Terveiseni viikonlopulle

Periaatteessa ja lähtökohtaisesti siitä lähdetään. Aina se hyväntahtoisuus ei kuitenkaan kanna maaliin asti. Tulee monia muuttujia sotkemaan lähtökohdan.

No joskus niinkin, tutussa porukassa missä huumorit kohtaa. Vieraammassa menee taas herkästi ihonallekin.

Ihmisolennoissa on raakileita, toiset kypsyy hitaasti ja tuntuu vievän ihmiselämän jos toisenkin, että oppivat kippaamatta muitten niskaan sitä mikä pitää itse oppia kantamaan, sen painosta huolimatta.

Toivotaan, että joskus tulee päivä kun lamppu syttyy niissä päissä. 🙂

Kyllähän kaikki tunteet tarttee ottaa vastaan oikeen pohjia myöden. Silleen ja vain silleen niitten kanssa oppii elämään.

Joskus sitten sille 🏳️ lipullekin on tarvetta. Niissä tunteissakin.

https://youtu.be/j-fWDrZSiZs?is=xC4dqwFe2OHBVsSU

Anonyymi00005 kirjoitti:

Mjoo, omassa elämässäni on kyllä välillä räiskynyt ihan kunnolla.
Ihan kauheetahan se on jos toista rakastaa sairaan lailla:)

AV

On mullakin nuorempana ollut temperamenttia, itsessä ja toisessakin. Mutta en mieltänyt sitä yhteenottoa varsinaisesti rakkaudeksi, se kun tuli hyväksikäytöstä. Ja minun epätoivoisesta roikkumisesta siinä tyypissä.

Roikuin kun en millään tahtonut uskoa, että ihminen jonka tunsin kaverina vuosia voisi kumppanina olla ihan hirviö ja tunteeton. Mutta lopulta oli pakko uskoa ja olla itselleen rehellinen.

Sen jälkeen en ole riitapukareitten kanssa yhteen mennyt enkä ollut. Exäni oli hyvännahkainen ja nykyinen on kyllä temperamentikaskin, mutta osaan käsitellä sen puolen, niin ettei räjähtele.

Tökstöksnöö kirjoitti:

On mullakin nuorempana ollut temperamenttia, itsessä ja toisessakin. Mutta en mieltänyt sitä yhteenottoa varsinaisesti rakkaudeksi, se kun tuli hyväksikäytöstä. Ja minun epätoivoisesta roikkumisesta siinä tyypissä.

Roikuin kun en millään tahtonut uskoa, että ihminen jonka tunsin kaverina vuosia voisi kumppanina olla ihan hirviö ja tunteeton. Mutta lopulta oli pakko uskoa ja olla itselleen rehellinen.

Sen jälkeen en ole riitapukareitten kanssa yhteen mennyt enkä ollut. Exäni oli hyvännahkainen ja nykyinen on kyllä temperamentikaskin, mutta osaan käsitellä sen puolen, niin ettei räjähtele.

Että oikein kipeää teki ja helvetin hyvääkin oppia mihin ei käsiään kannata laittaa kiinni. 😅 Ehkä opettavaisin suhteeni ikinä. Ei näin, mielessä.

Anonyymi00010 kirjoitti:

Osa viikonlopun tekemisistä olisi kieltämättä parempia miehen läsnä ollessa 😊 Onneksi on hyvä mielikuvitus..

Aletheias

Pääasia, että koet olevasi onnellinen mitä teetkin. 😊👍

Anonyymi00012 kirjoitti:

Omaan hyvinvointiin kannattaa panostaa, mitä se kenellekin sitten tarkoittaakaan 😊 Tavoite on hyvä ja rauhallinen olo, mikä parhaimmillaan tuo myös sitä onnellisuuden tunnetta 🤗

Aletheias

Totta. Vaikka joskus koenkin, että oma hyvinvointi täytyy unohtaa jotta muilla olisi hyvä olla. Uhrautua. Mutta se on minun perisyntini, tuskin opin ikinä täysin siitä poiskaan. Itseäni ajattelemaan ja onneani suojaamaan.

Anonyymi00013 kirjoitti:

Tuo uhrautuvuus "vaivaa" herkästi vanhempia, eritoten äitejä. Ja onhan se tärkeää, että läheisillä on kaikki hyvin. Ei sitä osaisi edes olla ja rentoutua, jos on tunne, ettei rakkailla ole kaikki hyvin. Heidän hyvinvointinsa tulee aina ensin.

Minä olen jo hetken opetellut sitä, että voin ja saan tehdä asioita itsellenikin. Olen tehnyt ihan kaikkeni ollakseni hyvä äiti lapselleni ja teen edelleen, mutta hän alkaa olemaan jo niin iso, että hän seisoo päivä päivältä jykevämmin omilla jaloillaan. Voin siis aivan hyvin antaa itselleni enemmän aikaa, vaikka henkisesti se onkin joskus vaikeaa kun on niin pitkään ajatellut aina muita ensin.

Minulle omaan hyvinvointiin panostaminen on esim sitä, että urheilen, ulkoilen ystävien kanssa tai näen heitä muutoin, käyn kosmetologilla, syön mahdollisimman terveellisesti, yritän muistaa levätä, annan itseni nauttia asioista, jotka tekevät minulle hyvän olon.. Mikään noista ei ole lapseltani pois vaan jaksan olla hänelle parempi äiti, kun voin hyvin.

Sinunkin olisi hyvä oppia ajattelemaan myös itseäsi, sillä sinäkin olet tärkeä. Ei ole lapsiltasi tai muilta läheisiltäsi pois, jos annat joskus itsellesi luvan ajatella myös omaa hyvinvointiasi.

Aletheias

Äitejä kyllä ja minun luonteisia ihmisiä lapsettomiakin. Koen jotenkin, että kestän ja usein kestänkin paremmin uhrautua, kun hän jonka vuoksi uhraudun.

Nään kun toinen ei kestä, sitä mitä minä kestän ja työnnän itseni takas jonoon oottamaan omaa vuoroani.

Ehkä pitäisi vaan opettaa kestämään. 😅

Mutta tää on ollut siis mun tapani jo lapsesta asti. Joku on heikompi, minä vahvempi otan sen heikomman palan kannettavakseni. Eikä se ole opittua, se vaan tapahtuu ittekseen miettimättä.

Hiukan olen opetellu kotona jo sanomaan, ei nyt, ei käy. En jaksa, en rupea.

Niin, kyllä se varmaan opettelua vaatii monilta. Äitinä siitä tulee äkkiä huono olo, jos ei ole jotain huomioinut tai älynnyt.

Anonyymi00021 kirjoitti:

Tuo on sinänsä ihailtava piirre ihmisessä, että on valmis kantamaan toistenkin taakkaa, mutta riskinä siinä on, että itse hautautuu kaiken taakan alle. Ketään ei ole tehty ikuisesti kantamaan muiden kipuja ja taakkoja laittaen itsensä aina viimeiseksi.

Hyvä, jos olet jo vähän oppinut sanomaan ei 😊 Se on todella vaikeaa, kun syyllisyys ja velvollisuudentunto nostavat herkästi päätään, mutta sinulla, kuten kaikilla muillakin, on oikeus vetää rajat ja huolehtia itsestäsi. Tuossa ajatustyössä minua on helpottanut se ajatus, että lapseni ansaitsee saada hyvinvoivan äidin. Sellaisen, joka on hyvällä tuulella, iloinen ja energinen, jaksaa olla tukena, kannustaa ja huolehtia. Saa olla joskus allapäinkin, ihmisiä tässä kaikki vain ollaan, mutta vanhempien hyvinvointi heijastuu positiivisesti myös lapsiin. Tuon ajatuksen avulla saa ehkä raivattua tilaa myös omaan hyvinvointiin panostamiseen 🤗

Aletheias

Sehän siinä on riskinä, totta puhut. Ja vähän vaikea sitten jo hyvään oppineet vierottaa siitä, ettei nyt kukaan kannakkaan puolesta. Huomaan, että enemmän tulee protestia kun palvelu loppuu.

Varsin hyvä ajatustyö. Voisihan tuota koittaa. Mulla sinänsä ei vaikuta hyväntuulisuuteen mitenkään vaikken saakkaan tai jouda huollehtia itsestäni. Mutta nukun sitten vaan mielummin enemmän, kun en ole saanut olla itselleni ekana. 🙂

Uupuminen on sitten fyysistä ei niinkän henkistä muotoa.

Njuuu, kyllä vitutuskin kuuluu elämään. Enkä sitä itsekkään paljon aina peittele. 😀 Kun viduddaa. Kunhan nyt ihmisten ilmoilla osaa hillitä.

No nythän lähti viikonloppu käyntiin siellä svengaillen. 😄👍

Palstalla ja yksityiselämissäänkin toivon enemmän hyvää ja hellää huomiota, kun negaa ja henkistä satuttelua ihmisille. Se olis kaikille antoisampaa elämä silloin.

Se on kyllä parasta, kun ei ole kun oma pää ja tekevät kädet seurana. Ymmärrän hyvin onnellisuutesi tässä asiassa. 👍