Teoreettinenkin mahdollisuus parheen perustamisesta on poissa laskuista, Suurella todennäköisyydellä ei ole edes parisuhdetta. Naamasi on ruttuisempi, harmaita hiuksia alkaa ilmaantua. Kaikki toivo on menetetty. Mikä silloin on rationaalinen ratkaisu jos kys suljetaan pois?
Miten copetatte vanhenemisen kanssa?
Anonyymi-ap
53352
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Naisilla raskauden todennäköisyys on pieni ellei olematon kun vaihdevuodet alkaa
Ehdottoman totta, mutta yksinäisyys/lapsettomuus koskee kuitenkin enemmin miehi. Jos oot mies ja yli 40, ei parisuhdetta ei lapsia, niin mitä väliä? Elät pointteetonta elämääsi vielä 30-40 vuotta?
Elämästä voi ja pitää nauttia, se ei tosin onnistu, jos on sinun kaltainen luuseri.
No ei oo lapsia ja se tietenki ikävää. Mutta ompa kertyny paljon kuvattuja kuvia. Että niissä riittää työstämistä loppuelämäksi. Että en miehenä nää että se ois mikään maailmanloppu.
Sukupuolesta riippumatta pitää löytää se jokin juttu, jos ei niitä parisuhteita ja lapsia oo siunaantunnu. Se voi olla työkin, mutta siinä piilee suden kuoppa. Ja saattaa pian huomata, että koko elämä on menny muita palvellessa.
Se tapahtuu sen verran hitaasti, ettei sitä ehdi edes tajuta. Mutta yks kaunis päivä peilistä katsoo joku mörkö takaisin. Sitten tajuaa että ok, elämä taitaa olla loppusuoralla.
40-v on se shdoton viimeinen käyttöpäivä niin naisilla kuin miehilläkin.
Niinkö? Minä olen yli 50 ja olen paremmassa kunnossa kuin moni 30v
No kiva. Onko perhe ja lapsia?
On joo
Tai siis ei enää ole perhettä kun olen eronnut
Uhyy. Sössit siten perhe elämäsi. Ponrorunkkailitko? Petitkö? Tuskin muiten olisit pois potkaistu.
Kyllä tälleen nelikymppisenä on ne kaikkein parhaimmat nuoruusvuodet vasta edessäpäin. Tukka mulla on lähtenyt jo parikymppisenä, mutta en ole harkinnutkaan finasteridin syömistä, sillä se voisi heikentää penislihasvarsireenien tuloksia. Ihan rehellinen jyystärikalju sopii miehelle paljon paremmin kuin joku sasikalju. 🙂
Hiusten lähtö kertoo vain kovista testosteronitasoista. Olet sä aika köriläs kyllä 😍 Grr 😋
Ite en ole ottanut ressiä pienestä hiusten lähdöstä mutta, ostin viiden kympin villityksenä kasi pätkä Volvon. Sitä ennen mulla oli meinaan vallan Carinoita ja Hiaseja eikä kertaakaan tarvinnut tehrä Toyotaan muuta kuin vaihtaa jako hihna ja jotain jarru paloja. Mutta kun tumma mies tarjosi Hiasesta komiaa raha nippua Risman parkkipaikalla, niin tuli myytyä se Afriikkaan. Siellä se varmaan vieläkin jyrisee ja rämisee mutta jumankautammeinaan toimii jonkun perheen tai virman jokapäiväisenä käyttöautona.
Kyllä Volvo 850 tarjoaa herraskaista kyytiä budjetilla, mihin tavallisella duunarillakin on varaa. Meillä JyystaXissa on se 850 rekkarilla NAI-247 ja ihan kiva sen kanssa on ajella lentokenttäkuljetuksia, kun tyttöporukoita tulee takaisin Suomeen kulli exotique reissuiltaan. Toyotista en mä ole koskaan erityisemmin tykännyt, mutta pakko uskoa että pirun luotettavia ne tosiaan on 🙂
Minä vanhenen kovin mielelläni.. ruttaannun ja harmaannun kuten kuuluukin. En nyt muutoinkaan vällää ulkonäöstä, niin se mörkö joka peilistä aamuisin hampaita pestessä minua vastaan tuijottaa on yksi hailee.
Vanheneminen on kivaa, sen tuoma ymmärrys ja seesteisyys on mukavaa. Höntyilyt on höntyilty ja iäkkäämpänä voi vaan nauttia elämästään.
Näinpä. Kun oln tiimalasi puolenvälin vilistänyt niin alkaa nähdä vanhenemisen( KIN)elämän arvoisena. Pitää kiinni elämästä ja nauttii jokaisesta hengenvedosta. Ei vähempää kiinnosta kelpaako jollekkin naiviille raakileelle. Elämä on kauniimpaa mitä vanhemmilla silmillä sitä katselee. Odotan mielenkiinnolla miten kauniina sen vielä voin kokea.🤷♀️
Kun juttelee vanhuksien kanssa niin ei he valita vanhenemistaan vaan jos on kipuja tai ei pääse liikkumaan. Pitää kynsinhampain elämästä kiinni silloinkin ,ei ole kiire hautaan. Ulkonäkö ei vaa-assa paina mitään. Arvot muuttuu. 🤷♀️
Muistan ja tulen aina muistamaan sen, kun uskoin eläväni viimeisiä viikkojani ja ainoa mitä pystyin ajattelemaan, oli että tässäkö tämä nyt sit oli, elämä siis. Olin lohduton.
Kuitenkin avasin silmäni ja näin. Itkin elämän kauneutta, puiden vehreyttä, sinisen taivaan kuulautta, ystävällistä dösäkuskin hymyä.. ja niin katkeran suloista oli kaikki. Ja niin kaunista.
On vaikeaa elää, kun tietää kuolevansa. Asiat saavat ihan uuden perspektiivin.
Toisaalta opin myös hyväksymään oman kuolevaisuuteni. Ja asiat meni tärkeysjärjestykseen. Päättelin, että elämä on lahja kaikkine suruineenkin ja sen, että elämä on elettäväksi tarkoitettu. Mitä se kullekin sitten tarkoittaakaan.
Jokainen määrittelee itselleen sen mitä tarkoittaa eletty elämä, minulle se tarkoittaa sitä, että minun on hyvä kuolla kun elämäni joskus päättyy.
Kuoleminenkin on kaunis asia. Kyse on vain katsantokannasta.
Kuolin jo lapsena, ja se kokemus ei herättänyt minussa mitään tunteita. Itse kuolemani tapahtui tiedottomuuden tilassa ja kuulin kuolemastani jälkikäteen.
Jos siitä selvisin, selviäisin ihan mistä vain.
Elämän kauneuden ymmärtämiseen ei tarvitse kuolla, riittää kun avaa silmät ja katsoo ajatuksella. Pienet asiat ovat ihmeellisiä, koskettavia kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Riittää kun oikeasti ajattelee asiaa.
Vanhuksille pyrin juttelemaan kuin he eivät olisi vanhuksia. Kuin muillekin ihmisille..
Yläkerrassani asui yhdeksänkymppinen mummeliini yksin kissojensa kanssa, hänelle vein aina leipoessani kymmenykset ja kun korona tuli, tarjouduin kauppa-apuriksi. Leipomuksistani hän oli hyvin kiitollinen, mutta kauppa-apuani hän ei huolinut vaan kävi koko korona-ajan itse kaupassa.. ja ilman maskia.
Se oli hänen oma valintansa. Aikuinen ihminen saa päättää itse.
Vanhuksia tulisi kohdella kunioittavammin. Nykyinen mentaliteetti että vanha on turha, on väärin.
En ole ollut kuolemaisillani mutta itken välillä tuota tuskaa elämän loppumisesta. Juurikin lehtien vihreyttä , luonnon kauneutta.Jopa sitä että dösä pysähtyy tähtitaivaan alla pysäkille ja salen valot loistaa kuin ennenkin. Ja minä lähtisin toisille planeetoille. Tulisi ikävä. Ei nuoruutta vaan tätä planeettaa. Tätä elämää täällä rakkaitten kanssa. Niidenkin joitka kaikista vaikeimpia oli. Jättä ne tänne tuskailemaan.Miten kestäisin päästää irti ja lähteä matkalle universumiin kun rakas lapsi jää tänne selviytymään omìllaan. Siinä mikään pinnallinen, ikä tai vanheneminen tunnu missään, kun on tärkeämmistä asioista kyse. Toki tiedän että kaikki on sielunsopimusta.🤷♀️
Itse en jaksa uskoa elämään kuoleman jälkeen. Se on nyt tässä ja menneet menneitä ja tuleva sit ehkä jossain.
Elämä itsessään on ihanaa. Ja arvokasta.
Kiitos kun jaoit näkemyksesi. Arvostan.
Tiedän tuon. Yksinäisiä vanhuksia on paljon. Mutta ei heistä elämän ilo ole kadonnut. Me halataan ja lujaa ja puhutaan kuin ystävä ystävälle ilot ja murheet. Tulee aina hyvä mieli itsellekkin.Ihan parasta.🤷♀️
Kiitos itsellesi. En odota että sinun tai muisen tarviisi usoakakkaan. Jokaisella on oikeus uskoa tai olla uskomatta ja sen ei pitäisi olla muilta pois. 🤷♀️
No on niitäkin vanhuksia, jotka oikeasti vain odottavat kuolemaansa.
Ei kaikki elä tarrautuen elämään.
Osa vanhemmasta väestä kokee jo eläneensä elämänsä ja vain odottavat.
Mummini .. tai siis exän mummi oli just tuollainen.
Äitini aiheutti oman kuolemansa ja lähti hyvillä mielin.
Itse olen valmis kuolemaan heti kun aikani on. Ei ole mitään syytä takertua elämääni kun sen on aika loppua. Olen elänyt päiväni ja thats it. Se on siinä.
Tuossa olet juutikin harvinaisen oikeassa.
No kun ei tule tuota asiaa edes ajateltua, niin ei tarvise sen kanssa sen ihmeemmin pärjätäkään.
Enpä just mitenkään. Aika menee niin nopeasti. Rationaalinen ratkaisu on lannistua ja jättää välittämättä, kun ei mitään asialle voi.
Eihän se auta kuin copettaa 😊 Sitä vanhenee joka tapauksessa, tekipä mitä tahansa. Itsestään kannattaa pitää huolta, niin vanheneminen sujuu useimmiten vähän lempeämmin.
Tietenkin ikä tuo mukanaan omia juttujaan, mutta toistaiseksi niiden kanssa on tullut toimeen ja koen päässeeni vähällä. Ikä ei itsessään vielä estä minua tekemästä oikeastaan mitään. Tai no ei nyt jotain ihan rajumpia fyysisiä juttuja en tee, mutta toisaalta en tehnyt niitä nuorenpanakaan.
Huomaa sen, että toiset osaa copettaa nuorekkaammin 👍
Saattaa olla. Joihinkin ikä tuntuu vaikuttavan kokonaisvaltaisemmin kuin toisiin. Tärkein ikääntymistä hidastava tekijä on ihmisen oma mieli. Jos tuntee itsensä vanhaksi, ei jaksa kiinnostua eikä innostua, pahimmillaan on katkeroitunut jostain, niin se näkyy herkästi ulospäin vanhentuneena olemuksena.
Mä olen niin nuorekas vielä, ettei mitään hätää. 😄
Keho ränsistyy, muttei sekään nyt ole niin vanhan näköinen kun se voisi 50 ikään ehtineellä olla ja jo monella nuoremmallakin. Perinyt nuorekkaan ihon kauttaaltaan ja hyvät lihakset, sehän pitää habituksen nuorekkaana. Ja vaatetus ei ole kääkkäännyn osastoa.
Lapset on tehty. Niitä ei enää tarvi kasvatella kovin motaa vuotta. Nyt jo niin itsenäisiä, että tuskin pönöttää kotona yhtään kauempaan kun taloustilanne vaatii.
Luulen että minulla on paljon enemmän lahjoja ja ominaisuuksia olla onnistunut vanha kuin nuori.
Hienosti ajateltu.👍🤷♀️
Piti jo tarkastaa olenko tällaiseen aloitukseen jo vastannut, onneksi en ollut.
Itse olen sitä mieltä että tulee takoa silloin kun rauta on kuumaa.
AV
Päivä kerrallaan, kidi tai mimmi.
Hyvältä tuntuu, että kukaan ei ole pakottanut perustamaan perhettä. ☺️
Ja joka päivä olen onnellinen, että olen löytänyt samanhenkisen miehen. 😍
Voin teoreettisesti ymmärtää aloittajan kaipuun perhettä kohtaan, mutta omakohtaisesti en voi sitä tunnetasolla ymmärtää.
🦄
Älytön termi taas: copettaa
Miksi te teette näitä väännöksiä ulkomaankielistä?
Eikö suomi kelpaa? Koetko jotain alemmuudentuntoa rikkaasta kielestämme ja tuollaiset englannismit olisivat muka jotenkin hienompia?
Teinijutulta kuulosti muutenkin.
-keinovaginamies-
Aloituksen kysymys "perheen perustamisesta" on tässä iässä jo ideologiselta kannalta kyseenalaisettava. Perheeseen kun kuuluu sen pyhimmän mukaan äiti, isä ja yhteiset lapset.
Voisiko tuollaista sitten uudesta suhteesta enää odottaa? No ei tietenkään voisi.
Mitäs siltä sitten olisi kohtuullista odottaa?
Varmaan ihoa joka tuntuisi kosketuksesta hyvältä? Ei elämässä muuta tarvita, koska tuon tunteen ollessa läsnä, kaikki muukin elämässä oleva on ihan hyvin.
AV
AV
Ei sen kanssa tarvitse mitenkään pärjäillä tai yrittää selviytyä. Useimmilla vanheneminen tapahtuu näppärästi tuossa sivulla, kaiken muun eli täysillä elämisen vierellä, pikku hiljaa. Muutokseen ehtii tottua ja sopeutua, eikä se noin pitkällä aikajänteellä ole edes muutos. Itsekin havahduin viiskymppisenä yhtäkkiä siihen, että koko päivän mittainen tikapuilla kiipeily alkaa tuntua nivelissä ja illalla voi paikkoja kolottaa viheliäisestikin, mikä oli hämmentävää ja noin sekunnin mittainen pettymys, kun siihen asti oli voinut kiipeillä kuin marakatti päivät pitkät. No se tuli yllätyksenä ihan vain siksi, etten ollut ehtinyt ajattelemaan moista, mutta sitten yhden kerran erehdyin ajattelemaan 😂
Myös havahduin keittiöjakkaralla/tikkailla kiipeilyn vuoksi...etenkin jouluna/tai kun siivoaa tai on vieraita se on pelkkää step aerobikkia.. ylös alas keittiötikkaita, joiden paikkaa vaihdellaan ja taas noustaan ja alas, noustaan-alas, noustaan-alas. Minulla kun on harvemmin käytettävät astiat luonnollisesti ylähyllyillä... Niin tosiaan alkaa kiipeily tuntua kantapäissä ja pohkeissa ikävästi. Mutta ei siinä kaikki. Pointtina, että viimeksi pidempään kiipeillessä muistin sanoneeni vuosia sitten, n 50v tädilleni, ettei enää käyttäisi keittiöjakkaraa, se on vaarallinen "tuossa iässä" 🤔
- Sheena
Keittiöjakkarathan on ihan selviä itsemurhan välineitä, heti kieltoon kansainvälisesti ☝️
Mitä tossa surraan?
Voisi olla huonomminkin.
Olisi harmaantuva elatusmaksuja maksava viikonloppuisä.
Onneksi ei ole lapsia. Pitäisi olla jatkuvasti huolissaan.
Mistä saavat töitä, perheen ja hyviä harrastuksia.
"Jos ravintolassa lyödään kasvoihin ovella, niin parempi kokkailla kotona itse."
Elämässä on lopulta monia asioita, mistä voi nauttia.
Joskus ollessani jotain neljäkymmentä ja kaksi, niin parturini jäi eläkkeelle. Hän myi yrityksensä nuorelle kaksikolle. Kävin siellä muutaman kerran ja jäi sellainen tuntuma, että ei ole minun paikkani.
Niinpä ehdotin sitten, että jos leikkaatte kaiken pois. Niin tekivät. Kaksikymmentäviisivuotiaana alkanut kaljuuntuminen sai näin koko tunnustuksen! "Katu-uskottavuutesi lisääntyi," tuumasi tukanleikkaaja peiliä näyttäessään.
Näin huijasin itseäni ulkonäössä. Vielä nytkään ei ole ryppyjä ja askel on reipas ja liikkeet painoon (110 kg) nähden vikkelät.
Vaimo siirtyi kiinteistövälittäjien taivaaseen muutama vuosi sitten. Lapsia ei meillä ollut.
Olen ratkaissut yksinäisyyteni ja surutyön uppoutumalla työhön. Copetusta sekin!
"Velka pitää nuorekkaana" ja suunnitelmallisuus elämässä paaluttaa reitin, minne menet. Tilausten vastaanotto, toteutus ja työntekijöiden palkanmaksut ja sekä yrityksen velkojen lyhennykset täyttävät päiväkalenterin. Luetaanko tämäkin copetukseksi?
Mies 65
Ihan kunnioitettava arsenaali copetusta.
joskus ihminen ei pelkää niinkään vanhenemista vaan sitä, ettei kukaan enää kulje hänen rinnallaan vanhenemassa.
"ettei kukaan enää kulje hänen rinnallaan vanhenemassa."
Oletko nyt ajatellut tuon ihan loppuun asti? Vanhenemisessa täytyy huomioida paitsi oma myös kanssaeläjän terveys. Harvemmin kummatkin kulkevat rinnakkain loppuun asti, vaan siinä matkalla tapahtuu kaikkea - mitä vanhemmaksi tulee sitä todennäköisemmin terveyshaasteet lisääntyvät lisääntymistään. Pahimmillaan jompikumpi joutuu toisen omaishoitajaksi - ja siinä on suuri vaara uupua.
- Sheena
Ehdottomasti hyvin, ellen erinomaisesti.
- Sheena
Perhe on, lisää en ota, copettamiseen en näe aihetta. En ole rypistynyt vaan elämäni kunnossa. Miehiä löytyy vaan kun eivät pysy. Haaremia hamuavat ja minä uskollisuutta. Taas on yksi satimessa, hyvä sellainen, saas nähdä miten kauan saan pidetyksi kiinni. Onko neuvoja?
Onpa outo aloitus. Mikä kaikki toivo on menetetty?
Kyllä nykyihmisen elämään kuuluu paljon muutakin, kuin perheen perustaminen.
Elämä jatkuu useimmilla nykyään 90-vuotiaaksi, joten jos toivon menettää hiuksien harmaantuessa, niin sääliksi käy.
Murehtimisen sijaan kannattaa hankkia harrastuksia, joissa tutustuu samoista asioista koinnostuneisiin ihmisiin.
Ja pitää itsestään huolta, että kykenee itsenäiseen elämään sen loppuun saakka.
Kyllä, harrastukset, ystävät, sukulaiset, niistä on iloa elämässä.
- Sheena
Voi apua "copetatte". Itkeäkö vai nauraa?
Valitseb jälkimmäisen, koska se pidentää ikää.