Jos liitto on seurat, niin onko seuroilla tieto esimerkiksi Vaahteramaljan kustannuksista?
Jos liikuntaneuvos sanoo, että on selkeät kriteerit maljan suhteen, riittävät fasiliteetit ja loppuosuus kylmää kustannuslaskentaa, missä on järkevintä taloudellisesti pelata, kun miettii kokonaistaloudellisuutta, ottelun järjestämiset, lipputulot jne.
Vaikea uskoa, että kokonaistaloudellisesti parhaalla tarjouksella mennään, kun maakunnista Seinäjoella ja Tampereella on ollut huomattavasti enemmän katsojia kuin Helsingissä ja käsittääkseni maakuntien kaupungit ovat maksaneet siitä, että malja on saatu maakuntiin?
Helsinki ei varmasti siitä maksa ja Bolt on varmasti kalliimpi kuin esim. OmaSp Stadion tai vaikka Tammelan Stadion.
Eikä kukaan voi väittää, etteikö kyseisissä esimerkki paikoissa ole fasiliteetit kunnossa.
En toki tiedä onko maljaa haettu esimerkiksi Tampereelle, mutta huhujen mukaan Seinäjoelle olisi haettu.
Eikö nuo tarjoukset ja laskelmat pitäisi olla seurojen saatavilla vai onko liitto kuin Yle ja sinne vain kipataan rahaa ilman, että maksajat (seurat) tietävät kuinka sitä käytetään?
Jos muualta ei ole saatu tarjouksia, senkin voisi kertoa ja jos on haettu, niin ketkä hakivat ja kertoa avoimesti seuroille luvut millä maljan pitopaikka valittiin?
Paljonko maljassa oli katsojia paikan päällä?
Nythän seurat eivät saa tietoa siitäkään paljonko ruutu maksaa ja paljonko peleillä on ruudussa katsojia?
Onko liiton budjetti salainen? Eivätkö maksajat (seurat) saa sitä nähdä ja käydä läpi mihin rahaa menee?
Tietävätkö seurat paljonko mikäkin malja esimerkiksi viimeisen 2020 luvun aikana on tuottanut voittoa tai tappiota?
Häntä heiluttaa koiraa!

Vastaukset 27
Vanhimmat
Tähän olisi kiva saada vastauksia, no liikuntaneuvos kyllä toimii mielellään näissä asioissa kuin Pohjois-Koreassa.
Seurat saa katsojamäärät ruudusta tietoon. Ruutu on liitolle valtava kulu.
Onko varma tieto, että saavat? Minulla on täysin eri käsitys asiasta!
Ja entä Vaahteramaljan kulut ja tuotot? Saavatko tiedot?
Tämähän on yksiselitteisesti vale. Seuroille ei kerrota ruudun katsojamääriä.
Sen kaikki tietävät, että Ruutu on SEUROILLE valtava kulu.
Seurat eivät myöskään saa läpinäkyvää tietoa Vaahteramaljan kulurakenteesta, maakuntien tarjouksista, paljonko malja on tuottanut tai tehnyt tappiota.
ei seurat saa läpinäkyvää tietoa mistään. Puheenjohtajille pidetyt talouskatsaukset ovat olleet ihan yhtä tyhjän kanssa
Ruutu on iso kulu, mutta onko naisten VL:ää tai ykköstä siellä pakko näyttää? Ovatko kaikki pelit siellä hyvää mainosta lajille?
Kukaan tuskin haluaa lajin menevän rugbyn kaltaiseksi jota harrastellaan omassa porukassa? Sen välttäminen vaatii sitä että pelit ovat jossain katsottavissa. Esim. YouTube voisi olla vaihtoehto mutta siellä näyttämällä kulut eivät varmaan mihinkään putoaisi.
Sen sijaan pitäisi kysyä onko tehty riittävästi mainosmyynnin ja näkyvyyden eteen että kenties niitä televisiointikuluja saisi katettua paremmin. Lähetysten materiaalista saisi nykyistä enemmän sekä seurat että liitto hyödynnettyä hienoimpia suorituksina someklippeinä.
Seuroille tulee muutaman dian pituinen esitys taloudesta, ei siellä lukuja aukaista.
TV aika on helvetin kallista, mutta numeroita ei kerrota kenellekään joten ei tiedetä mitä käytännössä maksaa/katsoja.
Vaahteramaljan ongelman on sen järjestäjä, eli liitto.
Työntekijät saa saman palkan vaikka maljassa olisi 10 katsojaa.
Mitä seinäjokisten kanssa jutellut 23 maljasta, niin suurin ongelma oli jäykkyys ja tiedon puute.
Ketään ei kuulemma tuntunut kiinnostavan, eikä mitään ylimääräistä haluttu yrittää.
Kävellessä Bolt areenalle yhtään maljasta kertovaa mainosta ei ollut, mainoksia pakollisissa kanavissa hard core faneille, muttei suurelle yleisölle.
Mikäli liittoa itseä ei kiinnosta, niin kannattaisi yrittää kaupata malja jollekkin seuralle.
Tuskin tuosta montaa kymppiä voittoa tulee ja mikäli jollain seuralla taloudellinen riski, niin varmasti tekee kaikkensa järjestelyiden eteen.
Ymmärtääkseni crokot on joskus seurana maljaa hakenut?
Tämäkin on varmasti ollut mielenkiintoinen yhtälö, seura hakenut liitolta maljan järjestely oikeuksia, mutta ilmeisesti hävinnyt liiton paremmalle tarjoukselle.
Onko tässä ollut se onnistumisen pelko?
Jokainen katsoja boltilla oli lauantaina sitä mieltä et tämä nähty.
No olihan se nyt herran jumala hirveää myöntää, että jossain böndellä homma osattaisiin tehdä paremmin.
Mitä olen kuullut niin maakunnan maljoihin alkoi järjestävät seurat saada jotain tietoa ja ohjeita vajaa viikko ennen peliä. Olisihan se nyt hirveää jos olisivat oikeasti saaneet ajoissa järjestää maljasta kunnon tapahtuman.
Boltille tulo oli tänä(kin) vuonna oikea antikliimaksi.
Tuntuu että oikein yritetään että millähän edellisen vuoden surkeuden saisi vielä alitettua.
Tailgatesta ja ”ilotulituksesta” ei edes viitsi puhua.
Selvittäkää kuka on ollut seuranne edustaja liittokokouksessa ja kysykää mitä hän on siellä tehnyt.
Kai tätä saa maksava asiakaskin kritisoida.
Maksavat asiakkaat toki vähenevät vuosi vuodelta, samoin kuin juniorit, mutta joo vahvasti menee.
Tulkaas nyt joku kehumaan vaikka kolmea edellistä maljaa!?
Mitä niissä oli hyvin tai jopa mahtavaa?
Itsellä oli ainakin viimeinen malja jonka Boltille/Helsinkiin menen katsomaan.
Itsekin olin maksavana asiakkaana paikalla ja viihdyin, tosin lähinnä kiitos siitä tiukalle pelille.
En huomannut järjestelyissä mitään mikä _ei_ olisi toiminut katsojan näkökulmasta, mutta en myöskään mitään erityisen hyvää tai vau-efektiä herättävää. Jotain sellaista varmasti tarvitsisi.
Peli oli viihdyttävä. Kaikki muu olikin kuin runkosarjan ottelussa.
Tässähän nyt liitolla paikka tukkia jokaisen turvat.
Maaottelu kotona reilun kuukauden päästä,tuonne kunnon järjestelyillä yli 3000 henkeä, niin bönde vaikenee.
Kunnon mainostukset, majoituspaketteja, oheisohjelmaa yms.
Tämä pitäisi olla se liiton pääsatsaus joka vuosi, vaahteramalja liigaseurojen yhteinen rahasampo.
Joo olisin todella tyytyväinen jos saisivat minun bönde turpani mykistettyä hienoilla järjestelyillä, mutta en pidätä hengitystäni.
Tulossa huikea spektaakkeli kömäsessä areenalla Vantaalla. 200 katsojaa.
Oikeesti puhutte vieläkin siitä, että maakuntareissut oli onnistuneita?? Ymmärtäkää nyt oikeasti että suurin yleisö löytyy helsingistä tai alle tunnin ajomatkan päässä sieltä. Seinäjoen ja kuopion maljat olisi ollut tän vuosituhannen isoin floppi jos kuopio tai seinäjoki ei olis ollut maljassa. Koittakaa nyt vähän ymmärtää
Jos Helsingissä ei maljassa ole edes 2000 katsojaa, niin väitteesi ei mitenkään voi pitää paikkaansa.
Tampereella oli -20 luvun ennätysyleisö vaikka pelaamassa ei ollut Tameperelaista joukkuetta.
Joten väitteesi on epätosi.
Urbaani legenda jolla perustellaan maljan pelaamista Helsingissä.
Joka ottelu Helsingissä, jossa on suurin yleisö huom, on helpompi esitellä yleisö kuin pelaajat.
Olisi parempi kun vaahteliiga itse järjestäisi loppuottelun, ja siirtäisi liiton rahastamasta pois.
Tämä.
Kaikissa muissa lajeissa seurat hyötyvät pääsarjan finaalista myös taloudellisesti.
Meidän lajissa pitää olla tyytyväinen jos selviää ilman sakkoja.
Liiton tehtävänä on hoitaa maaottelut ja noihan voi järkätä huoletta Helsingissä, koska siellä se "suuri yleisö".
Kaikki vip, hof yms. Juhlallisuudet myös m-j. Otteluihin helsinkiin.
Mikäli liiton työntekijöillä ei intressejä pistää tikkua ristiin maaottelutapahtuman onnistumiseksi, niin yt. Kehiin.
Vaahteraliiga pitäisi eriyttää koko liiton toiminnasta ja alkaa tekemään omana yksikkönään.
Näin juuri. Liitto ei kehitä, eikä tee mitään asioiden parantamiseksi, enemmän tehdään tuhoa kun hyvää.
^ Juuri näin. Mutta Liiton työntekijöitä eikä liittohallitusta saa laskea tähän säätämään.
Mitähän tuo Ruutu+ soppari maksaa?
Kutoselta tulee Auroraliigaa ilmaiseksi kaikille katsojille?
Kanntaisiko ennenmin maksaa kutoselle kuin ruudulle? Näkyvyys ainakin olisi suurempi kuin maksukanavalla?
^ Ei, koska pakkomielle näyttää divaria ja olematonta naisten VL