Haluaisitko olla levä?

Kävelin tuossa järvenrannassa ja katselin, kun pinnassa kellutteli jotain vihreää levää. Tuskin sinilevää kuitenkaan tähän aikaan vuodesta? Siitä sain sitten kimmokkeen tulla täältä kysymään, että haluaisitko olla levälautta ja viettää äärimmäisen yksinkertaista ja ennalta määrättyä elämää jollain järvenselällä? Päivästä toiseen olist vaan ja killutteliset vedessä muiden levien kanssa tekemättä mitää, kunhan vaan olisit ja noudattaisit luonnon kiertokulkua vailla stressiä ja murheita! Välillä joku lintu tai kala kävis polskattamassa ja siinä kaikki 🤷‍♀️
1281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Haluaisin! Se olis mun unelma!

Äänestä

Levällä ei ole aivoja, eikä se ole tietoinen olemassaolostaan. Ei voi siten myöskään tuntea mitään tunteita.

Äänestä
  • Oletko varma, että itselläsi on aivot ja olet tietoinen olemassaolostasi?

    1Äänestä

Levä kuin Levänen, leväperäinen.

Äänestä

Ei, en haluaisi sillä olen aikaisemmissa olomuodoissani ollut myös levä sekä myös ulpukka. Kovin oli karseata sen aikaiset elämäni kun oli jatkuvasti vilu ja Aurinko lämmitti vain vähän ollessani alkeellinen elämän ilmentymän olomuoto. Persuille kyllä sopisi elää vaikkapa tuhat elämänkiertoa levänä niin oppisivat tuntemaan mitä on karu elämä.

Äänestä

Haluaisin olla sieni. Kerääjät hivelisi tattiani, eli sukukalleuksiani. Oikeasti olisin valtava ja verkostoitunut globaalisti.

Yksikään metsä ei tulisi toimeen ilman minua. Harva tulee myös ajateltua sitä, että ilman yksisoluista kasviplanktonia maapallolla loppuu happi ja ravinto. Ihan kaikilta. Sademetsät ovat pienempi osa maapallon keuhkoista.

>Simiti<

>Simiti<

Äänestä
  • Sienethän ovat kuolemattomia, kuten tietoviisaat ovat todenneet. Sienet ilmaantuivat jo aikojen alussa jolloin Lättymaa syntyi ja kaasukehä oli metaania, hiilidioksiidia, typpeä, vesihöyryä sun muuta haitallista kaasua täynnä. Sieniä tarvitaan leivän valmistuksessa sekä oolyen panohommissa ja eikös nuista ole tarvetta myös lääketeollisuudessakin sekä taistelukaasujen torjunnassa. Sienet ovat elossa vielä senkin jälkeen kun Aurinko on nielaissut Lättymaan sisäänsä.

    Äänestä

Voikohan rakkolevää eli haurua paukutella samoin kuin kuplamuovia.
Vilma
Vastaus: rakkolevä

Äänestä
  • Kuplamuovi on kaikkien suosikki ihan vauvasta mummoon ja vaariin. Lemmikit siitä vasta tykkääkin. Tai no akvaariokalat taitaa olla poikkeus.

    >Simiti<

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kuplamuovi on kaikkien suosikki ihan vauvasta mummoon ja vaariin. Lemmikit siitä vasta tykkääkin. Tai no akvaariokalat taitaa olla poikkeus.

    >Simiti<

    Joo. Aattelin jättää akvaariot rauhaan.
    Vilma

    Äänestä

  • Toisaalta, kuplamuovi on myrkkyä niin leville sienille kuin kaikelle muullekin elävälle pitkässä juoksussa...

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Toisaalta, kuplamuovi on myrkkyä niin leville sienille kuin kaikelle muullekin elävälle pitkässä juoksussa...

    Paree olla rakkolevää kuin paukkumuovi. Luomua.
    Vilma

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kävelin tuossa järvenrannassa ja katselin, kun pinnassa kellutteli jotain vihreää levää. Tuskin sinilevää kuitenkaan tähän aikaan vuodesta? Siitä sain sitten kimmokkeen tulla täältä kysymään, että haluaisitko olla levälautta ja viettää äärimmäisen yksinkertaista ja ennalta määrättyä elämää jollain järvenselällä? Päivästä toiseen olist vaan ja killutteliset vedessä muiden levien kanssa tekemättä mitää, kunhan vaan olisit ja noudattaisit luonnon kiertokulkua vailla stressiä ja murheita! Välillä joku lintu tai kala kävis polskattamassa ja siinä kaikki 🤷‍♀️

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu