Purra: ”En ole mitään muuta uutista odottanut...”
KESKUSTAlaisina tuemme talouden kasvua, ja kasvu oikeaan paikkaan, ei olla viemässä kehityapuina onenttomiin maihin jossa johtajat ottaa makeaan elämäänsä päältä.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) riemuitsee Tilastokeskuksen julkaisemista työllisyysluvuista.
– Hyvää huomenta ja eduskunnan budjetinkäsittelyn aloituspäivää! En ole mitään muuta uutista odottanut näin paljon kuin tätä. Pieni positiivinen käänne. Työ jatkuu, Purra kommentoi X:ssä.
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 15–74-vuotiaita työllisiä oli elokuussa 2 628 000, mikä on 34 000 enemmän kuin vuosi sitten.
Muutos tuli miehistä: työllisiä miehiä oli elokuussa 32 000 enemmän kuin vuosi sitten.
Työllisiä naisia oli lähes saman verran kuin viime elokuussa.
Työttömiä oli elokuussa yhteensä 262 000 – 5 000 vähemmän kuin viime elokuussa.
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps) sanailee X:ssä, että ”tehdyt toimenpiteet alkavat Purra”.
– Talous kasvaa, työllisten määrä nousee, työttömyys vähenee.
Myös entinen työministeri Arto Satonen (kok) iloitsee työllisyysluvuista.
– Tärkeä käänne! Satonen kirjoittaa Facebookissa.
Yhdestä kuukaudesta ei saa vetää liian vahvoja johtopäätöksiä, mutta tuoreet tilastot ovat lupaavia. Työmarkkinoiden nousukäänne saattaa vihdoin olla käsillä.
Talouden hurmos näkyy jo työmarkkinoillakin.
– Nyt viimeisetkin epäilyt kasvukäänteestä ovat poissa. Lisää vain vauhtia koneeseen!
Venäjän ylläpitämä öljyn korkea hinta kun laskee, ammututtaa iranilla ja sen järjestöillä ohjuksin öljyntuottaja maihin. Meillä hassua että vasemmisto tukee Venäjää -iranin ja Palestiinalaisten kautta Hamas, Hizbollat, ja Jemenin Huthit. Lopettaisitte Vasemsmito Venäjän tukeminen, joka ylläpitää sotia laajasti. Turhaa kiellätte, se nähtynä.
Työllisyysluvuista repesi riemu
28
67
Vastaukset 28
- Anonyymi00001
Keskustalle kasvu on myrkkyä, sen piti tapahtua vasta tämän hallituksen jälkeen. Keskustalaisena olen hyvin pettynyt tähän kasvuun. SDP uhkailee vielä turhien maataloustukien leikkauksella Keskustalaisia.
- Anonyymi00008
Työllisyyden on kasvettava vielä ainakin 50 000:lla työpaikalla ennen kuin päästään siihen työllisyystilanteeseen, jossa kokoomus ja jotkut persutkin lupasivat 100 000 uutta työpaikkaa.
- Anonyymi00010
Anonyymi00008 kirjoitti:
Työllisyyden on kasvettava vielä ainakin 50 000:lla työpaikalla ennen kuin päästään siihen työllisyystilanteeseen, jossa kokoomus ja jotkut persutkin lupasivat 100 000 uutta työpaikkaa.
Mutta niiden on oltava sellaisia työpaikkoja, että niistä riittää verovaroja myös meille Keskustalaisille tukien muodossa. Minusta maataloustukien pitäisi nousta työpaikkojen kasvaessa. Ei me Keskustalaiset mitään valtionvelkoja makseta, ne maksaa veronmaksajat.
- Anonyymi00011

Toistaiseksihan hallitus ei ole luonut vielä ainuttakaan lupaamistaan sadastatuhannesta työpaikasta.
Se on vain kyennyt palauttamaan 34 000 sen aikana menetyistä työpaikoista. - Anonyymi00015
Anonyymi00010 kirjoitti:
Mutta niiden on oltava sellaisia työpaikkoja, että niistä riittää verovaroja myös meille Keskustalaisille tukien muodossa. Minusta maataloustukien pitäisi nousta työpaikkojen kasvaessa. Ei me Keskustalaiset mitään valtionvelkoja makseta, ne maksaa veronmaksajat.
Miltä tuntuu leikkiä kepulaista?
- Anonyymi00018
Keskustalle kuin muillekkin järkeville talouden nousu on hyväksi. SDP ja vasurit ei tiedä että EU maksaa kaikille jäsenmailla maataloutukea 383 miljardia euroa 7 -vuoden jaksoissa. Miksi yhdelle Suomelle ei saisi maksaa ruuan tuotannosta. Poljät vasurit ulkona maan kulusta.
- Anonyymi00020
Anonyymi00008 kirjoitti:
Työllisyyden on kasvettava vielä ainakin 50 000:lla työpaikalla ennen kuin päästään siihen työllisyystilanteeseen, jossa kokoomus ja jotkut persutkin lupasivat 100 000 uutta työpaikkaa.
Eli ollaan yhä 150 000 työpaikkaa jäljessä hallituksen tavoitteesta.
- Anonyymi00021
Anonyymi00018 kirjoitti:
Keskustalle kuin muillekkin järkeville talouden nousu on hyväksi. SDP ja vasurit ei tiedä että EU maksaa kaikille jäsenmailla maataloutukea 383 miljardia euroa 7 -vuoden jaksoissa. Miksi yhdelle Suomelle ei saisi maksaa ruuan tuotannosta. Poljät vasurit ulkona maan kulusta.
Pöljä keupulainen (eivät läheskään kaikki kepulaiset) ei tiedä sitä, EU.n Suomen viljelijöille maksamat maataloustuet maksetaan suomalaisten veronmaksajien EU:lle pulittamista rahoista.
- Anonyymi00024
Anonyymi00015 kirjoitti:
Miltä tuntuu leikkiä kepulaista?
Vaarallinen leikki.
Kun leikkii tarpeeksi kauan kepulaista, niin jonakin päivänä huomaakin olevansa oikea kepulainen.
- Anonyymi00002
VKK puolue vastustaa Suomen talouden nousua! HO HOO, HO HOO!
- Anonyymi00004
TAVALLISET IHMISET EIVÄT HALUA NYKYISEN HALLITUKSEN ENÄÄ KIRISTÄVÄN KANSAN HYVINVOINNISTA.
"ENEMMÄN RAHAA DUUNAREILLE"-NÄIN JAKSAA
PERFOMANSSINÄYTTELIJÄ PURRA HEHKUTTAA...
HAUKKUU TAAS DEMAREITA JA MUITAKIN...
EIKÖS SITÄ BUDJETTIA PITÄNYT ESITELLÄ...
VIEVÄT KOHTA SAIRAILTA ASUNNOT SAIRAUSKULUIHIN.
ULOS TÄMÄ PERSUJEN LÄNKYTYS - Anonyymi00005
Hei Riikka , kyllä sitten eliitin veroalejytkyt on jatkuttava ens vuonnakin .
- Anonyymi00012
Voi tuota vasemmistokepulaisen suunnatonta kateutta ja katkeruutta. Kokeile käydä töissä ja maksaa joskus veroja. Suomessa muutama prosentti maksaa liki 70% Suomen henkilöveroista, pitäisikö vielä kiristää, että työtä vieroksuvat voisi makoilla pankolla tai muuten vaan lusmuilla kaikesta yhteiskunnan ylläpitämisestä.
- Anonyymi00006
Jos Kaikkosesta tulee pääministeri, niin sitten vasta saa talouskasvu alkaa.
- Anonyymi00013
Kaikkonen lisäisi heti kansallista maataloustukea ainakin kahdella miljaardilla. Ja syrjäseudulle maksettaisiin tuulipuku per asukas kerran vuodessa.
- Anonyymi00016
Anonyymi00013 kirjoitti:
Kaikkonen lisäisi heti kansallista maataloustukea ainakin kahdella miljaardilla. Ja syrjäseudulle maksettaisiin tuulipuku per asukas kerran vuodessa.
Pääministeri ei päätä maataloustuista.
Ei, vaikka pääministerinä toimisi itse Riikka Purra.
- Anonyymi00007
Niin nyrppii nämä ikävät de factot! HO HOO, HO HOO! Venäjällä on täysityöllisyys sotataloudessa! HO HOO, HO HOO!
- Anonyymi00009
"Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps) sanailee X:ssä, että ”tehdyt toimenpiteet alkavat Purra”."
Suomen hallituksen tekemät toimepiteet ovat todellakin saaneet kysynnän maailmanmarkkinoilla elpymään.- Anonyymi00014
Väärin käynnistetty talouskasvu, nyyh, nyyh.. Jo edellinen hallitus käynnisti maailmanmarkkinoiden elpymisen, nyyh, nyyh. Tämä elpyminen on kuin maaseudulla pakkasella kusaisisi housuun, että olisi edes vähän aikaa lämmin. Syrjäseudulla ei töitä vielä näyt, tai ketään tekemässä töitä.
- Anonyymi00017
Anonyymi00014 kirjoitti:
Väärin käynnistetty talouskasvu, nyyh, nyyh.. Jo edellinen hallitus käynnisti maailmanmarkkinoiden elpymisen, nyyh, nyyh. Tämä elpyminen on kuin maaseudulla pakkasella kusaisisi housuun, että olisi edes vähän aikaa lämmin. Syrjäseudulla ei töitä vielä näyt, tai ketään tekemässä töitä.
Voitko kertoa, mitkä hallituksen tekemät toimenpiteet ovat saaneet talouden ja työllisyyden kasvuun?
- Anonyymi00022
HOX!
Minä en kysynyt edellisen vaan nykyisen hallituksen tekemistä toimepiteistä.
- Anonyymi00025
Ainoastaan työpaikat luo hyvinvointia, ei rahan jakaminen kotona makoiluun.
- Anonyymi00026
Kun ensin luodaan 200 000 uutta työtöntä ja niistä palautuu 30 000 niin tämä on kokoomukselle ja persuille suuri voitto.
- Anonyymi00027
VKK vastustaa Venäjä vastaista nousua Suomessa! HO HOO, HO HO HOO!
- Anonyymi00028
Venäjän ylläpitämä öljyn korkea hinta kun laskee, ammututtaa iranilla ja sen järjestöillä ohjuksin öljyntuottaja maihin. Meillä hassua että vasemmisto tukee Venäjää -iranin ja Palestiinalaisten kautta Hamas, Hizbollat, ja Jemenin Huthit. Lopettaisitte Vasemsmito Venäjän tukeminen, joka ylläpitää sotia laajasti. Turhaa kiellätte, se nähtynä.
- Anonyymi00029
Tämä hallitus jatkoon, Keskusta mukaan.
- Anonyymi00030
Syystäkin, jokainen uusi työpaikka nostaa Suomen taloutta, paitsi valtionvaroilla pökitetyt työpaikat.
- Anonyymi00032
"https://tyollisyyskatsaus.fi/graph/tkat/tkat.aspx
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta maakunnittain Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta maakunnittain Uusimaa 12,4 Varsinais-Suomi 11,4 Satakunta 11,4 Kanta-Häme 10,9 Pirkanmaa 13,1 Päijät-Häme 14,6 Kymenlaakso 13,4 Etelä-Karjala 13,3 Etelä-Savo 11,1 Pohjois-Savo 11,7 Pohjois-Karjala 14,3 Keski-Suomi 14,6 Etelä-Pohjanmaa 8,2 Pohjanmaa 6,8 Keski-Pohjanmaa 8,9 Pohjois-Pohjanmaa 12,1 Kainuu 10,2 Lappi 9,8 Ahvenanmaa 5,2 5,0 - 7,4 (2) 7,5 - 9,9 (3) 10,0 - 12,4 (8) 12,5 - 14,9 (6) KEHA-keskus, Työnvälitystilasto / KEHA-keskus, Työnvälitystilasto
Kuntien työllisyyspalveluissa oli elokuun lopussa 329 600 työtöntä työnhakijaa, mikä on 18 500 (6 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Kokoaikaisesti lomautettujen määrä väheni edellisvuodesta 2 400:lla (-16 %). Laajan työttömyyden piirissä oli 398 400 työnhakijaa eli 21 500 (6 %) enemmän kuin vuosi sitten elokuussa. Tiedot ilmenevät Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskuksen (KEHA-keskus) Työnvälitystilastosta."
Purra valehteli työttömyydestäkin.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.891368Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu43893- 13827
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40808Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.81720- 90711
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17707- 46698
- 58648
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27647Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97631- 66623
- 43601
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56575Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47566- 9555
- 43544
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129537Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13512Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31505