kaikki valittaa anopeista..mut mä en..olen kyllästynyt äitiini.olen se joka on perheessä saanu vähiten huomiota,olin kai villein lapsista.meitä on 4 lasta ja kaikki muut saanu huomiota mutta omasta mielestäni minä en tarpeeksi.aina on tuntunu että muut ovat rakkaampia kuin minä.nykyänki haluaisin tehdä äitini kanssa juttuja mutta ei hän halua.muidenkans kyllä tekee kaikkee.asun omassa kodissa,ois mukavaa jos äitini kävisi useammin kuin 2krta vuodessa..kysyis että lähdetäänx johonki..tehtäiskö jotain..ei ei ikinä.. onko muilla samanlaista ollu..en halua puhua äitini kanssa tästä,kun vastaus on vaan höpö höpö olet yhtä rakas kun muutkin..onko äitini vaan nii pirun laiska ja väsyny töiltään..tiedä sitä.
paitsioon jäänyt
nalle
2759
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itelläni on samanlainen juttu. Isoveljeni on koko meidän sukupolven ensimmäinen eli oli lapsena se kaikkien "suosikki". Lisäksi minulla on 10v nuorempi pikkuveli mistä tuli sitten se uusi huomionkohde. Itse olen tippunut siihen väliin ja kun kaiken lisäksi minunhan olisi pitänyt olla tyttö mutta nyt meitä on kolme poikaa (kaikki ollaan jo aikuisia) Kaiken kukkuraksi vanhempani erosivat juuri silloin kun olin aikuistumassa ja muuttamassa pois kotoa. Siinä vaiheessahan vanhempani alkoivat kilpailemaan pikkuveljeni suosiosta.
No mutta mitä sen sitten on väliä? Loppupeleissä olen meistä kolmesta se parhaiten pärjännyt omassa elämässäni ja sosiaalisilta taidoiltani olen kuin eri planeetalta veljiini verrattuna. Ehkä se kasvattaa luonnetta kun joutuu pienestä pitäen tottumaan siihen että yksin on tultava toimeen.
Tilanne on nyt kyllä muuttunut viimeisen vuoden aikana. Isäni ja äitini käyvät meillä noin kerran kuussa ja soittelevatkin siinä välissä. En tiedä mistä se johtuu, mutta oikeestaan nyt vasta minäkin haluan olla heidän kanssaan enemmän tekemisissä. Ollaan nykyään ehkä paremmin samalla aaltopituudella.
Onhan meitä muitakin unohdettuja lapsia.Minä olen perheen kuopus, avioeroperheen lapsi. Koska olin pienoi eron tapahtuessa, minulla ei ole minkäänlaista suhdetta isääni. Yli kymmenen vuotta vanhemmalla sisarellani (murrosikäinen eron tapahtuttua) sen sijaan on ihan ok välit isän kanssa. Äiti taas on täysin kiinnostunut vain sisaren elämästä. Soittaa hänelle joka toinen päivä kun taas minulle kerran kuukaudessa (silloin tarvitsee jotain). Lisäksi tekivät kahdestaan ulkomaanreissun vasta, enpä tiedä miksei minua otattu mukaan (siskolta sainkin kuulla koko reissusta). Mutta toisaalta, sisareni ei tule vieläkään, yli kolmekymppisenä, täysin toimeen omillaan. On ollut aina niin tukeutunut äitiin ja tarvitsee häneltä vieläkin rahaa. Itse olen oppinut paljon itsenäisemmäksi, enkä kertaakaan ole rahaa pyytäynyt/saanut, vaikka opiskelijana kituutankin.
Mutta olisi se niin kiva joskus käydä äitin kanssa kaupungilla syömässä tai ostoksilla, mutta en enää edes viitsi kinuta. Kaiken lisäksi hänen nykyinen miehensä on enemmän kuin omituinen ja erittäin omistushaluinen. Kiitos kaikenmaailman konfliktien, olen viimeeksi käynyt lapsuudenkodissani jouluna, vaikka matkaa sinne on vain jokunen kilometri. Kieltämättä koen itseni aikalailla hyljätyksi tuon perheen suhteen. Se on ihan varma ettei meidän perheen lapset ole tasa-arvoisessa asemassa, olisi ihan jees jos joskus ees kysyttäs mitä kuuluu. Ajattelin kostaa asian sillä, etten käy katsomassa häntä vanhainkodissa kun kerran vuodessa sitten kun sen aika koittaa :D Tulihan vuodatus!!