Mies 32, vaimo saman ikäinen. Ollaan oltu yhdessä 12v pari muksua on tullut, nuorempi kohta 2v
Vaimoni keho on ymmärrettävästi muuttunut vuosien varrella ja varsinkin lasten myötä. Olen täysin menettänyt mielenkiintoni ja kirjoituksen hänen kehoonsa. Seksiä edelleen on, mutta harvemmin kun pitäisi. Nykyään muutaman kerran kk.
Hävettää oikein myöntää että en koe enää häntä lainkaan kiihottavan seksuaalisessa mielessä. Ei hän lihavaksi tai mitenkään älyttömän muodottomaksi ole muuttunut. Löysää vaan siellä täällä. Karkeasti kymppä liikaa, jonka hän itsekin on sanonut. Ja haluaisi sen pudottaa pois. On aloittanut liikunnankin sitä varten.
On vaan hankala asennoitua siihen kun elämä on kuluttanut molempia, en itsekään ole mikään hunks rivistön jäsen, mutta sopusuhtainen ja liikunnallinen ikäiseni mies. Nuorempana ehkä rakastuin liikaa ulkonäköön vaimossani ja voin sen myöntää että olen ehkä visuaalinen ihminen siinä mielessä että seksiä varten ja kiihottunista varten tahtoisin nähdä seksikkään ihmisen ja kiihottua näkemästäni. Pelkkä rakkaus ei oikeen riitä siihen. Ärsyttää kun tiedän että ei näin ole oikein ajatella ja miksi en voi enää nähdä vaimoani seksikkäänä naisena vaikka vähän jenkka kahvaa on tullut. Kaikkien keho muuttuu iän myötä ja se on normaalia.
Vaimo on myös luonteeltaan muuttunut paljon lasten saamisen myötä. Ja huonommaksi jonkin verran, se ei näyttele tässä asiassa mielestäni niin suurta osuutta.
Sekin on sanottava että tämä vakio parisuhde seksi on jo niin "tylsää" että ei jaksa aina kiinostaa niin paljoa. Vaimo kun ei oikeen itse myöskään panosta aktiin lähellekään niin paljon kun itse. Tavallaan ärsyttää itse olla se joka aina tekee 90% työstä. On se silti kivaa sitä tehdä, mutta tunne siitä että toinen haluaa sua tai panee sinua etkä pelkästään sinä häntä olisi kiva. Aina tuntuu että minä panen ja hän vaan nauttii.
Pitkä avautuminen varmaan melko yleisestä asiasta näin ruuhkavuosi arjen keskellä.
Asian ydin kuitenkin se että olen menettänyt seksuaalisen kiinnostuksen ja kiihottumisen vaimoni kehoa kohtaan. Ei se ällötä, mutta ei se saa haluja heräämään niinkuin ennen.
Tai voiko syy olla joku omassa kehossa muuttunut asia? Testosteronin puute? Vaikka tuntuu että panettaisi kyllä mutta monesti mielummin harrastan omaa kivaa ja tyhjennän paineet kun ehdottelisin rouvalle panemista. Melko nurin kurista näin naimisissa olevalle...
Kuinka saan itseni kiihottumaan vaimostani uudelleen?
20
115
Vastaukset 20
- Anonyymi00001
Ole mies, ota vastuullasi esimerkiksi yhteinen kahdenkeskinen loma, hoida lastenhoito ym ja anna teille aikaa kahden.
- Anonyymi00002
Kuulostaa että sinäkään et kiinnosta vaimoasi koska minun vaimoni haluaa koskea minua ja on aktiivinen osapuoli myös mutta me olemme käyneet säännöllisesti kahdestaan jossain keskellä ruuhkavuosia. Ottakaa vastuu parisuhteesta ne kuten aikuiset. Terveisin mies naimisissa 30 v ja yhä kipinöi.
- Anonyymi00005
Tässä voisi olla perää kyllä. Ei olisi ihme jos vaimokin olisi menettänyt mielenkiintoa.
Ja totta että lapsi arki on vienyt mennessään. Meillä myös työt haittaa sen verran että on aivan eri rytmit nukkumaan menossa. Hänellä myös viikonloppu töitä. Ei ole syy saamattomuuteen mutta aiheuttaa kyllä kapuloita rattaisiin välillä kun yhteistä aikaa olisi niin hän jo menee nukkumaan samaan aikaan kun lapset.
Helppo toki muidenkin huudella että järjestä loma ja lapset hoitoon ja ottakaa irtiotto arjesta. En tiiä millaiset porvarit siellä huutelee jotka pystyy tässä taloustilanteessa vaan lähteä edes parin päivän lomalle. Useita satasia pitäisi repiä ylimääräistä sukkien pohjalta että pystyisi siihen. Ei sillä etteikö halvalla pystyisi menemään mutta on se vähän nihkeetä käydä halvimmasta motellissa pari yötä jossain Mikkelissä ihan vaan siksi että ollaan lomalla.. ? Täytyy mielummin työntää kakarat hoitoon viikonlopuksi ja olla kahdestaan kotona joskus. En tiedä kuinka se auttaa siihen että näkisin vaimoni uudelleen seksikkäänä tai saisin omat himot palaamaan häntä kohden. Ne harvat kerrat kun asiasta on puhuttu, menee homma plörinäksi kun hän alkaa tavattomaan itkuun vaan eikä järkevästä keskustelusta tai asian ratkaisemisesta tule mitään.
Kuulostaa tosiaan siltä että syytän vaan häntä asiasta vaikka tosiaan kyse on ihan minun mielentilasta ja siitä että minä en osaa suhtautua hänen muuttuneeseen kehoon ja olemukseen armollisesti. Tiedän että kaikki nää muutokset meissä molemmissa on ihan normaalia eikä naiset yksinkertaisesti voi näyttää samalta kolmekymppisenä kahden lapsen jälkeen kun mitä oli urheilullisena kaksikymppisenä. Sitä naista on vaan ikävä. Ja niin pinnallista kun se onkin, voin sen myöntää niin ulkonäkö on vaan iso osa kiihottumista.
En mä pystyisi rakastamaan naista joka olisi kauhean näköinen. Eikä hän ole ollenkaan, älkää nyt käsittäkö väärin. Koitan vaan selittää asiaa, huonosti tietenkin. - Anonyymi00010
Anonyymi00005 kirjoitti:
Tässä voisi olla perää kyllä. Ei olisi ihme jos vaimokin olisi menettänyt mielenkiintoa.
Ja totta että lapsi arki on vienyt mennessään. Meillä myös työt haittaa sen verran että on aivan eri rytmit nukkumaan menossa. Hänellä myös viikonloppu töitä. Ei ole syy saamattomuuteen mutta aiheuttaa kyllä kapuloita rattaisiin välillä kun yhteistä aikaa olisi niin hän jo menee nukkumaan samaan aikaan kun lapset.
Helppo toki muidenkin huudella että järjestä loma ja lapset hoitoon ja ottakaa irtiotto arjesta. En tiiä millaiset porvarit siellä huutelee jotka pystyy tässä taloustilanteessa vaan lähteä edes parin päivän lomalle. Useita satasia pitäisi repiä ylimääräistä sukkien pohjalta että pystyisi siihen. Ei sillä etteikö halvalla pystyisi menemään mutta on se vähän nihkeetä käydä halvimmasta motellissa pari yötä jossain Mikkelissä ihan vaan siksi että ollaan lomalla.. ? Täytyy mielummin työntää kakarat hoitoon viikonlopuksi ja olla kahdestaan kotona joskus. En tiedä kuinka se auttaa siihen että näkisin vaimoni uudelleen seksikkäänä tai saisin omat himot palaamaan häntä kohden. Ne harvat kerrat kun asiasta on puhuttu, menee homma plörinäksi kun hän alkaa tavattomaan itkuun vaan eikä järkevästä keskustelusta tai asian ratkaisemisesta tule mitään.
Kuulostaa tosiaan siltä että syytän vaan häntä asiasta vaikka tosiaan kyse on ihan minun mielentilasta ja siitä että minä en osaa suhtautua hänen muuttuneeseen kehoon ja olemukseen armollisesti. Tiedän että kaikki nää muutokset meissä molemmissa on ihan normaalia eikä naiset yksinkertaisesti voi näyttää samalta kolmekymppisenä kahden lapsen jälkeen kun mitä oli urheilullisena kaksikymppisenä. Sitä naista on vaan ikävä. Ja niin pinnallista kun se onkin, voin sen myöntää niin ulkonäkö on vaan iso osa kiihottumista.
En mä pystyisi rakastamaan naista joka olisi kauhean näköinen. Eikä hän ole ollenkaan, älkää nyt käsittäkö väärin. Koitan vaan selittää asiaa, huonosti tietenkin.Vaimosi kyllä varmasti tuon vaistoaa sinusta, senhän näet siitä että ei hänkään halua olla aktiivinen kanssasi. Ehkä hänkin ikävöi sitä huomaavaista kunnioittavaa puolisoa. Mutta osaa sen muutoin peittää mutta tuossa asiassa et vain saa häntä syttymään.
- Anonyymi00013
Anonyymi00005 kirjoitti:
Tässä voisi olla perää kyllä. Ei olisi ihme jos vaimokin olisi menettänyt mielenkiintoa.
Ja totta että lapsi arki on vienyt mennessään. Meillä myös työt haittaa sen verran että on aivan eri rytmit nukkumaan menossa. Hänellä myös viikonloppu töitä. Ei ole syy saamattomuuteen mutta aiheuttaa kyllä kapuloita rattaisiin välillä kun yhteistä aikaa olisi niin hän jo menee nukkumaan samaan aikaan kun lapset.
Helppo toki muidenkin huudella että järjestä loma ja lapset hoitoon ja ottakaa irtiotto arjesta. En tiiä millaiset porvarit siellä huutelee jotka pystyy tässä taloustilanteessa vaan lähteä edes parin päivän lomalle. Useita satasia pitäisi repiä ylimääräistä sukkien pohjalta että pystyisi siihen. Ei sillä etteikö halvalla pystyisi menemään mutta on se vähän nihkeetä käydä halvimmasta motellissa pari yötä jossain Mikkelissä ihan vaan siksi että ollaan lomalla.. ? Täytyy mielummin työntää kakarat hoitoon viikonlopuksi ja olla kahdestaan kotona joskus. En tiedä kuinka se auttaa siihen että näkisin vaimoni uudelleen seksikkäänä tai saisin omat himot palaamaan häntä kohden. Ne harvat kerrat kun asiasta on puhuttu, menee homma plörinäksi kun hän alkaa tavattomaan itkuun vaan eikä järkevästä keskustelusta tai asian ratkaisemisesta tule mitään.
Kuulostaa tosiaan siltä että syytän vaan häntä asiasta vaikka tosiaan kyse on ihan minun mielentilasta ja siitä että minä en osaa suhtautua hänen muuttuneeseen kehoon ja olemukseen armollisesti. Tiedän että kaikki nää muutokset meissä molemmissa on ihan normaalia eikä naiset yksinkertaisesti voi näyttää samalta kolmekymppisenä kahden lapsen jälkeen kun mitä oli urheilullisena kaksikymppisenä. Sitä naista on vaan ikävä. Ja niin pinnallista kun se onkin, voin sen myöntää niin ulkonäkö on vaan iso osa kiihottumista.
En mä pystyisi rakastamaan naista joka olisi kauhean näköinen. Eikä hän ole ollenkaan, älkää nyt käsittäkö väärin. Koitan vaan selittää asiaa, huonosti tietenkin.Miksi sinä et laita lastesi isänä lapsia nukkumaan? Jo siinä vaimo saisi pienen hengähdyshetken itselleen.
- Anonyymi00018
Anonyymi00013 kirjoitti:
Miksi sinä et laita lastesi isänä lapsia nukkumaan? Jo siinä vaimo saisi pienen hengähdyshetken itselleen.
Noniin. Itse asiassa lasten nukuttamisen ja suuren osan ilta rutiineista lasten kanssa hoidankin minä, sillä vaimo hoitaa omia ilta rutiinejaan ja painuu pehkuihin samoihin aikoihin kun lapset.
Kotitöistä oikeestaan ruuan laitto on ainoa joka arkipäivisin on vaimon konstilla suurelta osin. Enemmänkin siksi että lapsilla on ruoka aika jo ennen kun olen itse töistä kotona. Viikonloppuisin teen kyllä ruokaa ja autan siinä. Arkisin teen joskus, harvoin ruokaa valmiiksi illalla kun lapset ovat nukkumassa jo.
Kyllä tässä syyttävä sormi jokaisella vastaajalla osuu minuun ja se on ihan oikein. Mutta ratkaisu ei ole se että osallistuisin enemmän kotitöihin ja lasten hoitoon sillä sitä kyllä teen todella paljon. Aamu hommat kokonaisuudessaan jokapäivä päiväkotiin viemiseen asti on minulla. Vaimo puolestaan hoitaa iltapäivän kotiin haun ja ilta ruuan heille ennen kuin olen kotona. Iltaisin hoidan usein ilta toimet ja nukkumaan laitot aina vähintään toiselta lapselta. Usein molemmilta. Muut kotityöt kuten siivoukset ja kodin ylläpito menee aika tasan puoliksi vähän sen mukaan kummalle mitkäkin asiat ovat enemmän mieluisia tai vähemmän epämiellyttäviä tehdä. Arki sujuu meillä ihan hyvin. Ainakin minun mielestä.
Arjessa on kyllä jäänyt toisen huomioiminen näiden asioiden ulkopuolella aika vähälle. Normi pusutukset töistä paluun jälkeen edelleen on yleensä. Ei aina, riippuen millainen hässäkkä kotona on kun tulen.. sekin kai ihan normaalia?
Eipä tässä nyt järkeviä ehdotuksia asiaan ole tullut kuin enemmän kahden Keskisen ajan hankkiminen.
Ja tosiaan tiedostan kyllä että kuulostaa siltä että olen aika pinnallinen sika enkä osaa nähdä vaimoa ulkokuoren läpi enää. Ja näinhän se onkin. Varmasti olenkin tosi pinnallinen kun asetan ulkonäölle niin suuren arvon.
Toisaalta olisi kiva jos rouva kotona pitäisi edes ehjiä koti vaatteita. Ei jotenkin ole houkutteleva näky kun nainen on vaan puhkikuluneissa pyjamahousuissa ja aivan reikäisessä paidassa. Ovat ne kuulemma mukavat koti vaatteet. Enkä sitä epäilekkään. Mihin on jäänyt ne ajat kun edes vähän mietittiin mitä on päällä ja miltä näyttää toisen silmissä. Paluu seurustelun alkuaikoihin edes vähän jolloin ajateltiin miltä näyttää toista varten. Ei tätäkään ajatusta varmaan tajuta niinkuin sitä tarkoitan.
Olen sika.
- Anonyymi00003
Satsaa vaimosi jotta hän löytää feminiinisen puolen itsessään, osta kasvohoito, lahjakortti alusvaatteisiin, hierontaa ym. Naiseus jää usein äitiyden alle ja sitä on valittava. Ja miehenä voidaan tähän tehdä paljon myös. Miehen on oltava mies.
- Anonyymi00004
Kuulostaa siltä että asetat itsesi vaimosi yläpuolelle. Vie vähemmästäkin naisen innokkaiden koska kyllä tuollaisen vaistoaa parisuhteessa jos toinen ei ole aidosti kiinnostunut. Naiselta tämä.
- Anonyymi00007
Voisitko avata tätä itseni asettamista hänen yläpuolelle? Tai siis vähättelenkö mä häntä? Onko oma egoni jotenkin niin suuri?
En ihan käsitä mitä tällä tarkoitetaan.
Ollaan ihan tasapuolisia arjessa mielestäni. Molemmat tehdään arjen sujuvuuden osaksi ihan yhtä paljon. Täytyy ehkä tämä vielä varmistaa häneltä. Tai kysyä että kokeeko hän että tekee tosi paljon enemmän arjessa tai pitäisikö minun tehdä jotain asioita enemmän. Tarkoitatko jotain tämän tapaista? - Anonyymi00009
Anonyymi00007 kirjoitti:
Voisitko avata tätä itseni asettamista hänen yläpuolelle? Tai siis vähättelenkö mä häntä? Onko oma egoni jotenkin niin suuri?
En ihan käsitä mitä tällä tarkoitetaan.
Ollaan ihan tasapuolisia arjessa mielestäni. Molemmat tehdään arjen sujuvuuden osaksi ihan yhtä paljon. Täytyy ehkä tämä vielä varmistaa häneltä. Tai kysyä että kokeeko hän että tekee tosi paljon enemmän arjessa tai pitäisikö minun tehdä jotain asioita enemmän. Tarkoitatko jotain tämän tapaista?Lähinnä näet tuon pinnan ja et ihmistä kaiken takana vaikka myönnät ettet ole itsekään enää entisenlainen. Kaikkeen ei tarvitse rahaa, kun haluaa jotakin riittävästi siihen löytyy rahat ja keinot esim jos haluaa satsata parisuhteeseen. Ei kaikki huomioiminen ym maksa mitään. Asenteesi on lapsellinen vaan. Edelleen ole mies ja hoida oma tonttisi olemalla mies. Tällöin nainen voi tuntea olevansa turvassa ja olla feminiininen kuten varmasti suhteenne alussa.
- Anonyymi00006
Voi ei. Mikä pikkupoika se siellä valittaa..
- Anonyymi00008
Pirun itsekäs varmasti ainakin. Omaa napaa tässä vaan ajatellaan ja kaikki kauniit naiset minulle heti.
- Anonyymi00011
Kaikki ei maksa, kukat saa 5e, omaa aikaa naiselle saat hoitamalla lapset ja hän saa olla hetken muualla ja palata omaan itseensä äitiyden jäljiltä. Huomioi arjessa hänen naisellista puoltaan. Järjestä rahaa kampaajaan, uusiin vaatteisiin. Anna hänen olla prinsessa. Saat tämän moninkertaisesti takaisin itsellesi. Kun äiti/nainen voi hyvin perhe voi hyvin. Tuo hänen itkunsa se tuo mieleen, hän voi olla väsynyt kaikkeen myös. Suomalainen nainen ei valita. Hoitaa tytöt ja lapset ja arjen. Mitä tekee mies, ei ymmärrä sitä millainen panos se on hormonaalisestikin saada lapsia ja silti hoitaa oma tontti yhteiskunnassa. En tiedä mikä tilanteeksi on mutta mun mielestä jo vuorotyö yksin on kuluttavaa kaiken ton päälle. Ehdottomasti satsaa häneen ja se tulee sinulle takaisin. Satsaa teidän omaan aikaan ja se tulee teille takaisin. Älä päästä teitä vierasntumaan enempää toisistanne.
- Anonyymi00012
Arvostan sitä että pohdit asioita. Se nimittäin kertoo että olet mahdollisesti juuri halukas kuuntelemaan noita neuvoja joita tässä ketjussa on. Paljon hyviä vinkkejä tuossa on. Itse huomasin miehenä juuri tuon että kun nainen saa olla nainen hän palaa syliini ja alkaa myös huolehtia itsekin itsestään ja kun tarjosin hänelle aikaa ja rauhaa olla itsensä kanssa raskauskilot lähtivät kuin siinä samalla pois ja hän oli virkeämpi ja voimme taas oikein mukavasti. Saman kokenut siis myös parisuhteessamme oli valtava muutos lasten jälkeen.
- Anonyymi00019
Täytyy toimia näin. Hyvä kun löyty joku joka jotenkin ehkä kässäsi mistä kyse. Ja käynyt läpi saman tapaista tilannetta.
Yhteisiä lenkkejä tehdään myös viikonloppuisin. Toki lapset mukana siinä mutta liikuntaa sekin on 45minutta kävellä reippaasti kun vanhempi mukula vetää tsygällä.
Enkä vähättele raskauskiloja tai naisen tekemiä uhrauksia fyysisesti sekä henkisesti. Ja tiedostin että tämmöinen tilanne tulee kun lapset hankitaan. Varsinkin kun tiedostan oman ajatusmaailman ulkonäköä arvostavana sikana.
Jospa se tässä parin vuoden aikana helpottaisi ja vaimo löytäisi itsensä ja seksikkyytensä uudestaan. Tai edes tiedostaisi että sitä voisi yrittää etsiä ja tehdä yhdessä asioita sen eteen.
- Anonyymi00014
Ehkä tilanteen purkaminen pitäisi aloittaa sitä kautta, että vahvistatte tunnesidettä ja yritätte lapsiperhearjen keskellä löytää enemmän teitä kahta pariskuntana.
Kyllähän kehokin merkkaa, kun on kyse niinkin fyysisestä rakkaudenmuodosta kuin seksistä ja jokaisella on mieltymyksensä tässäkin asiassa. Useimmiten se on kuitenkin tunnepuoli, joka pätkii ja samalla latistuvat seksihalutkin. Miehille ehkä visuaalisuus on keskimäärin tärkeämpää, kuin naisille (villi arvaus). Kyllä minäkin katselen mielelläni komeaa miestä, mutta vielä enemmän merkitsee se, että kosketusta on muutoinkin kuin seksin yhteydessä, tulee huomioiduksi ja kokee olevansa haluttava miehen silmissä.
Asiahan on niin, että jokaisen keho muuttuu vuosien saatossa ja yli kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen ei ole välttämättä paluuta vaikka kuinka treenaisi. Siksi yhteys ja kipinä pitäisi löytää muualtakin kuin kehosta ja ulkonäöstä. Kannattaa toki testotasotkin mittauttaa, jos epäilee niiden laskeneen. Se on ilmeisesti yllättävän yleistä.
Tuskin esim. yhteisen ajan löytämisestä ja yhdessä treffeillä käymisestä niin, että kumpikin laittautuu ja irtautuu lasten pyörityksestä ja arkirutiinista, ainakaan haittaa on. Samalla saattaa taas muistaa suhteen alkuaikojen kipinää. Lisäksi parisuhdeterapiaan voi hakeutua jo ennen, kuin suhde on karahtanut täysin karille ja ollaan miettimässä eropapereiden allekirjoittamista. - Anonyymi00015
Tuo on juuri se syy miksi olen aina vältellyt parisuhteita. Koskaan ei voi tietää, jos mies onkin juuri tuollainen pinnallinen itsekeskeinen kuvotus, joka ei näe naisia ihmisinä, vaan esineinä. Ja se selviää vasta vuosien päästä, kun nainen on jo uhrannut parisuhteelle vuosia elämästään ja uhrannut ulkonäkönsä ja kroppansa lasten takia, joita mieskin halusi ja sitten äijä ilmoittaa, että haluan jonkun timmin teini-ikäisen. Yöks.
Vaimosi todennäköisesti töiden lisäksi hoitaa leijonanosan kotitöistä ja lastenhoidosta niin, että hänelle ei jää aikaa liikuntaan, harrastuksille ja omaan hyvinvointiin. Mies vaan harrastaa kuten ennenkin ja jättää kaiken naisen vastuulle ja kehtaa vielä valittaa, että nainen ei pidä huolta ulkonäöstään ja tyydytä miestä seksuaalisesti kun ja kuten MIES haluaa! Viis naisen haluista! Miten sinä tyydytät vaimosi sängyssä? Oletko edes kysynyt häneltä mitä hän haluaa tai osaatko edes tyydyttää hänet seksuaalisesti?
Ja onko käynyt mielessä, että laihduttamisesta huolimatta vaimollesi todennäköisesti jää löysää, roikkuvaa ihoa, riippurinnat ja venymisarpia. Kaikkien iho ei palaudu raskauksien tai lihomisen jälkeen. Se on uhraus, jonka naiset joutuvat tekemään lasten hankkimiseksi.
Vaimosi on todennäköisesti lopen uupunut. Toivon että hän ottaa sinusta pian eron. Hän ansaitsee parempaa.
Sinä olet itsekäs miesvauva, joka et ansaitse vaimoasi. - Anonyymi00016
Hyi mikä tyyppi.. mitä jos naisesi ajattelee susta vastaavia juttuja? Höpisee ne palstalle
- Anonyymi00017
Tuon kirjoituksen perusteella vaikuttaa, ettei se vaimokaan enää koe miestään kovin haluttavana😂
- Anonyymi00020
Varmaan ajatteleekin. Ja suotavaa olisi se jonnekkin sanoa. Helpottaa jotenkin jäsentää ajatuksia pelkästään kirjoittamalla tuntemattomille. Vaikka täällä mitään muuta kun haukkuja tuu. Ymmärrettävästi toki.
Minkäs sitä itselleen ja ajatuksilleen voi. Jonkun mielestä varmasti olenkin yököttävä mies kuvatus joka on heti vaihtamassa parempaan kun vaimo on lapset pyöräyttänyt ja tissit alkoi roikkumaan. Vaikka kyse ei ole siitä. Saat ajatella ihan mitä tykkäät. Niinhän minäkin teen. Mielummin oon rehellinen itselleni tästä aiheesta ja avaan suuni kun riudun ja kuihdun hiljaisuudessa. Se on varmin tapa tuhota suhde.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 721148
- 1011110
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔75977Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23963Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen22897Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126890- 131840
- 58795
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27761Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6748- 45686
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46681Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka143642Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132642- 19627
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48620Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.57606- 48604
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80602- 35600