Mistä asioista olet saanut hyvää tai pahaa mieltä

Oletko pahoittanut tai saanut hyvää mieltä esim. jostain palvelusta asioidessasi tai jollain muulla tavoin?
754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Paikallinen Oulusta johdettu sähköfirma pahoitti mieleni. Hyvä, että asentaja ehti livahtaa pois asunnostani työt tehtyään niin postiluukusta putosi kallis lasku. Oli reilusti lapinlisää ja maksuaikaakin muutama päivä, vaikka yleensä 14 vrk. Siinä laskussa oli työtunteja enemmän mitä käytettiin ja sellainen kummallisuus kuin HUOLTOAUTOKORVAUS 103, 54 €. Liekö yleistä, kait heillä on siihen oikeus, kun otin selvää, että matkasta saavat veloittaa.

Laskun maksan tietysti, mutta kyllä kirvelee. En jaksa alkaa reklamoimaan, helpommalla pääsen, kun maksan enkä enää koskaan käytä sen palvelua ja varoittelen sukulasia ja tuttavia.

Äänestä

Nerokasta, nerokasta, sanoisin. Kun sähköasentaja tekee työtä 15 minuuttia, saa veloittaa tunnin ajalta + matkat. Näkyy olevan noilla firmoilla yhteneväiset tuntitaksat.
Tunti lähempänä 60 € ja silti 2 tunnin työstä veloitetaan 3,5 tuntia. Röyhkeää. Itse katsoin kellosta tulo- ja lähtöajan ja oikeasti sitä työaikaa oli eka kerralla puoli tuntia ja toisella kerralla 2 tuntia, laskussa 5 tuntia. Mitä sanotte? Olenko pöljä jos maksan?

Äänestä
  • Maksa pois, tyhmyydestä sakotetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Maksa pois, tyhmyydestä sakotetaan.

    Ainahan on maksettava eikös juu, mitä sitä maailmassa velkaantuu.....

    Äänestä

Hyvää mieltä vapaaehtoiset toi. Ruoka-apu ym.

(Hox! En tarkoita yhtä henkilöä, vaan yleisesti vapaaehtoistyötä, jota kymmenet ihmiset tekee iloiten Rovaniemellä.)

Äänestä

Kävelin yhtenä aamuna Pohj.kadun koulun lähettyvillä. Vastaan asteli tumma n. 13-vuotias kiharapäinen poika rauhallisesti. Katsoin minua. Sanoin hänelle, että hyvää koulupäivää. Poika hymyillen vastasi Kiitos.
Se sai päivästäni hyvän mielen. Osasi sanoa kiltisti kiitos, jota ei monellakaan osaa odottaa. Hän ei ollutkaan supisuomalainen!

Äänestä

Hyvää mieltä saan oman maan maukkaista perunoista, niitä kun keittää niin ihan toista kuin kaukaa tuodut. Kotimaassa tuotettu myöskin ilahduttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Oletko pahoittanut tai saanut hyvää mieltä esim. jostain palvelusta asioidessasi tai jollain muulla tavoin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu