Vahva kirjasuositus: Julia Kuokkanen: Kremlin kasvattama.
Julia on Neuvostovenäjän kasvatuksen tulos, jonka silmät aukeisivat 24.2.2022. Hän kertoo sukujensa historiaa ja sitä miten tuo neuvostovenäjän auktoritäärinen systeemi on muokannut hänen sukuaan ja häntäkin, kunnes hän itse puhkaisi kuplan.
En ole kuunnellut kirjaa vasta kuin puoleenväliin, mutta niin hyvää analyysia ja todellista kertomusta.
Ei me suomalaisetkaan kovin kaukana olla tuosta neuvostovenäläisestä maailmasta. Sen vaikutuksia näkyy vaikka missä. Suomelle ja suomalaisille olisi hyvä itsekin läpikäydä tuollainen "puhdistus", mitä eittämättä Julia kirjassaan käy.
Suosittelen.
Lukunurkka.
10
88
Vastaukset 10
Yksi romaani on jäänyt mieleen, jos sitä nyt tällaisessa faktapohjaisessa ehdotuksessa saa suositella? Nimittäin Tuhat loistavaa aurinkoa. Se oli aika jännittävä ja tunteikas, vanhakin. Muuten kulutan kirjoja lukemalla aika vähän. Äänikirjat ovat enemmän oma juttuni.
- Anonyymi00001
Äänikirjana mäkin tätä kuuntelen. Samalla touhutessa jotain simppeliä, voi kuunnella.
Vastamelukuulokkeet päähän js tekee vaan. Päässä ei pyöri joutavuudet, vaan oppii jotain uutta ja saa enemmän tietoa, missä maa makaa. 😁 Jos et ole vielä lukenut/kuunnellut, niin laita muistiin Evelynin seitsemän kuolemaa. On hiukan erilaisempi murhamysteeri, se kai on sen kirjallisuustyyppi.
randombypasser kirjoitti:
Jos et ole vielä lukenut/kuunnellut, niin laita muistiin Evelynin seitsemän kuolemaa. On hiukan erilaisempi murhamysteeri, se kai on sen kirjallisuustyyppi.
Kiitos vinkistä. :)
Anonyymi00001 kirjoitti:
Äänikirjana mäkin tätä kuuntelen. Samalla touhutessa jotain simppeliä, voi kuunnella.
Vastamelukuulokkeet päähän js tekee vaan. Päässä ei pyöri joutavuudet, vaan oppii jotain uutta ja saa enemmän tietoa, missä maa makaa. 😁Joo, se on ihan hyvä. Tulee kuunneltua musiikkia niin paljon, että vaihdanpa välillä kirjoihin. :)
Suosittelen tätä:
https://reader.bookfusion.com/books/142875-essays-of-michel-de-montaigne-complete?type=pdf
On julkaistu suomeksi käännettynäkin, mutta sitä ei ole netissä.- Anonyymi00002
Kerrotko lisää teoksesta? Mitä se käsittelee, millä tavoin jne.
Anonyymi00002 kirjoitti:
Kerrotko lisää teoksesta? Mitä se käsittelee, millä tavoin jne.
Tässä kirjoittaja:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Michel_de_Montaignebuddy-love kirjoitti:
Tässä kirjoittaja:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Michel_de_MontaigneJa tässä teoksesta:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Esseitä_(Michel_de_Montaigne)
- Anonyymi00003
mukacvas mennä ukkumaanjos joku pehmusrwepatha jkuin szewiväshpppäämillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591591- 261214
- 851078
- 42897
- 65826
- 92804
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15779Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19725Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131725- 116701
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �146631Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625- 4622
- 43601
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t76593Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45580- 19566
- 46558
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25541Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke18498