5 h musiikkia, paluu juurillemme

Paleowolf - Dark Ambient from the Cenozoic: https://www.youtube.com/watch?v=h8xi0Uab1uY . Ihannoin päivä päivältä enemmän simppelejä aikakausia ihmiskunnan historiassa. Ajallisesti teknologinen mullistus eli kännykkä ja netti osuvat yksiin 1980-luvulta alkaneen yleisen yhteiskunnallisen rappion kanssa. Niitä ei edes tarvittaisi tälläkään sekunnilla. Teknologia on saanut kukoistuksensa ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella.

Ihmislajin globalisaatio on muotoutunut paikallisista heimoista tämän päivän globaaliin skaalaan, mistä on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Kun tarpeeksi iso joukko ihmisiä pistää viisaat päänsä yhteen, tällöin noudatetaan porukan äänekkäintä (ja usein samalla tyhmintä) jäsentä. Toista se oli ennen. Tiedän että kuulostan negatiiviselta mutta mielestäni olen jalat maassa ja totean tässä vain faktoja. Lisäksi tämä toimii avautumisenani ja liittyy löyhästi kappaleeseen. - 🍄.
6114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Linkin äänet on laadittu jotenkin siten että äänten painopisteet vaihtelevat vasemman ja oikeanpuoleisen kuulokkeen välillä. Kuulokkeideni pitäisi olla kunnossa. Se häiritsee minua. Ambiencea tämä on lähinnä. - 🍄.

Äänestä

Noh. Ei ollut minun makuuni. Mutta olet täysin oikeassa siinä, että laumat kulkevat nykyään äänekkäimmän mölisijän mukana.

Siinä faktat jäävät toiselle sijalle, kun luodaan itse uhkia ja esitetään oman mieleisiä ratkaisuja siihen. Tästä johtuu ja on aina johtunut äärioikeiston nousu.

Voidaan siis todeta, että Venäjän hybridivaikuttaminen on onnistunut ja nostanut äärioikeistoa jälleen koko Euroopassa. Pekka Toveri elää edelleen menneessä maailmassa ja Euroopan hybriditrollikeskus ei tajua lietsovansa samaa äärioikeiston sotahullujen porukkaa täyteen kiimaan.

Viimeisenä kommenttina todettakoon, että Kokoomuskin on muuttunut junttimaiseksi ja sotakiimaiseksi oman kansan riistäjäksi.

>Simiti<

Äänestä
  • Ymmärrän. Ambience on monotonista eli sen pitäisi sisältää vivahteita. Siksi kuuntelen yleensä nopeatempoisempaa musiikkia. Von der Leyen oli todennut että Eurooppaan kohdistuvat turvallisuusuhkat ovat uusi normaali. Pysähdyin miettimään että ajatteleeko hän yhtään mitä sanoo? Hän on itse ollut sotkemassa EU:n politiikkaa ja heikentänyt toimillaan yleistä turvallisuutta.

    EU on asettanut pakotteita Venäjälle jo ties kuinka kauan. Nähdäkseni Venäjän ulkoistaminen Euroopasta on antanut jalansijaa sille että se päätti hyökätä Ukrainaan. Kreml mahdollisesti koki että välit Eurooppaan olivat jo valmiiksi heikot joten kynnys hyökkäykseen oli madaltunut. Ongelmat lähtevät liikkeelle siitä kun ihmiset eivät kuuntele toisiaan, vaikka he olisivat asioista eri mieltä. - 🍄.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ymmärrän. Ambience on monotonista eli sen pitäisi sisältää vivahteita. Siksi kuuntelen yleensä nopeatempoisempaa musiikkia. Von der Leyen oli todennut että Eurooppaan kohdistuvat turvallisuusuhkat ovat uusi normaali. Pysähdyin miettimään että ajatteleeko hän yhtään mitä sanoo? Hän on itse ollut sotkemassa EU:n politiikkaa ja heikentänyt toimillaan yleistä turvallisuutta.

    EU on asettanut pakotteita Venäjälle jo ties kuinka kauan. Nähdäkseni Venäjän ulkoistaminen Euroopasta on antanut jalansijaa sille että se päätti hyökätä Ukrainaan. Kreml mahdollisesti koki että välit Eurooppaan olivat jo valmiiksi heikot joten kynnys hyökkäykseen oli madaltunut. Ongelmat lähtevät liikkeelle siitä kun ihmiset eivät kuuntele toisiaan, vaikka he olisivat asioista eri mieltä. - 🍄.

    Kyllä täällä rannikolla on alkanut näkyä drooneihin valmistautuvia armeijan helikoptereita.

    Tuosta 100m päästä menee junarata, josta kuljetetaan sotakalustoa Ukrainaan.

    En pelkää. En silti sanoisi, ettei mitään hässäkkää tapahdu pienimuotoisesti vaikka viiden vuoden sisällä.

    Mitähän mahtaa tapahtua, kun Putin kuolee? Se juuri itse sanoi, että omat hirttävät, jos sota loppuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Naton itärajalla ja Venäjän länsirajalla sekä Kaliningradin molemmin puolin olisi pitänyt alun perin olla jokin demilitarisoitu vyöhyke mitä kumpikaan ei sotilaallisesti ylittäisi. Itä-Suomen talous on varmasti kärsinyt rankalla kädellä vallitsevasta me ja muut-politiikasta. Yksinkertaista logiikkaa mikä on jäänyt silti toteutumatta.

    En luota ja halua antaa valtaa sellaisten käsiin ketkä ovat epäonnistuneet viroissaan. Tämä pätee suurimpaan osaan maailman maista. Ehkä se tuli yllätyksenä Venäjälle että länsi kohtelee Ukrainaa kuin EU- ja Natomaana. Hyökkäystä ei olisi välttämättä tapahtunut jos siitä on kyse. Meille ei kerrota kaikkea joten spekulaatioksi tämäkin jää. - 🍄.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Paleowolf - Dark Ambient from the Cenozoic: https://www.youtube.com/watch?v=h8xi0Uab1uY . Ihannoin päivä päivältä enemmän simppelejä aikakausia ihmiskunnan historiassa. Ajallisesti teknologinen mullistus eli kännykkä ja netti osuvat yksiin 1980-luvulta alkaneen yleisen yhteiskunnallisen rappion kanssa. Niitä ei edes tarvittaisi tälläkään sekunnilla. Teknologia on saanut kukoistuksensa ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella.

Ihmislajin globalisaatio on muotoutunut paikallisista heimoista tämän päivän globaaliin skaalaan, mistä on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Kun tarpeeksi iso joukko ihmisiä pistää viisaat päänsä yhteen, tällöin noudatetaan porukan äänekkäintä (ja usein samalla tyhmintä) jäsentä. Toista se oli ennen. Tiedän että kuulostan negatiiviselta mutta mielestäni olen jalat maassa ja totean tässä vain faktoja. Lisäksi tämä toimii avautumisenani ja liittyy löyhästi kappaleeseen. - 🍄.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu