Käytännössä Suomi on tehnyt sodan osapuolen kansainvälisten lakien mukaan väärin. Aseiden lahjoittaminen/myynti sotaa käyvälle maalle tekee sodan osapuolen. Stubb ja sinimusta hallitus siis veivät meidät sotaan. Hybridikeskuksen kynäniskojen on turha yrittää vääntää kansainvälistä sääntöä muuksi. Vuh, vuh.
Ja mitenkäs se linkokin hyökkäyssotivalta Israelilta...hyi vtu on Suomi painunut terroristivaltioksi oikeiston johdolla.
>Simiti<
>Simiti<
Stubb vei meidät sotaan oikeiston kiimassa
9
52
Vastaukset 9
- Anonyymi00001UUSI
Kokoomus on aina halunnut sotia ja tuhota.
- Anonyymi00009UUSI
Suomi on tajunnut vihdoinkin sen, ettei enää koskaan kannata olla yksin, varsinkin, kun on Venäjän kaltainen maa naapurissa. Häikäilemätön, epäluotetettava, raukkamainen ja säälimätön. Venäjään ei voi luottaa.
Jos olette eri mieltä asiassa. silloin kannattaa tutustua historiaan, jota ei missään nimessä kannata Suomen unohtaa, koska Venäjän tavat eivät muutu ainakaan Putinin elin aikana. Haluavat toistaa historiaa.
Hesarissakin taisi olla joskus menneinä vuosina juttu, miten nöyryyttivät ja alistivat mm. Mannerin konepajan insinöörejä ym. Täydellinenkään työnjälki ei tuntunut riittävän ja ihan vain kiusatakseen meitä.
Ja nyt pyrkivät saman toteuttamaan Ukrainalle, hieroen jo etukäteen käsiään, mitä kaikkea tulevat saamaankaan, jos heihin halutaan uskoa. Venäjä toimii rikollisen lailla, siitä ei ole epäselvyyttä. Paljosta jouduttiin luopumaan silloin: laivoja, purjeveneitä ym.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sotakorvaukset
- Anonyymi00002UUSI
Suomi on myynyt Israelille aseita koko paskan olemassaoloajan. Muistan lapsuudesta Kemiran hermokaasut Afrikassa ja tankit tietysti kylkeen.
- Anonyymi00003UUSI
Joo. Kalijan juonto on se juttu. Tällästä tää on. Anna mää kriippaan. Yritän. En. -💊-.
- Anonyymi00004UUSI
Pieni suomi jaksaa maksaa kaikkien sodat pyllistää datakeskuksille
Menkää töihin - Anonyymi00005UUSI
Äärioikeistolle juna joka vie heidät Siperiaan.
Suomalaiset eivät tue vieraiden valtioden sotia. - Anonyymi00006UUSI
Niin, ja toisen maan sodan rahoittaminen ja sen aseistaminen
oli petoslaissa mainittu.
Stubbi ja Sauliniinistö aloitti
kyseisen petoslain rikkomisen.
Sotaa ja suomen romahtavaa talouttaa HEHKUTETAAN.
Olis kiva tietää ne ”hehkuttajat”…kuka, ja millä tavoitteilla? - Anonyymi00007UUSI
Suomi on siirtynyt sotatalouteen.
- Anonyymi00008UUSI
Millä helvetillä teidät sohvalla makaavat hyödyttömät velttoperseet elätetään jos ei saa edes aseita myydä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 601049
- 981014
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21872Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔60810- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t123793Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25669- 45666
- 51650
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14605Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586- 46578
- 35570
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47568Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141565Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok125562- 48527
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi9513