Vahva vai väkivahva? :)

Henkisesti vahvat osaavat tukea omaa hyvinvointiaan hallitsemalla tunteitaan, ajatuksiaan ja käyttäytymistään. He eivät tee näitä asioita:

1. Eivät haaskaa aikaa itsesääliin.

Henkisesti vahvat eivät surkuttele olosuhteita tai sitä, miten muut ovat heitä kohdelleet. Sen sijaan he ottavat vastuun elämästään ja roolistaan siinä. Elämä ei aina ole helppoa tai reilua.

2. Eivät anna pois omaa voimaansa.

Henkisesti vahvat eivät anna muiden määrätä itseään. He eivät syytä pomoa, joka "tekee työstäni kamalaa". He ymmärtävät, että voivat hallita omia tunteitaan ja valita, miten reagoivat asioihin.

3. Eivät karta muutosta.

Henkisesti vahvat eivät yritä välttää muutoksiin joutumista. He ymmärtävät, että joskus muutos on väistämätöntä, ja uskovat kykyynsä selvitä siitä.

4. Eivät haaskaa aikaa asioihin, joita eivät voi hallita.

Henkisesti vahvat eivät marise kadonneesta matkalaukusta tai pahasta liikenneruuhkasta. He keskittyvät asioihin, joille voivat tehdä jotakin. Ja tietävät, että joskus eivät voi tehdä millekään muulle mitään paitsi omalle asenteelleen.

5. Eivät huolehdi kaikkien miellyttämisestä.

Henkisesti vahvat ymmärtävät, ettei kaikkia tarvitse koko ajan miellyttää. He osaavat tarpeen tullen avata suunsa tai kieltäytyä. Mieluiten he ovat ystävällisiä, mutta kestävät senkin, jos joku ei tullut heidän toimistaan onnelliseksi.

6. Eivät pelkää harkittujen riskien ottamista.

Henkisesti vahvat voivat ottaa riskejä, jotka ovat järkeviä. He harkitsevat asioita ennen päätöksen tekemistä ja tiedostavat mahdollisesti syntyvät haitat.

7. Eivät vello menneessä.

Henkisesti vahvat eivät kuluta aikaa sen pohtimiseen, miten asiat olisivat voineet mennä toisin. Menneestä he ottavat lähinnä opikseen. He eivät palauta mieleensä pieleen menneitä tapahtumia vähän väliä, vaan elävät tässä ja nyt. Ja suunnittelevat tulevaa.

8. Eivät toista samoja virheitä.

Henkisesti vahvat ottavat vastuun omasta käytöksestään ja oppivat virheistään. Siksi he eivät toista samoja virheitä yhä uudestaan.

9. Eivät paheksu toisten menestystä.

Henkisesti vahvat arvostavat ja kunnioittavat toisten menestystä eivätkä kadehdi sitä. He ovat valmiita tekemään töitä, jos haluavat myös itse menestyä.

10. Eivät anna periksi ensimmäisen epäonnistumisen jälkeen.

Henkisesti vahvat eivät näe epäonnistumista syynä antaa periksi vaan syynä oppia lisää. He harjoittelevat, kunnes onnistuvat.

11. Eivät pelkää yksin olemista.

Henkisesti vahvat viihtyvät myös yksin ja hiljaisuudessa. He eivät pelkää olla yksin ajatustensa kanssa, vaan viihtyvät omassa seurassaan. Muiden ei tarvitse olla heitä jatkuvasti viihdyttämässä.

12. Eivät tunne, että maailma on heille mitään velkaa.

Henkisesti vahvat eivät ajattele olevansa erityisesti oikeutettuja mihinkään. Heistä muiden ei kuulu pitää heistä huolta eikä maailma ole heille velkaa. He pyrkivät siihen, mihin omilla voimillaan pystyvät.

Lähde: Lifehack.org
24185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Hölmöt taas kopioivat asioita ja neuvovat muita heidän elämässään.

>Simiti<

4Äänestä
  • Joo neuvojat ovat ihan uskomattomia. Jos vain totean jonkun epäkohdan, he oitis luulevat että sen olevan minulle ongelma josta en selviä ilman heidän neuvojaan. Mikähän muuten laittaa ihmisen neuvomaan toista.
    Minä neuvon vain jos joku pyytää neuvoani.

    Äänestä

Vahva ei lue tälläisiä 🙈

1Äänestä
  • Sä luit

    Äänestä

Kaikista rohkein on se, joka uskaltaa tehdä itsemurhan... vaatii todellista rohkeutta.

Ette usko mistä luulen että itselelni on tullut ominaisuus tulla kaikkien ihnisten kanssa toimeen, siis todellisessa elämässä, entarkoita näitä mielikuvitus-palstoja, enkä somea mitenkään.

Kun olin joskus kauan kauan kymmeniä vuosia sitten tekemisissä Ku Klux Klanin ihmisten kanssa..

Äänestä
  • Ahaa. Eli teit itsarin, ja nousit sittemmin jostakin Temppeliaukion kirkon mausoleumista lakanoines kanssa takas kummittelemaan. Mut ny kolmannella kerralla unohit tuttis sinne, joten kaivaudupa takasin, eikä tarvi sitte vähään aikaan herätä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ahaa. Eli teit itsarin, ja nousit sittemmin jostakin Temppeliaukion kirkon mausoleumista lakanoines kanssa takas kummittelemaan. Mut ny kolmannella kerralla unohit tuttis sinne, joten kaivaudupa takasin, eikä tarvi sitte vähään aikaan herätä.

    ehkä voi olla jotain ihmisten ohjailukykyä mitä opettivat minulle... siis kkkk aikoinaan...

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    ehkä voi olla jotain ihmisten ohjailukykyä mitä opettivat minulle... siis kkkk aikoinaan...

    Ai niiku se joku Murharyhmän ratinkoplaus Manskulla? Ethän sä mitään ihmisiä oo ikinä ohjaillu, vaa tuhonnu ilmeisesti useemmanki elämän!
    -"Olin menossa pianotunnille...".

    Äänestä

Ei tuo listaus kerro todellisesta vahvuudesta. Oikeasti vahva ihminen on aidosti oma itsensä valintoineen ja mielipiteineen, vaikka saisi sillä koko maailman vastaansa. Psykopaatti-vahva on tuollainen suorittava robotti, joka vain selviytyy. Ei tunteita. Vahva ihminen kaatuukin välillä, eikä häpeä näyttää heikkouttaan.

3Äänestä

Tai he, jotka eivät ole kohdanneet suuremmin vastoinkäymisiä. Henkisestä vahvuudesta se ei kerro mitään.

Aloituksenkaltaiset listaukset ovat turhia.

1Äänestä
  • Niin on. Ei kaikilla ole kunnon eväitä annettu lapsuudessa. Älkääkä v***u kukaan tulko sanomaan, että jokainen on oman onnensa seppä. Sitä jaksaa tiettyyn pisteeseen asti suorittaa elämää ja sitten kuitenkin jossain kohtaa hajoaa. Jos ei ole niitä perusjuttuja suotu, kuten rakkaus ja turvallisuuden tunne, niin ei niitä myöhemminkään mistään saa. Ei terapioista, ei mistään. Itsekään käsitä, mitä ne on, mutta tarve on siltikin olemassa.

    Äänestä

Ihan hyvä listaus. Aika samaa mieltä. Teoria on tuttua, mutta toteutus jää usein piippuun. 😁

Tuon listauksen toteutukseen tarvitaan ehkä aikaa. Ja aikalailla sellainen "zen-asenne/mieli".

Ottautumista asiaan ja vsnkka usko.

Ei ihmekään jos mulla jää piippuun. 😆

Äänestä

Hmm, oman elämäni alffa. 😄👍

Äänestä
  • Wihuri Turhio.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Wihuri Turhio.

    Eikun luit oikein ALFFA.

    Äänestä

Olisi nyt vahvuuden merkki kun Alexanteri Stubb tekisi itse murhan kun niin luuseri ollut tähän asti elämässään..

Äänestä

Miksi tuollaisia novelleja aloitukseksi?
Vilma

1Äänestä

Jo vain, vahva tai ei mutta en lähde väittämään vastaan yhdestäkään kohdasta :)

Äänestä

Voi olla en tie empä.ole koskaan aiaa edes ajatellu ei kiinnosta

Äänestä

Olen noiden lauseiden mukaan vahva mutta en sentään täydellinen.
Kyllä vaan joskus vatvon, olisiko pitänyt tehdä toisin kun huomaan että valitsin väärin. Onneksi en kovin usein. Mieluummin sanon: mokasin ja nyt eteenpäin.
Ja marisen pirusti jos matkalaukkuni pöllitään tai muuten jää matkalle. Onneksi ei ole niin käynyt.
Tuolla joku jo huomasikin että luettelosta puuttuu että vahva voi myös "romahtaa" ja pystyy siitä toipumaan jatkaakseen elämää ilman katkeruutta ja kaunaa. (No vähän lisäilin hänen lauseeseensa.)
Vahvuus on joko vain toisille suotu, aina olemassa, en usko että sitä voi itseensä lisää lapata jos sitä ei ole. Onko sitten perintöä tai kasvatusta, enpä tiedä. Mutta omasta vahvuudestani, myös vanhempani olivat vahvoja, just sellaisia suoraselkäisiä totuuden torvia.
Tiedättekö että minua ei koskaan lapsena narrattu. Sain luottaa kuin kallioon. Enkä minä omiani. Aika monet vanhemmat narraavat, ihmettelen sitä aina.

Äänestä

Mielestäni tuo lista on aika rajoittunut. Siihen on nostettu hyvin kapea-alaisia esimerkkejä jotka eivät mielestäni ole kovin suuressa merkityksessä todellisen vahvuuden kanssa joten se on myös harhaanjohtava. Todellista vahvuutta on hyvin monenlaista ja se tulee ilmi monella tavalla. Sama ihminen voi myös olla vahva jossain ja vähemmän vahva jossain tietyssä muussa asiassa. Jollain voi olla niin vahva sydän, että se kestää lukuisia särkymisiä ja toisella niin heikko, että katkeroituu jo yhdestä. Joku voi olla vahvasti oma itse ja vaikkapa niin vahva ettei pelkää näyttää haavoittuvuuttaan sillä kestää kolhut. Mielestäni vahvuus ei itsessään välttämättä ole aina hyvä juttu. Vahvuus voi joskus luoda muurin ihmisten välille ja estää tukeutumasta lähimmäisiinsä.
S🛡️

1Äänestä

Tekoäly:

"Lifehack.org on vuonna 2005 perustettu suosittu tuottavuuteen, itsensä kehittämiseen ja elämänhallintaan keskittyvä verkkosivusto. Alustan loi entinen Red Hat -ohjelmistoinsinööri Leon Ho, ja se on vuosien varrella kasvanut pelkästä vinkkiblogista kokonaisvaltaiseksi elämänhallinnan ekosysteemiksi.
Sivuston nykyiseen ydintiimiin kuuluvat Leon Hon lisäksi pääsisällöntuottaja Simon Lee sekä päätoimittaja Anna Chui.

LifeHack
Mikä on Lifehack.orgin toiminta-ajatus?
Sivuston perusideana on auttaa kiireisiä ihmisiä ottamaan ajankäyttönsä takaisin haltuun, selviytymään stressistä sekä rakentamaan kestäviä rutiineja ilman loppuunpalamista. Alusta hyödyntää niin sanottua Full Life Framework -metodologiaa ja Time Flow System -ajankäyttömallia. Toiminta rakentuu kolmen askeleen ympärille:

LifeHack
+3
Metodologia: Opitaan menetelmät (esim. kirjan kautta).
Suunnittelu: Kartoitetaan tavoitteet ja viikoittaiset sitoumukset fyysisen Full Life Planner -muistikirjan avulla.
Päivittäinen seuranta: Pyöritetään kokonaisuutta LifeHack-sovelluksella, joka seuraa edistymistä, tavoitteita ja päivittäisiä askelia."

Tulee vahvasti mieleen kaikki 20-30 vuotta sitten muotia olleet itsehoito- ja itsensäkehittämis-oppaat.

Hiukan aliarvostan noita.

Ei siinä mitään, jos on paha olla ja noista saa tukirakennetta omalle jaksamiselleen. Hyvä sitten. Mutta.

Vastustan kaavamaista itsekeskeisyyttä ja typeryyttä. Tuota listaa noudattaen tyhmille käy huonosti. Ei elämä ole niin yksinkertaista, että sen voi noin vaan listata. Ja vähääkään viisaammat ei noilla listoilla tee yhtään mitään.

Joku tienaa tuolla rahaa.

Hrrrr 🦝

Äänestä
  • Enkä toki vastusta rahan tienaamista. En kuitenkaan usko, että noista läpätyksistä jää ihmisille mitään hyvää käteen.

    Hrrrr 🦝

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Enkä toki vastusta rahan tienaamista. En kuitenkaan usko, että noista läpätyksistä jää ihmisille mitään hyvää käteen.

    Hrrrr 🦝

    Tai no.. jos oma sanoitus joillekin noille asioille on ollut ontuva, niin siinä ne on painettuna.

    Vajavaisuuskin voi olla voimaa.

    Hrrrr 🦝

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Henkisesti vahvat osaavat tukea omaa hyvinvointiaan hallitsemalla tunteitaan, ajatuksiaan ja käyttäytymistään. He eivät tee näitä asioita:

1. Eivät haaskaa aikaa itsesääliin.

Henkisesti vahvat eivät surkuttele olosuhteita tai sitä, miten muut ovat heitä kohdelleet. Sen sijaan he ottavat vastuun elämästään ja roolistaan siinä. Elämä ei aina ole helppoa tai reilua.

2. Eivät anna pois omaa voimaansa.

Henkisesti vahvat eivät anna muiden määrätä itseään. He eivät syytä pomoa, joka "tekee työstäni kamalaa". He ymmärtävät, että voivat hallita omia tunteitaan ja valita, miten reagoivat asioihin.

3. Eivät karta muutosta.

Henkisesti vahvat eivät yritä välttää muutoksiin joutumista. He ymmärtävät, että joskus muutos on väistämätöntä, ja uskovat kykyynsä selvitä siitä.

4. Eivät haaskaa aikaa asioihin, joita eivät voi hallita.

Henkisesti vahvat eivät marise kadonneesta matkalaukusta tai pahasta liikenneruuhkasta. He keskittyvät asioihin, joille voivat tehdä jotakin. Ja tietävät, että joskus eivät voi tehdä millekään muulle mitään paitsi omalle asenteelleen.

5. Eivät huolehdi kaikkien miellyttämisestä.

Henkisesti vahvat ymmärtävät, ettei kaikkia tarvitse koko ajan miellyttää. He osaavat tarpeen tullen avata suunsa tai kieltäytyä. Mieluiten he ovat ystävällisiä, mutta kestävät senkin, jos joku ei tullut heidän toimistaan onnelliseksi.

6. Eivät pelkää harkittujen riskien ottamista.

Henkisesti vahvat voivat ottaa riskejä, jotka ovat järkeviä. He harkitsevat asioita ennen päätöksen tekemistä ja tiedostavat mahdollisesti syntyvät haitat.

7. Eivät vello menneessä.

Henkisesti vahvat eivät kuluta aikaa sen pohtimiseen, miten asiat olisivat voineet mennä toisin. Menneestä he ottavat lähinnä opikseen. He eivät palauta mieleensä pieleen menneitä tapahtumia vähän väliä, vaan elävät tässä ja nyt. Ja suunnittelevat tulevaa.

8. Eivät toista samoja virheitä.

Henkisesti vahvat ottavat vastuun omasta käytöksestään ja oppivat virheistään. Siksi he eivät toista samoja virheitä yhä uudestaan.

9. Eivät paheksu toisten menestystä.

Henkisesti vahvat arvostavat ja kunnioittavat toisten menestystä eivätkä kadehdi sitä. He ovat valmiita tekemään töitä, jos haluavat myös itse menestyä.

10. Eivät anna periksi ensimmäisen epäonnistumisen jälkeen.

Henkisesti vahvat eivät näe epäonnistumista syynä antaa periksi vaan syynä oppia lisää. He harjoittelevat, kunnes onnistuvat.

11. Eivät pelkää yksin olemista.

Henkisesti vahvat viihtyvät myös yksin ja hiljaisuudessa. He eivät pelkää olla yksin ajatustensa kanssa, vaan viihtyvät omassa seurassaan. Muiden ei tarvitse olla heitä jatkuvasti viihdyttämässä.

12. Eivät tunne, että maailma on heille mitään velkaa.

Henkisesti vahvat eivät ajattele olevansa erityisesti oikeutettuja mihinkään. Heistä muiden ei kuulu pitää heistä huolta eikä maailma ole heille velkaa. He pyrkivät siihen, mihin omilla voimillaan pystyvät.

Lähde: Lifehack.org

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu