liiennyt. Ja auta armias jos erehdyn piirtämään miehen sarjakuvan päärooliin.. Ja sitten jos piirrän naisen, minussa on lesbomaisia piirteitä. Joten pitäydyn eläimissä.
Hän haluaa silloin tällöin että luen kappaleitani päiväkirjoistani, niitä joita silloin yläasteella kirjoitin, kun olin ihastunut häneen. Sitä minä inhoan kun hän heti kysyy mikä on jos vain tuijotan ikkunasta kaukaisuuteen. Jos sanon ei mikään hän suorastaan ryhtyy mököttämään. Sitten minun täytyy selittää juurta jaksain vaikka olisin vain miettinyt missä on se kuuluisa maailman tappi!!!
Omat kaverini neuvovat minua jättämään häiskän mahdollisimman pian, mutta helpommin sanottu kuin tehty.
Toivottavasti en löydä itseäni parin vuoden päästä naimisiin joutuneena ja maha pystyssä..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Suosittelen että et rupea pelleilemään vakavilla asioilla vaan otat rehellisen eron ukosta! Tuo ukko on sinulle hyvin vaarallinen monessakin asiassa! Se on sitten ukosta kiinni miten siitä eteenpäin elää! Siis nimenomaan rehellinen ero, ei mitään pettämispelleilyä tai muuta typerää!
Älä anna muiden vaikuttaa asiaan, esim äitisi ei todellakaan ymmärrä mikä on sinun kannaltasi hyvä ja mikä ei!
Sinä et ole mikään masennuslääke, sinä et ole mikään ukon diabetes-hoitaja! Itse ukko on itsestään vastuussa! Aivan selvästi se käyttää sinua masennuslääkkeenä ja piikana! Muutenkaan et ole vapaa vaan ukon vanki! Se ei ole oikein! Aivan selvästi myös mm oma äitisi pitää ukon etua sinun etuasi tärkeämpänä! Sekään ei ole oikein!
Tuo suhde ei ole enää terve, eikä siitä sellaista tulekaan! Sinulle käy ikävästi mikäli et ymmärrä tai et rohkene erota ukosta! Eroa ukosta oman etusi vuoksi vaikka kukaan ei sinua tuekaan!
hankkiudu eroon tollasesta ukosta vielä kun ehdit..teidän tulevaisuus näyttää aika huonolta.löydät varmasti paremman.
Jos olisit tyttäreni olisin todella huolissani. Olet vielä itse kovin nuori ja nuori on poikakin. Et millään voi ruveta vuosikausiksi kannattelemaan noin vaikeaa ihmistä; jos teistä yhdessä ikinä mitään tulee se voi tapahtua vain sitä kautta että eroatte ensin ja aikuistutte ja sitten ehkä joskus. Älä jää suhteeseen säälistä, kiltteyttäsi, lojaliteettisyistä, äitisi takia tai poikaystävän äidin takia, eikä varsinkaan hänen terapeuttinsa takia! Terapeutti saa työstänsä palkan. Älä myöskään jää suhteeseen koska pelkäät toisen tekevän itselleen jotain; se on sen toisen omalla vastuulla ihan täysin ja totaalisesti. Hänhän tässä on täysi-ikäinen, eikö. Ja lopuksi vielä: ehkä sinua pitää suhteessa yllämainittujen syiden lisäksi vielä miellyttävä vallantunne, kun olet jollekulle niin tarpeellinen ja tärkeä. Mutta älä jää senkään takia, se ei ole oikea perusta parisuhteelle. Elä reippaasti elämääsi, kasva aikuiseksi omin päin, pidä itsestäsi hyvää huolta!
Miksi ihmeessä et sano suoraan pojalle tuota(?)
vaikka tiedät asian tekevän kipeetä hänelle mutta noin nuorena ei kannata jäädä säälistä roikkumaan, vaan pyrit vähemmän loukkaamaan toista jos kerrot rehellisesti hänelle tunteesi häntä kohtaan.En usko että hän sääliä kaipaa, hyviä uusia tyttöjä on maailma täynnä jotka kaipaavat varmaan samoja asioita kun poikaystäväsi, jos kerta sinä et kaipaa niitä tai halua(?) jekkuilu tai leikkiminen noin on typerää ja se vasta on loukkaavaa toista kohtaan, eli puhu hänelle rehellisesti suoraan kahden, eikä mitään seläntakana olevaa juttelua, kun äitinne ei elä teidän suhdetta. Itse miehenä ainakin toivon että tyttöni olisi edes niin suoraselkäinen et osaa edes rehellinen olla tunteistaan minulle.
Mulla on vähän samantapainen kokemus. Eräs poikaystävä sanoi suoraan tekevänsä itsemurhan jos jätän hänet. Hän käytti syyllistämistä hallitsemiseeni, pakotti sillä useita kertoja mm. seksiin. Olen sua muutaman vuoden vanhempi, suhteen aikoihin olin nuorempi mitä sä nyt.
Siitä jäi jäljet muhun. Uskoin todellakin olevani kylmä ja tunteeton ihminen, miksi hän mua sanoi...onneksi sain jostain voimia lähteä suhteesta. Ja tietääkseni tuo mies elää ja voi hyvin edelleen.
Voimia. Sun ei todellakaan tarvitse olla masennuslääke, niinku joku jo sanoi. Poikaystäväsi käy terapiassa, hänen pärjäämisensä ei ole mitenkään sun vastuullasi. Ja äitisi takia ei myöskään suhdetta tarvitse jatkaa.
Tiedän ettei ole helppoa jättää, mutta mieti asiaa.