https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/6595e61c-7ad1-4bef-8eba-e983c0c5001f
"Tehokkaasti hengitystieinfektioihin sairastumista estää taudinaiheuttajasta riippumatta hyvä käsihygienia. Kädet kannattaa pestä muun muassa aina wc:ssä käynnin jälkeen ja ennen ruokailua. Pesemättömillä käsillä ei kannata kosketella kasvojaan.
Flunssaisena taudinaiheuttajien leviämistä muihin voi myös vähentää pesemällä kädet niistämisen ja yskimisen jälkeen."
Hengitystie infektiot tarttuvat sisäänhengitysen kautta, eivät käsien, johan sen kertoo hengitystieinfektio nimikin.
Ohjeistetaan pesemään käsä, muttei käyttämään maskia.
Ei ole ollut flunssaa niinä vuosina, kun on maksia käyttänyt.
Flunssaa on kyllä ollut niinä vuosina, kun maskia ei ole käyttänyt ja käsiä on pessyt ahkerasti.
Sehän kertoo sen, ettei se jatkuva käsienpesu auta, kun virukset kulkeutuvat elimistöön sisäänhengityksen kautta.
Se on ymös täyttä pupua, että ihminne koskettelee kasvojaan siitä itse tietämättä.
Minä en kaupassa käydessä koskettele kasvoja, jos jokin paikka kasvoissa kutiaa, niin tietoisesti kosketan sitä, en somilla, vaan ranteella, jotka eivät ole sormet, jotka koskettavat ostoskorin kahvaa.
Kotiin tullessa pestään kädet ja sen jälkeen, kun ruokaostokset ja lopakko on kaappiin laitettu, niin pestään kädet.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Käsien pesu on hyvä tapa, on pöpöjä liikkeellä, tahi ei.
Ja on kyllä totta, tutkittu asia, että ihminen koskettaa kasvojaan huomaamattaan monia kertoja päivässä.
Ei voi väittää, että sitä ei tapahtuisi, koska se tapahtuu nimenomaan huomaamatta sitä itse.
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/53d6ca4a-a036-4d55-95d5-81127a345048
"Lakoman mukaan rutto on vakava tauti, mutta se on hyvin hoidettavissa antibiooteilla alkuvaiheessa.
– Se ei myöskään tartu ihmiseen eikä ihmisestä toiseen kovinkaan herkästi. Siinä mielessä, vaikka kyseessä olisikin yhden ihmisen sairastuminen, laajempaa epidemiapotentiaalia taudilla ei yleensä tällaisessa tapauksessa käytännössä ole.
– Tartunta vaatii kuitenkin pitkittyneen ja läheisen kontaktin sairastuneeseen.
Esimerkiksi matkailijalle ruttotartunta ei ole suuri riski.
– Se on varmasti yksi epätodennäköisimmistä tartunnoista, minkä turisti voi saada."
Juu thl:ssäkin vähätellään ruton tarttuvutta.
Varmasti neuvotaan pesemään runsaasti käsiä, niin välttyy ruttotartunnalta, voi vaikka suudella ruttoa sairastavaa, kunhan vaan pesee käsiä samaan aikaan, niin välttyy tartunnalta.