Ei olla naimisissa, mutta yhdessä ollaan oltu pitempään kuin monet avioeroa tehdessään.
Olen kertonut jo pidempään miehelle halustani erota. Hän ei ota minua lainkaan tosissaan. Hänestä meillä menee hyvin. Tunnelma on välillä jäätävä. Itselläni on loukkaantunut olo, kun minua ei kuulla. Hän on loukkaantunut, että haluan pois.
En voi lähteä, kotimme on minun. Olen aivan loppu tähän. Tekisi välillä mieli hypätä junan alle, pääsisi ainakin pois. En tee sitä lasten vuoksi, mutta masentaa. Tunnen että olen jumissa.💔
En jaksa enää.
3
59
Vastaukset 3
- Anonyymi00001UUSI
Ei omaa elämää tarvitse hukata toisen pakkomielteen vuoksi. Lapsien tapaaminen onnistuu vähintään yhtä hyvin suhteen ulkopuolella.
- Anonyymi00002UUSI
Iteppä olet kai jumisi valinnu
- Anonyymi00003UUSI
Jos koti on sinun niin sinulla on oikeus saada hänet ulos kodistasi jopa poliisin avulla. Ensin toki sinulla on oltava näyttää siitä, että haluat erita ja et saa häntä sieltä ulos. Yksi vaihtoehto on, että lähdet lasten kanssa väliaikaisesti pois ja etäältä hoidat eron ja hänen poiston asunnosta jos ei johonkin määräaikaan mennessä ole lähtenyt. Kaikki keskustelut sähköpostilla tai viestein jotta sinulla on todiste tilanteesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran77788Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?144760- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44587
- 31521
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20503- 6466
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee402452- 30436
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭76431Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39394- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390- 28384