Objektiivisuus kontra subjektiivisuus musiikissa

Se millaisia sieluntiloja koemme musiikista, jos koemme, riippuu aivan musiikin objektiivisuuden asteesta mahdollisesti jotakin tyylikautta edustavana luonteeltaan objektiivisena tyylisuuntana jo sinällään sillä objektiivisen klassismin puitteissa on ollut mahdollista luoda ja loihtia mitä objektiivisimpia sieluntiloja, jotka ovat vain neron mielteen maailman täydellisellä esineellistymisasteella luotuja psykofyysisiä tiloja ja joita oma kokemus-ja tunnemaailmamme ei pysty tuottamaan, ja reprodusoimaan niiden objektivoimisesta puhumattakaan sävelteoksen muotoon, kun taas tämä Schubertin eräs kaikkein valtavimmasta milloinkaan sävelteoksen muotoon avausosan puitteissa objektivoiduista hurmion ja fyysisen katharsiksen tuntemuksista huolimatta, ja jotka koin mitä hektisimmässä tilassa ja koko kehon valtoihinsa ottaneessa suuressa hurmiossa 17 vuoden iässä, ovat huomattavasti Mozartin kirkkaan ja puhtaan objektiivisia valon ja rakkauden henkeä ilmentäviä syvällisiä tiloja subjektivoidumpia tunne-elämyksiä romantiikan edustajana klassismia henkilökohtaisemman ts. subjektiivisemman tunneilmaisunsa takia näissä dionyysistä hurmiota ilmentävissä avausosan loppuhuipennuksissa jossa musiikki pasuunoiden jyhkeässä soinnissaan yhä uudelleen ja uudelleen ylöspäin kohoavine ja kohti korkeuksia kurkottavine ja kiipeävine sävelkulkuineen tavoittelee taivaita, mutta ei Schubertin etsiskelevää vaeltajaa muistuttavan säveltäjäluonteensa vuoksi saavuta lopullista täyttymystään, mutta suurimpina hänen luominaan efekteinä ja kliimakseina käsittelee positiivisimpia tunneaffekteja mitä säveltäjä on luonut henkilökohtaisen surun sijaan kuten esim. viimeisessä pianosonaatissa B duuri, joka ei enää ole elämänilon ilmausta kuolemaan vihityn ihmisen murheessaan mutta joka Hildesheimerin mukaan ei emotionaalisen lisän muodostaman äänenä kestäisi määrittämistä, mutta sävellajiin nähden musiikki on ihmeen alakuloista kuten Mozartin viimeisessä pianokonsertossakin.

https://youtu.be/8_EvbBrrty0?list=RD8_EvbBrrty0&t=645 seuraava hidas osa pikkumarsseineen elämänmyönteisen avausosan jälkeen ilmaiseekin sitten jo paljon surullisempaa tunnemaailmaa kaikesta urheudestaan huolimatta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Höpönassa kirjoitti:

Se millaisia sieluntiloja koemme musiikista, jos koemme, riippuu aivan musiikin objektiivisuuden asteesta mahdollisesti jotakin tyylikautta edustavana luonteeltaan objektiivisena tyylisuuntana jo sinällään sillä objektiivisen klassismin puitteissa on ollut mahdollista luoda ja loihtia mitä objektiivisimpia sieluntiloja, jotka ovat vain neron mielteen maailman täydellisellä esineellistymisasteella luotuja psykofyysisiä tiloja ja joita oma kokemus-ja tunnemaailmamme ei pysty tuottamaan, ja reprodusoimaan niiden objektivoimisesta puhumattakaan sävelteoksen muotoon, kun taas tämä Schubertin eräs kaikkein valtavimmasta milloinkaan sävelteoksen muotoon avausosan puitteissa objektivoiduista hurmion ja fyysisen katharsiksen tuntemuksista huolimatta, ja jotka koin mitä hektisimmässä tilassa ja koko kehon valtoihinsa ottaneessa suuressa hurmiossa 17 vuoden iässä, ovat huomattavasti Mozartin kirkkaan ja puhtaan objektiivisia valon ja rakkauden henkeä ilmentäviä syvällisiä tiloja subjektivoidumpia tunne-elämyksiä romantiikan edustajana klassismia henkilökohtaisemman ts. subjektiivisemman tunneilmaisunsa takia näissä dionyysistä hurmiota ilmentävissä avausosan loppuhuipennuksissa jossa musiikki pasuunoiden jyhkeässä soinnissaan yhä uudelleen ja uudelleen ylöspäin kohoavine ja kohti korkeuksia kurkottavine ja kiipeävine sävelkulkuineen tavoittelee taivaita, mutta ei Schubertin etsiskelevää vaeltajaa muistuttavan säveltäjäluonteensa vuoksi saavuta lopullista täyttymystään, mutta suurimpina hänen luominaan efekteinä ja kliimakseina käsittelee positiivisimpia tunneaffekteja mitä säveltäjä on luonut henkilökohtaisen surun sijaan kuten esim. viimeisessä pianosonaatissa B duuri, joka ei enää ole elämänilon ilmausta kuolemaan vihityn ihmisen murheessaan mutta joka Hildesheimerin mukaan ei emotionaalisen lisän muodostaman äänenä kestäisi määrittämistä, mutta sävellajiin nähden musiikki on ihmeen alakuloista kuten Mozartin viimeisessä pianokonsertossakin.

https://youtu.be/8_EvbBrrty0?list=RD8_EvbBrrty0&t=645 seuraava hidas osa pikkumarsseineen elämänmyönteisen avausosan jälkeen ilmaiseekin sitten jo paljon surullisempaa tunnemaailmaa kaikesta urheudestaan huolimatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu