Olemme puhuneet poikaystäväni kanssa lapsista. Eilenkin juuri puhuimme. Kyselin nimiä, jotka hänestä olisivat lapsille sopivat tai joista hän pitää. Ei vastausta. Hän ei halunnut ilmeisesti keskustella asiasta.
Kun tänään kerroin, että unohdin ottaa pillerin pari viikkoa sitten, eivätkä kuukautiset nyt ole alkaneet, hän suuttui... Miten niin unohdit?! Ikään kuin en itse olisi tarpeeksi kauhuissani asiasta.
Kyllä hän minua rakastaa. Mutta loppuisiko rakkaus jos nyt olisinkin raskaana? (Ainakin olen huolesta raskaana) Suhteemme ei ole edes vuoden vanha, ja olemme asuneet yhdessä vasta neljä kuukautta. Elo toistemmekin kanssa on tarpeeksi vaikeaa ja vaatii vielä totuttelemista - entä jos kuvioon yhtäkkiä astuisi lapsi? Tuntuu, että kaikelta tippuisi pohja.
Enkä minä - puheistani huolimatta - TODELLAKAAN halua lasta. En nyt, en tiedä haluanko koskaan. Kiva on suunnitella tulevaisuutta, mutta haaveilu ja tosielämä erikseen! Olen vasta 21 (poikaystäväni kymmenen vuotta vanhempi - luuisi hänen siis olevan kypsä vanhemmaksi?) ja minulla on omat ambitioni, joita vauva vain haittaisi tässä vaiheessa. Puhumattakaan hauraasta suhteestamme.
Niin, että toivon kuukautisten alkavan. En vain voi uskoa, että tämä kaikki johtuu yhdestä pienestä pilleristä. Koko suhde vaakalaudalla. Ei mitään tukea tiedossa. Mitä tästä pitäisi ajatella. Poikaystäväni ei tunnu edes niin varmalta, että tukisi aborttivaihtoehdossa, vaikka sitä varmasti ehdottaisi.
Apua.
Kun tänään kerroin, että unohdin ottaa pillerin pari viikkoa sitten, eivätkä kuukautiset nyt ole alkaneet, hän suuttui... Miten niin unohdit?! Ikään kuin en itse olisi tarpeeksi kauhuissani asiasta.
Kyllä hän minua rakastaa. Mutta loppuisiko rakkaus jos nyt olisinkin raskaana? (Ainakin olen huolesta raskaana) Suhteemme ei ole edes vuoden vanha, ja olemme asuneet yhdessä vasta neljä kuukautta. Elo toistemmekin kanssa on tarpeeksi vaikeaa ja vaatii vielä totuttelemista - entä jos kuvioon yhtäkkiä astuisi lapsi? Tuntuu, että kaikelta tippuisi pohja.
Enkä minä - puheistani huolimatta - TODELLAKAAN halua lasta. En nyt, en tiedä haluanko koskaan. Kiva on suunnitella tulevaisuutta, mutta haaveilu ja tosielämä erikseen! Olen vasta 21 (poikaystäväni kymmenen vuotta vanhempi - luuisi hänen siis olevan kypsä vanhemmaksi?) ja minulla on omat ambitioni, joita vauva vain haittaisi tässä vaiheessa. Puhumattakaan hauraasta suhteestamme.
Niin, että toivon kuukautisten alkavan. En vain voi uskoa, että tämä kaikki johtuu yhdestä pienestä pilleristä. Koko suhde vaakalaudalla. Ei mitään tukea tiedossa. Mitä tästä pitäisi ajatella. Poikaystäväni ei tunnu edes niin varmalta, että tukisi aborttivaihtoehdossa, vaikka sitä varmasti ehdottaisi.
Apua.
Vastaukset 11
Vanhimmat
joo.. itselläni on aina välillä jäänyt pillereitä pois, ihan vahingossa eikä mitään vahinkoa ole sattunut.. toivottavasti ei teilläkään. Ehkä kuukautiset on pois stressin takia? Sekin on aika mahdollista
Turhaan siinä mietit,käy hakemassa raskaustesti.
Ainahan miehet on aluksi kauhuissaan isäksi tuloa, kyllä se siitä tasaantuu. Mutta jos ei elämän tilanteeseen sovi vauva,mieti kaikki miinukset ja plussat. Kyllähän sinä olet nuori,jotta kerkiät vielä lapsia tekemään. Abortti on kuitenkin aika rankka kokemus,tiedän omakohtaisesti senkin. Lykkyä pyttyyn, kyllä kaikki suttaantuu.
Mitä tarkoitat R/rakkaudella?
Jos tarkoitat sitä voimakasta tunnetta, jonka vallassa olet ollut suhteenne alussa, niin sitä ei tapa raskaus vaan itse suhde ja siinä olevat ihmiset. Oikeastaan siinä mitään tapeta, vaan asiat ja suhtautumisenne niihin muuttavat sekä sinua että miestäsi.
Kannattaisi lukea rakkaustohtori Määtän kirjoittama kirja, jossa hän on haastattelemalla ihmisiä rakentanut "rakkauden elämänkaaren". Ihmissuhde muuttuu ajan kuluessa ja pyrkimykset estää se on turhaa.
Mitä tulee näihin ikäasioihin, niin ikä ei ole mikän henkisen kypsyyden mittari.
Itselleni isäksi tuleminen oli haastava asia. Naisen/puolison raskaus ja hänen kokemuksensa olivat koettelemus. Naiselle kasvaminen äidiksi on kaiketi väistämätön ja biologinenkin (ainakin hormonaalinen)asia. Miehen isäksi tuleminen on aika jyrkkä/rankka juttu, koska hän ei elä tulevan lapsen kanssa niin kuin nainen/äiti tekee jo ennen lapsen syntymää.
Mutta alku aina hankala lopussa kiitos seisoo, vai miten se menikään... Päivääkään en vaihtaisi pois. Olen pienen seitsenvuotiaan tytön isä ja elämäni on saanut sellaista syvyyttä isyydestä, että joskus suorstaan hämmästyneenä pysähdyn sen edessä.
Hei!
Olen kuullut vanhempien ihmisten joilla jo on lapsia sanovan, että lapset ovat elämän suurin rakkaus. Mitä sinä voisit sanoa tästä? Ilmeisesti olet samaa mieltä :)
Greg
Vanha kansa on osannut sanoa viisaasti.
Myös sanonta "lapset ovat elämän suola" kuvaa hienosti sitä syvyyttä, joka elämään tulee vanhemmuuden myötä.
Olemme luopuneet monesta sen vuoksi, että voisimme viettää aikaa yhdessä ja jakaa elämäämme. Kaikilla ei siihen valitettavasti ole mahdollisuutta. Lasten kannalta olisi parasta, jos jompi kumpi aikuisista olisi aina kotona.
No, meni asiasta sivuun. Aikuisten suhde muuttuu siksikin, että perheeseen tulee kolmas tai kenties useampikin huomiota itselleen tahtova ihminen. Siksi on ehkä hyvä elää hieman ensin kahdestaankin.
Minulle on elämästä ja rakkaudesta opettanut eniten oma lapseni sekä vaimoni. Olemme perhe ja sehän on maailman hienoimpia juttuja, että voi elää elämäänsä jakaen sen vaiheet toisten lähimmäisten kanssa.
vaan kysymys mieleeni: miksi asut poikakaverisi kanssa jos teidan suhde on niin hauras?
Ei meidän suhde mielestäni ole hirveän hauras. Lasta se ei kuitenkaan kestäisi. Monenko suhde sitten heti kestäisi lapsen? Aika ratkaisevastihan se muuttaa elämää.
Asutaan yhdessä, koska rakastetaan toisiamme, eikä osata olla erossa.
Kuukautisetkin alkoi, eli tämä huoli väistyi.
Silti mietin... Että olisihan sitä kiva joskus saada lapsia.
niin sitä pitää ...
asennetta!!!
kyllä joskus ja jonkun kanssa, mutta mieti kenen otat ketjuun pelaamaan
pitäis olla sitä yhteispeliä enemmän
muuten ei reppu heilu eikä oo kivaa pelatakaan
lapsi ei paranna ja korjaa teidän suhdetta tai yleensäkään suhdetta jossa tuntuu olevan muita vaikeuksia. miehesi vaikuttaa todella epäkypsältä. ihmettelen miksi edes muutitte yhteen jos jo nyt on vaikeeta. ja niinhän se on että ei pitäisi rakastella ellei tajua että aina -ehkäisystä huolimatta- on pieni mahdollisuus tulla raskaaksi. tämän pitäisi olla itsestäänselvyys niin miehelle kuin naisellekin..
Pointtihan on se, että suhde on muuten hyvä, olemme tosi rakastuneita ja haluamme viettää loppuelämämme yhdessä. Nyt on puhuttu naimisiin menemisestäkin - ja haluamme lapsia - mutta emme vielä. Olemme tunteneet vasta niin vähän aikaa ja haluamme oppia tuntemaan toisemme paremmin.
Sitä koski siis kysymykseni, että kuolisiko rakkaus siihen, jos nyt parkuva nyytti yhtäkkiä, vahingossa ja odottamatta - opiskelujen ja duunin kannalta huonoon väliin - syntyisi. Kestäisikö suhde sellaista yllätystä?
Sinänsä en ihmettele, että kundikaveri säikähti, säikähdinhän itsekin, niinkin paljon, että periaatteitten vastaisesti mietin jopa aborttia. Nyt kuukautiset kuitenkin siis alkoivat, eli huoli ohi tältä erää.
Eikä pointsi ole tietenkään siinä, ettei hän haluaisi nyt lasta, en minäkään halua! Ehkä sitten joskus... kun kotielämä asettuu uomiinsa.
Raskaus tappaa korkeintaan raskaana olevan naisen. Rakkaus kuolee ihan muista syistä, liian raskaasta vastuusta, liian suurista uhrauksista jne.
Kun olet varma, että kykenet "uhraamaan" itsesi ottaaksesi elinikäisen vastuun toisesta ihmisestä, olet valmis äidiksi. Kun olet löytänyt miehen, jonka tunnet kantavan täyden vastuun sinusta, tee se hänen kanssaan.