lapin

Lapin kulta lopettaa tehtaansa Torniossaja se on tosi
61300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ja Karhu Porissa.

Äänestä

pohjustivat jo lehdessä että huonosti mennee...loppu häämöttää

Äänestä

Ikävä kyllä bulkki-lagerin katteet ovat painuneet aivan minimaalisiksi ja Lapin Kultahan ei mikään maulla erottuva olut ole.

Aslakki ei ole enää edes Suomen myydyin (tai maistuvin) olut, ohi on mennyt Karhu ja makuasioissa moni muu.

Tosiasia on, että niin pientä yksikkö kuin Tornio on, ei tulla jatkossa pyörittämään vaan kaikki keskitetään Keravalle suurpanimoon. Vain siten toimintaan saadaan jotain kannattavuutta.

Lapin kullan olisi pitänyt satsata tuotekehitykseen ja erilaisiin oluihin riittävästi. Vaan ehkäpä pääkonttorista ei ole annettu riittävästi resursseja semmoiseen?

Suomessa olisi kyllä tilaa esim. kunnon weissbier tyyppiselle vehnäoluelle terasseilla, jos sitä vain joku vaivautuisi tekemään. Katteetkin saataisiin taas kohdalleen. Tuulipukujen bulkkilagerista on vaikea saada katetta.

Taitaa Lapin kullan ainoa "tuotekehitys" olla Legendan lanseeraminen muutama vuosi sitten. Ikävä kyllä sekin tehdään Keravalla...

Eipä sitä ihmisiä sillä väräytetä, että otetaan sieltä bulkkilagersammiosta vähän olutta ja pistetään legendaarisen kikkailevat etiketit päällä. Paska on paskaa vaikka sitä kuinka koristelisi ja mainostaisi.

Miksei tässä saatanan köyhäin lagermaassa tee kukaan edes yhtä (1) tsekkityyppistä maistuvaa lageria? Ei luulisi olevan liian vaikeaa?

Äänestä
  • Eikös Sinebrychoffin panimo ole keravalla? Ennenminkin Lahti olisi sopivampi kaupunki jos hartwallin tuotteista on kyse...

    Äänestä

saadaan kiinalaista olutta kohta!

Äänestä
  • Viro vois olla paha nakki.

    Olut on tuoretarvike, ei sitä voi jumalanseläntakaa rahdata. Mutta Virosta vielä voisi ja siellä on työvoima vielä halpaa. Osaavat oluenpanon siinä missä mekin, ehkä jopa paremminkin saksalaistraditioiden vuoksi.

    Keravan suurpanimo on tosiaan Sinebrychoffin omistama, sekoilin hieman aiemmassa. Joka tapauksessa Hartwallilla tulee olemaan paineita tehdä samanlaiset temput jatkossa. Kaikki pikkupanimot suljetaan ja valmistus keskitetään yhteen paikkaan, joka on lähellä päämarkkinoita eli Etelä-Suomea (Tre-Turku-Kotka kolmion sisällä) Tai ehkä ne penteleet siirtää kaiken oluenpanon Pietariin ja kuskaavat ölkit meille sieltä? Tuulipukukansa tuskin paskaakaan perustaa mistä se halpa tukkuolut K-kaupan tarjoustiskiin tulee. Johan ne on kantaneet niska kierossa "Liiteristä" niitä halpoja ja paskanmakuisia sakuoluita täysin surutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kulta kirjoitti:

Lapin kulta lopettaa tehtaansa Torniossaja se on tosi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu